perjantai 24. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Kate Reedin kärsimysten vuosi
Tuoreimmassa Athletics Weeklyssä oli mielenkiintoinen juttu...
Kulunut vuosi on ollut britti Kate Reedille yhtä painajaista. Olympiavuoden 2008 loistokauden jälkeen hän on kyennyt kilpailemaan vain kerran. Kilparatojen ulkopuolella 28-vuotias juoksijatar sen sijaan on joutunut taistelemaan muita haasteita vastaan, jopa henkihieverissä. Viimeisten 11 kuukauden aikana hänet mm. operoitu neljästi ja elvytetty kahdesti.
Katen kärsimys alkoi vuonna 2009 ruotsalaisen huippukirurgin tekemän akillesjänneleikkauksen jälkeen. Itse operaatio sujui hyvin, mutta pian leikkauksen jälkeen hänen yleiskuntonsa romahti, ja sitten häntä jo kiidätettiin teho-osastolle.
Leikattu jänne oli tulehtunut. Sen aiheutti Pseudomonas-bakteeri, joka on yhtä kavala ja vaarallinen kuin paremmin tunnettu sairaalabakteeri MRSA. Tulehtunut jänne piti oitis leikata uudestaan, ja poistaa tulehtunut kudos. Katen tila kuitenkin romahti kesken operaation, ja hän vaipui shokkiin. Kaikeksi onneksi lääkärit saivat elvytettyä hänet takaisin elävien kirjoihin.
Intensiivisesta hoidosta huolimatta tulehdus uusi, ja Reed joutui käymään läpi vielä kaksi muuta leikkausoperaatiota. Pseudomonas-bakteeri on erittäin viheliäinen, ja kehittää nopeasti vastustuskyvyn eri antibiooteille. Maailmassa on vain 12 antibiottia, jotka siihen tehoavat, ja Reedin kohdalla jouduttiin kokeilemaan yhdeksää, ennen kuin bakteeri saatiin lopulta nujerrettua.
Sairauden yhdessä vaiheessa bakteeri jäyti tulehtunutta raajaa sillä tarmolla, että lääkärit pelkäsivät jo joutuvansa amputoimaan osan jalasta. Eloonjäämiselle välttämätön ja äärimmäinen hoito olisi tiennyt Reedin juoksuille päätepistettä. Kate alkoi uutterasti etsimään vaihtoehtoista hoitokeinoa, ja internetistä löytyikin mieleinkiintoinen artikkeli eräänlaisesta etikkahoidosta. Sen mukaan tuhehtunutta kehonkohtaa tulisi liottaa etikassa neljä kertaa vuorokaudessa tunnin verran. Reed teki työtä käskettyä, ja tulehdus parani.
Kate Reedin kohdalla tulehdus ja tähän syöksykierteeseen johtanut akillesvaivakin onneksi lopulta paranivat. Hoidot ovat edelleen kesken, mutta kuntoutus on voitu aloittaa, ja se onkin täyttä häkää menossa. Iloiset uutiset britteinsaarelta kertovat Katen kyenneen jo ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleensa 10 kuukauteen.
Kate Reed on kohdannut ennenkin vastoinkäymisiä. Hänet valittiin edustamaan Iso-Britanniaa Pekingin olympialaisiin 10 000 metrille. Macaun viimeistelyleirillä häntä vaivasi pieni loukkaantuminen, mutta mielestään Kate kuntoutui täyteen kisaterään. Valmennuspäällikkö Dave Collins ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut Reedin kisakunnosta, vaan määräsi hänet juoksemaan 2000 metrin aikakokeen juuri 10 000 metrin finaalin aattona. Reed toki selvitti testin puhtain paperein, mutta tämä ei voinut olla vaikuttamatta varsinaisen pääkisan lopputulokseen. Reed oli lopulta kympin 23. (32:26.69), kaksi minuuttia voittajalle Tirunesh Dibaballe jääneenä. Kaiken tämän lisäksi häntä kiusattiin olympialaisissa oman joukkueensa johdon taholta mm. ylimääräisillä dopingtesteillä (mm. juuri ennen kisaa, vaikka viimeistelyleirillä hänet oli testattu jo kuudesti?!?), huonetarkastuksella (missä häneltä takavarikoitiin kaikki lääke- ja lisäravintoaineet) jne.
Mogulin blogi toivottaa kaikkea hyvää kovan onnen Katelle!

"Juoksin 200 metriä ruoholla. Säälittävää, tiedän. Mutta etenin sentään juosten! Kulunut vuosi oli hirveä, ja toivon 2011 olevan paljon parempi. Moni asia jäi kesken (viittaa loistavasti menneisiin kausiinsa 2007 ja 2008)."
Kate Reed on kohdannut ennenkin vastoinkäymisiä. Hänet valittiin edustamaan Iso-Britanniaa Pekingin olympialaisiin 10 000 metrille. Macaun viimeistelyleirillä häntä vaivasi pieni loukkaantuminen, mutta mielestään Kate kuntoutui täyteen kisaterään. Valmennuspäällikkö Dave Collins ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut Reedin kisakunnosta, vaan määräsi hänet juoksemaan 2000 metrin aikakokeen juuri 10 000 metrin finaalin aattona. Reed toki selvitti testin puhtain paperein, mutta tämä ei voinut olla vaikuttamatta varsinaisen pääkisan lopputulokseen. Reed oli lopulta kympin 23. (32:26.69), kaksi minuuttia voittajalle Tirunesh Dibaballe jääneenä. Kaiken tämän lisäksi häntä kiusattiin olympialaisissa oman joukkueensa johdon taholta mm. ylimääräisillä dopingtesteillä (mm. juuri ennen kisaa, vaikka viimeistelyleirillä hänet oli testattu jo kuudesti?!?), huonetarkastuksella (missä häneltä takavarikoitiin kaikki lääke- ja lisäravintoaineet) jne.
Mogulin blogi toivottaa kaikkea hyvää kovan onnen Katelle!
torstai 16. joulukuuta 2010
Lontoo 2011
Lontoon maraton on ensi keväänä jälleen kerran äärimmäisen tasokas... Naisten lähtölista on kenties Lontoon maratonin kaikkien aikojen kovin! Ken Nakamura pohdiskeli taannoin, miksi taso naisten maratonilla ei ole noussut, kuten miesten maralla on käynyt. Taso on päivastoin taantunut vuosista 2002-06, jolloin sub-2.22 oli melko yleinen voittoaika naisten maratonilla... Yksi vastaus saattaa olla tarpeeksi hyvien jänisjärjestelyjen puute.
Miehet:
Tsegaye Kebede Eth 2.05.18
Patrick Makau Ken 2.04.48
Samuel Wanjiru Ken 2.05.10
Abel Kirui Ken 2.05.04
Bazu Worku Eth 2.05.25
Jaouad Gharib Mor 2.05.27
Emmanuel Mutai Ken 2.06.15
Viktor Röthlin Sui 2.07.23
Abderrahime Bouramdane Mor 2.07.33
Yonas Kifle Eri 2.07.34
José Manuel Martinez Esp 2.08.09
Marilson Gomes dos Santos Bra 2.08.37
Dmitry Safronov Rus 2.10.12
Reid Coolsaet Can 2.11.23
Eric Gillis Can 2.12.08
Dylan Wykes Can 2.12.39
Cuthbert Nyasango Zim 2.12.40
Mike Shelley Aus 2.13.05
Michael Aish Usa 2.13.12
Andrew Lemoncello Gbr 2.13.40
Collis Birmingham Aus debut
Mohamed Trafeh Usa debut
Naiset:
Liliya Shobukhova Rus 2.20.25
Zhou Chunxiu Chn 2.19.51
Irina Mikitenko Ger 2.19.19
Constantina Dita Rou 2.21.30
Askale Tafa Eth 2.21.31
Inga Abitova Rus 2.22.19
Lornah Kiplagat Ned 2.22.22
Aselefech Mergia Eth 2.22.38
Bezunesh Bekele Eth 2.23.09
Mara Yamauchi Gbr 2.23.12
Bai Xue Chn 2.23.27
Mariya Konovalova Rus 2.23.50
Xiaolin Zhu Chn 2.23.57
Aberu Kebede Eth 2.23.58
Yukiko Akaba Jpn 2.24.55
Edna Kiplagat Ken 2.25.38
Magdalena Lewy Boulet Usa 2.25.22
Liz Yelling Gbr 2.28.33
Lisa Weightman Aus 2.28.48
Mary Keitany Ken 2.29.01 (66.36)
Fiona Docherty Nzl 2.32.17
Tanith Maxwell Rsa 2.32.33
Jo Pavey Gbr debut
Hayley Yelling-Higham Gbr debut
Jessica Augusto Por debut
Nikki Chapple Aus debut
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
EM-maastot 2010
EM-maastot ovat käynnissä Portugalin Albufeirassa... Jälkilähetys kisoista TV2:ssa kello 17.40 - 18.50.
Naiset 19
Brittitytöt jatkoivat viime vuosien hyvää menestystään juniorinaisten sarjassa. Top-12:ssa oli nyt viisi brittilikkaa, parhaimpana ylivoimainen voittaja Charlotte Purdue. Purduen voitto ei ollut yllätys, sillä hyviä sijoituksia EM- ja MM-maastoissa on tullut aiempinakin vuosina. Lisäksi hän juoksi kesällä brittien junioriennätyksen ratakympillä 32:36.75, edustaen maataan kyseisellä matkalla myös Kansainyhteisön kisoissa (6.). Saara Nikander oli 30. ja jäi kärjestä yli minuutin. Pohjoismaisista juoksijoista ennätti edelle vain yksi, eli Ruotsin Elin Borglund sijalla 24.
1. PURDUE, Charlotte GBR 12:42
2. TERZIC, Amela SRB 12:59
3. GORECKA, Emelia GBR 13:00
30. NIKANDER, Saara FIN 14:00
Miehet 19
Juniorimiesten ykköseksi juoksi Espanjan Abdelaziz Merzougui. Merzouguita ei ennakkokaavailuissa luettu suurimpiin voittajasuosikkeihin. Olisi varmaankin kannattanut, sillä nuorimies juoksi viime kesänä kuitenkin tonnivitosen 3:44 ja esteet 8:33. Pohjoismaisista juoksijoista suurin suosikki Norjan Sondre Nordstad Moen oli lievä pettymys viidennellä sijallaan. Suomen edustaja Ossi Kekki ei juossut jalan rasitusvamman vuoksi.
1. MERZOUGUI, Abdelaziz ESP 18:07
2. CEROVAC, Nemanja SRB 18:07
3. PINTO, Rui POR 18:09
Naiset 22
Sandra Eriksson lähti ennakkoluulottomasti kärjen vauhtiin mukaan. Lopputuloksena oli hieno sijoitus 6. Mitalisijat karkasivat kuitenkin ajallisesti melko kauas. Turkin Meryem Erdogan oli selkeä voittaja.
1. ERDOGAN, Meryem TUR 20:08
2. JORDÁN, Cristina ESP 20:17
3. PALLANT, Emma GBR 20:28
6. ERIKSSON, Sandra FIN 20:41
Miehet 22
Sarjan viime vuoden kakkonen Hassan Chahdi ja nelonen Florian Carvalho olivat odotetusti tänä vuonna kaksi ensimmäistä. 19-vuotiaiden viime vuoden mestari D'Hoedt oli tänään neljäs. Paras pohjoismaalainen oli kahdeksanneksi juossut Norjan Buraas. St. Moritzin leiriltä tuttu minigolffaaja Mikael Ekvall oli 38.
1. CHAHDI, Hassan FRA 24:11
2. CARVALHO, Florian FRA 24:14
3. NIKOLAYEV, Yegor RUS 24:15
Naiset
Portugalin naisjuoksijat ovat kuuluneet viime vuodet Euroopan ehdottomaan eliittiin. Sinnikäs Jessica Augusto on totuttu näkemään aina kärjen tuntumassa niin hallissa, maastoissa kuin radallakin. Tänään oli sitten vihdoin Auguston vuoro voittaa! Portugalin panos oli muutenkin kova: tuli myös pronssia, ja kärkikymmenikössä oli yhteensä viisi portugalitarta.
1. AUGUSTO, Jessica POR 26:52
2. USLU, Binnaz TUR 26:57
3. FÉLIX, Dulce POR 26:59
Miehet
Jussi Utriainen lähti matkaan rohkeasti. Vajaan kahden kilsan kohdalla hän oli aivan kärjessä! Lallin vetämä kärkijoukko ohitti reilun vitosen väliaikapaikan ajassa 15.01. Tuossa vaiheessa Utriainen taisteli hyvissä asemissa joukon mukana. Puolen matkan jälkeen vauhti kiihtyi ja suuri kärkiporukka venyi jonoksi. Loppusuoran kiritaistelussa Ukrainan Serhiy "maastokuningas" Lebid otti käsittämättömän yhdeksännen maastojuoksun Euroopan mestaruutensa! Jussi oli suomalaisista paras 25. sijalla. Paras pohjoismaalainen oli Tanskan Morten Munkholm kaksi sijaa Utriaisen edellä.
