Maran jälkeen on ollut himpun verran vaikea saada itseäni niskasta kiinni, mitä koviin treeneihin tulee. Tänään päätin laittaa itseni lujille Ideapark-juoksun kympillä. Jollei kerran muuten meinaa saada itseään tiestölle kovien pariin, niin kisassa vetelinkin hölkkääjä muuttuu armottomaksi raastajaksi kuin itsestään.
|
Puolikkaan startti. Kuvat: Terhi |
Juoksija-lehden ilmoittautumistsydeemi ei enää perjantaina pelittänyt, niin laitoin siitä sekä ilmoittautumisestani järjestäjille sähköpostia. Kisapaikalla nummero löytyi vaivatta ja yllätyksekseni sain kilon urheilujuomajauhepussin ja shakerin kiitokseksi järjestelmän vikailmoituksesta. Oikein häkellyin näin mahtavasta huomioimisesta. Ei varmaan mikään kallis paketti, mutta eleenä hieno! Kiitokset vielä kerran!
|
Kympin lähtöä. Vesa karkasi kyl aika pian tämän jälkeen. |
Kympin lähtöviivalla tapasin Eriksen, mutta ennakkoilmoittautunut Kero oli jäänyt pois. Ekat sadat metrit kiihdyteltiin sellaista vauhtia, että päästiin suuremmitta törmäilyiltä polvenmittaisilta karkuun. Ilmeisesti alkukiri oli sen verran voimallinen, etteivät muut uskaltautuneet mun ja Vesan kyytiin. Puolen kilsan jälkeen stemmasin vauhtia itselleni sopivammaksi, mutta Vesalle se ei piisannut. Äijä katosi horisonttiin.
|
Mestari maalissa ajassa 34.23. |
Koitin pitää issekseni vauhtia kohtuullisen kovana. Menomatkan myötätuulessa se olikin helppoa. Nelosen kohdalla kurkkasin taakseni ja näin Aino-Kaisa Saarisen vetämän ukkoköörin seuraavan noin sadan metrin päässä. Vitosen ohitin ajassa 17.30.
|
Missä Aikku? |
Kutosen jälkeen reitti kääntyi takaisin kohti Ideaparkkia. Myötis vaihtui navakkaan vastaiseen ja samalla kulkukin muuttui takuiseksi. Kilsavauhdit putosivat kymmenellä sekunnilla ja päähän iski pelko, että noinkohan Aikku kampeaa kisan jälkimmäisellä puoliskolle peesiini ja ohitse! Viimeiset kilsat olivat vaikeita, mutta sitkeilin maaliin ajassa 36.03. Vesa oli jo ehtinyt vetää maalissa sumpit ja syödä parit pullatkin. Säilytin silti kakkossijan.
|
Siinähän se. |
Aikku ei ollut maalissa jälkeeni aivan seuraava, mutta paljon ei puuttunut. Hyvin hän juoksi. Loppuaika oli 37.30. Sää Lempäälässä oli kaunis ja aurinkoinen. Tapahtuma oli muutenkin vallan onnistunut. Mahtavat palkinnot eivät ainakaan heikennä yleisarvosanaa, mikä on erinomainen!
|
Aikku ja kavaljeerit. |
|
Jaana Mäkiranta. Puolikkaan nopein nainen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti