perjantai 24. helmikuuta 2006

Hiihtolomalle mars

Se on sitten hiihtoloma. Uusia merkintöjä tulee jos tulee, mutta veikkaan että aika hiljasta on ens viikolla..

Tästä tuli hyvä mieli.

UNKLE: Bloodstain

Kultaa?


Porkat tuleen.

torstai 23. helmikuuta 2006

Tökkis nänniin

Tarttui se curling-kuume minuunkin :) Eilinen ottelu oli jännä viimeiseen kiveen. U15 tai M15, miten vain, ei välttämättä ole vahvin määriksissä, mutta onneksi vimonen kivi hiipi keskelle pesää varmistaen näin Suomelle finaalipaikan. Tulisko se kaivattu kulta marginaalilajista..

Raasto oli tavoittanut Matinlaten, ilahduttavaa kuulla hänestäkin joskus jotain. Itellä viimeinen näköhavainto kaveriin, lähinnä kantapäihin, oli viime vuoden Pyynikkijuoksun loppusuoralla, kun silloinkin vammoista toipuva maestro pisti isompaa vaihdetta silmään.. Valitettavasti Jari on telakka-jengin vakiojäsen tälläkin hetkellä. Lievästä turhautumisesta kertoo se ettei Matinlauri tee enää edes korvaavia harjoituksia.

SUL:n keskustelupalstalla on virinnyt keskustelu maratonin SE-tuloksista ja niiden määrittelyistä. Kuvastaa hyvin kestävyyslajien arvostuksesta tänä päivänä, kun ennätyslistojen ylläpito on jopa lajiliittotasolla noin retuperällä. Sama suhtautuminen on Hämeen piirissä, mm. puolimaratonin piirinennätys on laitettu armoitetun karpaasin Vesa Erojärven nimiin, vaikka muuan Santtu Mäkinen on juossut Tampereen Kisa-Toverien paidassa 63.09 Brysselin MM-puolikkaalla vuonna 1993, jolloin näitä "virallisia" puolikkaan aikoja on alettu "virallisesti" tilastoimaan, toki aiemminkin on kovaa juostu.. Urheilijoita ei ole syyttäminen erilaisten tilastojen tai listojen puutteellisuuksista, vaan katse on kohdistettava näiden laatijoihin. Yksilöiden saavutusten tilastointi on toteutettu erinomaisesti mm. Tilastopajan toimesta, luulisi siten piirien summuiden ylläpitämien ennätyslistojen päivittämisen olevan erityisen helppoa. Näkisinkin että kyse on vain viitseliäisyydestä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2006

Tonni

Nonni, tuhannen tuli tällä sivulla vierailleissa täyteen eilen klo. 15.57:41.

Lyhyt tilannekatsaus Hattrickiin.. Seitsemän ottelun jälkeen Suomen kasidivari.237:n kärjessä keikutaan vailla tappioita..

Sarja:VIII.237 (97344)
1. Koskenmäen Kosto 18 - 6 (+12) 17
2. FC Tuschoon 21 - 7 (+14) 16
3. Lordi Vader 14 - 9 (+5) 11

Raasto cupissa eka kiekka meni otteluohjelmassa tupeloidessa, jolloin jouduin luovuttamaan Toivolan Pekan FC Behemothsille 5-0. Ei cupin toinen kiekkakaan tulosta tuonut, kun nelosdivarin Ridankylän PS rökitti Kostoa 5-0, tosin kentällä oli Koston junnukaarti hakemassa kokemusta.. Seuraavalla kierroksella lohkon D jumbosija varmistunee Rappaaja Sikoja vastaan :)

Karhu lähenee, 58 päivää starttiin.. Eilen lähes tunti juoksua Pyhäjärven jäällä Arskan kanssa, tossut meinas kastua. Coolia monella tapaa. Ai niin, SM-hallit kisataan tulevana viikonloppuna Tampereen messuhallissa. Teppo ja Kero pääsivät 1500m:lle, vaikkei kummallakaan ole rajaa juostuna. Onneksi ei oltu taaskaan tiukkapipoja, sitä paremmat kisat mitä useampi jamppa tai kerttu viivalla. Toisaalta mitä virkaa on asettaa rajoja jos ne syystä tai toisesta venyy ja paukkuu.. On siis vain tiedostettava tilanne ja ilmoitettava aina kaikki halukkaat kisoihin, oli rajaa tai ei.. Mutta kuten sanottua, erittäin hyvä että jätkät pääsee viivalle, sitä en kiistä.

maanantai 20. helmikuuta 2006

Kisattu on

Teivon ja Torinon lisäksi muuallakin..

Ryan Hall kyykytti hieman yllättäen USA:n maastomestiksissä 12km kisassa suosikit Dathan Ritzenheinin ja Jorge Torresin. Ennakkoon eniten mielenkiintoa ko. matkaa kohti nostattanut maileri Alan Webb jäi pois sairauden vuoksi.

Tulokset löytyy täältä.

Venäläisnaiset intoutuivat hurjastelemaan sisäradoilla:
Shobuhova 3000m 8.27:86 ME
Petrova 3000m esteet 9:07:00 ME
Soboleva 1500m 3.58:28 ME
Kotlyarova 800m 1.57:51 all-time 8.

Jänis voitti Dubain maratonin.

Kenian poika tyrkkäs puolikkaalla voittoon:
"Jet lag? What jet lag?

On Saturday evening at 10 p.m., Paul Bor of Kenya arrived in Austin after a 30-hour, 8,800-mile trip from Nairobi, eight time zones away. Eleven hours later, after a bowl of pasta for dinner, a five-hour nap and some bread and water for breakfast, the 31-year-old Bor lined up to run in an invitational half marathon contested as part of the Freescale Austin Marathon weekend. He won. Despite his trip, the frigid and windy 30-degree weather and the best efforts of Alan Culpepper, one of America's top marathoners, Bor took the lead at six miles and led the rest of the way to finish his 13.1-mile jaunt in an impressive 1 hour, 2 minutes and 37 seconds."



Ite nylkkäsin eilen parikymppiä Nokian yhteislenkillä. Jalka tuntui kestävän, mitä nyt peroneukset kiristää.. Jatkossa pitää ottaa rahullisesti.

Tuli eilen katottua YLE teemalta koko Tähtäimessä maraton-ohjelmasarja. Hurjaa puuhaa huhhuh. "Sikafarmaristakin" kuoriutui tosiraastaja, kun polki pyöräergometritestissä itsensä sairaalakuntoon. Ei ole naurunpaikka.. Ihmeen tunnollisesti ihmiset noudattaa harjoitusohjelmia ja valmentajien neuvoja, jopa liian tunnollisesti vois sanoo.. Ainakin naispuolisista harrastajista saa usein tämän vaikutelman. Kun aloittelijalla ei ole tietoo, mikä on aivan luonnollista, niin sitten ei uskalleta soveltaa.. Toisaalta juoksu-lehtien aloittelijoille suunnatuista oppaista nousee aina poru joidenkin "edistyneempien" harrastajien taholta: "miks aina näitä perusteita taas...jne" No kumma kyllä nämä samat ja samalla kovaäänisimmät itkupillit tahkoo maratoneja samoihin aikoihin kuin aloittelijat, joten neuvot tulis kyllä heillekin ihan tarpeen. Mutta kuten lähes kaikessa tässä elämässä, loppupeleissä käytäntö opettaa parhaiten..

Australiasta kuuluu gummia.. :
"Steeplechaser Melissa Rollison claims the former coach, distance running legend Said Aouita, suggested she take human growth hormone."

lauantai 18. helmikuuta 2006

TC juostu

37 atleettia lähti matkaan, kaksi uupui maaliinsaapuneista, yllättäen muuan P.. Teppo voitti ylivoimaisesti ajalla 16.44 ja Tuomisen Mira pokkasi naisten voiton ajalla 18.56.

Kake puhuu.

Pasi keulii.

Jonoo..

Teppo voitti taas..

Forsblom, Rintala ja Järvinen.

Varista olisi kaivattu.. murmur.

perjantai 17. helmikuuta 2006

Ibu, my friend

Manninen jyräs sitten nopeinta hiihtovauhtia eilen. Eipä auta itkut jälkikäteen, tähtäin sprinttikisaan. Mitään en näistä kisoista enää toivo niin paljon kuin Hannun voittoa, Runtua!

Mitäs tänne? Ibuprofeiinia tässä on popsittu toista päivää ja jalka alkaa tuntumaan paremmalta, huomenna voisi kokeilla juoksua, ei kuitenkaan Teivo cuppia.. Vesijuoksu ei tod. houkuttanut tänään, olen löysä.

Vaikken käynytkään uimahallilla tänään niin laitan tähän esimerkiksi tyypillisen puntti + vesijuoksutreenini. Koska Nokian uimahallin salin välinetarjonta on todella rajoittunut, pyrin hyödyntämään niitä muutamia mahdollisimman hyvin, eli teen varsinaista kuntopiiriä vapailla painoilla tai ilman sitten kotona. Pääpaino ao. ohjelmassa on jalkojen ja keskivartalon voimistamisessa sekä kuntouttaa operoitua jalkaa terveen tasolle (sen takia toistot tehdään operoidun jalan ehdoilla eikä päinvastoin).

Lämmittelyksi soutulaitteella 10min.

Jalkaprässissä nopeusvoimaharjoitus, 40-60% maksimipainoista, mulla n. 55-80kg, nopeita lyhkäsiä sarjoja, 4-6x8-10 toistoa, palautus kaikissa sarjoissa n.2-3min.
Jalkaprässissä nilkanojennus yhdellä jalalla siten että operoidulla jalalla 8-12 toistoa ja terveellä 2-4 vähemmän. Vastus on jotain 30-35kg.
Jalkaprässissä etusäären vahvistus samoin neuvoin kuin nilkanojennuksessa.
Jalkaprässisarjojen välissä erilaisia vatsa- ja selkälihasliikkeitä yhteensä noin sata molempia.
Vartalonkiertoja laitteella, jos mahdollista.

Askelkyykkyjä ylävartalo kiertäen, jolloin lonkankoukistajat venyvät, 2x15 molemmille jaloille.
Askelkyykkyjä taaksepäin 2x15 molemmille jaloille. Askelkyykyissä olen käyttänyt puista keppiä tankona.
Yhden jalan pohjeliike pieneltä korokkeelta ponnistaen, 2x15 molemmille jaloille.
Tempausvala 5-10 toistoa.
Hyvää huomenta-liike tangolla 2x10-15.

Loppuverryttelynä 30min vesijuoksua.

Salilla aikaa menee n. 30-45min (aika ripeetä toimintaa siis kun liikkeitä on jonkin verran, en siis tykkää jouten löhötä laitteissa..) ja kokonaisuudessaan uimahallilla vierähtää noin 1.5h. Ihan ookoo vaihtelua aamulenkeille, varsinkin jollei kykene juoksemaan niin paljon kuin haluaa..

Måre:
"My PB on the 3000m is 8’38”38 and even if we would run on 2100m above the sea level I thought before the race I should be able to get pretty close to that.
...
My time was 8’39”91 which after the altitude adjustment used in NCAA would be 8’19”61. The pace I was running now is exactly the same pace I should be running over 10000m to qualify for the European Champs. Sounds hard, but I have still got 1,5months to improve my fitness and the 10000m I will run in Stanford is on sea level. Oxygen helps."

torstai 16. helmikuuta 2006

Lehti ulos

Eilen se nyt ilmesty, uusi Juoksu-lehti. Vaikken ehtinyt kiireisen illan vuoksi prujua lukemaan jäi muutama mielenkiintoinen aihe mieleen: Kari Sinkkonen, Jussi Utriainen, Teemu Kattilakoski ja Virpi Kuitunen. Olihan siellä mäkijuoksukuvissa mukana oma rujo olemuksenikin. Hmmm..olipas tummia otoksia, miesmallikin ruma ja surkea.. No, em. kuvista huolimatta toivottavasti lehti nytkähtää hyvin liikkeelle että ihmiset saa leipää pöytään. Täytyy kyllä Jarille hattua nostaa että lähti uudestaan bisnekseen mukaan vaikka edellinen yritys kaatui hänestä riippumattomista syistä kustantajan konkan vuoksi. Nykyisen kustantajan valikoimassa on mm. Fillari-lehti, joka on sinninyt Suomessa jo pitkään, vaikkei täällä hirmuista pyöräilykulttuuria olekaan, toivotaan tulokkaalle myös pitkää ikää!

Juoksin eilen Pirkka-hallissa Terhin jäniksenä tonneja, jalkaa särkee nyt, ei siis ollut viisas veto se..

Argh, ei kulje suomalaisten suksi ei. Yhdistetyn miehetkin hankkivat vasiten vaikeuksia protestoinnilla..

Lauantaina klo. 15.45 urheilukanavalta tulee Birminghamin hallikisat, Bekele juoksee tällä kertaa kaksi mailia, Dibabat yrittävät vaihteeksi kolmosen ME:tä. Teivossa juostaan myös taas..

Nyssoi, TV-Resistori: Xerox.
Fonal records, Ulvilasta kotoisin olevan (nyk. Tampere) Sami Sänpäkkilän symppis levy-yhtiö, paljon mielenkiintoisen kuuloista matskuu.

keskiviikko 15. helmikuuta 2006

Kärsimättömyys vaivaa

Tuliskohan se kulta jo viimein tänään. Ainakin yhdistetyn miehille annetaan tasoitusta Norjan poisjäännillä. Eilen juhli Ruotsi, vaikkei suomalaisetkaan huonosti lykkineet. Tänään vaihtuvat osat. Harmillisen hitaasti on suomalainen mitalipotti kasvanut, toivottavasti suksi luistaa myös kumparalaskussa (moguls)..

[edit] No eihän sitä yhdistetyn joukkuekisaa sitten saatukkaan käytyä.. Tuntuu vähän siltä että loisteliainta näissä kisoissa ovat tähän mennessä olleet avajaiset. Muutama sana siis niistä.. Ilmeisesti Torinossa oli aiempien kisojen avajaisia lyhyempi ohjelma, ainakin minusta moinen toimi. Pakkopullalta maistuva urheilijoiden esiinmarssi sujui kohtuu nopeasti, vaikka uni meinas yllättää (btw. Jovanottin "maailman napa"-biisi oli oivaa huumoria Italian joukkueen astellessa esiin..). Muu visuaalisesti mahtava näytös sisälsi mm. upeita tanssi- ja akrobatiaosuuksia huikeine koreografioineen, mm. ihmisistä muodostuneet hiihtäjä/mäkihyppääjä- ja rauhankyyhkykuviot hivelivät taidokkuudellaan silmää, WOW! Ohjelmiston keskivaiheilla intensiteetti hieman notkahti ns. historiallisen aikamatkan aikana, loppua kohti meno silti parani. Kohokohtina mieleen jäi musiikkiesitysten (Gabriel, Pavarotti) lisäksi Italian lipun saapuminen supermalli Carla Brunin tuomana sekä olympialipun sisääntulo nimekkäiden naisten kantamana, olympiatulen sytyttämistä unohtamatta. Muidenkin alojen staroja oli ilahduttavasti saatu paikalle: mm. Roberto Bolle, Yoko Ono, Peter Gabriel, Maria Mutola ja tietenkin Luciano Pavarotti joka päätti onnistuneen shown.. Täytyy kyllä sanoa että järjestäjät tekivät tosi hienon työn, toisin kuin Hel.. siis missäs ne MM-kisat olikaan?

"You may say Im a dreamer,but Im not the only one,I hope some day you'll join us,And the world will live as one."

Itse juhlistin eilistä ystävänpäivää käymällä vakihierojalla ekaa kertaa sitten jalan operoinnin ja viime heinäkuun. Ehtoolla olikin notkeata noukkia makkarankuoria talkoolaisena Teivon raviradalla.. Wadda Valentine's Day..

Happi ei kulkenut kaikilla Honkkarissa.

Tämä soi nyt, Tiga & Zyntherius: Sunglasses at Night.

Viimeksi pyörineet levyt:
Lou Reed: Transformer
Superchrist: Colorgun
Nick Cave & The Bad Seeds: Abattoir Blues / The Lyre Of Orpheus
Ryan Adams: Cold Roses
Arctic Monkeys: Whatever People Say I Am, That's What I'm Not

pHinn on kaivanut netistä loistavia pätkiä, tehtiin musavideoita ennenkin:
Kinks: Sunny Afternoon(1966)
Syd Barrett/Pink Floyd: London '66-'67

Ehtoolla Pirkka-hallille kärsimään.

maanantai 13. helmikuuta 2006

Alamäkee kuten elämäki

Otsikko, taannoin edesmennyttä raastajaa lainaten, sopii myös alkaneeseen olympiaurakkaan Suomen osalta.. Vaya con dios, Kymis!

Ei voi käsittää millaista amatöörien puuhastelua suomalaisten touhut taas on, järki lähtee, piipaa piipaa.. Jos vielä tällä vuosituhannella tupeloidaan valmistautumisessa tähän malliin, niin pistää miettimään miten paljon aiempina vuosina onkaan menestymättömyyttä avitettu ihan omin avuin.. Yhdistetyn joukkuekisassa sen viimeistään näkee mikä oli esim. majoitusratkaisujen todellinen vaikutus. Jos Hannu hiihtää tasollaan, kuten toki äärimmäisen toivottavaa on, niin itku tulee ihan myötätunnosta.. Toisaalta kun tuolla tasolla urheillaan niin pitää sitä itsekkyyttä sen verran löytyä että luopuu turhasta lojaalisuudesta kavereitaan kohtaan.. No, hyvää vaihtelua nämä kisat taas tuo vaikka kahvipöytäkeskusteluihin :) ..Niin ja Koskela iskee tänään!

Korkean paikan harjoittelu O-P Kärkkäisen esitelmöimänä (ppt).

GROE: (Nairobi/Singapore/Mumbai/Hong Kong=yht.)

Paras tiimi:
Run for Peace Fun 2:14:20/2:16:34/2:13:58/2:21:08=9:06:00
Paras maa:
Kenya 2:18:23/2:25:35/2:12:47/2:14:18=9:11:03
Paras yksilö:
Meshack Kosgei Kirwa 2:18:40/2:21:01/2:14:44/2:18:41=9:13:06
Paras maa Suomen lohkossa:
UK 2:29:32/2:44:31/2:24:39/2:32:16=10:10:58
Paras naistiimi:
Global Mbio - Women's 2:51:15/2:38:00/2:33:15/2:46:31=10:49:01

Finland 2:41:57/2:39:30/2:59:53/2:27:53=10:49:13

Tässä neljän maratonin yhteiskisassa Suomen joukkueessa vaativissa oloissa ansiokkaasti juoksivat: Janne Vilve, Juha Hellsten, Jaakko Kero ja Marko Vaittinen. Suomi sijoittui kaiken kaikkiaan 25. ja lohkossaan viidenneksi.

KY kisojen kuume nousee Ausseissa, Willis voitti Busterin maililla.

Måre voitti 3000m ajalla 8.39:91.

perjantai 10. helmikuuta 2006

Ölymppialaiset alakaa

Tänään ne alkaa..

Kisaveikkaus:

Lauantaina kisojen suomalainen mitalitili aukeaa yhdistetyn normaalikilpailussa, Mannisen Hanukka tempoo itsensä mitaleille ohuesta ilmanalasta huolimatta. Mikäli Kuitunen hiihtää sunnuntaina, potti kasvaa oitis kahteen mitskuun. Jokatapauksessa iltapäivän halfpipessa tulee pari mitalia ja illan normaalimäessä toinen mokoma, eli viikonlopun saldo on parhaimmassa tapauksessa vaatimattomasti kuusi.

Maanantaina suomalaiset sirklaavat itsensä lopullisesti luisteluhuipulle, tuloksena Koskelan mitali, väristä väliä. Tiistaina tulloo naisten joukkuesprinttimitali, tällöin saldo näyttää mukavasti kahdeksaa. "Päiviäkin on vielä rutkasti jäljellä"; hykerrellään kotisoffilla..

