keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Mi Fado Mio

Pika pikaa töiden jälkeen lenkille ja sitten Tampere-taloon kuuntelemaan jumalaista Marizaa. Juostessa jalat olivat tönköt, sekä välipalamurot ja lakritsapussillinen pöhöttivät vatsassa. Sää sen sijaan oli lämmin, +14 astetta. Tavallisen tiistain ja semi-vaikean raahautumisen tuskaisuus vaihtui ehtoolla kokonaisvaltaiseen fado-elämykseen. Ihastuttava fadon kuningatar Mariza oli mielettömällä läsnäolollaan ja voimakkaalla tulkinnallaan aivan mahtava. Kohtalokkaat fadot ja loppukonsertin iloinen fiesta sulatti lopulta jopa pidättyväisen suomalaisyleisön. Täyden kympin keikka.



Ratakausi on jo tovin pyörinyt maailmalla. Ameriikan mailla kotimaisista opiskelijoista on mm. Joonas Harjamäki juossut vitosen 14.57.65 ja Jaakko Nieminen 14.49.79. Nummelan Akilta löytyy noteeraus kasilta 1.54.64 ja tonnifemmalta 3.50.06. Myös Jarkko Järvenpää on päässyt kertaalleen starttaamaan. 1500m kulki pitkällisistä jalkavaivoista kuntoutuvalta aikaan 4.02.73. Carita Riutan alkukauden tulossarja näyttää seuraavalta: 400m 59.69 & 800m 2.13.14.

Vappuna kilpaillaan perinteiset edesmenneen valmentajalegendan mukaan nimetyt Payton Jordanin kisat Stanfordissa. Mielenkiintoiseksi kisat tekee äärimmäisen tasokkaat kestävyysjuoksulähdöt. Esimerkiksi kympiltä löytyy Mo Farah, Galen Rupp (tavoitteena USA:n ennätys 27.13), Alistair Cragg, Fam, Belz, Bairu (tavoitteena Kanadan ennätys 27.36) jne. Heidän lisäkseen myös Suomen Tuomas Jokinen ja Matti Räsänen. Joonas Harjamäki juoksee 3000 metrin esteet. Jokisen ja Räsäsen kanssa jenkeissä leireilevää Jukka Keskisaloa ei lähtölistojen perusteella viime keväästä poiketen Payton Jordanin lähtöviivalla nähdä.

Lähtölistat, tulospalvelu & webcast

[Updated 1.5.] Eräjaot: 3000 metrin esteiden 1. erä juostaan sunnuntaina Suomen aikaa 4:43 ja kympin 2. erä kello 8:16. Linkki netti-tv-lähetykseen



Waldemar Cierpinski - „Beharrlich arbeiten“

European indoor 1,500 metres champion Anna Alminova has been banned for three months for failing a drugs test.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Norjalainen juoksi toiseksi Hampurin maratonilla!

Norjan etiopialaisyntyinen Urige Buta johti Hampurin maratonia aina loppumetreille saakka. Kenian Wilfred Kigen kiri kuitenkin Butasta ohi, ja näin yllätyksellinen pohjoismainen voittaja jäi näkemättä. Butalle kuitenkin huikea neljän minuutin ennätysparannus ja käsittääkseni myös Norjan ja pohjoismaiden ennätys 2.09.27! Johanna Kykyri juoksi kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 2.46.10 ja sijoittui kisassa upeasti kymmenenneksi! Takalan Miika juoksi ilmeisesti 2.24 (puolikas 69.20)? Jostain syystä chippi ei ole pelittänyt...

