lauantai 4. heinäkuuta 2009

Näin Nurmoos

Matkalla kohti pohjoista teimme pysähdyksen Nurmossa. Siellä juostiin tänään kolmas Lakeuden maraton, puolikas sekä körttikymppi, ja päätimme osallistua lyhyimmälle matkalle. Siinä tuli päivän varsinainen treeni sitten tehtyä.

Reitti oli yllättävän vaihteleva ottaen huomioon kuinka tasaiselta Nurmossa maisema näyttää. Oman lisähaasteen toi sangen navakka tuuli. Ensimmäiset kolme ja viimeiset kaksi kilometriä juostiin myötätuuleen, keskimmäiset viisi puolestaan vastaiseen.

Lenkki oli 10.55 km, ja sitä kierrettiin pidemmillä matkoilla kaksi tai neljä kertaa. Kaikki matkat lähtivät yhtä aikaa, mikä aiheutti ensimmäisillä kilometreillä hieman ruuhkaa niille, jotka eivät päässeet aivan eturivistä starttaamaan.

Itse pinkaisin sen verran räväkästi liikkeelle, että jouduin kärkipaikalle. Siinä sitten sain omaa tyhmyyttäni toimia veturina koko matkan, kun esim. vastispätkilläkin peesistä nauttineet Backlund ja Lindskog eivät vetohommiin halunneet osallistua. Tästä syystä meno meni välillä mielenosoituksellisesti jopa kävelyksi... No, hyvää vauhtileikittelyä :)

Loppumatkalla kiskoin toka vikan kilsan 3.06:een, mutta Backlund vain roikkui selässä kuin takiainen! Lindskog sentään joutui hieman taipumaan. Loppusuoralla Vöyrin mies sitten kiitti hyvästä kyydistä ja kiri voittoon. Loppumetreillä menetetty ykkössija harmitti kieltämättä jonkin aikaa, mutta tulipahan treeni tehtyä.

Maratonin voitti kokkolalainen Teemu Piksilä (ilman seuraa muuten) varsin hyvällä ajalla 2.36,38, ottaen huomioon sen, että kaveri juoksi lähes koko matkan kovassa tuulessa yksinään.

Lakeuden maraton oli oikein mukava tapahtuma ja järjestelyt toimivat moitteetta!

Körttikymppi 10.55km
1. Jan-Anders Backlund IF Vom 35.55
2. Jarno Maimonen 36.01
3. Kaj Lindskog IF Åsarna 36.38

Tulokset



SM-viestien tulokset

Maija Oravamäen joukkue Adventure Team Finland on tällä hetkellä neljäntenä yli 1000 kilometrin mittaisessa Explore Sweden Monster-seikkailukilpailussa. Tsemppiä!

Anssi Raittila oli toinen Zermattin vuorimaratonilla ajalla 3.15,51. Kisan voitti vuorijuoksun elävä legenda Jonathan Wyatt. Tulokset

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En oo sitten ikinä käsittänyt miten juoksukilpailussa voi syyllistää peesaamisesta.

Mun mielestä siinä ei ole mitään väärää.
Juoksukilpailu = juoksukilpailu.

nim. peesaaja tai ei

muta kirjoitti...

Onnittelut "onnistuneesta treenistä". Kävin itekkin juoksemassa puolikkaan. Mukava hölkkätapahtumahan se on.