torstai 19. elokuuta 2010

Sub13

Josphat Kiprono Menjo vieraili Tampereella 2007. Silloin kolmosella jäi taakse mm. Jukka Keskisalo.

Eilen nähtiin Suomen Turussa harvinaisen kovaa vitosen vauhtia, ainakin näin kotimaan kamaralla. Meinaa Kenian Josphat Kiprono Menjo tyrkkäsi Paavo Nurmen stadionilla sellaista kyytiä, että ite Paavokin olisi eläessään hieraissut silmiään. Kenialaisen hurjan soolorallattelun jälkeen stadionin kellot pysähtyivät lopulta loistavaan voittoaikaan 12.55,95. Mitähän Seiko näyttäisi, jos Menjolla olisi ollut muutama veturi matkantekoa helpottamassa?

Jok.tap. Menjo paransi omaa enariaan viitisen sekuntia ja alittuipa tuossa ohimennen yksi nykypäivän juoksijan mitta, 13 minuuttia. Viimeksi Suomessa on taidettu juosta vitosta kovempaa ite Hailen toimesta Helsingissä 1998. Tuolloin Iso-G korjaili vitosen ME:tä jänisten avittamana lukemiin 12.39,36.

Vitonen oli samalla katsastuskisa Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Kotimaisista juoksijoista vahvin oli Tuomas Jokinen ajalla 14.16,62. Hänen näyttönsä riittänee Matin ja Jussin seuraksi Helsingin olympiastadionille. Menjon ilmiömäisen soolojuoksun takana nähtiin myös kaksi uutta henkilökohtaisia ennätystä, kun Pekka Toivola ja Joonatan Oporta venyivät parhaimpaansa. Onnea!

Miehet 5000m
1. Josephat Menjo KEN 12.55,95
2. Geoffrey Kipsang KEN 13.42,56
3. Lewis Korir KEN 13.53,38
4. Tuomas Jokinen TurWei 14.16,62
5. Henri Manninen JyväskKU 14.17,47
6. Joonas Harjamäki SeinäjsU 14.20,24
7. Jarkko Hamberg SjundeåIF 14.28,18
8. Mårten Boström SjundeåIF 14.29,27
9. Pekka Toivola JoensKa 14.31,92
10. Jarkko Järvenpää TampPy 14.41,35
11. Joonatan Oporta OulNMKY 14.54,52
12. Juha Hellsten TurWei 14.57,81
13. Aki Nummela HKV 15.11,31
14. Mikko Virta TurWei 15.26,11
15. Väinö Klemola KuopSV 15.51,42



Paul Tergat on virallisesti lopettanut legendaarisen juoksijan uransa. Kaikkien rakastaman Tergatin ura hakee vertaistaan niin Kenian kuin minkä tahansa maan urheiluhistoriassa. Jokainen muistaa Paulin ja Hailen uskomattomat ratataistot sekä maratonin ME:n, jota itsekin olin Berliinissä todistamassa.

Tergatin ja Hailen aloite maastojuoksujen lisäämisestä olympialaisten ohjelmaan on edennyt siihen vaiheeseen, että IAAF on tehnyt virallisen ehdotuksen KOK:lle lajin lisäämisestä vuoden 2018 talviolympialaisten ohjelmaan. KOK antanee vastauksensa lähiaikoina.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iaaf.org/LRR10/news/newsid=56495.html

ja tietääkseni oikea manageri on David Kibelion. Menjo on vain lainassa Antille

moguli kirjoitti...

Ok. Davidin kanssa tuli yksi kesä lenkkeiltyä Harjavallan upeissa harjumaisemissa. Ne oli jänniä aikoja nuorelle miehelle. Nurkissa pyöri mm. Visa Orttenvuori ja Paul Mwangi... Missähän lienevät nykyään kumpainenkin mestari?

Sanna kirjoitti...

Viime syksynä Visa ilmaantui Motivukselle vetämään spinning-tunnin. Hän oli vain tuuraamassa, varsinainen työpaikka oli toinen kuntosali. Juoksijan mitoissa oli mies edelleen!