perjantai 26. marraskuuta 2010

ESWT?

Piipahdettiin Turussa Tohtori Oravan vastaanotolla eilen. Kauan kroonisesti kipuillutta polvea olin näyttämässä. Viimeksi siihen tökättiin kortisoonipiikki tammikuussa ja vaiva lähti sillä veks. Se kuitenkin palasi maratontreenin loppuvaiheessa, eikä parantunut maran jälkeisellä levollakaan.

Sakke tuumasi, ettei siihen uskalla enää piikkiä laittaa. Arveli jänteiden ja lihasten kiinnityskohtaan kehittyneen ylimääräistä kalkkeutumaa tms. Asia tarkistettiin rtg-kuvilla.

Sain sitten lähetteen ESWT-hoitoon (extracorporeal shock wave therapy), mutta en ole vielä keksinyt missä sitä Tampereella tarjotaan. Ei kellään mahtais olla tietoa, missä moinen laite mahdollisesti lymyilee (ylipäätään koko Suomessa)? Btw. Orava kertoi jatkavansa työskentelyä jatkossakin, vaikka virallinen eläkeikä tulikin jo saavutettua :)

Ehtoolla kokeilin lauantain Teivocupissa krampanneen pohkeeni kestävyyttä vitosen verkalla. Mika lähti mukaan ja hiivittiin talviviimassa naamat totaalisen jäässä. Onneks ketään ei tullut vastaan. Pohje oli ookoo.



Kessin kova kilpakumppani Jose Luis Blanco on joutunut doping-epäilyjen kohteeksi...

Kerrataan ny tääkin tulos viime viikonlopulta. EM-maastoihin tähtäävä Mårten Boström oli kuudes kansainvälisessä 8 km maastojuoksukisassa Portugalin Amorassa. Kisan voittaja Overall kertoo blogissaan pitkähköstä lentomatkastaan Portugaliin... Tulokset

Jenkeissä Jarkko Järvenpää sijoittui NCAA Div. II:n regionalsseissa viidenneksi. Hänen aikansa 10 kilometrin maastojuoksussa oli 31.46.

Sunnuntaina juostaan Firenzen maraton. Viivalla lienevät ainakin Henri Manninen (korjaus: Mannisella on kuulemma jalka pipi, eli ei juokse) ja Huru Huhtala. Tsemppii! Tulospalvelu

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helsingissä Eiran sairaala ja Joensuussa ITE.

moguli kirjoitti...

Ok ja kiitos tiedosta! Sain myös muuta kautta lisätietoa ko. hoidosta ja tarjonnasta Suomessa. Kiitokset kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Paljo Huru vetää? Oma veikkaus on että 29 kilsaa? Mites muut...

t. Itähämeen ihme

moguli kirjoitti...

Eipäs ny manailla siellä! Huru vetää reilusti A-luokan 2.36.59 :) Sehän on hurua vaan...

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkahan Huurulla meni... ?

moguli kirjoitti...

Hurusta ei ole havaintoa sitten 25 kilsan jälkeen. 10km oli noin 34.50 ja 21.1km noin 1.15.30. Trendi oli hiipuva, mutta vauhti oli edelleen hyvää 25 kilsas. Syytä keskeytykseen, mikäli näin kävi, en tiedä. Maraton on armoton.

Z kirjoitti...

Maralla ei ole mitään merkitystä sillä, mikä väliaika oli missäkin kohtaa. Vain se, mitä kello näyttää maalissa ratkaisee. Maratontilastossa ei esim. lue "oli 2.20-vauhdissa 15 km:n kohdalla, mutta juoksi 2.50". Tai: "30km:n välika oli 1.40, mutta keskeytti". Olen kuullut monien sanovan: "olin siinä ja siinä vauhdissa siinä ja siinä kohtaa, mutta..." Maraton on maraton, ei 10km:n tai puolimaratonin tai 30km väliaika...

moguli kirjoitti...

Näin juuri Z! Lopputulos on se jo merkkaa.

Monesti kuulee myös ihme tarinoita, että on treeneissä tai jollain epämääräisellä juoksumatolla vedetty ihan kosmisen kovaa, ja sitten se ilkeä ja armoton kello näyttää virallisella kisamatkalla aivan jotain muuta... yhyy :)

Anonyymi kirjoitti...

Mahtaisiko joku tietää joko tätä ESWT-hoitoa löytyy Tampereelta?