Tässä raportti oman kilpailuni kulusta:
Hölkkäilin lähtöpaikalle hyvissä ajoin pitkin etelänpuoleista Straße des 17. Junia. Viimeisten Pirkkalaisten Hannu Saarijärvi oli kokeneena suunnistajana valinnut saman reitin. Toivotimme toisillemme hurjat tsempit ja suuntasimme tahoillemme tekemään viimeisiä venyttelyjä ennen varsinaista lähtölaukausta.
Aiemman tulokseni perusteella minut oli sijoitettu B-karsinaan. Vartti ennen starttia siellä olikin melkoinen kuhina. Haile Suuri lateli mikistä legendaa ja tunnelma kohosi. Tuttu starttimusa pärähti ilmoille ja väki pakkautui lähemmäs lähtölinjaa. Lähtölaukaus ja liikkeelle. Vaikka pääsin lähtemään aika kärjestä, niin ryysis oli aiempia kertoja kovempi. Ekat sadat metrit olivat tosi hitaita ennen kuin löytyi tilaa juosta omaa vauhtia. Tsekkasin kelloa puolen kilsan kohdalla ja se näytti tasan kahta minuuttia. Kilsan ohitin ajassa 3.52. Sen jälkeen saikin paukuttaa omalla ohituskaistalla maaliin saakka.
Juoksu lähti nihkeästi liikkeelle. Liekö vilponen +6 asteen sää syynä vai mikä, mutta toinen kilsa kesti 3.46 ja kolmas 3.44. Vasta sen jälkeen pääsin 3.40 -tavoitevauhtiini. En ollut kovinkaan huolissani parinkymmenen sekunnin takamatkasta tavoitteeseeni nähden, sillä jäljellä oleva matka oli pitkä. Tärkeintä oli löytää juoksuun hyvä ja kohtuullisen vaivaton rytmi. Se oli tällä kertaa välillä aika vaikeaa. Jotenkin 3.40-vauhdin olisi pitänyt tuntua helpommalta, mitä se jo alkumatkasta oli. Eka puolikas olikin taiteilua oman fiiliksen ja kellon näyttämien väliaikojen välillä. Maralla kroppaa ei vaan kannata heti alkumatkasta lähtien pakottaa...
Kilsat neljästä reiluun kymppiin juostiin vastatuuleen. Yritin hyödyntää peesiä aina tilaisuuden tullen. Kärkinaisjuoksijoilla oli kiitettävästi tuulenhalkojia. Muun muassa Veronica Pohlilla oli kaksi henkilökohtaista jänistä, jotka käytännössä juoksivat kyynärpäät toisiinsa kolisten Veronican edellä antaen hänelle tuulelta suojan.
Reitin kääntyessä kohti keskustaa tuulen vaikutus väheni. Puolimaratonin ohitin ajassa 1.17.47. Vire oli edelleen nihkeähkö, mutta matka sentään joutui. Berliinissä maratonin kolmas neljännes on osittain loivaan ylämäkeen. Sen vuoksi ME-juoksussakin kolmas kymppi oli hitain. Kolmeakymppiä lähestyttäessä ylämäki vaihtuu alamäkeen. Sitä saikin sitten posotella riemumielin, sillä siinä vaiheessa tiesin pääseväni varmasti maaliin asti. Takareisi oli kiristellyt ensimmäiset 15 kilsaa. Noilla haminoin nappasin Timon suositteleman suolatabletin ja kummasti lihaskiristely helpotti. Pohkeetkin kestivät tällä kertaa kramppaamatta maaliin asti.
 |
| Maali lähestyy. Kuva: Erik Hass |
Vähän ennen 35 kilsan paalua sain näkyviini Suomi-paitaisen juoksijan selän. Ero supistui vauhdilla ja 35 kilsassa sitä oli enää noin 50 metriä. Tuossa kohtaa reitin varrella oli jättimäinen näyttöruutu, jolla heijastettiin juoksijoille ennakkoon kirjoitettuja kannustustekstejä. Olin itsekin naputellut palveluun värssyn: "Enää viisi kilsaa jäljellä. Nyt saa alkaa latomaan." Saapuessani screenin kohdalle välähtivät nuo lauseet ruudulle ja kuuluttuja alkoi kovaan ääneen hoilottamaan nimeäni sekä kotimaatani. Edessä oleva suomalaisjuoksija tietenkin hoksas lähestyvän maanmiehen... No, sain hänet kuitenkin kiinni. Sakari Hukkahan se siinä.
Vimosilla kilsoilla pohkeista loppui kimmoisuus täysin ja taisi siinä lihaksisto muutenkin olla jo finaalissa. Jalat eivät meinaa tuntuneet liikkuvan ollenkaan, vaikka kuinka hain käsilläkin rytmiä. Kaverini Erik Hass oli kannustanut mua matkan varrella pariinkin otteeseen ja ilmestyi vielä kerran tsemppaamaan. Se auttoi ja sain kehitettyä hyvän viimeisen kilometrin loppukirin. Vähän ennen Brandenburgin porttia sain vielä armottomat kannustukset Puotiniemen perheeltä. Viimeistään niillä sain pidettyä piristyneen Sakari Hukan takanani.
Maaliin pääsin ajassa 2.36.35 (netto 2.36.23). Hieman jäin tavoitteesta 2.35.00, mutta olen tähänkin erittäin tyytyväinen. Olin koko matkan sen parikytä sekkaa tavoitetta jäljessä ja lopun vaikeilla kilsoilla (39, 40 ja 41) tuli takkiin vielä lisää. Jälkimmäinen puolikas vei aikaa 1.18.37. Puolikkaiden valossa vauhdinjako oli loppujen lopuksi aika optimaalinen. Maratonin miesten A-luokka on niinkin luokaton kuin 2.38.00, joten jatkossa ollaan A-luokan miehiä :)
 |
| Brandenburgin portil. Kuva: Seth Geoghegan |
Maalialueella vaihdoin kisan kuulumiset Hukan ja Hellströmin Mankun kanssa. Tuli myös turistua suomalaisen mitalinjakajan kanssa, joka kertoi ME-juoksun dramaattisista loppukäänteistä. Muoviviitta niskaan ja varustepussi kainaloon ja eiku käpyttelemään kohti kämppäkavereiden tapaamispaikaksi sovittua nurmikkoa. Matkalla laattasin vatsasta imeytymättömät geelit ja vedet maahan. Juostessa mahan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Geelit upposivat suunnitellusti vitosen välein ja energiat riittivät hyvin maaliin saakka.
Kokonaisuutena kisa oli onnistunut. Ei tullut kanttaamista, kramppeja eikä muitakaan suurempia ongelmia. Vauhdinjako oli ihan ok, mutta vauhti ei ollut toivotun kova. Juoksu ei missään vaiheessa lähtenyt niin sanotusti lentoon. Jatkossa pitää pohtia oliko tankkaus tai keventely liian raju, vai veikö parin viikon nuha ja tukkoisuus kunnosta parhaimman terän. No, kaiken kaikkiaan Berliinin pitkästä viikonlopusta jäi hyvä maku! Kiitokset vielä mahtavasta reissusta kämppäkavereille JaHalle, Harpatille, Samille sekä Sethille!
Data: Berliinin maraton 2.36.35
7 kommenttia:
Loistavaa!! Onnittelut isosti!! Kyllä se alle 2.35 sieltä vielä tulee :)
Mäkin haluun juosta Berliinissä joskus!! Tän vuoden paikka olisi siirrettynä ensi syksyyn, mutta kattoos nyt jos saisi eka jalan siihen kuntoon, että pääsisi taas juoksemaan ihan tosissaan :)
Äijä on elämänsä kunnossa,terve ja raportista ilmenee,että nautit tällä hetkellä täysillä juoksemisesta.
Onnea suorituksestasi!
Paljon onnea ennätyksestä! Pitkä on ollut tie aina siitä asti, kun vuonna 1998 juoksit Imatran SM-maantien lumisohjossa puolikkaan 1.11. Se kisa juostiin niin surkeissa olosuhteissa, että olit silloin luultavasti alle 1.10-kunnossa. Lukemattomien vammojen ja pettymysten jälkeen (esim. jo kymmenen vuotta sitten olit Berliinissä mukana katsojana, kun viime hetkellä tuli taas joku vamma)sait tänä vuonna vihdoin, 38-vuotiaana kunnon maratononnistuneisuuden. Venytit ja vanutit maratondebyyttiäsi niin pitkään, osin vammojen johdosta, että aloin jo epäillä, että mara jää sinulta kokonaan juoksematta. Ja sitten parista ekasta marasta tuli seuraukseksi vammat. Sitten kun viime vuonna taas tuli DNF polvivamman takia ja tänä vuonna Tukholmassa pohkeen kramppaus esti varman 2.40-alituksen, niin tämänkertainen onnistuneisuus täytyy tuntua erittäin hyvältä. Olet osoittanut, että koskaan ei kannata luovuttaa. Suunnattoman paljon onnea!
...Niin tarkoitin, että viime vuonna DNS, ei DNF. Koskaan et ole maralla keskeyttänyt.
Kiitoksia kovasti!
Asia on juurikin näin mitä Z kirjoittaa. Kaikenlaista kremppaa on matkan varrella tullut, mutta aina on jatkettu eteenpäin. Mihinkäs elämäntapajuoksija tavoistaan pääsisi. Eikä tämä tähän 2.36:een jää :)
Onnittelut reilusta enkkaparannuksesta! Sulla on ollut harjoittelu ja kisatulokset niin vakuuttavia että jos sama tahti jatkuu niin vieläkin tulee minuutteja lähtemään, vaikka aina tiukemmassa ne tulevat olemaan. Hyvin pystyit pitämään vauhdin tasaisena ja 50 sekkaa puolikkaiden eroa on kiitettävä suoritus.
Kiitos!
Kannattaa lukea myös Z:n maratonrapsa Raastossa. http://raasto.blogspot.fi/2013/10/berliinin-maratonin-kisaraportti-2013.html
Lähetä kommentti