sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Lontoo, Lontoo


Lontoon maratonille 2009 startattiin saatiedoitusten vastaisesti auringon paistaessa pilvettomalta taivaalta. Kun lampotila nousi aamupaivan aikana ainoastaan noin 15 asteeseen ja tuulikin oli maltillinen, niin olosuhteet kovien aikojen juoksemiseen olivat erinomaiset.


Naisten kilpailuun oli otettu viime tipassa mukaan janis, jonka piti juosta puolimatkaan ajassa 71 minuuttia. Puolikkaaseen tultiin 70.56 ja janiksen mukana juoksivat ainoastaan Saksan Irina Mikitenko seka kotiyleison suosikki Mara Yamauchi. Janiksen jaatya pois Mikitenko piti nykivaa vauhtia, ja Yamauchi yritti sopeutua vaihtelevaan vauhtiin ja pysya mukana.

Mikitenkon mukaan hanella oli tanaan erittain hyva paiva ja han oli melko varma voitostaan jo 25 kilometrin jalkeen. Toisesta Lontoon voitostaan ikionnellinen Mikitenko ei harmitellut Pekingin olympialaisten valiinjaamista, eika suostunut lehdistotilaisuudessa ottamaan paineita Berliinin MM-kisoista, vaikka han lahtee sinne talla hetkella vahvimpana ennakkosuosikkina.


Miesten kilpailussa pidettiin alussa aivan jarjetonta vauhtia. 5km sujahti ajassa 14.08 ja 10km 28.30! Puolimatkaankin tultiin suunniteltua kovempaa 61.36. Lopussa Wanjiru selvasti vasyi, mutta voitti silti reittiennatyksella 2.05:10.

Akkia luulisi karkijuoksijoiden harmitelleen maailmanennatyksen sivu suun menemista liian kovan alun vuoksi, mutta voittaja Wanjirulla oli yllattaen eri nakemys asiasta. Kenialaisvekkulin mukaan ME olisi tullut, jos ensimmainen vitonen olisi tultu kovempaa! Han kylla yritti hoputtaa janiksia "go faster, go faster", mutta janikset vaan olivat liian hitaita ;)

Kakkoseksi tullutta Kebedea ja kolmoseksi sijoittunutta Gharibiakaan kova alku ei harmittanut, kun omat ennatykset tuli silti juostua.


Miehet maraton

1. WANJIRU, SAMUEL (KEN) 2:05:10
2. KEBEDE, TSEGAY (ETH) 2:05:20
3. GHARIB, JAOUAD (MAR) 2:05:27
4. MUTAI, EMMANUEL (KEN) 2:06:53
5. RAMAALA, HENDRICK (RSA) 2:07:44
6. GOUMRI, ABDERRAHIM (MAR) 2:08:25
7. KIFLE, YONAS (ERI) 2:08:28
8. SATO, ATSUSHI (JPN) 2:09:16
9. KEFLEZIGHI, MEB (USA) 2:09:21
10. LIMO, FELIX (KEN) 2:09:47



Naiset maraton

1. MIKITENKO, IRINA (GER) 2:22:11
2. YAMAUCHI, MARA (GBR) 2:23:12
3. SHOBUKOVA, LILIYA (RUS) 2:24:24 (debyytti)
4. ZAKHAROVA, SVETLANA (RUS) 2:25:06
5. ADERE, BERHANE (ETH) 2:25:30
6. ABITOVA, INGA (RUS) 2:25:55
7. NDEREBA, CATHERINE (KEN) 2:26:22
8. MORIMOTO, TOMO (JPN) 2:26:29
9. WAMI, GETE (ETH) 2:26:54
10. PETROVA, LYUDMILA (RUS) W40 2:27:42



Kuva: Terhi
Kuva: Terhi
Kuva: Terhi
Kuva: Terhi

Ei kommentteja: