lauantai 30. lokakuuta 2010

WiHa

Wihan kilometrit juostiin tänään Pirkkahallin nurkilla. Kilpailumatkoja olivat 10 km, puolimaraton, maraton, 50 km ja 100 km sekä lisäksi nonstop-juoksu. Paljon siis juostiin Wihaisia kilometrejä :)

10 km kilpailun lähtö.
Sää oli tuulinen ja pilvinen, mutta lämpötila kipusi liki kymmeneen plus-asteeseen.
Keemillä 60 km täynnä - ja ei tunnu missään!
Nonstop-juoksijat lienevät vieläkin matkalla :)
Pieni mutta innokas yleisö jaksoi kannustaa ultraajia.
Tomi piti päivän kovinta vauhtia.
Terhi juoksi treenilenkin WiHassa. Taustalla Pasi taittaa satasta.
Jyrki Kukko satasen voittaja alle kahdeksan tunnin ajalla (7:55.47).
Juha Hietanen satasen toinen, niinikään alle kahdeksan tunnin (7:56.31).
Laakson Lompottajien Pasi oli satasen kolmas. Loppuaika 8:14.54 tarkoittaa myös huikeaa reilua 1.5 tunnin ennätysparannusta. Mainittakoon vielä, että Satu Ovaskainen voitti naisten satasen kautta aikojen toiseksi kovimmalla kotimaisella ajalla 9:09.09!



Niemisen Jaska jatkoi hyvin alkanutta maastojuoksukauttaan ja juoksi Atlantic Sun konferenssin mestaruusmaastoissa kolmanneksi Ameriikan Yhdysvalloissa. Yliopistonsa joukkue voitti mestaruuden! Tulokset ja Jaakon kotisivut.

Maraton - Z sanakirja

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

PM-maastot

Norjan Trondheimissa juostiin tänään Pohjolan maastojuoksumestaruuksista. Olosuhteet olivat kuuleman mukaan monipuoliset. Aurinko oli paistanut ja välillä oli tullut taivaalta vettäkin. Reitiltä löytyi nurtsia, mutaa ja hieman jopa luntakin.

Nikander uusi viime vuotisen voittonsa. Kuvassa hän johtaa suvereenisti sarjansa kilpailua Tanhuvaaran SM-maastoissa 2009.

Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Saara Nikander voittaessaan jo toisena vuotena peräkkäin nuorten naisten sarjassa PM-kultaa! Naisjunioreiden joukkue menestyi kokonaisuudessaan upeasti ja sai joukkuehopeaa!

Naisten kisan voitti Norjan Karoline Bjerkeli Grövdal, kirkastaen viime vuotisen hopeansa kullaksi. Kirsten Marathon Melkevik varmisti norjalaisten kaksoisvoiton. Sandra Eriksson juoksi hienosti pronssia. Janica Mäkelä oli 11. Joukkueena naiset saivat pronssia.

Miehissä Jussi Utriainen oli parhaana suomalaisena viides. Matti Räsänen oli seitsemäs ja Mårten Boström kymmenes. Miesten joukkue ylsi naisten tavoin pronssille. Miesjunioreissa Ossi Kekki oli viides ja joukkue neljäs.

Tulokset tulevat joskus tänne.

Kello 17:24: SUL:n sivuilta löytyy tuloksia.



Training-osioon lisäsin maratonprojektini treenit viikosta viikkoon ja päivästä päivään viimeiseltä puolelta vuodelta.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kankaanpää

Maratooni, maratooni! Nyt se on juostu. 35 kilometriin asti matkanteko sujui 2.37 aikataulussa, sitten homma alkoi käydä työlääksi. Siitä tarkempaa analyysia myöhemmin.

Ottamani 5km väliajat: 18.24/18.29(10km 36.53)/18.18(15km 55.12)/18.58(20km 1.14.10)/18.27(25km 1.32.37)/19.12(30km 1.51.49)/19.41(35km 2.11.30)/21.53(40km 2.33.23)/9.00(42.195km 2.42.25).

Vaikka väkeä oli kuin pipoa, sain tehdä koko matkan yksin töitä. Tuuli puhalteli 10.5 kilometrin mittaisen kierroksen jälkimmäisellä vitosella vastaisena. Muuten sää oli vuodenaikaan nähden hyvä. Arska paistoi, ja lämpöä oli noin +2 astetta. Lopun hiipumisesta huolimatta kokemus kääntyy plussan puolelle.

Puolimaratonin lähtö. Kuvat: Terhi
Vielä naurattaa!
Muutama sekunti maratonin lähtöön.
Naisten puolimaratonin voitti Frankfurtin maratonille valmistautuva Johanna Kykyri ajalla 1.18.42.
Minna Kainlauri oli puolimaratonin toinen ajalla 1.21.56.
Jarkko Järvenpää debytoi puolimaratonilla ylivoimaiseen voittoon ajalla 1.08.50.
Maratonin suvereeni ykkönen Mihail Borodin!
David Kanyari sinnitteli maratonilla toiseksi ajalla 2.35.47.
Pasi, Pekka ja Teppo taistelivat puolikkaan himmeämmistä mitaleista.
Jarkolla viimeinen kilsa menossa. Reittiennätys jäi harmittavasti neljän sekunnin päähän.
Toivolan Pekka kiri puolikkaan toiseksi 1.12.00.
Päivi vauhdissa maratonilla. Hyvä TaJut!
Angela juoksi musiikin tahdissa puolikkaan kuudenneksi ajalla 1.32.22.
Borodin kiristi vauhtia loppua kohden.
David uhkasi kisan jälkeen pitää juoksutaukoa jouluun asti...
Tässä kärvistellään jo 30 paremmalla (pahemmalla?) puolen.
Maalissa maistui sekä bansku että mehu.
Tomi paransi hienosti ennätystään!
Naisten maratonin nopein oli N40-sarjan reittiennätyksen 2.56.26 juossut Anastasia Zaharova.
Mihaililla oli paljon kotiin vietävää.
Immu juoksi maratonilla M50-sarjassa toiseksi.

Maratonin voitti Pietarin naapurikaupungissa Kirovskissa asuva Mihail Borodin. 26-vuotias tekniikan alan jatko-opiskelija oli debyyttimaratonillaan varsin ylivoimainen. Hänen voittoaikansa 2.24.11 on kilpailun uusi reittiennätys. Borodin löysi tiensä Kankaanpään maratonille ystävänsä neuvosta.

Tarjosimme sympaattiselle Mihailille kyydin Manseen, ja saimme tilaisuuden tutustua häneen tarkemmin. Harjoitusolosuhteet Mihailin kotipaikkakunnalla ovat talvisin melko haastavat, joten hän harjoitteleekin tuolloin pääasiassa hiihtäen. Juoksun pariin hän pääsee vasta lumien sulettua kevään tullen, joten ymmärrettävästi terävin juoksukunto jalostuu vasta loppukesäksi.

Vaikka opiskelut vaativat paljon aikaa, ehtii hän treenata parhaimmillaan noin 200 km viikkomääriä. Ilman valmentajan ohjausta juokseva Borodin uskoo vauhtipainoitteisen harjoittelun tehoon. Tulostakin on syntynyt. Tänä kesänä hän on juossut ratakympin 30.30 paikkeille, ja vast'ikään hän pinkoi 30 kilometrin kisan Pietarissa huippuaikaan 1.37.

Tulokset

Alla päivän nopeimmat ajat.

Miehet maraton
1. Mihail Borodin Venäjä 2.24.11 debyytti ja RE
2. David Kanyari Sjundeå IF 2.35.47
3. Jarno Maimonen Teivo Stayers 2.42.25 debyytti

Miehet puolimaraton
1. Jarkko Järvenpää Tampereen Pyrintö 1.08.50 debyytti
2. Pekka Toivola Joensuun Kataja 1.12.00
3. Pasi Huhtala Tampereen Pyrintö 1.12.07
4. Teppo Syrjälä Teivo Stayers 1.12.07

Naiset maraton
1. Anastasia Zaharova Venäjä 2.56.26
2. Paula Nurmi Nakkilan Vire 3.21.36

Naiset puolimaraton
1. Johanna Kykyri Kälviän Tarmo 1.18.42
2. Minna Kainlauri Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.21.56
3. Ulrika Uotila Vammalan Seudun Voima 1.27.12 debyytti

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

10.10.10

Sunnuntaina juostiin perinteinen Heikinhölkkä jo 36. kerran. Sää oli puolipilvinen ja tuulinen lämpötilan ollessa +9 astetta. 9,8 km mittaisen juoksukilpailun nopein oli Teppo Syrjälä ajalla 32.12. Toiseksi pinkoi Tommi Karra 33.48 ja kolmantena maaliin saapui M40-sarjan voittanut Mika Rintala 35.29. Naisten sarjan voittopystin vei Nokialle Ida Rintala 41.41.

Tulokset

Teppo liukasteli lähtötohinoissa.
Lopulta pito löytyi ja niin myös vauhti.
 Tommi jyrää.
 Verde.
Terhi ja Erkki.
 Marko ja Lari vauhdissa.
 Ida Rintala voitti naisten sarjan.
 Asko varmistelee loppusuoralla sijoitustaan.
Heikki Koski jakoi nimikkohölkkänsä palkinnot.



Nokialla vietettiin 10.10.10 vihkimisten yötä.

Kuvat: Verde

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Yyterin piikki

42. Yyterin piikki juostiin tänään syksyisessä säässä Porissa. Väkeä Yyteriin oli kerääntynyt niin paljon, että järjestäjiltä loppuivat jopa kilpailunumerot kesken. Hienoa, että perinteinen Porin päivän viikonloppuna juostava pitkähkö maastojuoksukilpailu houkuttelee edelleenkin näin monia pelottomia kuntonsa testaajia.

Tarkoitukseni oli juosta kilpailu ns. pitkänä maratonvauhtisena harjoituksena. Ei siis all-out, vaan pyrin pitämään vauhdin kontrollissa. Lähdössä nelikymppisten voittajaksi juossut Vesa-Pekka Kuusela otti alkukirin, ja sai mukaansa kilpailun ehdottoman suosikin Jouko Mahlamäen. Jo dyyneille kivutessamme (n. 400m lähdöstä) kaksikko oli karannut meiltä muilta varmaan sadan metrin päähän. Maltoin mieleni, ja nylkkäsin omaa rauhallista tahtiani.

Kuusela hyydähti odotetusti siinä parin kilsan jälkeen. Ohitin hänet Yyterin lomakylän tienoilla. Sen jälkeen en nähnyt edessä enkä takana muita juoksijoita, ennen kuin kilpailun puolivälissä Preiviikissä.

Koska Jokke oli karannut matkoihinsa, pystyin juoksemaan ensimmäiset kymmenen metsäpolkukilometriä täysin omaa tavoitevauhtiani. Vitosen kohdilla kuulin eroa Jokkeen olevan reilun minuutin verran, ja kympissä ajattelin sen olevan jo viisi minsaa -sen verran vauhdikkaasti se peijoona metsään katosi :) Preiviikiin, eli noin puolimatkaan, tullessa näin kuitenkin tutun selän sukeltavan peltojen takana pusikkoon. Juomapaikalla kuulinkin eron pysyneen yllättäen samoissa, eli noin minuutissa.

Soratielle tultaessa tunnistin rennon pyörivällä askeleella juoksevan Mahlamäen painelevan noin puolen kilsan päässä edessäni. Ajattelin, että tuskin mä häntä enää kiinni saan, kun kerran päästiin tielle, ja Jokke on ollut tänä kesänä maantiellä aivan hurjassa lyönnissä. Pysyin siis suunnitelmassani, ja jatkoin etenemistäni tavoitevauhdilla.

Puolipiikkiläisten ohittelu toi sopivaa vaihtelua matkantekoon. Noin neljä-viisi kilsaa ennen maalia sain viestiä, että ero Jokkeen saattaisi kaventua. Enpä mä häntä sokkeloisella asuinalueella paljoakaan ollut nähnyt, joten jätin arviot omaan arvoonsa. Sitten vikalla kahdella kilsalla Mahlan selkä tulikin aivan yhtä-äkkiä eteeni. Matka ja kova alkuvauhti maksoivat kai nyt veroaan, ja sain hänet nopeasti kiinni.

Vastaantullut maastopyöräilijälauma tukki ahdasta polkua, mutta onneksi meidän ei tarvinnut aivan kävelyksi heittää. Väylän levennyttyä ohitin Mahlamäen, ja kirin voittajana maaliin. Aikani oli vajaat kolme minuuttia parempi kuin viime vuonna, jolloin sijoituin toiseksi. Loppusuoralla tavoitin puolipiikkiä juosseen Terhin, ja ylitimme maaliviivan käsikädessä. Kuinka söpöä :)

Yyterin piikin lähtö tapahtui tietenkin Yyteristä klo. 11.00.
Yyterin piikin kuvat otti Teppo Lanne, ellei toisin mainita.
Nakkilan teräsmies Ari Vihavainen.
Naisten sarjan voittaja Paula Nurmi.
Jarmo Lahtinen.
Ismo Koponen ja Pauli Mustonen.
 Puolipiikin (11km) lähtö Preiviikin urheilukentältä klo. 11.30.
Kuva: Jaakko Maimonen
Terhi.
Jouko Mahlamäki ylhäisessä yksinäisyydessään.
 Mika Jalo voitti puolipiikin miesten sarjan.
"Oota!" :)

Tulokset

Miehet 22km
1. Jarno Maimonen Teivo Stay 1.19.55
2. Jouko Mahlamäki Ahola Team 1.20.03
3. Mikko Jalonen Pori 1.33.19

M40 22km
1. Vesa-Pekka Kuusela KanSu 1.27.17
2. Juha Vihervaara Pori 1.30.31
3. Ari Vihavainen Marathonko 1.31.25

M50 22km
1. Simo Kotomäki 1.35.08
2. Reijo Rajahalme Häjyt 1.35.57
3. Mauri Ojala Nakkila 1.36.55

Naiset 22km
1. Paula Nurmi NaVire 1.36.17
2. Anna Leino Teivo Stay 1.48.13
3. Katri Salo Pori 1.52.51

N40 22km
1. Päivi Mäkelä Liikuttava 1.45.14
2. Arja Virtanen Ahola Team 1.50.52
3. Teija Tuulensuu Pomarkku 1.52.40

Miehet 11km
1. Mika Jalo KorRy 43.22
2. Lauri Junnila NoNo 44.56
3. Jarno Stenroos PoTa 45.23

Naiset 11km
1. Mirva Asp APK-marato 50.00
2. Terhi Halonen Teivo Stay 50.22
3. Milla Tainio EuRaiku 55.32



Eilen Tampereen Pellavantorilla julkistettiin Valon kehrä-taideteos ystäväni Verden musiikin tahdissa. Väkeä oli kokoontunut Tampellan alueelle ihan kiitettävästi.