Juoksin ns. kovan treenin legendaarisessa Tampereen seudun suunnistajien Pyynikin testijuoksussa. Pynsän reitti on noin 7.6 kilometrin mittainen, mutta todella mäkinen. Aiemmin reittiä on kierretty kahdesti, mutta nykyään ei kait kukaan siihen enää kykene? Ennen oli miehet rautaa...
Sää Mansessa oli keväisen aurinkoinen, lämpötilan huidellessa +5 asteen hujakoilla. Nokiallahan satoi lähtiessä räntää... Hölkkäiltiin Harpatin kanssa alkuverkat. Aika työlästä oli oma juoksu. Reidet painoivat. Siinä mielessä olikin huikee idis juosta treeni porukassa. Pääseepähän pääkopan puolesta helpommalla.
Emitin lainaus ja lähtöviivalle. Porukkaa oli minigolfradan kulmalla toista sataa, joukossa mm. suunnistuksen MM-mitalisti. Aivan mahtavaa!!! Eka kilsa juostiin kapealla ulkoilureitillä ja se menikin sumpussa painiessa. Vasta kesäteatterilta pääsi vähän vapaammin ohittelemaan. Kärkihän paineli jo tuossa vaiheessa sata metriä karussa.
Rosendahlin ja Varalan mäet kipusin kohtuu iisisti ja nousin kait sijoille viisi-kuusi. Tahmelassa kiristin vauhtia ja eiku kinkeämään Pispalan portaita. Siinä vaiheessa huomas totisesti mäkitreenien puutteen. Meno tukehtui täysin. Kaverit karkas ja jäin yksinään tamppaamaan Pyynikin harjua.
Munkintuoksuisella näkötornilla polvi alkoi jälleen nousemaan ja nappasin pari jannua kiinni. Pitkä alamäki jotenkin koikkelehtien ja vimoseen ylämäkeen epätoivoista rypistystä. Kierros tuli Lammikon mukaan täyteen ajassa 28.18. Tupeloin jonkin aikaa emitin kanssa ja vasta sen jälkeen pysäytin oman kelloni. Sen vuoksi oma aikarauta näyttää 28.21. Väliaika portaiden laella oli kellomiehen mukaan 14.01.
Tulokseni oli heikko. Juoksin syksyllä treenissä saman kiekan minuutin hiljempaa, mutta aivan eri vireellä. Ei kulkenu happi eikä ukko. Juoksuvoimaa pitää kinttuihin saada lisää.
15.3. Teivocup V/2014 5km 20.55
Kävin vaihteeksi hölkkäilemässä juoksurattaiden kanssa Teivocupissa. Aamuyön aikana oli satanut lunta parisen senttiä. Keskipäivällä ilman lämpötila oli nollassa ja lumi suli hyvää vauhtia veke. Reitillä asfaltti oli lähdön aikaan noin 1/5-matkalta sula. Loput reitistä oli sohjolumen peitossa. Lumi suli silmissä testijuoksun aikana, joten paluumatkalla pitävää pätkää oli menomatkaa enemmän.
Neljän kilsan alkuverkan vetreyttämin jäsenin oli kevyt lähteä koko juoksijajoukon viimeisenä. Kaken huudon mukaan annoin lähdössä muulle porukalle tasoitusta seitsemän sekuntia. Koska en missään nimessä halua törmätä juoksurattaineni keneenkään tai häiritä yhdenkään juoksua tein ohitukset reilulla marginaalilla.
Martti Siikaluoma on kovassa lyönnissä. Optimaalisissa olosuhteissa reittiennätys olisi ollut uhattuna. |
Kääntöpaikalla. Kuva: Jaana Karra |
Loppusuoraa. Perheen jäsentenvälisissä tuli jumbosija. Kuva: Jaana Karra |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti