sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

MM-maastot

MM-maastot näkyvät suorana netistä täältä (valitse kanavaksi RAI Sport Piu) kello 12.55 lähtien.

Aikataulu ja tulospalvelu.

Juniorinaiset 6km

Bydgoszczissa ei sada, ainakaan kisojen alkuhetkellä. Reitti näyttää märältä ja mutaiselta ja se todennäköisesti pehmenee kisojen kuluessa. Reitin varrella on pari kunnon puuestettä, jotka tuovat lisähaastetta ainakin pienikokoisimmille juniorinaisille.

Jo kahden minuutin juoksun jälkeen pääosin kenialaisista ja etiopialaisista muodostunut pääjoukko oli selvästi erottautunut muista. Yksi venäläinen ja Australian tyttö yrittivät pyristellä mukana, kuten myös Bahrainin edustaja. Afrikan ulkopuolelta ei siis ollut paljon kärkeen tunkua.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä neljän kenialaistytön ryhmä teki irtioton. Paljain jaloin juokseva Esther Chemtai vastasi vauhdinpidosta. Kisan suosikki Genzebe Dibaba ja muut etiopialaiset joutuivat hetkessä antamaan kenialaisille kilpasiskoilleen periksi. Kärkikvartetin kiriessä viimeiselle kilometrille viime vuoden kakkonen Mercy Cherono teki ratkaisunsa ja karkasi maannaisiltaan. Cherono voitti lopulta selvällä erolla, kenialaisten ottaessa neloisvoiton.

1. 104 Mercy CHERONO KEN 91 18:47
2. 111 Purity Cherotich RIONORIPO KEN 93 18:54 + 7
3. 101 Esther CHEMTAI KEN 93 18:55 + 8
4. 106 Faith Chepngetich KIPYEGON KEN 94 19:02 + 15
5. 62 Genet YALEW ETH 92 19:03 + 16
6. 51 Emebet ANTENEH ETH 92 19:06 + 19
7. 110 Nelly Chebet NGEIYWO KEN 92 19:06 + 19
8. 55 Afera GODFAY ETH 91 19:07 + 20
9. 109 Alice Aprot NAWOWUNA KEN 94 19:14 + 27
10. 24 Tejitu DABA BRN 91 19:14 + 27
11. 53 Genzebe DIBABA ETH 91 19:21 + 34
12. 59 Merima MOHAMMED ETH 92 19:26 + 39
13. 57 Waganesh MEKASHA ETH 92 19:34 + 47
14. 191 Annet NEGESA UGA 92 19:44 + 57
15. 190 Rebecca CHEPTEGEI UGA 91 19:48 + 1:01
16. 165 Gulshat FAZLITDINOVA RUS 92 19:51 + 1:04
17. 28 Genzeb SHUMI BRN 91 20:08 + 1:21
18. 202 Emily SISSON USA 91 20:08 + 1:21
19. 89 Nanaka IZAWA JPN 91 20:17 + 1:30
20. 69 Kate AVERY GBR 91 20:17 + 1:30

Joukkuetulokset: Kenia, Etiopia  ja Uganda.

Juniorimiehet 8km

Ruohorata ei näytä sotkeentuneen ihan liejuksi, vaan vaikuttaa olevan melko kovapohjainen, vaikkakin märkä.

Kenian juoksijat vastasivat vauhdinpidosta tässäkin startissa. Varsin varhaisessa vaiheessa pääjoukosta irtosi isohko ryhmä kenialaisia, etiopialaisia sekä muutama Eritrean ja Ugandan poika. Norjan Sondre Norstad Moen sitkeili kärkiporukan jäljessä ensimmäisenä länsimaalaisena juoksijana. Kierros kierrokselta kärkijoukko harveni. Suunnillen vartin juoksun jälkeen Kenian Caleb Ndiku karkasi kilpaveljiltään. Tässä vaiheessa Kenialle näytti tulevan taas kolmoisvoitto. Ugandan Moses Kibet oli tälle ainoa uhka.

Viimeisellä kierroksella Ndikun johtoasema säilyi. Ugandan Kibet joutui antautumaan mitalitaistelusta, ja joutui lopulta päästämään vielä yhden kenialaisen lisää edelleen. Keniaan siis päivän toinen neloisvoitto! Maastojuoksuvaltikka näyttäisi siirtyvän vaihteeksi Etiopialta Kenialle. Norjan Moen oli 31. edellään ensimmäisen kierroksen jälkeen huikeasti noussut Yhdysvaltojen Alaskasta kotoisin oleva Trevor Dunbar.

1. 160 Caleb Mwangangi NDIKU KEN 92 22:07
2. 157 Clement Kiprono LANGAT KEN 91 22:09 + 2
3. 156 Japhet Kipyegon KORIR KEN 93 22:12 + 5
4. 154 Isiah Kiplangat KOECH KEN 93 22:24 + 17
5. 271 Moses KIBET UGA 91 22:27 + 20
6. 95 Debebe WOLDSENBET ETH 91 22:28 + 21
7. 88 Gashaw BIFTU ETH 91 22:31 + 24
8. 153 Gideon Kipkemoi KIPKETER KEN 92 22:33 + 26
9. 83 Gebretsadik ABRAHA ETH 92 22:37 + 30
10. 85 Belete ASSEFA ETH 91 22:41 + 34
11. 151 Charles Kibet CHEPKURUI KEN 91 22:44 + 37
12. 59 Nassir DAWUD ERI 91 22:48 + 41
13. 277 Timothy TOROITICH UGA 91 22:48 + 41
14. 86 Yekeber BAYABEL ETH 91 22:55 + 48
15. 62 Goitom KIFLE ERI 93 22:57 + 50
16. 90 Mosinet GEREMEW ETH 92 23:00 + 53
17. 58 Mulue ANDOM ERI 91 23:02 + 55
18. 267 Thomas AYEKO UGA 92 23:02 + 55
19. 37 Edwin Chebii KIMURER BRN 91 23:12 + 1:05
20. 268 Alex CHEROP UGA 91 23:16 + 1:09
...
27. 41 Mohammed AHMED CAN 91 23:29 + 1:22
28. 143 Akinobu MURASAWA JPN 91 23:29 + 1:22
29. 282 Trevor DUNBAR USA 91 23:36 + 1:29
30. 228 Sityhilo DIKO RSA 91 23:40 + 1:33
31. 190 Sondre Nordstad MOEN NOR 91 23:41 + 1:34

Joukkuetulokset: Kenia, Etiopia ja Uganda

Naiset 8km

Naisten kisassa toistui sama kaava kuin aiemmin käydyissä nuorten lähdöissä. Kenian joukkue otti kovalla vauhdinpidolla ohjat. Kaksi kierrosta meni Kenian Emily Chebetin ja Lineth Chepkuruin tahdissa. Kärkijoukko venyi venymistään ja rivit harvenivat. Jenkki Shalane Flanagan ja Hollannin Hilda Kibet esittivät vielä tässä vaiheessa ihan pirteitä otteita keikkuen 10.-15. sijoilla.

Noin 13 minuutin paikkeilla viime vuoden MM-maastojen kakkonen Linet Masai laittoi isompaa vaihdetta silmään, ja kärkijoukko hajosi atomeiksi. Jopa yksi suurimmista suosikeista Etiopian Tirunesh Dibaba joutui jäämään kärkikvartetista, missä Masain lisäksi juoksi Chepkurui, Chebet ja Etiopian Meselech Melkamu. Pian tämän jälkeen myös Chepkurui joutui jäämään Masain ja kumppanien kyydistä.

Viimeisen kilometrin kaksi estettä puolustivat paikkaansa reitillä. Kumpaisenkin kohdilla tapahtui ratkaisuja. Ensimmäisellä pukilla pääsi Linet Masai muutaman askeleen Melkamulta ja Chebetiltä karkuun. Toisella puulla Chebet puolestaan nousi Masain rinnalle ja kiri siitä voittoon. Kenialle kaksoisvoitto ja joukkuekisan kulta! Melkamu oli kolmas ja Dibaba neljäs. Paras eurooppalainen oli kenialaissyntyinen Hollannin Hilda Kibet 10. sijalla. Lisäksi mainitsemisen arvoinen on jenkki Shalane Flanaganin 12. sija.

1. 100 Emily CHEBET KEN 24:19
2. 107 Linet Chepkwemoi MASAI KEN 24:20 +0:01
3. 58 Meselech MELKAMU ETH 24:26 +0:07
4. 54 Tirunesh DIBABA ETH 24:38 +0:19
5. 103 Lineth CHEPKURUI KEN 24:40 +0:21
6. 108 Margaret Wangari MURIUKI KEN 24:42 +0:23
7. 61 Feyse TADESE ETH 25:03 +0:44
8. 52 Mamitu DASKA ETH 25:03 +0:44
9. 56 Werknesh KIDANE ETH 25:07 +0:48
10. 122 Hilda KIBET NED 25:17 +0:58
11. 26 Shitaye ESHETE BRN 25:20 +1:01
12. 194 Shalane FLANAGAN USA 25:20 +1:01
13. 105 Hannah Wanjiru GATHERU KEN 25:35 +1:16
14. 102 Gladys Jepkemoi CHEMWENO KEN 25:39 +1:20
15. 155 Lebogang PHALULA RSA 25:43 +1:24
16. 23 Mimi BELETE BRN 25:47 +1:28
17. 13 Benita WILLIS AUS 25:56 +1:37
18. 50 Abebech AFEWORK ETH 25:58 +1:39
19. 197 Molly HUDDLE USA 25:59 +1:40
20. 199 Magdalena LEWY-BOULET USA 26:01 +1:42
21. 141 Jessica AUGUSTO POR 26:02 +1:43
22. 154 Dina Lebo PHALULA RSA 26:05 +1:46
23. 77 Stephanie TWELL GBR 26:11 +1:52
...
63. 80 Hayley YELLING GBR 27:45 +3:26
...
Karoline Bjerkeli GROVDAL NOR DNF

Joukkuetulokset: Kenia, Etiopia ja Yhdysvallat

Miehet 12km

Ensimmäinen kierros juostiin tansanialaisen Shamban tahtiin toisia tarkkaillen. Toiselle kierrokselle kurvattaessa johdossa nähtiin jopa eurooppalaista väriä Espanjan etiopialaista syntyperää olevan Alemayehu Bezabehin käydessä kärjessä.

Toisella kierroksella vauhti lisääntyi, ja jono venyi. Kolmannella kiekalla Kenian maastomestari Paul Tanui piipahti johdossa. Puolustava maailmanmestari Etiopian Gebre-egziabher Gebremariam putosi yllättäen kärkiryhmästä. Britti Mo Farah puolestaan nousi kierroksen kuluessa pääryhmään, pudoten siitä kuitenkin hetimiten.

Joseph Ebuya viihtyi vetohommissa myös Edinburghin MM-maastoissa 2008.

Neljännen kierroksen lopulla viime vuoden MM-maastojen ysi ja tämän vuoden Eritrean mestari Teklemariam Medhin teki ratkaisunsa ja nykäisi. Ainoastaan Kenian Joseph Ebuya kykeni vastaamaan tähän rynkytykseen, Ugandan Moses Kipsiron juostessa kolmannella sijalla toista kymmentä metriä kärkikaksikkoa jäljessä.

Viimeisellä kierroksella Ebuya sai kehitettyä ratkaisevan eron Medhiniin. Kolmannesta sijasta tuli tiukempi taisto. Kenian Leonard Komon sai Kipsiron kiinni ja meni ohi. Loppusuoralle kaksikko kuitenkin saapui rinta rinnan, ja Kipsiro kiri lopulta pronssille. Puolustava mestari Etiopian Gebremariam piristyi loppua kohden ja sijoittui parhaana etiopialaisena kymmenenneksi. Kanadan Simon Bairu (isä Eritreasta ja äiti Etiopiasta) oli 13. ja Espanjan Bezabeh parhaana eurooppalaisena 14.

1. 152 Joseph EBUYA KEN 33:00
2. 63 Teklemariam MEDHIN ERI 33:06 +0:06
3. 273 Moses Ndiema KIPSIRO UGA 33:10 +0:10
4. 155 Leonard Patrick KOMON KEN 33:10 +0:10
5. 68 Samuel TSEGAY ERI 33:27 +0:27
6. 38 Hasan MAHBOOB BRN 33:28 +0:28
7. 159 Richard Kipkemboi MATEELONG KEN 33:29 +0:29
8. 162 Paul Kipngetich TANUI KEN 33:30 +0:30
9. 158 Hosea Mwok MACHARINYANG KEN 33:31 +0:31
10. 89 Gebregziabher GEBREMARIAM ETH 33:35 +0:35
11. 219 Ahmad Hassan ABDULLAH QAT 33:36 +0:36
12. 173 Chakir BOUJATTAOUI MAR 33:42 +0:42
13. 42 Simon BAIRU CAN 33:44 +0:44
14. 69 Alemayehu BEZABEH ESP 33:47 +0:47
15. 66 Kidane TADASSE ERI 33:50 +0:50
16. 274 Geofrey KUSURO UGA 33:54 +0:54
17. 91 Abera KUMA ETH 33:55 +0:55
18. 182 Anis SELMOUNI MAR 33:58 +0:58
19. 161 Lucas Kimeli ROTICH KEN 33:58 +0:58
20. 93 Hunegnaw MESFIN ETH 34:01 +1:01
21. 108 Mohammed FARAH GBR 34:09 +1:09
22. 87 Azmeraw BEKELE ETH 34:21 +1:21
23. 232 Stephen MOKOKA RSA 34:23 +1:23
24. 65 Kiflom SIUM ERI 34:24 +1:24
25. 84 Ayele ABSHERO ETH 34:27 +1:27

Joukkuetulokset: Kenia, Eritrea ja Etiopia

Kenia voitti kaikki henkilökohtaiset ja joukkuekultamitalit. Kaikista jaossa olevista 24 mitalista Keniaan matkasi 13! Voidaankin sanoa Kenian hallinneen kisoja suvereenisti!

torstai 25. maaliskuuta 2010

MM-maastoennakko

MM-maastot hönkäistään käyntiin Puolan Bydgoszczissa puolilta päivin tulevana sunnuntaina. Vielä muutama viikko sitten reitti oli lumen ja mudan peitossa. Korkeimmat nietokset lienevät Puolassakin jo sulaneet, mutta eivät atleetit silti helpolla pääse. Siitä pitää säiden herra huolen. Loppuviikon sääennustus lupaa sunnuntaille +6-8 astetta ja vesisadetta... Ja katsos, muta lentää. Oi, kuinka muta lentääkään :)

Miehet 12km

Miesten kisasta puuttuu tällä hetkellä maailman ehdottomasti kaksi mielenkiintoisinta miespuolista kestokonetta, Kenenisa Bekele ja Zersenay Tadese. Ensin mainittu kamppailee jatkuvien jalkavaivojen kanssa jälkimmäisen keskittyessä kohtaamaan maratonin olympiavoittajan Sammy Wanjirun Lontoon maratonin ME-murskajaisissa. No, mitäpä pienistä, kun ei nekään meistä. MM-maastojen kulta ei jää tänäkään vuonna jakamatta... Viime vuoden maailmanmestarilla Etiopian Gebre-egziabher Gebremariamilla on kova hinku toistaa Ammanin temppunsa. Tehtävä ei ole helppo. Gebremariamia lähtevät haastamaan mm. Ugandan Moses Kipsiro, Kenian Leonard Komon ja Joseph Ebuya sekä Etiopian Ayele Abshero.

Miesten kisan suola ja pippuri ovat maidensa karsinnat voittaneet Kenian Paul Tanui ja Etiopian Azmeraw Bekele. Vasta 19-vuotias Tanui vei Kenian karsinnat nimiinsä ylivoimaisella tavalla. Eroa kakkoseen tuli reilut puoli minuuttia. Huippulahjakas Tanui oli jo kaksi vuotta sitten tyrkyllä MM-maastoihin, mutta jäi viime tipassa rannalle. Valintakomissioille selvisi Tanuin juoksevan paljain varpain, mikä ei sitten käynyt jostain syystä päinsä?!? Tanui otti opiksi ja raivasi seuraavana vuonna tiensä MM-maastoihin juoksemalla karsinnat lainatossuin. Ammanissa irtosi sittemmin nuorten miesten kisassa neljäs sija. Etiopian karsinnat voittanut Bekele on Tanuin tavoin lähes tuntematon karpaasi. Tilastoista löytyy merkintä Marrakechin puolikkaan voitosta, mutta eipä juuri muuta. Miehen ikäkin on tuntematon...

Euroopan mestari Espanjan Alemayehu Bezabeh ja britti Mo Farah yltänevät hyvänä päivänä kympin sakkiin. Entä mitä tekee hallikisoissa riehunut Espanjan Sergio Sanchez, Australian Collis Birmingham tai Qatarin Saif Saaeed Shaheen? Viimeksi eurooppalaisia, tai ylipäätään Afrikan ulkopuolelta tulleita miesjuoksjoita, nähtiin MM-maastojen palkintopallilla vuonna 2001. Tuolloin Belgian EPO-hörhö Mohammed Mourhit pokkasi häpeällisen kultamitalinsa ja Ukrainan maastoihme Serhii Lebid sai kaulaansa ansaitun kullan sijaan hopean. Suomalaisukkojen ainoa mitali on Lätsä-Pekan kulta vuodelta 1973.

Hihavitonen:
1. Paul Tanui KEN (jos on Kenian karsinnoissa ylivoimainen, niin...)
2. Joseph Ebuya KEN (laittoi Kenenisan kyykkyyn Edinburghissa tammikuussa)
3. Moses Kipsiro UGA (viime vuoden kakkonen)
4. Leonard Komon KEN
5. Alemayehu Bezabeh ESP (vakuuttava EM-maastoissa)

Naiset 8km

Naisten kisasta on kaiketi luvassa Etiopian Tirunesh Dibaban ja Kenian Linet Masain kaksintaistelu. Tiru ei ole aivan edellisvuosien tikissä, mutta silti erinomaisessa kunnossa. Sen puolesta puhuvat maantiellä juostu 15km ME ja pari voittoisaa hallistarttia. Masai on puolestaan tahkonnut talven maastokisoissa voitosta voittoon. Ainoa tilastotappio tuli Nairobissa tammikuun lopussa. Masain talvea synkensi valitettavasti myös Kenian liiton likaiset näpit. Odotettu puolimaraton-debyytti jäi Abu Dhabissa näkemättä, vaikka nainen oli ennättänyt kisaa varten jo alkuverkatkin tekemään. Loput kympin sakista muodostunee Tirun ja Linetin maannaisista. Etiopian väreissä juoksevat mm. Meselech Melkamu, Werknesh Kidane ja Mamitu Daska. Kenialaisista kärkitusinassa todennäköisesti ovat Lineth Chepkurui, Margaret Wangare Muriuki ja Emily Chebet.

Afrikan ulkopuolelta kärkikahinoihin änkeäminen on tänäkin vuonna todella haastavaa. Shalane Flanagan oli jenkkien karsinnoissa varsin ylivoimainen, mutta mihin se riittää MM-tasolla? Hyvänä päivänä kympin sakkiin, mutta tuskin top-5:een. Euroopan mestari Hayley Yelling-Higham kolkuttelee, Hollannin Hilda Kibetin ja portugeesien Jessica Auguston ja Sara Moreiran kanssa kymppisakin portteja. Jos olot ovat tosi mutaiset, saattaa britti Steph Twell mönkiä yllättävän korkealle. Kisan jymy-yllättäjäksi saattaa nousta Bahrainin maileri Maryam Yusuf Jamal.

Jenkeistä viimeisin palkinnoille sijoittunut on heinolalaisille tuttu Deena Kastor (os. Drossin). Hän saavutti hopeaa vuonna 2003. Viimeisin eurooppalaisvoittaja on vuonna 2007 mestaruuteen loikkinut Hollannin kenialainen Lornah Kiplagat. Maratonin ME-nainen Paula Radcliffe raastoi kultapallille vuosina 2001 ja 2002. Kotimaisten urheilijoiden erinomaisista esityksistä kaikki muistavat Annugan pronssimitalin vuodelta 1999 sekä junioreiden mestaruuden vuodelta 1995 ja hopean 1996.

Hihavitonen:
1. Tirunesh Dibaba ETH (kiritykki)
2. Linet Masai KEN (huikeassa iskussa)
3. Meselech Melkamu ETH
4. Lineth Chepkurui KEN
5. Werknesh Kidane ETH

Kenia vie mestaruudet kaikkien sarjojen joukkuekisoissa. Yksi huomio vielä: vaikka kisat ovat maantieteellisesti lähellä pohjoismaita, on kisoihin ilmoittautunut vaikka kaksi skandinaavia, eli Norjan nuoret toivot Sondre Norstad Moan ja Kristine Bjerkeli Grövdal.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin IAAF on ahneuksissaan myynyt kisojensa televisiointioikeudet YLE:n kautta tutun EBU:n sijasta IEC:lle, mikä puolestaan ylihinnoittelee jakelua eteenpäin. Tämän vuoksi suoraa kuvaa maastoista ei näy telkkarista, kuten ei näkynyt MM-hallienkaan aikana... TV2 lähettää MM-maastoista minimaalisen koosteen sunnuntaina kello 16.15-16.45.

Lähtölistat
IAAF
Puola

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

MM-maastot Suomeen?

Puolan Bydgoszczin MM-maastot ovat jo ovella. Palaan tulevan viikonlopun kisoihin piakkoin. Sitä ennen tämmöstä höpinää.

Athletics Weeklyn mukaan MM-maastoille on näinä päivinä todella haasteellista löytää maastojuoksusta kiinnostuneita isäntiä. Mm. vuoden 2013 kisaisännyyttä on hakenut vain yksi maa, Bahrain. MM-maastojen kisaisännyyden vetovoiman puute ei ole uusi asia. Parin vuoden takaisia skaboja haki vain yksi paikkakunta, Edinburgh. Ne olivat mainiot kisat ne :) IAAF on tästä tylsyydestä vetänyt omat johtopäätöksensä ja päättänyt ensi vuonna Huelvassa juostavien MM-maastojen jälkeen siirtyä joka toinen vuosi käytäviin arvokisoihin.

Tässäpä olisi meille suomalaisille mainio sauma näyttää muulle maailmalle maastojuoksun mallia. MM-maastoissa ei ole suomalaisia viime vuosina hirveästi näkynyt. Poikkeuksena on tietenkin Annugga. On vedottu kustannuksiin, juoksijoiden kiinnostumattomuuteen ja milloin mihinkin. Jolleivat kotimaiset juoksijat pääse ulkomaille kisoihin, niin tuodaan kisat tänne! Olosuhteetkaan eivät voi paljoa Puolasta pahentua... Ho, hoi SUL! Ei muuta kuin papereita sisään...

Seuramme entisen puheenjohtajan suuri unelma oli Teivossa käytävät kansainväliset maastojuoksukisat. Suunnitelmaa testattiin parina vuonna järjestämällä hieman pienimuotoisemmat Teivo-maastot. Kisa ei herättänyt rahapalkinnoista huolimatta suurtakaan mielenkiintoa. Mitä tästä on ajateltava? Ihmismassat seuraavat mieluummin ravaavia hevosia kuin ihmisiä ja juoksijat rutisevat mieluummin rahapalkinnoista kuin tavoittelevat niitä. Hautalan Villellä oli helppo tilipäivä.

Muistanpa toisenkin lennokkaan maastojuoksukisaidean. Kaverini Heka heitti joskus ilmoille ajatuksen Tampereen Hämeenpuistossa käytävästä juoksukisasta. Aamulehdessä on talven mittaan kovastikin haikailtu Hämeenpuistoon uudenlaista, tai edes jonkinlaista toimintaa. Puistossa ei nykyisellään tapahdu juurikaan mitään. Rillinki odottaa teltassaan ties kuinka monetta vuotta kaivattua remonttiaan ja puiston eteläisen osan puutkin on jo kertaalleen kaadettu. Vuoden vilkkain puistotapahtuma lienee aloittavien opiskelijoiden yrjönhajuiset fuksiaiset. No, mikä tahansa häppeninki lyö kyllä tuollaisen rietastelun, mikseipä siis Näsinkalliota ylös kinkeävät juoksija-urhot!

Turkulaisten hekumoidessa Beckhamin, Oravan ja vajoavan Myllysillan vähintäänkin epämääräisessä loisteessa, pitää tamperelaisten saada omat MM-maastonsa :D

Sonia O'Sullivan blogs about the Australian World XC
Haile Gebrselassie Interview with Amby Burfoot
Keeping Kenya's runners on track

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tadese juoksi puolikkaan ME:n!

Eritrean Zersenay Tadese murskasi Lissabonin voittoajallaan 58.23 Sammy Wanjirun puolikkaan maailmanennätyksen kymmenellä sekunnilla! Zersiksellä on seuraavaksi edessä Lontoon maraton, missä hän kohtaa myös Wanjirun. Hurjaa vääntöä tiedossa...

Tulokset ja video

1. Zersenay Tadese Eritrea 58.23 WR (8,5km 24:06, 15km 41:33, 20km 55:21 WR)
2. Sammy Kitwara Kenia 59.47
3. Emmanuel Mutai 1.00.03
4. Duncan Kibet Kenia 1.00.21
5. Moses Masai Kenia 1.00.28
6. Jaouad Charib Marokko 1.00.33

Jussi Utriainen juoksi kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 63.57 Venloop-puolikkaalla Hollannissa. Sillä ajalla hän sijoittui upeasti kisan kuudenneksi. Mahtavaa! Kisan voitti Abraham Rotich ajalla 62.20. Naisissa naapurimaan Isabellah Andersson juoksi voittoajaksi ja uudeksi Ruotsin ennätykseksi 1.10.02! Minna Kainlauri kiri N35-sarjan voittoon ajalla 1.21.16, Pauliina Utriaisen varmistaessa suomalaisille sarjan kaksoisvoiton ajalla 1.21.42. Tulokset

Rooman maratonilla Haapasalon Heidi pyyhälsi 3.14.38 ja Marko Heiskanen 2.35.47. Heidin aviomies Janne Märkälä kellotti 2.57.24.

Maineikkaan Stramilanon voitti Moses Mosop loistavalla ajalla 59.20. Jane Jepkosgei Kiptoo voitti naisten sarjan ajalla 69.52. Heinosen Juho vetäisi enarikseen 1.18.52. Hienoa! Italian tulokset

Nykin puolikkaan voitti Peter Kamais ajalla 59.53. Hailella ei kulkenut... Jostain syystä hän pysähtyi kahdeksan mailin kohdilla, jatkaen kuitenkin juoksuaan kohti maalia... Irlannin Alistair Cragg debytoi ajalla 61.58. Naisissa voiton vei britti Mara Yamauchi ajalla 69.25. Laura Markovaara paransi omaa ennätystään huimasti juoksemalla kauden kotimaisen kärkiajan 1.17.38! Tulokset

Olipas tänään maanteillä aika matalalentoa ympäri maailmaa...

Running & Science – in an Interdisciplinary Perspective

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

City-Pier-City-loop Haag

Haagissa juostiin tänään perinteinen ja tuulinen City-Pier-City puolimaraton. Voittoon juoksi odotetusti Kenian Patrick Makau ajalla 59.51. Miika Takala laittoi matkan ennätystään uusiksi ja saapui maaliin uudessa kauden kotimaisessa kärkiajassa 66.04 (10K 31.09). Upeeta! Miikan sijoitus kovatasoisessa kisassa oli 25. Hambergin Jarkko juoksi puolestaan 70.25 (10K 31.50). Ei huono sekään. Kenian Pauline Wangui voitti naisten sarjan ajalla 70.36.

Tulokset

Miehet 21.1km
1. Patrick Makau 59:51
2. Eshetu Wendimu 59:52
3. John Mwangangi 59:56
4. Eric Ndiema 59:57
5. Robert Kipchumba 59:58
6. Bernard Kipyego 1:00:02
7. Julius Arile 1:00:31
8. Robert Mbithi 1:01:00
9. Philemon Kisang 1:01:35
10. Ezekiel Meli 1:01:43
11. Philimon Terer 1:01:45
12. Cutbert Nyasango 1:02:27
13. Yonas Kifle 1:02:32
14. Koen Raymaekers 1:02:48
15. Barnabas Kosgei 1:02:55
16. Evans Cheruiyot 1:04:05
17. Ben Moreau 1:04:36
18. Florent Caelen 1:04:40
19. Willy Kariuki Mwangi 1:04:40
20. Ronald Schröer 1:04:42
21. Thomas Payn 1:04:55
22. Paul Martelletti London 1:05:19
23. Frederik Uhrbom 1:05:20
24. Robert Ton 1:05:40
25. Miika Takala 1:06:04
...
32. Simon Vroemen 1:08:34
...
41. Jarkko Hamberg 1:10:25

FloTrackin videokooste

perjantai 12. maaliskuuta 2010

It's A Kind Of Magic

Hermosärky palasi jalkapöytään. Jätän väliin itkuvirret sulavien lumien lailla haihtuvasta kunnosta ja tyydyn lakonisesti lyhyeen yhteenvetoon: viikko pitää vielä kärvistellä juoksukiellossa ennen uutta tilannekatsausta. Kuluneella viikolla keskityin kehollisen sivistyksen sijasta henkiseen.


Ensin poikkesimme Tampereen Taidemuseon H.R. Giger -näyttelyssä. Alien -elokuvan hirviöistä tunnetun Gigerin näyttely on hieno, vaikka monissa kuvissa korostuvat välillä turhankin häiritsevästi tekijän perversiot (kuten viehtymys peniksiin, kts. esim. yo. lehdistölle tarjottu kuva)... Giger on kuitenkin Giger :) Tampereen Taidemuseossa piipahtaessa kannattaa kurkata myös alakerran valokuva-näyttelyyn.

Teatterinnälkää kävimme helpottamassa Tampereen Teatterissa. Siellä pyörii tällä hetkellä aivan mainio kipale, Sotahevonen. Arto Paasilinnan romaaniin perustuva hersyvä ja humaani komedia kertoo kahden desantin seikkailuista jossain päin Suomea jatkosodan aikoihin. Esityksen helmiä ovat ilman muuta Suomen suurin nukkehevonen ja hullun hauska Mikko Rantaniva. Jälkimmäinen on tätä nykyään ehdottomasti meikäläisen lempinäyttelijöitä.


Eilen piipahdimme Sara Hildénin taidemuseon Wilhelm Sasnal -näyttelyssä. 37-vuotias puolalainen on tällä hetkellä nuoren eurooppalaisen taiteilijapolven tunnetuimpia edustajia ja tavoitelluimpia nykytaiteilijoita galleristien joukossa. Sain kunnian osallistua ohjatulle kierrokselle, mikä valottikin paljon ko. taiteilijan työtapoja ja teostensa kertomaa. Hieman hätkähdytti tieto, että Sasnal maalaa useimmat taulunsa ottamiensa valokuvien pohjalta. Luulin että moinen kuuluisi taidekoulun harjoituksiin... No, kuvat ovat kuitenkin mielettömän upeita (yo. kuvassa on kalastajia Mauritiuksen illassa). Suosittelen.

Tänään voisin taas kurittaa itseäni kuntosalilla. Sitä ennen pitänee tsiikata maailman suurinta panoraamakuvaa, 26 gigapikselin fotoo Pariisista!



MM-hallit alkavat tänään Qatarin Dohassa. TV2 lähettää kisoista joka päivä tunnin mittaisen koosteen ja käsittääkseni UniversalSports tuuppaa nettiin suoraa kuvaa, mutta sen toiminnan täällä Härmässä näkee käytännössä vasta sitten illalla (aiemmin on ilmennyt maakohtaisia rajoituksia jne.). Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Luotamme loppupeleissä IAAF:n tulospalveluun ja ruotsalaiseen netti-telkkariin.

RW stories: Bernard Lagat Is Not Done Yet.
Khalid Khannouchi - Back on the Radar.
Olympian Andrew Lemoncello has a new blog

Lopuksi pari tärppiä juutuubista: eka ja toka. Have fun!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Rás na hÉireann


Irlantilaiset saivat lopulta näkyville viime sunnuntaina käydyn kuuden kilometrin mittaisen maastojuoksukilpailun tulokset. Voiton vei äskettäin jenkkien MM-maastokarsinnoissa neljänneksi sinninyt Ben Bruce. Utriaisen Jussi oli suomalaiskolmikon paras sijoittuen kisassa 18.

Tulokset

Miehet 6km maastojuoksu
1. 17:38 Ben Bruce U.S.A.
2. 17:46 Mariusc Gizynski POLAND
3. 18:03 Artur Kozlowski POLAND
4. 18:09 Derek Hawkins SCOTLAND
5. 18:10 Calum Hawkins SCOTLAND
6. 18:14 Ruben Senca U.S.A.
7. 18:16 John Coughlan IRELAND
8. 18:18 Lucas Meyer U.S.A.
9. 18:23 Thomas Chamney Crusaders AC IRELAND
10. 18:24 Tomasz Szymkowiak POLAND
...
18. 19:25 Jussi Utriainen FINLAND
22. 20:10 Rami Tuokko FINLAND
24. 20:33 Juha Hellsten FINLAND



Peter Kimeli voitti Rooma-Ostia puolikkaan ajalla 61.51. Vaitsa taisteli vastatuulessa loppuajan 70.28. Tulokset

Peuran Olli napsii etelänleirillään voittoja toisensa perään. Orihuelan puolikkaalla irtosi kuusikymppisten ykkössija ajalla 1.23.02 ja sama menestys toistui Torreviejan puolikkaalla ajalla 1.22.42. Erinomaista!