Miehet 42.195km
1. Kigen, Wilfred (KEN) Team Asics M35 2:09:22
2. Buta, Urige Arado (NOR) M30 2:09:27
3. Beraki, Beyene Zerea (ERI) 2:10:06
4. Kiprono, Justus Kipchirchir (KEN) 2:10:16
5. Kibowen, Kosgei Matthew (KEN) 2:10:57
...
15. Friari, Lauri (FIN) Finland M40 2:32:18
37. Dr. Ruohomäki, Jyrki (FIN) Keuruun Kisailijat 2:39:54
42. Dr. Hellström, Magnus (FIN) Sjundeå IF 2:40:37
44. Sandvall, Thomas (FIN) 2:40:59
56. Leppäkorpi, Timo (FIN) KU-58 2:42:57
62. Rauma, Matti (FIN) 2:44:37
79. Dr. Ranta, Veli-Matti (FIN) Finland M40 2:47:51 (netto 2:47:44)
80. Aijala, Timo (FIN) Teivo Stayers 2:47:45
97. Appelqvist, Kari (FIN) Vetelin Urheilijat 2:49:21
99. Forsblom, Tomi (FIN) Teivo Stayers 2:49:34
107. Lehtimäki, Juha (FIN) Finland 2:49:59 (netto 2:49:52)
108. Lahti, Jari (FIN) Keuruun Kisailijat 2:49:56
114. Tonder, Jarmo (FIN) 2:50:29
127. Okkonen, Jussi (FIN) Sjundeå IF 2:51:20

Naiset 42.195km
1. Sharon, Cherop (KEN) 2:28:38
2. Degefa, Biruktayit Eshetu (ETH) 2:29:48
3. Naigambo, Beata (NAM) W30 2:33:00
4. Chemweno, Elizabeth (KEN) W30 2:33:24
5. Mezentseva, Tetyana (UKR) W35 2:34:24
...
10. Kykyri, Johanna (FIN) 2:46:10 kkk

Tulokset



SM-maantie, Hamina

Yleisurheilun Kuvalehdeltä ei sitten koskaan tullut luvattua LIVE-kisaraporttia suoraan paikan päältä, joten piti ite ottaa luuri käteen :) SM-maantiellä tuuli puhalteli sen verran ikävästi, että sen vaikutus loppuaikoihin oli merkittävä. Mestareiksi juoksivat Jussi Utriainen ja Laura Markovaara.

Miehet 21.1
1. Jussi Utriainen 67.31
2. Simo Wannas 67.52
3. Henri Manninen 68.02
4. Lauri Lipiäinen 1.10.32
5. Jaakko Kero 1.10.32
6. Mikko Virta 1.10.50
7. Mika Luoto 1.10.53
8. Marko Vaittinen 1.10.54
9. Marko Tuokko 1.11.12

Naiset 21.1km
1. Laura Markovaara 1.18.42
2. Mira Tuominen 1.20.25
3. Leena Puotiniemi 1.21.34
4. Pauliina Utriainen 1.22.40
5. Mirka Suominen 1.24.04
6. Jaana Honkanen 1.24.28
7. Anne-Marika Partanen 1.24.47



Kebede oli viime vuonna Lontoon maralla toinen, nyt ykkönen!

Lontoon maraton

Miesten maratonilla voitto ratkesi muutamasta edellisvuodesta poiketen jo noin kymmenen kilometriä ennen maalia. Etiopian taskuraketti Tsegaye Kebede sekä maratonin maailmanmestari Abel Kirui karkasivat muilta jänisten jäätyä vetohommista pois. Pian sen jälkeen Kebede onnistui karistamaan Kiruinkin kannoiltaan. Tänä vuonna ei siis nähty huikeaa viimeisten kilometrien voittotaistelua.

Kebeden voittomarginaali oli reilu minuutti. Voittoajallaan Tsegaye 2.05.18 sivusi ennätystään. Kirui hyytyi lopulta kakkossijalta viidenneksi viimeisellä kahdella kilometrillä. Toiseksi nousi Kenian Emmanuel Mutai. Kolmanneksi kiri tasaisella vauhdilla juossut Lontoon kestomenestyjä Jaouad Gharib. Kisan suurimmat suosikit olympiavoittaja Samuel Wanjiru ja puolikkaan ME-mies Zersenay Tadese epäonnistuivat.

Naisten kisassa venäläiset veivät kaksoisvoiton Liliya Shobukhovan ja Inga Abitovan toimesta. Voittaja Shobukhova teki matkan varrella eniten vetohommia jäniksen (Aniko Kalovics) jäätyä puolessa matkassa pois. Kisa näytti jo hetken aikaa menevän Etiopian MM-kolmoselle Aselefech Mergialle tämän nykäistyä kahden tunnin kohdalla. Shobukhova pystyi kuitenkin seuraamaan, ja Abitovakin nousi vielä Mergiasta ohi. Shobukhova juoksi ennätyksensä ja oli ensimmäinen venäläinen voittaja Lontoon maratonilla.

Miehet 42.195km
1. Tsegaye Kebede Eth 2.05.18
2. Emmanuel Mutai Ken 2.06.23
3. Jaouad Gharib Mar 2.06.55
...
Andrew Lemoncello Gbr 2.13.39

Naiset 42.195km
1. Liliya Shobukhova Rus 2.22.00
2. Inga Abitova Rus 2.22.19
3. Aselefech Mergia Eth 2.22.37
...
Kim Smith Nzl 2.25.19
Mara Yamauchi Gbr 2.26.16

Tulokset

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Ohjelmatietoja sunnuntaille

Hampurin maratonia voi katsella suorana internetistä kello 9:30 alkaen.

Suora tv-lähetys Lontoon maratonilta tulee puolestaan Eurosportilta kello 11:00 lähtien.

Haminan SM-maantiejuoksuista raportoi tuoreeltaan Yleisurheilun Kuvalehti kello 12:00 alkaen.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

SM-maantien ennakko

Maantiejuoksun  Suomen mestaruuksista kilpaillaan Haminassa sunnuntaina. Kilpailun lähtö- ja maalipaikka sijaitsevat aivan Haminan ympyräkaupungin ytimessä. Viimeksi SM-maantietä juostiin Haminassa vuonna 2006. Tuolloin miesten nopein oli Jussi Utriainen ajalla 65.51. Naisissa voiton vei Johanna Lehtinen ajalla 1.15.19.

Jussi Utriainen PM-kympillä Keravalla 2007.

Lahden Ahkeran Jussi Utriainen on jälleen kerran yksi SM-kisan suurimpia suosikkeja. Hänellä on tältä keväältä vyöllään loistava puolikas (63.57) Hollannin Venlossa. Viime kesänä kirkkaimpia SM-mitalileita repullisen rohmunneen Lewis Koririn nykykunto on arvoitus, mutta hän on epäilemättä mukana kilpailun kärkitohinoissa.

Rotterdamin maratonilla keskeyttämään joutuneiden Henri Mannisen ja Miika Takalan pitäisi tällä hetkellä olla kaikesta huolimatta elämänsä iskussa. Takala arpoo vielä SM-maantien ja samana päivänä juostavan Hampurin maratonin välillä, mutta Haminaan rantautuessaan hän kamppailee mitaleista. Manninen antaa uuden EM-maratonnäyttönsä reilun kahden viikon päästä Prahassa, joten SM-maantie sopii senkin puolesta hänen kisaohjelmaansa erinomaisesti. Nähtäväksi jää pääseekö Simo Wannas ajoissa lentämään Keniasta kisapaikalle.

Veikkaus:
1. Jussi Utriainen 64.43
2. Lewis Korir 64.44
3. Henri Manninen 65.01

Hanna Jantunen Vantaan SM-maratonilla 2008.

Ennakkoon ajatellen naisten kisa kääntynee Espoon Tapioiden Hanna Jantusen voitonjuhlaksi. Jantusen kevään Aktia cupeissa juoksemat kympit 35.07 ja 34.47, osoittavat tossun olevan nohevasti syönnillä. En tiedä onko hänellä suunnitelmissa antaa näyttöä EM-maratonille, mutta tuolla täyden kympin kunnolla voisi odottaa maratonin liikahtavan jopa loppuaikaan 2.35-2.40, mikä käsittääkseni riittää Barcelonan tikettiin?

