sunnuntai 24. lokakuuta 2010

PM-maastot

Norjan Trondheimissa juostiin tänään Pohjolan maastojuoksumestaruuksista. Olosuhteet olivat kuuleman mukaan monipuoliset. Aurinko oli paistanut ja välillä oli tullut taivaalta vettäkin. Reitiltä löytyi nurtsia, mutaa ja hieman jopa luntakin.

Nikander uusi viime vuotisen voittonsa. Kuvassa hän johtaa suvereenisti sarjansa kilpailua Tanhuvaaran SM-maastoissa 2009.

Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Saara Nikander voittaessaan jo toisena vuotena peräkkäin nuorten naisten sarjassa PM-kultaa! Naisjunioreiden joukkue menestyi kokonaisuudessaan upeasti ja sai joukkuehopeaa!

Naisten kisan voitti Norjan Karoline Bjerkeli Grövdal, kirkastaen viime vuotisen hopeansa kullaksi. Kirsten Marathon Melkevik varmisti norjalaisten kaksoisvoiton. Sandra Eriksson juoksi hienosti pronssia. Janica Mäkelä oli 11. Joukkueena naiset saivat pronssia.

Miehissä Jussi Utriainen oli parhaana suomalaisena viides. Matti Räsänen oli seitsemäs ja Mårten Boström kymmenes. Miesten joukkue ylsi naisten tavoin pronssille. Miesjunioreissa Ossi Kekki oli viides ja joukkue neljäs.

Tulokset tulevat joskus tänne.

Kello 17:24: SUL:n sivuilta löytyy tuloksia.



Training-osioon lisäsin maratonprojektini treenit viikosta viikkoon ja päivästä päivään viimeiseltä puolelta vuodelta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Otterbuu-otterbuuu-otterbuuu

moguli kirjoitti...

Eiku Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon Marathon ...

Z kirjoitti...

Äijällä näköjään yksinkertaisesti loppui maratonkesto. Tässä eräs maratonvauhdinjako, meikäläisen maratonuran tasaisin, vaikkakaan ei nopein. Tämä on sellainen maratonaika, johon oletan sun pystyvän ensi vuonna. Kyseessä oli Hampurin maraton 29.4.2007.

Vitoset meni näin:

0-5 km 18.29
5-10 km 18.25
10-15 km 18.32
15-20 km 18.31
20-25 km 18.32
25-30 km 18.21
30-35 km 18.23
35-40 km 18.36
viim. 2,2 km 7.59

Loppuaika 2.35.52, puoliskot 1.17.58 ja 1.17.53

moguli kirjoitti...

Olet oikeassa Z! Pisimmät lenkkini (30-32km) olivat täysin riittämättömiä maratonille. 2.35? Pentheles! Hyvä neuvo, mutta aion juosta kovempaa :)