Muutama kuva lisää viikonlopun kapinoista Ratinasta. Järjestelyt toimivat kaikin puolin!
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Hämeenlinnan puolikas
Ennätin ennakkoilmoittautumaan Hämeenlinnan puolikkaalle jo viime sunnuntaina, joten sinnepä vei tie tänään, vaikka vastassa olikin helteiset olosuhteet. Matkaseuraksi lähti JaHa, joka pinkoi itekin puolikkaan kelpo kyytiä!
Minimaaliset alkuverkat. Kiersin kentän katuja myöten hiipivin askelin. Hiki tuli vaikka vauhti oli öbaut 5:00 min/km. Yksi aukaisu ja se oli siinä. Ehkä lyhimmät verkat sitten Kustaan kympin vuonna nakki, jolloin Askon kanssa ehdittiin nippanappa lähtöviivalle ennen kuin juoksijat lähetettiin matkoihinsa. Tuolloin muuten soitimme hölkän järjestäjälle ennen kisaa, että ehdittäiskö vielä mukaan, kun olimme jossain hevonkuusessa ja kello oli viittä vaille. Järkkäri sanoi, että emme ikinä jos kerran siellä hevonkuusessa olette. Oli väärässä. Askon raketilla ehtii vaikka minne...
No, tämänpäiväiseen. Tuumailtiin ennen kisaa Vaitsan kanssa, josko 3:30 min/km vauhti olisi tänään sitä sopivaa. Se kävi mulle. Jussi Makkonen oli kuitenkin eri mieltä, sillä ekat kilsat juostiin hänen johdollaan 5-10 sekkaa kovempaa vauhtia. Vitosen juomapaikalla Makkonen pääsi jopa vaivihkaa karkuun. Saimme hänet kiinni vasta seiskassa-kasissa. Tulipa siinä tohinassa ohitettua kärkiautokin.
Kympissä neljän hengen kärkijoukkomme oli kutistunut allekirjoittaneeseen, Vaitsaan ja Ilari Ahokkaaseen. Kovaa aloittaneen Makkos-Jussin oli siis antauduttava. 12-15 kilsan välillä johdin koko kisaa, kun kaverit jäivät lipittämään vettä. Ei siinä tosin kauaa mennyt kun saivat minut kiinni. 18 kilsassa koko matkan peesannut Ahokas meni ensi kertaa keulaan ja karkasi lopulta voittoon. Ite jouduin tyytymään kolmanteen sijaan ajalla 1.14.52. Lämpöä piisasi varjossa +25 asteen verran. Hyvin tarkeni.
Kisa sujui kohdaltani hyvin aina sinne 18-19 kilsaan asti, jolloin puhti loppui kaverien karatessa. Yllättävän hyvällä kululla jaksoi sinne asti juosta ja kivahan kisaa on kärjessä tehdä. Helteellä oli varmaan oma vaikutuksensa loppuaikoihin, mutta toisaalta vetreät lihakset toimivat lämmössä paremmin kuin normaalissa Suomen kesäsäässä.
Loppuverkka paljain jaloin Kaurialan kentän nurtsilla. Sopat huiviin, kiulu kainaloon ja nokka kohti pohjoista. Tulokset.
Hämeenlinnasta menin suoraan Ratinaan seuraamaan nuorten EM-kilpailuja. Reilut 7000 kilometriä vuodessa harjoitteleva 1500 metrin nakkipukumies oli vitosella pitelemätön!

perjantai 12. heinäkuuta 2013
Puistojuoksijain Ratakymppi
Tulipa piipahdettua Forssassa torstaina. Terhi halusi nimittäin juosta Puistojuoksijain Ratakympin. Tapahtuma on ns. matalan kynnyksen kilpailu jokaiselle ratakymppiä kokeilevalle ja tuntuu erittäin toimivalta konseptilta.
Juoksijakööri oli jaettu kahteen erään tavoiteajan mukaan. Yli 45 minuutin aikaa juoksevat lähtivät radalle kello 18:00. Nopeampi erä starttasi puolestaan kello 19:30. Niin, ja sitä väkeähän riitti molempiin lähtöihin todella paljon! Kyllä kestävyysmatkat edelleen kiinnostavat, mikäli vain annetaan jokaiselle tilaisuus kokeilla! Forssan Salaman puuhamiehen Teppo Määttäsen mukaan tapahtumaa ei tarvitse edes mitenkään markkinoida, sillä tulijoita on jo nykyisellään niin paljon.
Btw. Tukholmassa juostaan samantyyppistä kilpailua. Kolme kympin erää kokoaa noin sata juoksijaa. Tulokset.
Alla muutama kuva, mitä nyt kierrosten laskemiselta ja lapsen vahtimiselta kykenin :)
Ratakymppi
1) Vanhanen Jari 33.18
2) Vaittinen Marko 33.28
3) Hellström Magnus 33.56
4) Järvelä Juha 34.09
5) Seppälä Vesa-Matti 35.42
6) Salo Ahti 36.31
7) Urmas Petteri 36.49 Visala Petri 38.36
9) Kärkkäinen Heimo 39.10
10) Parisod Heikki 39.13
11) Ihonen Jari 39.14
12) Mäkinen Sari 39.43
13) Mehtonen Mikko 39.45
14) Ojala Panu 39.50
15) Mäkelä Mikko 40.02
16) Hongisto Osmo 40.05
17) Leppänen Pekka 40.09
18) Karvonen Linda 40.15
19) Leponiemi Klaara 40.15
20) Boman Matti 40.32
21) Arpala Markku 40.43
22) Koskenoja Juha 40.47
23) Koskela Jarmo 41.14
24) Halonen Terhi 41.33
25) Majander Jukka 41.42
26) Jääskeläinen Paula 42.46
27) Castello Pekka 42.53
28) Tynkkynen Mirjam 43.23
29) Talvisilta Mika 43.24
30) Kaunisto Pasi 43.27
31) Kumpulainen Jari 43.38
32) Saarikoski Aki 43.45
33) Varalahti Marko 44.24
34) Määttänen Teppo 44.51
35) Eskola Jorma 45.02
36) Kivistö Seppo 45.06
37) Jokinen Heikki 45.14
38) Voutilainen Tuula 45.20
39) Numminen Jukka 45.53
40) Jussila Ari 46.19
41) Lähdekorpi Heikki 46.36
42) Virtanen Juhani 48.38
43) Parikka Vesa 48.41
44) Santamäki Helena 48.43
45) Nikkanen Juha 49.38
46) Kujansuu Heikki 50.14
47) Laitinen Panu 51.36
48) Nikkanen Nea 52.04
49) Lahti Aino 52.20
50) Haapa-Aho Sulevi 52.32
51) Lepänkoski Lauri 52.41
52) Nikkanen Netta 53.38
53) Nurminen Mika 55.07
54) Tiiri Jorma 56.31
55) Turunen Eija 1.04.21
56) Turunen Seija 1.08.40
Lahtinen Ilari DNF
Nyyssönen Juha DNF
Ilman aikaa kuntoilevat
Halonen Anne
Jumisko Timo
Kare Anu
Korhonen Osmo
Mikkola Raimo
Nurminen Erkki
Piminäinen Soile
Ryhtä Irkka
Rämö Esko
Tokko Markku

![]() |
| Komea rivi kympin juoksijoita! |
![]() |
| 14-vuotias Klaara Leponiemi aloitti hurjaa 3.35 min/km kyytiä. |
![]() |
| Kossu ja Vaitsa oikeassa järjestyksessä :) |
![]() |
| Vane oli päivän nopein. Ratakymppi taittui aikaan 33.17,9. |
![]() |
| Mirjam Tynkkynen juoksi epävirallisen N60-sarjan SE:n 43.23,2! |
Tulokset
Forssan Lehden Puistojuoksu ja –kävely 11/07/13Ratakymppi
1) Vanhanen Jari 33.18
2) Vaittinen Marko 33.28
3) Hellström Magnus 33.56
4) Järvelä Juha 34.09
5) Seppälä Vesa-Matti 35.42
6) Salo Ahti 36.31
7) Urmas Petteri 36.49 Visala Petri 38.36
9) Kärkkäinen Heimo 39.10
10) Parisod Heikki 39.13
11) Ihonen Jari 39.14
12) Mäkinen Sari 39.43
13) Mehtonen Mikko 39.45
14) Ojala Panu 39.50
15) Mäkelä Mikko 40.02
16) Hongisto Osmo 40.05
17) Leppänen Pekka 40.09
18) Karvonen Linda 40.15
19) Leponiemi Klaara 40.15
20) Boman Matti 40.32
21) Arpala Markku 40.43
22) Koskenoja Juha 40.47
23) Koskela Jarmo 41.14
24) Halonen Terhi 41.33
25) Majander Jukka 41.42
26) Jääskeläinen Paula 42.46
27) Castello Pekka 42.53
28) Tynkkynen Mirjam 43.23
29) Talvisilta Mika 43.24
30) Kaunisto Pasi 43.27
31) Kumpulainen Jari 43.38
32) Saarikoski Aki 43.45
33) Varalahti Marko 44.24
34) Määttänen Teppo 44.51
35) Eskola Jorma 45.02
36) Kivistö Seppo 45.06
37) Jokinen Heikki 45.14
38) Voutilainen Tuula 45.20
39) Numminen Jukka 45.53
40) Jussila Ari 46.19
41) Lähdekorpi Heikki 46.36
42) Virtanen Juhani 48.38
43) Parikka Vesa 48.41
44) Santamäki Helena 48.43
45) Nikkanen Juha 49.38
46) Kujansuu Heikki 50.14
47) Laitinen Panu 51.36
48) Nikkanen Nea 52.04
49) Lahti Aino 52.20
50) Haapa-Aho Sulevi 52.32
51) Lepänkoski Lauri 52.41
52) Nikkanen Netta 53.38
53) Nurminen Mika 55.07
54) Tiiri Jorma 56.31
55) Turunen Eija 1.04.21
56) Turunen Seija 1.08.40
Lahtinen Ilari DNF
Nyyssönen Juha DNF
Ilman aikaa kuntoilevat
Halonen Anne
Jumisko Timo
Kare Anu
Korhonen Osmo
Mikkola Raimo
Nurminen Erkki
Piminäinen Soile
Ryhtä Irkka
Rämö Esko
Tokko Markku
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Linnahölkkä
Perjantaiehtoolla ajeltiin JaHan ja JJ:n kanssa Linnahölkkään. Nokialla ukkonen jyrisi ja
vettä satoi aivan kaatamalla. Onneksi Hämeenlinnassa sää oli juoksuun
otollisempi. Lämpötila rapiat +25 ja pilvipoutaa.
Alkuverkka Jahan kanssa. Vähän nihkee fiilis, mutta kolme lyhyttä avausta viritti kehon kisakuntoon. No, niin ainakin luulin... Pum! JJ katosi jo ekalla kilsalla horisonttiin. Hänen perässään Alexey Smirnov näytti karkaavan meidän kolmoskööriltä. Vähän ihmettelin kolmosporukkamme vauhtia. Kilsa taittui aikaan 3.16 ja en uskonut kenenkään jaksavan samaa kyytiä kilpailun loppuun asti. Itelläkin oli vaikeuksia pysyä moisessa vauhdissa. Toisella kilsalla ajauduin kuitenkin ryhmämme kärkeen ja rivit alkoivat välittömästi rakoilla.
Noin kolmessa kilsassa Smirnovin selkä alkoi selkeästi lähestyä. Tavoitinkin hänet kilpailun puolivälissä rautatiesillalle saavuttaessa. Takastulomatkalla sain kehitettyä häneen muutaman metrin eron, mutta taisin kuitenkin ottaa hänet liian nopeasti kiinni, sillä oma vauhti rupesi hyytymään. Seiskassa Smirre imi takamatkan kiinni ja pyyhkäisi ohi. Siinä vaiheessa itellä oli huonompi vaihe ja rakoa alkoi vääjäämättä tulla. Kaiken lisäksi pakki meni loppumatkasta sekaisin. Liekö tämän viikon rautakuurilla ja kisan alla syödyillä karkeilla oma osansa vatsakipuihin. No, Smirre karkasi ja yritin vain selvitä maaliin housujani säästäen. Maalissa kello näytti 34.19. Lievä pettymys, mutta eipä paljoa enempää voinut odottaakaan alkuviikon huono vire huomioiden.
Juoksun jälkeen säntäsin suoraan vessaan. Loppuverkkaa yritin juosta JaHan ja Niemen Akin kanssa, mutta vatsa oli sen verran sekaisin, että piti poiketa taas puskassa. Autokunnastamme JJ juoksi reittienarin 30.19. Oli kuulemma rendoo, eikä viittiny liikaa parantaa enaria. Jääpähän tuleville vuosille jotain tavoiteltavaa. JaHalta myös tyylikäs kympin enkka!
Data: 3:16/3:20/3:18/3:21/3:22/3:31/3:32/3:32/3:39/3:23

| Hämeen Sanomat 6.7.2013. Kuva ja otsikko eivät liity toisiinsa. |

| JaHa ja JJ eivät kyenneet pidättelemään riemua. |
Juoksun jälkeen säntäsin suoraan vessaan. Loppuverkkaa yritin juosta JaHan ja Niemen Akin kanssa, mutta vatsa oli sen verran sekaisin, että piti poiketa taas puskassa. Autokunnastamme JJ juoksi reittienarin 30.19. Oli kuulemma rendoo, eikä viittiny liikaa parantaa enaria. Jääpähän tuleville vuosille jotain tavoiteltavaa. JaHalta myös tyylikäs kympin enkka!
Data: 3:16/3:20/3:18/3:21/3:22/3:31/3:32/3:32/3:39/3:23
Tulokset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)