lauantai 28. tammikuuta 2012

Glasgown hallimaaottelu

Skotlannin Glasgowssa järjestettiin hallimaottelu, jossa Iso-Britannian joukkue kohtasi tällä kertaa Venäjän, Saksan, USA:n sekä Kansainyhteisön joukkueet. Maaottelu Kelvin Hallissa järjestettiin jo 21. kertaa, mutta jatkossa kisat joudutaan järjestämään jossakin muualla. Maaotteluun osallistuneet joukkueet ovat vaihdelleet vuosien varrella. Mukana ottelussa oli tälläkin kertaa monia aivan maailman terävimpään huippuun kuuluvia urheilijoita eri maista.

Athletics Weekly
26 January 2012
Page 42


Naisten 800 metrillä kisan ennakkosuosikki Jenny Meadows joutui jäämään pois, ja tilalle oli kutsuttu Skotlannin oma tyttö Claire Gibson. Kisaa johti käytännössä alusta loppuun USA:n Erica Moore, ja tuloksena soolojuoksusta oli oma ennätys 2.02,86.

Naisten tonniviitosella edettiin ensimmäinen tonni lähes kävelyvauhtia, kunnes Hannah England ampaisi kiriin perässään Saksan Denise Krebs. Krebs heittäytyi lopulta maaliviivalla voittoon tuloksella 4.25,09 Englandin jäädessä kaksi sadasosaa.

Naisten 3000 metrillä matkan viime vuoden Euroopan hallimestari Helen Clitheroe lähti tavoittelemaan hyvää aikaa. Jo 38-vuotias Clitheroe veti vuorotellen Kenian Helen Obirin kanssa, ja hyvän viimeisen tonnin ansiosta loppuajoiksi tuli Obirille 8.42,59 sekä Clitheroelle 8.45,59. Kenian leiriltä torstaina palanneen Clitheroen aika oli uran toiseksi paras hallitulos, ja lupaa hyvää kauden jatkoa ajatellen.

Miesten 800 metrillä alku mentiin lajin suosikin Kenian Boaz Lalangin komennossa. Isäntämaan 23-vuotias moppitukka Joe Thomas pääsi varkain muilta karkuun, kun kisaa oli jäljellä 200 metriä. Pitkällä askeleella harpponeen nuorukaisen etumatka kesti maaliin asti, ja hän voitti kisan ennätyksellään 1.47,35. Esimerkillistä venymistä!

Maaottelun päätöslajista miesten 1500 metrin juoksusta kehkeytyi henkeäsalpaava trilleri. Vitosen maailmanmestari Mo Farah ja Kenian Augustine Choge vuorottelivat johtopaikalla kierros toisensa perään. Loppua kohti kiihtynyt vauhti ja armoton voittotaistelu innosti yleisön sellaiseen kannustukseen, että hallin seinät olivat ratketa liitoksistaan. Farah pääsi kuin pääsikin Chogen ohitse viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Choge kuitenkin nousi viimeisessä kaarteessa Farahin rinnalle, mutta ei päässyt enää ohi. Farahille tyylikäs alimatkan voitto ja halliennätys 3.39,03.



Tulokset

Ei kommentteja: