maanantai 9. syyskuuta 2013

Turenki

Käytiin Harpatin kanssa veteraanien SM-maantiejuoksuissa Turengissa sunnuntaina. JaHan piti lähteä myös mukaan täydentämään joukkuetta, mutta eipä lähtenyt.

Anyway, Harpatille kiitokset kyydistä! Ehti sopivasti kotiin katsomaan maaotteluakin, varsinkin kun viralliset tulokset ovat varmaan vieläkin niitattuna Turengin liikuntahallin seinässä, jos ylipäätään ovat valmistuneet...

Tampereelta lähtiessä oli järjetön sumu. Näkyvyys noin 80 metriä. Hämeenlinnassa taivas selkis ja lämpötilakin nousi yli +20 asteeseen. Numerolappua jonoteltiin tovi, mutta muuten norkoiltiin lähtöä odotellen. Lunki meininki, kuten näissä vetskuskaboissa on tapana.

Jalat tuntuivat verkassa todella hyviltä. Sama vire säilyi kisassakin ekan kympin ajan. Väliaika oli noin 34.05. Kisan jälkimmäinen puolisko meni vähän työlääksi, mutta aika hyvin jaksoin maaliin. Kiptoon ansiosta sain vauhtia vielä nostettua viimeisellä kilsalla, vaikka olo muuten oli aika ryytynyt.

Hämeen Sanomat 9.9.2013

Saavuin puolikkaalta ensimmäisenä maaliin. Loppuaikani oli 1.13.30. Olen siihen ja ykköstilaan ihan tyytyväinen, vaikka nää kisat mitään olympialaisia ole. Tiukemmassa kisassa tuosta olis lohjennut jotain veke, mutta näin tänään. Seuraavat puolikkaan juoksijat ylittivät maalilinjan muutaman minuutin mun jälkeen. Hirveän kovaa vastusta en siis missään vaiheessa muista saanut. Välimäen Markus roikkui mukana ekat sadat metrit ja sen jälkeen jouduinkin lompottamaan issekseni.

Reitti oli ihan ok. Ei mikään supernopea. Sahasimme puolikkaalla reilun vitosen pätkää pariin otteeseen edestakaisin. Menomatkalla oli loivaa alamäkeä noin pari kilsaa ja sitten peltoaukean jälkeen puolen kilsan loiva ylämäki. Takastulomatka sitten luonnollisesti päinvastaisessa järjestyksessä. Tuulta ei ollut juurikaan, mutta pieni vire auttoi selän takana menomatkalla.

Data

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää työtä! Berliinissä menee 2.33.33. Tarkistin tilastopajasta, että Jaska nelikymppisenä 2.19. Joten muutama vuosi lisää ja jalat ehjänä niin voit juosta todella kovaa.

JN

moguli kirjoitti...

Maraton on pitkä matka... Koitetaan sätkiä sen 2.35 alle.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvassa on hienoa Vainion Masan henkeä! Arvostan!

t- sahaaja

moguli kirjoitti...

Joo, hikinauha on ehdoton. Pitäs varmaan kasvattaa vielä kalapuikot Berliiniä varten, niin kulku olis taattu :)