Tuhkolman maraton

Olen ollut Tukholman maratonilla turistina lukemattomia kertoja. Kerran olen jopa startannut. 2001 juoksin Mäkisen Santun mukana ekan kympin ja keskeytin siihen suunnitellusti. Tuona vuonna kesän tavoitteet olivat radalla. Tukholman maratonin tuloksista löytyy nimelläni yksi toinenkin tulos vuodelta 1999, mutta silloin numerollani juoksi joku muu.

Tapahtumana Stokis hurmasi minut jo vuosia sitten ja kuuluu maratonina ehdottomasti niiden joukkoon, jotka juoksijan pitää kerran elämässä kokea. Kesäkuun eka viikonloppu on Terhin ammatin vuoksi ollut yleensä varattu, joten yhteinen reissu tuona ajankohtana on aiemmin ollut mahdoton. Ailan syntymä kuitenkin mahdollisti tänä vuonna koko perheen retken Tukholmaan ja näin palasin naapurimaan pääkaupunkiin juoksijana.

Kun tilaisuus osallistua Stokikseen välähti ensi kertaa viime syksynä mielessäni, otin oitis yhteyttä Pariisin maratonmatkalta tuttuun Välisalon Jouniin. Välimatkojen katalookista löytyi nääs myös Tukholman maratonmatka. Muistin Jounin ja Maaritin olleen matkanjärjestäjinä sen verran konkareita, että hommat hoituivat rutinoituneella, mutta välittömän iloisella otteella. Juoksijan ja huoltojoukkojen ei tarvinnut muuta kuin hypätä kyytiin mukaan ja keskittyä olennaiseen. Järjestelyjen puolesta matka onnistui tälläkin kertaa erinomaisesti. Kiitokset vielä Välimatkoille ja koko rempseälle maratonseurueellemme, joka ei pahaksi pistänyt pienen prinsessamme mukaan tuloa!

Maratonpäivän sääennusteita olin ennakkoon tiiraillut sekä Suomen, Ruotsin että Norjan säätiedotteista. Suomen erkkinyysteenit lupasivat sadetta, Ruotsin juhaföörit hellettä ja Norjan vastaavat jotain siltä väliltä. Vielä maratonin aattonakin paikallinen asema ennusti aamupäiväksi sadetta. Olikin yllätys kun astuimme laivasta aurinkoiseen Tuhkolman lauantaiaamuun. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan.

Sää muuttui kuitenkin pilviseksi aamupäivän mittaan. Lämpötila oli startissa parinkymmenen hujakoilla ja muutenkin ilma oli nihkeän kostea. Sadetta en niskaani saanut missään vaiheessa. Se alkoi vasta kun olin raahautunut maalista Östermalmin kentälle noutamaan maratonpaidan sekä pakolliset syömingit.

Toiselle kierrokselle. Kuva: Terhi

Ylimääräisiä sydämentykytyksiä lähdössä aiheutti Garmin. Satelliitit eivät tahtoneet millään löytyä. Jouduinkin painamaan starttia ennen kuin yhteys oli luotu. Myöhemmin datasta selvisi, että matkanmittaus lähti jo tuolloin käyntiin. Lähdin varovaisesti. Puotiniemen Leenan ohitin jossain kilometrin kohdalla ja huikkasin hänelle tsempit. Eka vitonen meni selkeesti käsijarru päällä, mutta täysin 3:40 tavoitekilsavauhtia. Muutenkin juoksin enemmän tunteen, kuin aikaraudan mukaan.

Tukholman maratonmatkaa viime syksynä varatessani mielessä oli lähinnä osallistumisen ilo. Viime kesä meni piloille polvivaivan vuoksi ja se edelliskevätkin oli siitepölyjen vuoksi onneton. Pelkäsin saman toistuvan tänäkin keväänä. Toisin kuitenkin kävi. Siitepölyt eivät liiemmin vaivanneet ja jalkaroleemitkin onnistuin jollain ihmetsäkällä välttämään. Kevään mittaan maratontreenillä yllättävän kovaksi kohonnut alimatkojen suorituskyky alkoi melkein jo muodostaa itellekin pieniä suorituspaineita. Ennakkoon ajattelin kykeneväni juoksemaan alle 2.40.00, joten tavoitevauhdiksi kaavailin jotain 2.35-2.40 haarukkaan sopivaa.

Leena Puotiniemi oli upeasti 8. Kuva: Terhi

Ähöttävän sään vuoksi aloitin juomaan vettä jo ensimmäisillä huoltopisteillä. Ekan geelin imaisin noin kympissä Västerbron jälkeen ja jatkoin niiden syöntiä noin 5-6 kilometrin välein. Geelit ja vesi upposivat kiitettävästi. Missään vaiheessa ei tullut energiapuutosta. Btw. pelätty Västerbro ei niin pelottava ollutkaan. Pitkähän se on, mutta loiva.

Eka kiekka meni kohtuu iisillä tunteella, kuten pitikin. Kilpailun puolimatkassa kierretään Kaknäsin tv- ja radiomasto ja sen jälkeen sukkuloidaan ympäri puistomaista Djurgårdenia. Peltoaukeiden vastatuulipätkät sekä Djurgårdenin mäet hidastivat kilsavauhtini noin 3.45. Tuossa vaiheessa oli muutenkin vaikeata. Hälle IF:n suomea puhunut kaveri tsemppasi ja pääsin huonon vireen yli. Kun palasimme Djurgårdenista takaisin ihmisten ilmoille, oli kulku taas lennokasta.

Rantabaanojen ja keskustan yleisön mieletön kannustus oli huikea kokemus! "Hyvä Suomi" ja "hakkaa päälle Suomen poika" huudot vain raikas ja kansa suorastaan mylvi, kun innostuin tervehtimään katselijoita. Suomalaisena oli todella hieno juosta pitkin Tukholman katuja. Mahtavaa oli myös bongata Terhi ja Aila reitin varrella kannustamassa.

Janne Holmén sijoittui 13. Kuva: Terhi

Slussenin jälkeen vasen pohje alkoi tuikkimaan. Jalkaa oli heitettävä oikoseen heti vähänkin tehokkaamman ponnistuksen jälkeen. Kramppaileva pohjelihas paheni kilometrien kuluessa sen verran huonoksi, että pakko oli hidastaa vauhtia ja sopeuttaa askelta sellaiseksi, että maaliin pääsy onnistuisi. Kilsavauhti putosi 4:00 ja päälle, mutta eipä siinä muutakaan mahtanut. Muuttunut juoksutapa söi hiljalleen oikean jalan varpaista nahat. Ei ollut mukavaa lasketella pitkin Västerbrota alas, kun Adioksen kärki sai uuden punaisen sävytyksen.

Maaliin kuitenkin pääsin ja siihen olen tyytyväinen. Loppuaika 2.42.51 (50.) ei nyt niin kovin huono ole, mutta jäi tavoitteesta. Orastaneen pettymyksen käänsi voiton puolelle symppis ruotsinsuomalainen radiotoimittaja, joka haastatteli mua Radio Sisuun. Ruotsissa kaikesta osataan kaivaa se positiivinen puoli esiin!

Maalissa olin toki voipunut, mutta voimia jäi paljon varastoon, eikä lihakset vasenta pohjetta ja takareittä lukuunottamatta hakkautuneet läheskään yhtä muusiksi, kuin aiemmilla maratoneilla. Jatkossa pitää miettiä syitä vasemman kintun oireiluun. Tiedän, että se 2.35-2.40 maratonkunto on jo nyt jaloissa, mutta en saa sitä ulosmitattua huonon lihaskuntoni vuoksi. Berliinissä on luvassa tuplakosto!

Väliajat:
5km 18.20/10km 37.09/21.1km 1.18.31/30km 1.52.09/42.2km 2.42.51