Euroopan cupin 10 000 metriä juostiin Bilbaossa sunnuntaina. Suomea kilpailussa edustivat Jussi Utriainen ja Jarkko Järvenpää, jotka tavoittelivat Helsingin EM-kisojen A-rajaa 28.55,00. Valitettavasti B-erässä juosseet suomalaismiehet jäivät tavoitteistaan. Utriaisen loppuaika oli 29.40,18 ja Järvenpään 30.27,51. Voittoon juoksi tanskalainen Abdi Hakin Ulad ennätysajallaan 28.57,06.
Kilpailut käytiin hyvissä olosuhteissa. Lämpötila oli noin +20 astetta ja tuuli puhalteli jonkin verran. B-erässä vauhdittajana toimi Etiopian Woknerh Fikre, joka jaksoi pitää Helsingin EM-kisojen A-rajaan 28.55,00 tähtäävää vauhtia aina 6.5 kilometriin saakka. Jarkko Järvenpää lähti rohkeasti tähän kyytiin, mutta päivän kunto ei tänään kantanut loppuun asti.
- Yritin neljään kilometriin asti, mutta aika turhauttavaa se oli. En halunnut kuitenkaan keskeyttää. Kokemuksena tämä kisa oli kuitenkin positiivinen. Seuraava kisa on vielä harkinnassa, kommentoi Järvenpää kisan jälkeen.
Jussi Utriainen lähti matkaan ajatuksella juosta kisa läpi kiihtyvällä vauhdinjaolla.
- Lähdin aika varovasti matkaan negative split ajatuksella, mutta hieman yllättäen huomasin vetäväni toista ryhmää ja kärkiryhmä oli jo ehtinyt karata noin 25 metrin päähän. Vaikka tuuli oli kevyt oli siihen yksin raskas vetää. En saanut yrityksestä huolimatta eroa enää kiinni. Niinpä päädyttiin juoksemaan kahden portugalilaisen kanssa vuorovedolla. Vaikka loppuaika on pieni pettymys, olin tyytyväinen tapaan, jolla se tuli. 2.55-3.00 vauhti tuntui poikkeuksellisen helpolta! Lisäksi tämä oli ensimmäinen käynti radalla sitten Turun halliviestin. Enempää en radalla ennen maratonia enää juokse, mahdollista SM-viestiä lukuun ottamatta, vaan keskityn pelkästään maratonille, kertoi Jussi Utriainen kisastaan.
Miehet 10 000 m B-erä
1. ULAD Abdi Hakin DEN 28:57.06 PB
2. PINTO Luís POR 29:37.52 SB
3. RAMOS José POR 29:38.73
4. NIELSEN Michael DEN 29:39.88 PB
5. UTRIAINEN Jussi FIN 29:40.18 SB
6. SENORSKI Eric SWE 29:41.45 PB
7. GARIBOLDI Simone ITA 29:45.70
8. EKVALL Mikael SWE 29:49.34 SB
9. CAIMMI Daniele ITA 29:56.10
10. PERSEN Asbjørn Ellefsen NOR 30:00.11 PB
11. DAMKJæR Johan DEN 30:04.20
12. ANDERSEN Henrik Them DEN 30:06.42 PB
13. BERNADÓ Toni AND 30:16.69 SB
14. KARAYEL Bekir TUR 30:20.54 SB
15. JÄRVENPÄÄ Jarkko FIN 30:27.51
16. AMARE Girmaw ISR 30:35.99
17. STEFANOV Hristo BUL 30:36.66 SB
18. KUS Erkan TUR 30:39.07 SB
19. ZEGEYE Demsew ISR 31:22.00
Sandells: "Tämä kesä tulee olemaan kotikisojen myötä urani tärkein"
Leena Puotiniemi Tukholman maratonilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti