maanantai 16. syyskuuta 2013

Tampereen puolikas

Käytiin kannustamassa Minnaa, Anna-Maria ja Angelaa Tampereen puolikkaalla sunnuntaina. Toso muutama kuva.
 
Angela juoksi ennakkoluulottomasti heti naisten A-luokkaan!
Mikko Talvensaari voitti miesten kisan hyvällä ajalla 1.12.50.
Minna jyräsi naisten sarjan voittoon rennolla meiningillä.
Pjh jänistelee.
Hast ja Wiren samoissa jänispuuhissa.
Anna-Mari oli kolmas.
Mira oli toinen.
Hannu lähtee myös Berliinin maralle.
Tomi kirii.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Turenki

Käytiin Harpatin kanssa veteraanien SM-maantiejuoksuissa Turengissa sunnuntaina. JaHan piti lähteä myös mukaan täydentämään joukkuetta, mutta eipä lähtenyt.

Anyway, Harpatille kiitokset kyydistä! Ehti sopivasti kotiin katsomaan maaotteluakin, varsinkin kun viralliset tulokset ovat varmaan vieläkin niitattuna Turengin liikuntahallin seinässä, jos ylipäätään ovat valmistuneet...

Tampereelta lähtiessä oli järjetön sumu. Näkyvyys noin 80 metriä. Hämeenlinnassa taivas selkis ja lämpötilakin nousi yli +20 asteeseen. Numerolappua jonoteltiin tovi, mutta muuten norkoiltiin lähtöä odotellen. Lunki meininki, kuten näissä vetskuskaboissa on tapana.

Jalat tuntuivat verkassa todella hyviltä. Sama vire säilyi kisassakin ekan kympin ajan. Väliaika oli noin 34.05. Kisan jälkimmäinen puolisko meni vähän työlääksi, mutta aika hyvin jaksoin maaliin. Kiptoon ansiosta sain vauhtia vielä nostettua viimeisellä kilsalla, vaikka olo muuten oli aika ryytynyt.

Hämeen Sanomat 9.9.2013

Saavuin puolikkaalta ensimmäisenä maaliin. Loppuaikani oli 1.13.30. Olen siihen ja ykköstilaan ihan tyytyväinen, vaikka nää kisat mitään olympialaisia ole. Tiukemmassa kisassa tuosta olis lohjennut jotain veke, mutta näin tänään. Seuraavat puolikkaan juoksijat ylittivät maalilinjan muutaman minuutin mun jälkeen. Hirveän kovaa vastusta en siis missään vaiheessa muista saanut. Välimäen Markus roikkui mukana ekat sadat metrit ja sen jälkeen jouduinkin lompottamaan issekseni.

Reitti oli ihan ok. Ei mikään supernopea. Sahasimme puolikkaalla reilun vitosen pätkää pariin otteeseen edestakaisin. Menomatkalla oli loivaa alamäkeä noin pari kilsaa ja sitten peltoaukean jälkeen puolen kilsan loiva ylämäki. Takastulomatka sitten luonnollisesti päinvastaisessa järjestyksessä. Tuulta ei ollut juurikaan, mutta pieni vire auttoi selän takana menomatkalla.

Data

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Pm-10000m

Tänään juostiin Hämeen pm-10000m Tampereen Hervannassa. Olin mukana.

Olen viimeksi juossut ratakymppiä vuonna 1998. Tuolloin Karstulan pohjoismaisella kympillä aikaa kului 32.31,15. Olin sinä vuonna ihan hyvässä tikissä. Muun muassa Karhu-viestin 11km avauspätkä kulki 34.55 ja tv-aikaa tuli urkkaruudussa Hännisen Peten pykäämässä viestikatsauksessa. Karstulan kisaan pääsin mukaan kun soitin Vainion Martille. Hän myös laski mun kierrokset. Vauhti oli vain mulle turhan kovaa. Janne Holmén ja kumppanit työnsivät kympin pitkälle alle puolen tunnin. Sehän tarkoitti sitä, että vaikka ite juoksin ekan kolmosen 9.06, niin kärki oli tulla jo kiekalla ohi. Loppu oli tuskaa ja Raittilan Anssin kanssa möngittiin jälkimmäistä vitosta liki 17 minsaa.

No, paluuta ratakympille 15 vuoden tauon jälkeen päätin tänään juhlistaa kaivamalla naftaliinista Jukka Toivolan juoksutallin edustusasun. Lila Reebokin ultrakevyt verryttelyasu on säilyttänyt tyylikkään värinsä, mutta gumminauhat olivat kulahtaneet löysiksi.


Tänään Herwoodissa Lasse Suonpää veti ekan kilsan 3.13. Meinas tuntua itelle turhan kiireiseltä vauhdilta, mutta sitkeilin seitsemän juoksijan kärkiryhmän viimeisenä. Meno tasaantui odotetusti ja omaan juoksuun löytyi rentous. Jossain nelosen kohdalla kärjessä tuli erimielisyyksiä vetovuoroista. Jotta kisa ei menisi ihan kävelyksi suikkasin sisäradan kautta kärkeen vauhtia pitämään. Siinä sitä sitten saikin olla ihan rauhassa aina viimeiselle kierrokselle saakka. Ei paljo apuja tullut! Vaitsan penteleskin vaan nautti peesistä ja meni lopussa ohi :) No, miksen sitten juossut kovempaa? Siinäpä se. Ei pystyny!

Loppuaikani oli 32.36,54 ja sijoitus kolmas. Aikaan olen ihan tyytyväinen. Mieltä jäi hieman kaihertamaan, josko vimosen päälle kisaan valmistautumalla olis mahkut A-luokkaan (32.10,00) ja ensi vuoden Kalevalaisiin. Kestävyysjuoksujen päävalmentaja Tommy Ekblom vasta peräänkuulutti kansallisen juoksun tason nostoa. Olisihan siinäkin eräänlainen tason nosto, jos Kalevan kisojen kympin viivalla olisi enemmän juoksijoita, vaikkakin nuorten ja vetreiden sijaan koukkupolvisia veteraani-ikäisiä :)

Haka-Riskun perheelle isot kiitokset lapsemme Ailan peräänkatsomisesta kisan aikana! Ilman apuja emme olisi Terhin kanssa päässeet yhtä aikaa viivalle. Sää oli happirikas. Ennen ja jälkeen kisan satoi, mutta onneksi ei kisan aikana. +15.

Data: 3.13/3.15/3.15/3.13/3.16/3.17/3.16/3.16/3.17/3.13