Keskiviikkona päästään taas kahden mitalin päivävauhtiin kun yhdistetystä tulee varma joukkuekulta. Kumpareista röykytellään mitali jos toinenkin. Torstaina iskee Kuitunen ja tottakai potti kasvaa.. yksitoistako niitä jo on?

Perjantai on pakollinen hengähdyspäivä, mutta lauantai aloitetaan naisten viestikullalla (vaikka Niemi-Nikkola yritti kaikkensa..) ja päätetään suurmäen kaksoisvoittoon. Sunnuntaina puhalletaan eilisen saavutuksia.

Toisen kisaviikon avajaisiksi Palander suurpujottelee Suomelle ensimmäisen alppilajimitalin. Joukkuemäkihän on selvää kauraa. Suomen mitalitili näyttää, mikäli olen laskuissa vielä mukana, kuuttatoista?

Tiistaina yhdistetyn sprintissä Hannu venyy kolmanteen mitaliinsa näissä kisoissa ja keskiviikkona naisten sprintissä tulee kans mitali. Puutiainen sais venyä mitaleille mutta on hiinä ja hiinä, toivotaan parasta.. Kympin sakissa ihan sata.

Torstaina on tarjolla vain freestyle-mitaleja, onko noilla väliä? Potti vois kasvaa kahteenkymmeneen.. Perjantaina Kuitunen nipistää taas itsensä podiumille ja toivottavasti myös Tanja. Kalle taas laskee lauantaina ulos tai sitten pallille, siis varma mitali. Lätkästä ei lätkää tule ja 50km:llä on mukana vain Kattilakoski, joten päättäjäisten jälkeen koneeseen lastataan kaiken kaikkiaan 22mitalia, Suomi! Suomi!

Miten?

Strategisesti erittäin tärkeätä on avajaispäivien menestys. Jos Hannu tyrii mäessä niin se on sitten alamäkee koko joukkueella seuraavat kaks viikkoa. Sitä vastoin jos pää saadaan heti auki, kuten kaikella todennäköisyydellä tapahtuukin, niin se on satavarma että Marttiinin puukkotehtaan sisupuukkolinjalla joudutaan ylitöihin. Toisaalta ettei kaikki kristallisoituisi Hannuun niin kysynkin, mikä estää yhtäkään yllämainittua sankaritekoa toteutumasta? Jokainen voi onnistua mutta ei tietenkään kaikki kerralla natsaa, päiväunia moinen..

Pakollinen realismi:

Vaikka hypoteettinen mitalipotti lähenteleekin ennätyksellistä pariakymmentä, niin realismin nimissä on otettava huomioon tuttu Suomi-kerroin [ ([(päivän kunto + sisu-indeksi) * talvisota-kerroin] - [(suomalainen itsetunto + median paine) * koko maailma]) * (salaperäinen tuntematon tekijä) ] joka valitettavasti pudottaa kokonaissaldon kolmannekseen, eli about 8mitalia luvassa.. Mutta eihän se voi aina mennä niin.. SUOMI! SUOMI!

Kisalinkit:

XX Olympic Winter Games Torino, viralliset kisajärjestäjien sivut
Helsingin Sanomat
SoneraPlaza
Aamulehti
Iltalehti
MTV3
YLE
FIS
OK

Urheilukanavalla tulee huomenna Valencian hallikisat suorana klo. 17. Huomenna juostaan myös Aktia cup, vierailevana starbana Risto Ala-Korpi (mm. 3000m/7.57, 5000m/13.29, 10000m/28.41).

Tom Söderdahlin harkkapäiväkirja.

keskiviikko 8. helmikuuta 2006

Hissi vie ylös ja painovoima tuo alas

Eilinen meni lasketellessa Kalpalinnassa Hämeenlinnan eteläpuolella. Oli työpaikan ulkoilupäivä ja uhmasin kohtaloa koskemalla skimbavälineisiin jo huikeat toisen kerran elämässäni. Aiempi tutustuminen moisiin tapahtui noin 20 vuotta sitten Porin Ruosniemessä.

Eihän tuo Calpis mikään Everesti ole, eikä Ruosniemestäkään voi moista sanoa, joten lasketteluneuvoja ei kannata edelleenkään meikämandoliinolta kysellä. Yhdet pannut tuli puuterilumessa otettua, onneksi kolhu oli henkinen. Mitä lasketteluun muuten tulee, niin aika nopeasti uutuudenviehätys karisi. Kenties tuohon lajiin olisi päässyt paremmin sisään junnuiässä jolloin Calpistakin pienemmässä mäessä jaksoi viihtyä minareiden kanssa tuntikaupalla.. Toisaalta jos rinteessä olisi joku valmiiksi merkattu pujottelurata jota kaikki saisivat kokeilla, tai mikäli uskallus ja taito antaisi myöten hyppyreihin, niin asia voisi olla toinenkin.. No, vaikkei laskettelu ihan mun juttu ookkaan niin ihaillen seurasin polvenkorkuisten vaivattoman näköistä pujottelureeniä.. Siinä on sitä jotain kun osaa ja hallitsee juttunsa, oli se sitten mikä tahansa.





Kayoko Fukushi juoksi Japanin ennätyksen Marugamen puolikkaalla voittaen olympiavoittaja Mizuki Noguchia vajaat parikyt sekkaa aikojen ollessa 67:26 ja 67:43.

Boström:
"When running as much as I do there is always some injury trying to sneak up on you. I have learnt during the last week how important taking care of any sore spots on one’s body is. I had a really sore spot in my right knee a week ago and was unable to run more than 10 minutes on Monday and Tuesday. After icing my knee about six times every day in conjunction to some quad exercises the rest of the week I could run a 100% from Thursday thru Sunday. A miracle? No, just sensible thinking."

Talasjoki:
"Akilles kestää kevyttä juoksua 4-6 kertaa viikossa mutta kovat lenkit rasittavat kiinnityskohtaa normaalia enemmän."

Summa summarum: Ongelmia tulee jokaiselle joskus. Ennaltaehkäisy on tärkeää, mutta mikäli vaivoja kuitenkin tulee niin nopea reagointi pelastaa paljon. Itse kuulun niihin jotka sahaavat niin kauan kunnes terä on tylsä.. Alla erään tunnetun Nylkyn motto, jota monet noudattavat.

"Mieluummin paskana kuin pehmona"


Tampesterista kajahtaa: I Was a Teenage Satan Worshipper, pahoilta poluilta palanneiden muikeeta synapoppia voi ladata vaikka täältä.

Sight jogging, lenkkireittejä Roomassa.

maanantai 6. helmikuuta 2006

Järvihölkkä on kivaa..

..ja kotiasiat on kunnossa :)

Pete jyräs altaassa Raastossa antaman raporttinsa mukaan 6h 2min ja 31sek! Ziisus! Nähtäväksi jää vastaako vesijuoksun "ME:n" menettänyt Ste haasteeseen, lienee vain ajan kysymys.. Itseasiassa termi "järvihölkkä" kuulostaa typerältä.. Samoin kaikki viisaat neuvojat altaassa tai altaan reunalla vois pakottaa Saavan suorittamaan urakkaan.. Vesijuoksuhan on kerran ihanaa, senhän Saava voinee vahvistaa :)

Tampereella taas veteraanien piirinmestaruuskisoihin oli kova tunku myös nuorisolla. Teppo yritti SM-hallirajaa 1500 metrillä Järvenpään Jarkon vetoavulla, mutta jäi neljästä minsasta niukasti ajalla 4.01:3.


Teppo viivana.

Sisu.

Viime viikon treenit:
ma: puntti 30' + vesijuoksu 30'
ti: 12km kevyttä juoksua
ke: 14km juoksua (sis. 2x~4km kiihtyvänä)
to: 11km kevyttä juoksua
pe: puntti 30' + vesijuoksu 30'
la: ap. 10km kevyttä juoksua ip. 8km kevyttä juoksua
su: 16km kevyttä juoksua
yhteensä: 71km juoksua + 60' vesijuoksua + 60' punttia = ~8h


Pakkasta piteli, taas..

Viikonlopun kisoista. Janne Hiukka dominoi lumikenkäilyä.. Lagat opetti Bekelelle mailinjuoksua Nykissä..

After the race, Bekele spoke the reporters in his fast improving English and admitted the mile distance, opening pace, and short track all were difficult for him. "The mile is a very tough race. This is my first race at (such) a short distance, so it was a difficult race for me.. I had never raced under 3,000 meters, so this is a very tough race for me.... The beginning was very fast. You know 55 is very fast... The course (the 11 laps to a mile track) was very short and difficult. It was hard to (keep my) balance."

IAAF:n tiedottajan mukaan Ruotsin (tässä maailman tilanteessa onneksi ei Tanskan) Johanna Lehtinen oli Italian myllyjuoksussa yhdeksäs, Unkarin Aniko Kalovics kyykytti Inzikurua.. Meserat Defar puolestaan pudotti Berhane Aderen Stuttgartin kolmosella missaten ME:n niukasti.. Urheilukanavan tarjoama kisa oli todella huonosti ohjattu, kiitos saksalais-Piltzin.. Måren startti onkin 11.2..

Mistä on suuret juoksijat tehty?

Gebrselassie also said that his training relationship with compatriot Kenenisa Bekele, who succeeded him as World record holder in the 5000 and 10,000m, has changed. The two still train together at times, he said, "But I’m now a road runner and he’s a track specialist so we coincide on the endurance work but the track, and speed sessions are necessarily different.” The humble ‘Emperor’ added: “For many years he followed in my footsteps. Now, Bekele is the man to beat and I look up to him a lot."

perjantai 3. helmikuuta 2006

Erilaisia startteja ympäri palloa

Viikonloppuna: Lumikenkäilyn SM-kisat , mm. Samuli Vasala. Millrose Games NY, mm. Bekele vs. Lagat. Viiden myllyn juoksu (Cinque Mulini), mm. Inzukuru vs. Melkamu. Stuttgartin hallikisat, mm. Aderen 3000m ME-yritys, näkyy myös urheilukanavalta, jonka selostus on kyllä häiritsevän onnetonta. Jenkeissä Måre juoksee kolmosen sunnuntaina..

Q-Continuum kumartaa uudella julkaisullaan mogulia.. ;)

torstai 2. helmikuuta 2006

Valoa näkyvissäkö?

Eilen kiihtyvällä reippaalla lenkillä juoksu tuntui lähes mukavalta yhden kilometrin ajan, ehkä se tästä vielä sittenkin.. Härmälän lämpöputken päällä pystyy tällä hetkellä sulalla juoksemaan n. 1.5km suuntaansa joten 2km pätkää kun sahaa edestakaisin voi reenin tehdä melkein kokonaan pitävällä alustalla. 2x~4km reipasta kiihtyvällä vauhdilla. Sykkeet nousee herkästi, eli ovat ~10-20 pykälää koholla normaaliin vireeseen verrattuna, vauhdeista ei kannata edes puhua.

Porilaislähtöisen triatleetti Tom Söderdahlin haastattelu Inside Triathlonissa. Toinen äärimmäistä reeniä harjoittava triatleetti löytyy Kuopiosta. Suomen triathlonliitto avasi myös uudet sivunsa.

Suunnistajien päävalmentajan Janne Salmen teesit tulevalle kaudelle. Erittäin hyviä pointteja sovellettavissa yksilö- ja seuratasolla jopa kestävyysjuoksussa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2006

MOT

Hesari tänään:

"Tähtien kisojen ohjelmassa ei ole lainkaan 800 metriä pitempiä juoksumatkoja. "Suomessa ei ole tällä hetkellä pitkien matkojen juoksijoita", perusteli Hakanen vastaansanomattomasti"

Eipä tuohon kestävyyslajien ylimmän ystävän lauseeseen ole mitään lisättävää.. Heikolta näyttää myös tulevan kesän eliittikisojen lajitarjonta, pisin matka on näillä näkymin 3000m!