sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

WMA2012 puolikas

Kuvat otti Terhi.

Alkuverkat Jahan, Mikon, Vaitsan ja Sepin kanssa. Vire oli ok. Viikolla kiristelleet takasetkin pelittivät. Sää oli aurinkoinen ja erittäin kaunis. Tuuli puhalsi kevyesti vastaisena Jyväsjärven pohjoispuolella.


Kisan alussa ikäihmiset lähtivät kuin nuoremmatkin kiitäjät. Ekalla kilsalla noustiin Jyväsjärven poikki menevä silta ja tuolloin edessäni jyräsi varmaan satakunta juoksijaa. En vain ehtinyt mitenkään kovahkoon alkuvauhtiin mukaan. Jyväsjärven rantaan lasketellessa ohitin öbaut 50 juoksijaa ja vielä seuraavan parin kilometrin matkallakin parikymmentä. Täytyy vaan ihmetelleä, kuinka hurjaa oli joidenkin alku. Vielä vitosen jälkeen pääsin muutamasta liian kovaa aloittaneesta ohi, mutta sen jälkeen matkanteko oli kisan loppuun asti yksinäistä hommaa.


Kympin jälkeen vasen takareiteni alkoi sähköttämään oikein urakalla. Salamoita iski istuinkyhmyn alueelle ja pakko oli löysätä tahtia. Pahin kipunointi hellitti kilometrin keventelyllä, mutta koko jäljellä olevan loppupuoliskon ajan takaressu kiristyi entisestään. Kisan jälkeen se olikin ihan kaput. Joo, mietin kyllä keskeyttämistä ensi viikonlopun urakkaa silmällä pitäen, mutta jalan sieltä järven toiselta puolen olisi kuitenkin joutunut maalipaikalle tulla.


No, kaikesta huolimatta vauhtini ei lopulta paljoakaan pudonnut. Loppuaikani 1.16.14 (M35-sarjan 11.) antaa keskivauhdiksi 3:36 (oli muuten sama kuin tiistain maastojuoksussa). Oikeastaan toi on ihan kunnonmukainen ja myönnän ennakkoon laskeneeni moiseen yltäväni. Olin silti salaa toivonut hieman parempaa aikaa.


Juoksin tänään Adidas Adios kakkosilla. Pitää kyl sanoa, että turhan kovat olivat. En ollut ehtinyt niitä vain muutamalla lenkillä kesyttää kisakuntoon. Ensi viikon Pariisin maratonin juoksenkin vanhalla mallilla.


Vaikka en ollut puolimaratonkisaani aivan tyytyväinen, jätti Jyväskylän veteraanien MM-kisat silti mieleeni positiivisen muistijäljen, eikä vähiten rattoisan kotimatkan vuoksi. Onnittelut vielä menestyneille ja ennätyksiinsä yltäneille! +-0.

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

"Vaikka en ollut puolimaratonkisaani aivan tyytyväinen, jätti Jyväskylän veteraanien MM-kisat silti mieleeni positiivisen muistijäljen, eikä vähiten rattoisan kotimatkan vuoksi." Tämän Jarnon lauseen voisin allekirjoittaa :). Kiitos kaikille osallisille mukavasta kotimatkasta! Junassa tutustuin vielä saksalaiseen maratoonaariin Erikiin, joten sekin pätkä sujui nopeasti. Tsemppiä maratonille Jarnolle, ja nauttikaa Pariisista!

Z kirjoitti...

Puolikkaan juokseminen viikkoa ennen maratonia on täydellistä maratonkeskittymättömyyttä.

moguli kirjoitti...

Kiitos Sanna!

Z: Näinhän se on. Mistä tulikin mieleen, missä sää Z juokset viikon päästä maratonia, kun et ollut Jyväskylässä viivalla?

Z kirjoitti...

Mulla leikattiin pohje syksyllä, enkä viittinyt ottaa riskiä, että Jyväskylässä olisi joutunut sutimaan liukkaalla. Tämä oli siinä mielessä turhaa ennakointia, että reittihän oli ilmeisesti sula.

Onnea Pariisiin! Voi olla että kulkee hyvinkin ja kyllä puolikkaasta yleensä viikossa palautuu, tai ainakin palautui alle 30-vuotiaana, mutta jos maran lähtöviivalla on vähänkään väsynyt, niin siitä ei yleensä hyvää seuraa. Sille matkalle lähdettäessä tulee olla 100 % tuoreissa voimissa.