1. LEBID, Serhiy UKR 29:15
2. LAMDASSEM, Ayad ESP 29:18
3. EL KALAI, Youssef POR 29:19
25. UTRIAINEN, Jussi FIN 29:57
43. RÄSÄNEN, Matti FIN 30:42
52. BOSTRÖM, Mårten FIN 31:04
64. HARJAMÄKI, Joonas FIN 32:09
Tulokset

perjantai 10. joulukuuta 2010
Vilkaisu naisten maratonin tilastoihin
Tuntuu, että kotimaisten naisten maratonsuoritukset olivat tällä kaudella hienoisesti aiempia vuosia enemmän tapetilla. Ei laji nyt mitään kissankorkuisia otsikoita valtakunnan päämedioissa kerännyt, mutta jotain pientä joissain yleisurheilujulkaisuissa.
Sanna Kullberg jatkoi tasaisen varmaa kehitystä, niin ennätyksensä, kuin SM-saavutustensa suhteen. Laura Markovaara ja Leena Puotiniemi parantelivat kilvan eri kestomatkojen kauden kotimaisia kärkiaikoja. Maratonilla paras tulos päätyi kuitenkin lopulta Johanna Kykyrin nimiin.
Vielä 1990-luvulla kauden kotimainen kärkiaika oli melkein poikkeuksetta 2.30 haminoissa ja parina vuonna jopa alle. Uudella vuosituhannella kkk on, ei nyt sentään romahtanut, mutta paria poikkeusta lukuunottamatta jämähtänyt 2.40 hujakoille. Jos jätetään kkk huomioimatta, on naismaratoonareiden taso ollut melko vakio jo vuosia - alle 2.50 ja kolmen tunnin juoksijoiden vuosittainen lukumäärä ei paljoa heilu.
1990-luvulla kansallisessa, ja jopa kansainvälisessä, kärjessä viilettivät mm. Ritva Melender, Kirsi Mattila, Tuija Toivonen ja Päivi Tikkanen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomesta on löytynyt vain kaksi selkeästi kansainvälisen tason naismaratoonaria: Maija Oravamäki ja Annemari Sandell-Hyvärinen. Maija on jo monta vuotta ollut lopettelemassa juoksujaan, mutta niin vain kesä toisensa jälkeen hän on palannut tiestölle. Annugga on puolestaan keskittynyt viime vuosina enemmän perhe-elämään, mutta aina välillä hänkin ilahduttaa kovan luokan esityksillään niin radalla, maastossa kuin maantielläkin. Iän puolesta molemmilla naisilla on edelleen mahdollisuuksia vaikka mihin.
Johanna Kykyri juoksi kauden kotimaisen kärkiajan 2.42.17 Frankfurtissa.
Vaikka vauhti tuntuu maailmalla vuosi vuodelta hurjistuvan, saamme silloin tällöin nauttia suomalaismaratoonareiden upeista sijoituksista kansainvälisten maratonien kympin sakissa. Voittipa tässä taannoin Leena Puotiniemi Helsinki City Maratoninkin. Johanna Kykyri juoksi myös lupaavasti tänä syksynä. Frankfurtissa syntynyt kauden kotimainen kärkiaika alittaa myös ensi vuoden Daegun MM-kisojen A-rajan 2.43. Kaiken järjen mukaan Kykyrillä pitäisi piletti olla jo taskussa, mutta eihän näistä valintakuvioista koskaan tiedä...
Kotimaisten tilastojen valossa viimeisin selkeä sukupolvenvaihdos maratonilla näyttäisi tapahtuneen vuosina 2003-05. Tuolloin matkan kympin kärjen valtasivat 1970-luvulla syntyneet naiset. Vuodelle 2003 ajoittuva tason yleinen notkahdus lienee tähän vallanvaihdokseen liittyvää tilapäistä turbulenssia. Iäkkäämmät maratoonarit yrittivät vielä sinniä nuoria, vasta maratonilla paikkaansa hakevia haastajia vastaan.
Seuraava sukupolvenvaihdos on odotettavissa muutaman vuoden kuluttua. Viime vuosina tilastoihin kympin sakkiin ovat 1980-luvulla syntyneistä jo murtautuneet Mira Tuominen, Johanna Kykyri, Riikka Halme, Anette Byskata ja Eveliina Mäyrä. Vuodet kuluvat, ja kehitys on vääjäämätöntä. Lopulta saavat 1970-luvulla syntyneet antaa tietä nuoremmilleen. Sama kohtalo odottaa kymmenisen vuoden kuluttua myös näille tämän päivän nuorille haastajille.
En ole lukenut tilastotiedettä, joten seuraavat päätelmät perustuvat yksisilmäisiin havaintoihin. Juoksija-lehden maratontilastojen mukaan sekä kotimaisten mies- että naismaratoonareiden lukumäärä on kasvanut huomattavasti viime vuosien aikana. Sen huomaa myös tilastoista alle 3.30 juosseiden naismaratoonareiden kasvaneesta lukumäärästä. Tässä "luokassa" selvin kasvu näyttäisi ajoittuvan vuoden 2007 tienoille. Huolestuttavaa on kuitenkin huomata, että aivan viime vuosina alle 3.30 juosseiden määrä on ollut jälleen laskusuhdanteessa, vaikka naismaratoonareidenkin kokonaislukumäärä on edelleen ollut kasvussa. Kaikesta päätellen harrastajajuoksijoiden lukumäärä kasvaa, mutta tällä kasvulla ei loppupeleissä ole vaikutusta tavoitteellisesti harjoittelevien lukumäärään. Tätä havaintoa puoltaisi myös A-luokan (joko 3.10 tai 3.12) alittaneiden liki muuttumaton vuosittainen lukumäärä koko viime vuosikymmenen aikana.
Merkillepantavaa on myös vailla aiempaa kilpajuoksutaustaa omaavien naisjuoksijoiden nousu kansalliseen kärkeen. Näistä tuoreimpina esimerkkeinä lienevät Leena Puotiniemi ja Laura Markovaara, jotka vasta aikuisiässä alkoivat tavoitteellisemman juoksuharjoittelun. Suomen kärkeen voi siis edelleen nousta ns. varttuneemmallakin iällä - vähän niin kuin puskista.
Mira Tuominen, Annemari Sandell-Hyvärinen ja Sanna Kullberg ovat jo menestyneet maratonilla. Elina Lindgrenilläkin on maraton siintänyt tavoitteena jo jonkin aikaa. Sitä odotellessa...
Summa summarum: Suomesta löytyy vuosittain noin puolesta tusinasta tusinaan alle kolmen tunnin naismaratoonaria. Suvereeni kansainvälisen tason naismaratonjuoksija meiltä tällä hetkellä puuttuu, mutta ennemmin tai myöhemmin sellainenkin jostain putkahtaa. Maratonjuoksun harrastus on laajentunut, mutta se ei ole merkittävästi näkynyt yleisenä tason nousuna. Saattaa olla, että on ollut kyse vain hetkellisestä muoti-ilmiöstä - maratonin läpijuoksemisesta. Toivottavaa olisi, että sen yhden kerran maratonin selvittäneet starttaisivat toistamiseen, mielellään entistä paremmassa kunnossa.
Alta löytyvät viimeisten vuosien kymppikärjet, sekä alle tiettyjen aikarajojen juosseiden lukumäärät.
Lähteiden lyhenteet: tp= Tilastopaja, jl=Juoksija-lehti
2010
1. 2:42:17 Johanna Kykyri KälvTa
2. 2:44:55 Leena Puotiniemi IFLänken
3. 2:46:44 Sanna Kullberg KU-58
4. 2:47:08 Laura Markovaara KU-58
5. 2:48:15 Maija Oravamäki OulPy
6. 2:50:55 Jutta Meriläinen
M-luokka 2:52:00
7. 2:52:39 Anne-Mari Hyryläinen HelsJy
8. 2:53:02 Sari Juuti KU-58
9. 2:53:27 Minna Kainlauri LappUM
10. 2:55:32 Eveliina Mäyrä IisVi
A-luokka 3:12:00 24(tp) juoksijaa
B-luokka 3:30:00 95(tp) juoksijaa
2009
1. 2:46:44 Jutta Meriläinen
2. 2:46:45 Maija Oravamäki OulPy
3. 2:47:29 Minna Kainlauri LappUM
4. 2:48:13 Sanna Kullberg OulPy
M-luokka 2:52:00
5. 2:53:19 Anne-Mari Hyryläinen HelsJy
6. 2:53:55 Leena Puotiniemi IFLänken
7. 2:57:13 Riikka Halme
8. 2:58:04 Laura Markovaara KU-58
9. 2:59:30 Mirka Suominen LappUM
10. 3:00:00 Nina Parviainen SjundeåIF
A-luokka 3:12:00 29(tp)/31(jl) juoksijaa
B-luokka 3:30:00 111(tp)/114(jl) juoksijaa
2008
1. 2:40:51 Maija Oravamäki OulPy
2. 2:43:53 Annemari Sandell-Hyvärinen TurWei
3. 2:47:52 Jutta Meriläinen
M-luokka 2:48:00
4. 2:50:33 Sanna Kullberg OulPy
5. 2:51:47 Mira Tuominen ValkHa
6. 2:53:17 Laura Markovaara KU-58
7. 2:53:28 Minna Kainlauri LappUM
8. 2:54:41 Sari Juuti KU-58
9. 2:55:18 Anne-Mari Hyryläinen HelsJy
10. 2:55:45 Pauliina Utriainen KuopSV
A-luokka 3:10:00 24(tp)/27(jl) alle 3.12/32(tp)
B-luokka 3:35:00 161(tp)/172(jl) alle 3.30/130(tp)
2007
1. 2:47:24 Hanna Jantunen TuUL
2. 2:48:00 Johanna Kykyri KälvTa
M-luokka 2:48:00
3. 2:51:22 Jutta Meriläinen
4. 2:52:21 Sanna Kullberg OulPy
5. 2:53:20 Matleena Livson HKV
6. 2:54:05 Pauliina Utriainen KuopSV
7. 2:55:08 Katja Kemppinen VehkVei
8. 2:57:05 Laura Markovaara KU-58
9. 2:57:13 Minna Kainlauri LappUM
10. 2:57:42 Sari Juuti KU-58 14.2.73
A-luokka 3:10:00 22(tp)/23(jl), alle 3.12/31(tp)
B-luokka 3:35:00 141(tp)/152(jl), alle 3.30/105(tp)
2006
1. 2:35:37 Maija Oravamäki OulPy
2. 2:45:07 Hanna Jantunen TuUL
M-luokka 2:48:00
3. 2:50:48 Anette Byskata GamlakIF
4. 2:51:29 Sanna Kullberg OulPy
5. 2:51:42 Mira Tuominen ValkHa
6. 2:55:01 Anne-Mari Hyryläinen HelsJy
7. 2:55:58 Jutta Meriläinen
8. 2:56:08 Pauliina Utriainen KuopSV
9. 2:56:19 Anne Jääskeläinen LapinlVe
10. 2:58:43 Ritva Melender NurmU
A-luokka 3:10:00 22(tp)/21(jl), alle 3.12/26(tp)
B-luokka 3:35:00 116(tp)/128(jl), alle 3.30/88(tp)
2005
1. 2:43:23 Annemari Sandell-Hyvärinen TurWei
2. 2:43:31 Maija Oravamäki OulPy
3. 2:49:08 Mira Tuominen ValkHa
4. 2:49:30 Maria Söderström HIFK
5. 2:53:45 Marjaana Lahti-Koski ViipU
6. 2:54:16 Pauliina Tommola TuUL
7. 2:54:59 Marjo Mulari OulPy
8. 2:55:39 Sanna Kullberg OulPy
9. 2:57:03 Ritva Melender NurmU
10. 2:58:49 Minna Kainlauri LappUM
3.10/21(tp), alle 3.12/25(tp) juoksijaa
3.30/101(tp), alle 3.35/135(tp) juoksijaa
2004
1. 2:39:37 Maija Oravamäki OulPy
2. 2:52:54 Anette Byskata GamlakIF
3. 2:54:33 Katja Järvelä VaajKuo
4. 2:55:38 Marjaana Lahti-Koski ViipU
5. 2:57:17 Sanna Kullberg OulPy
6. 2:58:06 Marjo Mulari OulPy
7. 2:58:38 Minna Kainlauri LappUM
8. 2:59:02 Anne Jääskeläinen LapinlVe
9. 2:59:05 Anne-Mari Hyryläinen HelsJy
10. 2:59:08 Kaisa Salminen SjundeåIF
3.10/24(tp), alle 3.12/24(tp) juoksijaa
3.30/93(tp), alle 3.35/127(tp) juoksijaa
2003
1. 2:39:07 Maija Oravamäki OulPy
2. 2:47:55 Kaisa Lettojärvi LahdA
3. 3:00:05 Marja Holopainen LipTai
4. 3:00:12 Pauliina Utriainen KuopSV
5. 3:00:20 Katja Järvelä VaajKuo
6. 3:02:15 Minna Kainlauri LappUM
7. 3:05:08 Seija Nurmi KerkkU
8. 3:05:32 Kaisa Salminen
9. 3:05:49 Ann-Katrin Haga IFÅsarna
10. 3:05:57 Anne Jääskeläinen LapinlVe
3.10/20(tp), alle 3.12/23(tp) juoksijaa
3.30/74(tp), alle 3.35/115(tp) juoksijaa
2002
1. 2:42:25 Minna Pihala MerikI
2. 2:43:21 Maija Oravamäki OulPy
3. 2:49:36 Kaisa Lettojärvi LahdA
4. 2:54:58 Birgitta Lipsanen LappUM
5. 2:55:05 Anne Jääskeläinen LapinlVe
6. 2:58:10 Marita Yli-Ilkka IlmajKi
7. 2:59:41 Anitta Nurmisto-Perä KaipVi
8. 3:01:33 Riitta Kansanniva RantsRai
9. 3:01:38 Katja Järvelä VaajKuo
10. 3:02:06 Sirkka Oikarinen JokelKi
3.10/25(tp), alle 3.12/32(tp) juoksijaa
3.30/89(tp), alle 3.35/114(tp) juoksijaa
2001
1. 2:43:36 Minna Pihala MerikI
2. 2:49:09 Maija Oravamäki OulPy
3. 2:51:00 Kaisa Lettojärvi LahdA
4. 2:51:20 Marjaana Lahti-Koski ViipU
5. 2:53:58 Anne Jääskeläinen LapinlVe
6. 2:55:40 Ritva Melender NurmU
7. 2:55:53 Marita Yli-Ilkka IlmajKi
8. 2:58:21 Maj-Lis Eklund IFKraft
9. 3:00:31 Erja Nurkkala RuukKi
10. 3:01:58 Seija Nurmi KerkkU
3.10/25(tp), alle 3.12/32(tp) juoksijaa
3.30/86(tp), alle 3.35/116(tp) juoksijaa
2000
1. 2:35:12 Annemari Sandell-Hyvärinen TurWei
2. 2:46:19 Marjaana Lahti-Koski ViipU
3. 2:53:01 Erja Nurkkala OulHui
4. 2:53:19 Minna Pihala EurajVei
5. 2:56:32 Satu Levelä TuUL
6. 2:57:54 Teija Ruippo PyhäsU
7. 2:57:54 Maj-Lis Eklund IFKraft
8. 2:59:15 Anu Vatanen JyväskKU
9. 2:59:32* Maire Kukkonen SotkJy
10. 3:00:29 Pirkko Malmstedt SavonlVie
3:10:00/20(tp), alle 3.12/22(tp) juoksijaa
3.30/79(tp), alle 3:35:00/117(tp) juoksijaa

lauantai 4. joulukuuta 2010
Teivocup II/2011
Teivocupin toinen osakilpailu juostiin kahdeksan asteen pakkasessa. Reitti oli aurattu, mutta taivaalta pikku hiljaa leijaileva pakkaslumi teki alustasta lipsuvan. Loppuaikoihin keli näytti vaikuttavan heikentävästi noin puolisen minuuttia edelliskertaan verrattuna. Kärjessä porhaltivat ensimmäisen osakilpailun tapaan Teppo Syrjälä, Martti Siikaluoma ja Jussi Lammi. Varsinainen ratkaisu tapahtui kilometri ennen maalia, jolloin Teppo viime kerrasta viisastuneena kiristi lopulta selvään voittoon. Naisten sarjan nopein oli Kaja Papunen.
Vuoden Stayeriksi valittiin Tommi Karra, ja vuoden nuoren teivolaisen palkinnon vastaanotti Jaskan juoksukoulu. Seuraavan kerran Teivossa juostaan uudenvuodenaattona. Seuraava Teivocupin osakilpailu puolestaan on 15.1. Tervetuloa!
Miehet 5km

Matkaan lähti 38 juoksijaa
Menomatkalla kärkikolmikko Siikaluoma, Syrjälä ja Lammi.
