keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
JJ goes Euro Champs!
Jarkko juoksee Helsingin EM-kisoissa kympin reilun viikon kuluttua. Sain olla eilen mukana Jarkon ja Vellun treenissä ja nappasin muutaman kuvan kaverin rennon letkeestä rallattelusta. Komiaa oli laukka! Lykkyä pyttyyn Jarkko!
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Suvi-ilta
Kympin lähtö. Kuvat: Terhi Halonen |
Puolikkaan ja maratonin lähtö. |
Oikea polvi oli kipuillut hieman pahemmin jo viime sunnuntaista lähtien. Buranalla ja keveämmillä päivillä sain sen hieman paremmaksi. Vaikkei kinttu aamulla tuntunutkaan täysin terveeltä, lähdin Vorssan juoksujuhlaan Suvi-illan kympille.
Sää oli lämmin ja tuulta jonkin verran. Olin skipannut aamulenkin polvea säästääkseni. Alkuverkassa lumpion reuna ja alakärki alkoivat kuitenkin tuntumaan. Tiesin silti kykeneväni kympistä selviytymään.
Meitä lähti kuulutuksen mukaan noin 900 sataa kympille. Se on huima määrä! Ensimmäiset sadat metrit oli määrästä huolimatta aika kävelyä. Kärkeen ei pinkonut kamikaze-juoksijoita tai maratonolevinaanolevaisuudessa leijuvia. Liekö Z:n starttaaminen säikyttänyt moisten höntyilyt?
Eka kilsa mentiin rahullisesti suurella kärkiporukalla aikaan 3.28. Sitten Niinistön A-P kyllästyi mateluun ja lähti odotetusti omille teilleen. Vauhti kiihtyi muillakin sen verran, että jouduin antamaan varsinaiseen kärkiryhmään siimaa noin 15 metriä. Toka kilsa oli itelläkin 3.21.
Peltoaukea ylitettiin sivulta puhaltaneen tuulen avittamana ja haastamana. Välillä tuuli puski siis vastaisena ja toisinaan selän puolelta. Pitkän suoran aikana saavutin kärkiryhmästä pudonneen Rouskun ja eikun ohi. Kääntöpaikan jälkeen kärkiryhmässä vauhti näytti entisestään kiihtyvän ja porukka repesi osiin.
Oikeaa polvea oli pistänyt joka askeleella koko matkan, joten juoksu oli melko toispuoleista. Siinä sitä omituista hevosen laukkaa kinkatessani sain kuin sainkin triathleetti Lemmettylän kiinni. Maaliin oli kolmisen kilsaa ja vire kaikkea muuta kuin hyvä. Päätin kokeilla josko saisin Lemmettylän karistettua reippaalla nykäyksellä. Jäihän se, mutta puolen kilsan kuluttua olin puolestani ihan naatti. Kaveri saikin mut viimeisellä kilsalla uudestaan kiinni, eikä mulla ollut enää tuoreita pateja jemmassa. Lemmettylä vei musta kirivoiton. Vika kilsa tultiin kuitenkin ihan hyvällä vauhdilla 3.25.
Nyt polvi on sen verran kipeä, että seuraavaksi on pakko siirtyä korvaavien pariin. Lämpötila oli +22, mutta minusta lämpöä ei ollut liikaa. Ihan sopiva keli.
Data: 10km=35.17 3.28/3.21/3.25/3.25/3.31//3.42/3.32/3.34/3.46/3.25
maanantai 11. kesäkuuta 2012
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Tampere Games 2012
Muutama hasardikuva sprinttisuunnistuksen MM-katsastuksesta. Oli muuten eka kerta kun kuvasin suunnistusta. Pikkasen oli hakemista, kun en tiennyt etukäteen millä rastilla kekäkin käy ja mistä suunnasta mikäkin sarja pölähtää näkyviin. Muutoin oikein mahtava tapahtuma! Hienoa, että tällainen oli saatu järkättyä Tampereen ydinkeskustaan!
tiistai 5. kesäkuuta 2012
R5 keskiviikkona
Tampereen Juoksijoiden kaikille avoin vitosen mittainen R5-testijuoksu sekä perinteinen keskiviikkolenkki juostaan huomenna 6. kesäkuuta kello 18:00 Rauhaniemen kansankylpylältä. Kaikki mukaan!
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Bilbao
Euroopan cupin 10 000 metriä juostiin Bilbaossa sunnuntaina. Suomea kilpailussa edustivat Jussi Utriainen ja Jarkko Järvenpää, jotka tavoittelivat Helsingin EM-kisojen A-rajaa 28.55,00. Valitettavasti B-erässä juosseet suomalaismiehet jäivät tavoitteistaan. Utriaisen loppuaika oli 29.40,18 ja Järvenpään 30.27,51. Voittoon juoksi tanskalainen Abdi Hakin Ulad ennätysajallaan 28.57,06.
Kilpailut käytiin hyvissä olosuhteissa. Lämpötila oli noin +20 astetta ja tuuli puhalteli jonkin verran. B-erässä vauhdittajana toimi Etiopian Woknerh Fikre, joka jaksoi pitää Helsingin EM-kisojen A-rajaan 28.55,00 tähtäävää vauhtia aina 6.5 kilometriin saakka. Jarkko Järvenpää lähti rohkeasti tähän kyytiin, mutta päivän kunto ei tänään kantanut loppuun asti.
- Yritin neljään kilometriin asti, mutta aika turhauttavaa se oli. En halunnut kuitenkaan keskeyttää. Kokemuksena tämä kisa oli kuitenkin positiivinen. Seuraava kisa on vielä harkinnassa, kommentoi Järvenpää kisan jälkeen.
Jussi Utriainen lähti matkaan ajatuksella juosta kisa läpi kiihtyvällä vauhdinjaolla.
- Lähdin aika varovasti matkaan negative split ajatuksella, mutta hieman yllättäen huomasin vetäväni toista ryhmää ja kärkiryhmä oli jo ehtinyt karata noin 25 metrin päähän. Vaikka tuuli oli kevyt oli siihen yksin raskas vetää. En saanut yrityksestä huolimatta eroa enää kiinni. Niinpä päädyttiin juoksemaan kahden portugalilaisen kanssa vuorovedolla. Vaikka loppuaika on pieni pettymys, olin tyytyväinen tapaan, jolla se tuli. 2.55-3.00 vauhti tuntui poikkeuksellisen helpolta! Lisäksi tämä oli ensimmäinen käynti radalla sitten Turun halliviestin. Enempää en radalla ennen maratonia enää juokse, mahdollista SM-viestiä lukuun ottamatta, vaan keskityn pelkästään maratonille, kertoi Jussi Utriainen kisastaan.
Miehet 10 000 m B-erä
1. ULAD Abdi Hakin DEN 28:57.06 PB
2. PINTO Luís POR 29:37.52 SB
3. RAMOS José POR 29:38.73
4. NIELSEN Michael DEN 29:39.88 PB
5. UTRIAINEN Jussi FIN 29:40.18 SB
6. SENORSKI Eric SWE 29:41.45 PB
7. GARIBOLDI Simone ITA 29:45.70
8. EKVALL Mikael SWE 29:49.34 SB
9. CAIMMI Daniele ITA 29:56.10
10. PERSEN Asbjørn Ellefsen NOR 30:00.11 PB
11. DAMKJæR Johan DEN 30:04.20
12. ANDERSEN Henrik Them DEN 30:06.42 PB
13. BERNADÓ Toni AND 30:16.69 SB
14. KARAYEL Bekir TUR 30:20.54 SB
15. JÄRVENPÄÄ Jarkko FIN 30:27.51
16. AMARE Girmaw ISR 30:35.99
17. STEFANOV Hristo BUL 30:36.66 SB
18. KUS Erkan TUR 30:39.07 SB
19. ZEGEYE Demsew ISR 31:22.00
Sandells: "Tämä kesä tulee olemaan kotikisojen myötä urani tärkein"
Leena Puotiniemi Tukholman maratonilla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)