Kisaan on ilmoittautunut Jantusen lisäksi myös muita erittäin mielenkiintoisia mitalikanditaatteja, joten kärkitaistelusta saattaa lopulta muodostua äärimmäisen tasainen. Johanna Kykyri juoksi äskettäin Komian kirkon hölkässä puolikkaan aikaan 1.19.06. Hänen kohdallaan riippunee pitkälti ajankohtaisista tulivuori- ja lentotilanteista missä hän juoksee, joko puolikasta Haminassa tai maratonia Hampurissa? Viime aikoina huomattavasti kehittynyt Laura Markovaara paransi omaa puolimaratonin ennätystään New Yorkissa lukemille 1.17.38. Venlossa 1.21 pintaan juoksivat sekä Minna Kainlauri että Pauliina Utriainen. Mira Tuomiselta ja Anna-Mari Määttäseltä voi myös odottaa alle 1.20 loppuaikaa.

Veikkaus:
1. Hanna Jantunen 1.16.33
2. Laura Markovaara 1.18.57
3. Mira Tuominen 1.19.00

Ilmoittautuneet
 
Kilpailut alkavat sunnuntaina kello 12.00.



Älä unohda Lontoon maratonia. Kilpailu näkyy suorana Eurosportilta sunnuntaina kello 11.00 lähtien.

Bostonin maratooni Ryan Hallin näkökulmasta.

30-vuotiaille oma sarja yleisurheiluun

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Koukul

Kävin eilen lenkillä Koukkujärvellä. Eipä siellä enää pahemmin latuja ollut. Pisin luminen osuus oli noin 150 metriä. Monojen sijaan jaloissa oli upouudet Brooks Glycerinit. Siinäpä vasta hyvä pari neutraalisti askeltavalle. Latupohjat olivat paikoitellen erittäin kosteat, mutta eipä se mua haitannut. Yksi kevään parhaista puolista on se, että pääsee maastoon asfaltilta pois. Muutenkin metsässä yksinään lompottelu on mitä parhainta terapiaa kiireisen työviikon keskellä.

Kevät tulla puksuttelevi. Lumettomista latupohjista huolimatta löytyy heitäkin jotka jaksavat yhä hiihtää ja pitkään. Maija Oravamäen ja Teemu Virtasen 24 tunnin hiihdon ME-koe potkaistaan alulle huomenna Ylläs-hallissa Helsingissä. Tapahtuma alkaa kello 12 ja paikalle toivotaan kannustajia. ME-kokeen taltioi telkkariin V02 -urheilumakasiiniohjelma.

Ilma sähköistyy taas maratonrintamalla viikonlopuksi. Günther Weidlinger hyökkää sunnuntaina 2.10 kimppuun Wienin maralla ja Ryan Hall yrittää jatkaa Mebin Nykissä aloittamaa jenkkimaratoonareiden voittokulkua Bostonin maratonilla maanantaina.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Moving pictures

Pykättiin video Karhu-viestistä. Työstövaiheessa leikkaajan ote hieman lipsui, joten raina venähti pitkäksi kuin nälkävuosi. Toivottavasti se on kuitenkin katsomisen arvoinen. Kuvauksesta vastasi Terhi ja editoinnista Jarno. Nautinnollisia hetkiä vielä kerran Karhun parissa :)




Otsikkoa sivuten päivän biisi.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Maratoonii

Ei se Milanon mara näy tuolta vinkkaamastani linkistä. Ei vaan yhdistä. No, mutta väliaikapalvelu sentään pelittää.

Milanon maraton
- tuulista... muuten kelpo maratonsää

10km:
Kärki: Bushendich + 11 muuta 30.30,  16. Kirwa 32.21 (taivaltaa yksin...), Planting 38.12. Naiset: 10. Kullberg 39.41 (- aikataulussa)
21.1km:
Kärki: Bushendich + 8 muuta 64.33, 16. Kirwa 69.10, Planting dnf. Naiset: 9. Kullberg 1.24.05 (hyvässä vauhdissa hyvässä ryhmässä)
30km:
Kärki: Bushendich + 6 muuta 1.31.59, Kirwa dnf. Naiset: 8. Kullberg 1.59.15 (erinomaista!)
Maali:
1. Jafred Chirchir Kipchumba KEN 2.09.15, 2. Charles Kamathi KEN 2.11.24, 3. Teferi Balcha Kebede ETH 2.11.35. Naiset: 1. Egigayeuh Asnakech ETH 2.25.50, 7. Sanna Kullberg 2.48.09 PB & KKK

Tulokset

Elävää kuvaa Rotterdamin maratonilta

- Manninen näkyi kuvissa aina kympin kohdille asti. Kärki kiiruhti ekat 15km aikaan 43.56, mikä tekis noin 2.03.30 loppuajan... Hurjaa kyytiä ja kärkijoukossa on noin 15 karpaasia. Kärki tempoi 20km 58.37. Järki lähtee, piipaapiipaa!!! Vaitsan puolikas 1.11.55. Kärki ohitti 25km ajassa 1.13.49. 30km jäi kärjellä taakse ajassa 1.28.55, mikä ennustaa noin 2.05 loppuaikaa. Vauhti on siis hieman laantunut... 35km 1.43.52, aikamoista vauhtileikittelyä käynnissä... Makau, Mutai, Kipruto ja Lelisa nykivät. Viimeinen vitonen taas alle 15min. Pieniä toiveita 2.05 alituksesta... Menihän se. Makau voitti ajalla 2.04.48, Mutai toinen 2.04.55, Kipruto 2.05.13... Suomalaisista ei tietoa. No, nyt tuli tietoa muista kotimaisista karpaaseista. Marko Vaittinen juoksi kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 2.24.48 ja sijoittui kisassa 21. Anssi Raittilan loppuaika oli 2.25.34 ja sijoitus 24. Mikko Jokela juoksi 2.32.13. Henri Manninen ja Miika Takala keskeyttivät.

Tulokset

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Karhu-viesti 2010

Daavid vastaan Goljat.
Teppo veturina ensimmäisellä osuudella.
Happo tyylitteli Sjundeån pojat voittoon. Onneksi olkoon!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

I Want My NylkkyTV

Viikonlopusta on tulossa todella kestävyysjuoksupainotteinen. Lauantai vilahtaa Karhu-viestin parissa. Tulospalvelu

Sunnuntaina maailmalla juostaan maratonia ihan urakalla. On Rotterdamia, Milanoa, Pariisia (näkyy Eurosportilla kello 9.35 lähtien), Zürichia, Daegua, Debnoa, Linzia jne. Kotimaisittain mielenkiintoisimmat lienevät Rotterdam ja Milano. Jälkimmäisellä juoksevat Francis Kirwa ja Sanna Kullberg. Forza Sanna ja Francis!

Milanon maraton pitäisi ohjelmatietojen mukaan näkyä RAI TRE-kanavalla kello 10.15 lähtien. Sitä voi yrittää kalastella tämän kautta, valitsemalla oikea kanava sivun vasemman laidan valikosta.

Rotterdamin maratonille starttaavat tietojeni mukaan ainakin Henri Manninen, Miika Takala, Marko Vaittinen ja Anssi Raittila. Rotterin pitäisi näkyä ainakin NOS Studio Sport-kanavalla kello 11.50 lähtien. UniversalSports lupaa myös näyttää kisan, mutta sen osalta kannattaa aina varautua geoblokkaukseen. Onnea vaan matkaan Raastajat!

Niin ne vaan maailmalla pysäyttävät liikenteen metropolien keskustoissa ihan vain juoksijoiden vuoksi ja jopa lähettävät maratoonia telkkarista. Millos tänne Härmään saatais oma NylkkyTV?



Kesän arvokilpailujen tulosrajat
Sanoista teoiksi. Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseksi

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Välineurheilua, ei kiitos

Päivän treenistä muodostui yllättäen ja tahtomattani yhdistelmäharjoitus. Jalkapöytä kipunoi eilisillan 9 kilometrin köpöttelystä sen verran, että päätin pitää tänään juoksuttoman päivän. (Jalkapöydässä on hermo kipuillut jo toista kuukautta...) Tämän kuningasideani vuoksi kaivoin vanhan maastopyöräni ulkovarastosta, ja ajattelin ulkoiluttaa sitä parisen tuntia. Sää oli kalsean kostea, mutta onneksi ei satanut. Siitä huolimatta jo kilometrin ajon jälkeen kirosin etulokarin puuttumista. Lasit olivat, vaatteista puhumattakaan, yltä päältä kurassa ja ravassa.

Suuntasin lenkkini kohti Pirkkalaa ajatuksissa kurvailla siellä sun täällä vireen ja mielentilan mukaan. Vähän ennen Partolan liikekeskusrypästä vaihdoin maantien toisella puolella olevalle pyörätielle. Tämä tapahtui alikulun kautta. Eikä aikaakaan, kun takarengas alkoi pihistä pahaenteisesti. Alikulkuun oli kai rikottu pulloja tai jotain... Eikun fillari nurinpäin ja renkaanvaihtoon. Sen verran alkoi kuraista rengasta vaihtaessa otsasuoni pullistelemaan, että päätin kääntyä takaisin kotia kohti. Onnistunutta paluumatkaa varten vaihdoin varmuuden vuoksi takaisin aiemmin ajamalleni pyörätielle, sinne toiselle puolen tietä.

Kilometrien jäädessä taakseni mielialani alkoi nousta ja jäätyneet sormeni lämmetä. Sitten tunsin renkaan jälleen tyhjenevän. Ärkele! Fillari jälleen viärinpäin ja gumminvaihtoon. Onneksi olin ottanut kaksi varakumia reppuuni, kun eihän sitä koskaan tiedä... Viimeistään tässä vaiheessa päätin suunnata suorinta tietä kotiin. Jääkööt suunnitellut kaksi tuntia täyttymättä! Minä en tätä scheissea enempää jaksanut.

Saavuin Sarpatin kohdalle. Enää olisi vajaa vitonen kotiin. Eiköhän tämä tästä, tuumailin. Voihan sitä kieppaista vaikka ylimääräisen lenkin Taivalkunnan suuntaan, jos siltä tuntuisi. Sitten meni taas, arvaattekin jo mikä! Jurnutin mielenosoituksellisesti kymmenen metriä tyhjällä renkaalla, kunnes armahdin kitisevän vanteen. Meni työntöhommiksi.

Kolmen vartin kävelyn jälkeen tuuppasin maasturin takapihalle kyljelleen. Ruostukoot siinä vaikka syksyyn asti. Teki mieli heittää perään vielä kuistilla lojuvat lipsuvat suksetkin... Välineurheilu on aivan ahterista. MOT.



Teivossa juostiin eilen kauden viimeinen Teivocup. Ensi sunnuntaina Rotterdamin maratonille 2.18 alitus mielessään starttaava Henri Manninen voitti kisan uudella reittiennätyksellä 14.56. Tuo on kuulemma kauden kotimainen kärkiaika. Teivon vitonen on vähintään sen 30 metriä ylimittainen...  Tulokset

Täältä löytyy huikeata tarinointia tuoreesta maastojuoksun maailmanmestarista Joseph Ebuyasta. Ehdottomasti lukemisen arvoinen!

torstai 1. huhtikuuta 2010

MM-maastot Suomeen!

MM-maastot Suomessa ei ehkä olekaan utopiaa tulevaisuudessa. Ilmeisesti joku on lukenut taannoisen MM-maastojen spekulointini, koska SUL:ssa on näemmä herätty. Kuten SUL:n kilpailuvaliokunnan pöytäkirjasta käy selville, on SUL käynnistänyt projektin vuoden 2015 MM-maastojen hakua varten. Hakukomitean ruorissa on Jarmo Hakanen. Toiveissa onkin, että MM-maastot juostaan Tampereella!

Jenkeissä leireilevä Kessi juoksi Stanfordissa vitosen kauden kotimaiseen kärkiaikaan 13.33.31. Tulokset

Janne Holmén voitti ylivoimaiseen tapaan Brukslunken-juoksun. Jannen voittoaika uupuu vain viisi sekuntia viime vuotisesta. Tulokset