Jaha, Verde ja Aregaw iloisin mielin
Vuoden Stayeri Tommi Karra
Kirjavaisen Viljo
Juho kukistaa Villen loppukirissä
Firenzen maralla keskeyttänyt Huru keskeytti tänäänkin. Jaksoi kuitenkin tsempata Keikon Tommia loppusuoralla :)
Kaja Papunen oli nopein nainen
Shakki ja Matti
1. Teppo Syrjälä TeSt 16.44
2. Martti Siikaluoma VeVe 16.52
3. Jussi Lammi TeSt 16.55
4. Risto Mäkinen TP 17.25
5. Tommi Karra TeSt 17.29
6. Ville Heikkilä LamSä 17.48
7. Konsta Vilkman PadasjY 17.53
8. Vesa Hakkarainen IkNV 18.01
9. Tommi Heittola TU-38 18.33
10. Juho Heinonen TP 18.37
11. Ville Leskinen TeSt 18.39
12. Ville Kirjavainen HauSi 18.55
13. Tommi Keikko TP 19.19
14. Aregaw Kujansuu TeSt 19.34
15. Aleksi Ojala TeSt 19.36
16. Mika Rintala TeSt 19.46
17. Mikko Kalmakurki TeSt 20.04
18. Jari Hamari TaJut 20.11
19. Kari Lehtiranta Tre 20.56
20. Jyräys Kähärä TeSt 21.04
21. Samuli Tyni Tre 21.26
22. Tapio Viinikka HämTa 21.33
23. Otto Niemelä TeSt 22.04
24. Hannu Paunonen KooVee 22.23
25. Lassi Hopeasalo TeSt 22.28
26. Pekka Nieminen TeSt 22.34
27. Mauno Väätäinen KuSVU 22.47
28. Matti Leppänen TeSt 23.43
29. Tapio Konsala Tre 24.22
dnf Pasi Huhtala TP
Naiset 5km
1. Kaja Papunen TeSt 21.16
2. Terhi Halonen TeSt 22.49
3. Anna Leino TeSt 22.50
4. Roosa Lahtinen YlöUrh 23.59
5. Sisko Hiltunen ONMKY 24.11
6. Inna Rokosa TP 24.15
7. Anna Huhtala Tre 25.29
dnf Jenni Rosenlund TP
Parit sähkeet
Loppuvuosi on kotimaisessa ja pohjoismaisessa yleisurheilussa hiljaista aikaa. Kerätään tähän ny ennen päivän Teivocupia pieni otos viikon urheilusähkeistä...
Tämän vuoden nopein kympin juoksija Josphat Menjo juoksee Zatopek Classic 10 0000 metriä Australian Melbournessa ensi torstaina.
New York Times uutisoi nuoresta maastojuoksijattaresta, joka viimeisillä voimillaan ryömi maaliin. Urhealla venymisellään hän halusi turvata joukkueensa menestyksen, ja kunnioittaa vakavasti sairasta valmentajaansa.
Seurasiirtouutisia tihkuu tipoittain... Johanna Lehtinen vaihtaa ensi vuodeksi Turun Urheiluliitosta Joensuun Katajan riveihin. Vinkatkaa vaan, jos jollakin on tietoa muista siirroista... SUL:n tiedotus asioista kun on tunnetusti hitaahkoa.
Ruotsi lähettää EM-maastoihin vain nuorten joukkueet. Suomen joukkueessa kilpailee seitsemän juoksijaa.
Paula Radcliffen ensi vuoden kisasuunnitelmiin kuulunee ratakisoihin paluun lisäksi Berliinin maraton.
Paavo Nurmi jyräsi voittoon IAAF:n järjestämässä nettiäänestyksessä "Who is the greatest male long distance runner of all-time?" Paavo keräsi 52.74 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Toiseksi tuli keisari Haile Gebrselassie 30.05 prosentilla.
Kenenisa Bekele kertoo palaavansa kisoihin, kunhan on ensin täysin toipunut vammoistaan.
Puolalainen seiväshyppääjä Monika Pyrek voitti Puolan "Tanssii tähtien kanssa" -tanssikilpailun. Yleisurheilijoista on vastaavissa kisoissa menetystä niittäneet tanskalainen kuulantyöntäjä Joachim Olsen, joka voitti 2008. Lisäksi italialainen pituushyppääjä Fiona May voitti tanssikisansa vuonna 2006. Valtameren takana puolestaan Kansasin kanuunankuula Maurice Greene sijoittui tanssilattialla viidenneksi vuonna 2008. Kotimaisessa tuotannossa pyörähtelivät aikoinaan pikajuoksija Markus Pöyhönen, niin kuin puolimaileri Wilson Kirwakin.
Vastavihitty Andrew Lemoncello kertoo viime hetken tunnelmistaan ennen sunnuntain Fukuokan maratonia.
Matti Kuusela hieman provoilee sählyn MM-kisoista, mutta olen silti täysin samaa mieltä lajin saamasta perusteettomasta hypetyksestä valtakunnan päämedioissa. Salibandy on suuri kupla

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)