sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Osaka + Boston


Mara Lontoon maralla viime keväänä.

Mara Yamauchi GBR voitti Osakan naisten maratonin omalla ennätysajallaan 2.25:10, Congratulations Mara and Shige! Tomo Morimoto 2.25:34 oli toinen ja Julia Mombi KEN 2.26:00kolmas. Maratonilla debytoineella Kayoko Fukushilla oli raastoisa reissu. Hän aloitti kovalla vauhdilla ja juoksi pitkään suvereenissa johdossa, puolikas 1.10:31. Sitten tuli seinä vastaan ja viimeinen kymppi oli taistelua maaliinpääsystä. Hän selvisi kaikesta huolimatta maaliin äärimmäisen uupuneena ajassa 2.40:54 (mm. lyyhistyi maahan monta kertaa viimeisillä kilometreillä), mikä kertoo japanilaisten piinkovasta asenteesta.

Tulokset & IAAF:n juttu & Japan running news

Video Fukushin maaliintulosta & letsrun-spekulointia..

Bostonissa käytiin huikeat hallikisat. Etiopian Meseret Defar juoksi naisten kaikkien aikojen nopeimman kaksimailisen 9.10:50. Naisten kolmosella hänen maannaisensa Tirunesh Dibaba kellotti niin'ikään huippuajan 8.33:37, siskonsa Ejegayehu jäi kolme sekkaa. Craig Mottram juoksi ukkojen kolmosella 7.34:50, lyöden Hailen USA:n all-comers ennätyksen (eli nopein juostu hallikolmonen Yhdysvalloissa). Brittimaileri Andy Baddeleykin pinkoi lyhyellä radalla 7.45:10, eli mailereiden pitää jaksaa juosta myös pidempiä matkoja kohtuuaikoihin!

Tulokset

Omat ulkoilut tältä viikolta:

ma: lepo
ti: 10km reipas 39:45, yht. 13km
ke: yoga + 16km
to: 12.5km Arin ja Ollin kanssa Teivossa
pe: 10km + puntti Nokian Jumppakulmassa (soutulaitteessa 2km = 8min)
la: ap. 5km ip. 5km kova 18:17, yht. 12km
su: 20km Askon ja Mikan kanssa
= 88km

[Update 28.1.]
Janne Holmén juoksee Rotterdamin maratonin 13. huhtikuuta.

lauantai 26. tammikuuta 2008

R5

Kävin lompottamassa Tampereen Juoksijoiden testijuoksun R5:n. Väänsin viisi kilometriä aikaan 18.17, hiphei. Alusta oli suurimmaksi osin sula, mitä nyt alussa ja lopussa oli muhjuista lunta. Lämpötila oli nollassa ja vienohko tuuli oli mennessä vastainen. Menomatkan väliajat olivat 3:34/3:38/1:50 ja paluumatkalla samat pätkät kesti 1:53/3:32/3:49.

Kattavat maratontilastot Ameriikasta: miehet (1507 suoritusta alle 2.45) ja naiset (1450 suoritusta alle 3.15)

Tehoklooraus ei tappanut kaikkia taudinaiheuttajia

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Terhin takaressuoperaatio

Terhi kävi maanantaina Kurren käsittelyssä.

Aiempi leikkauskohta takareidessä avattiin. Istuinkyhmystä löytyi tiukkoja kiinnikkeitä ja siihen liittyvät biceps- ja semimembranosusjänteet olivat paksuuntuneet ja tulehtuneet. Erityisesti jälkimmäinen oli huonossa kunnossa ja sen jänneosa katkaistiin.


K18, leikkaushaava takareidessä kaksi päivää operaation jälkeen.

Ensimmäisinä viikkoina ei saa liikkua, kävellä tai istua paljoa. Kolmen viikon jälkeen saa mennä uimaan ja aloittaa kevyen jumpan. Reipasta kävelyä ja hölkkää voi kokeilla ehkä 6-7 viikkoa leikkauksesta.



Spirit of the Marathon-elokuvan ensi-ilta on huomenna Ameriikassa. Toivottavasti leffa tulee Suomeenkin jotakin kautta.

Hailen Dubain maran väliajat. Käytännössä milli karkasi hyppysistä viimeisellä kolmella kilsalla. Tuolta löytyy myös kuvia Dubaista.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Satanen rikki

Nonni, pikku hiljaa olen siinä pisteessä mihin jäin marraskuisena keskiviikkona 2006. Silloin viimeksi olin juossut ns. paskarajan rikki, eli yhteensä 100km viikossa. Paljon on teknistä vettä virrannut Nokian putkistoissa sitten noiden tapahtumien. Mutta vihdosta viimein ollaan oikeilla raiteilla, vaikka sitkeästi on yritetty, taholta jos toiselta, juottaa vaikka minkämoisia katkeria liemiä kitusiin. Ei auta, vielä se jaksaa jyrätä :)

Tässäpä tämän viikon ulkoilut:

ma: 10km
ti: ap 7km, ip 3 x 5 min noin 3.25 vauhtia, pal. 3 min, yht. 11km.
ke: yoga + 14km Terhin ja Arin kera.
to: 12,5km Teivon saunalla Terhin ja Ollin kanssa.
pe: 12.5km TV 4.30' Mikan ja Askon perässä roikkuen.
la: ap 9km, ip VL, 3 x Kattilaisten pururata, yht. 10km.
su: 20km, leppoisaa menoa Terhin (31km), Askon, Mikan ja Jarin seurasta nauttien.
= 106km (paras viikko sitten nilkan nivelsiteiden katkettua 11/2006)

Huomenna on vuorossa rampakaksikkomme kauniimman osapuolen "vuosihuolto" Turussa. Toivottavasti S. Orava taikoo takareidestä nykyistä ehomman.



Utriaiset olivat hyvässä vauhdissa Mumbaissa. GROE:n naisten sarjassa Suomi on yhteiskilpailussa neljäntenä ja Euroopan & Oseanian lohkossa huimasti reilun 40 minuutin johdossa! Viimeisessä osakilpailussa Honk Kongissa 17. helmikuuta Suomea edustaa Sanna Kullberg, tsemii!

Espanjan Sevillassa juostiin XXVI Italica International Cross-Country Andalucia Grand Prix-maastokisat

Naiset 8 000m
1. Priscah Jeplenting KEN 25.49
...
23. Mari Järvenpää 28.59
24. Maija Oravamäki 29.06


Miehet 10 800m
1. Moses Kipsiro UGA 31.01
2. Zersenay Tadesse ERI 31.01
3. Leonard Komon KEN 31.21

Tulokset

perjantai 18. tammikuuta 2008

Dubai



Haile juoksi Dubain maralla kaikkien aikojen toiseksi nopeimman ajan 2.04:53, mikä on pari sekkaa kovempi kuin Paul Tergatin 2003 Berliinissä juoksema silloinen ME ja jää Hailen omissa nimissään olevasta ME:stä vaivaiset 27 sekuntia. Hailen eka puolikas kului ME-juoksua liukkaammin ajassa 1.01:27 (ensimmäinen kymppi huikeasti 28:38), mutta jälkimmäinen puolisko kesti sen puolisen minsaa liikaa 1.03:26. (Sääolosuhteet: 54F = 12C ja heikkoa itätuulta 6mph)

Naisten kisan voitti Berhane Adere ajalla 2.22:40, millä pankkitilille siunaantuu 250 000 taalaa, kuten Gebrellekin. Bezunesh Bekele juoksi toiseksi loistavalla debyyttiajalla 2.23:09. Lornah Kiplagat keskeytti pitkään vaivanneen pohjevamman vuoksi.

Letsrun.comin threadi, jossa mukana kommentoimassa oli myös aina niin mukava ja rempseä seuramies Hendrik Ramaala :)

IAAF:n juttu ja tuloksia

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Tipaton tammikuu

Lontoon maraton kerää jälleen kerran lähes kaikki huiput. Viimeisimpänä ja kenties odotetuimpana ravurina osallistumisensa varmisti brittien oma suosikki Paula Radcliffe:

Naisten eliitti:
Paula Radcliffe (GBR) 2:15:25
Berhane Adere (ETH) 2:20:42
Constantina Tomescu-Dita (ROM) 2:21:30
Gete Wami (ETH) 2:21:34
Svetlana Zakharova (RUS) 2:21:31
Benita Johnson (AUS) 2:22:36
Salina Kosgei (KEN) 2:23:22
Irina Mikitenko (GER) 2:24:51


Miesten nimekkäimmät osallistujat:
Paul Tergat (KEN) 2:04:55
Felix Limo (KEN) 2:06:14
Emmanuel Mutai (KEN) 2:06:29
Sammy Wanjiru (KEN) 2:06:39
Martin Lel (KEN) 2:06:41
Hendrick Ramaala (RSA) 2:06:55
Jaouad Gharib (MAR) 2:07:02
Stefano Baldini (ITA) 2:07:22
Yonas Kifle (ERI) 2:07:34
Abderrahim Goumri (MAR) 2:07:44
Ryan Hall (USA) 2:08:24
Luke Kibet (KEN) 2:08:52
Aleksey Sokolov (RUS) 2:09:07
Meb Keflezighi (USA) 2:09:53


Perjantaina juostaan miljoonista Dubain maratonilla. ME:tä ja muhkeita bonuksia jahtaavat mm. Haile Gebreselassie ja Sammy Korir. Naisten kisassa suosikkeja ovat Lornah Kiplagat ja Berhane Adere. Maksullinen lähetys olis tarjolla.

The Greatest Race On Earth-sarja jatkuu Mumbain maratonilla sunnuntaina. Suomen joukkuetta Intiassa edustaa Pauliina Utriainen, Tsemppiä!!!

Ana Guevara announces retirement, says Mexican athletics too corrupt

Joensuussa uskalletaan juosta
Joensuussa kilpaillaan uusi ja mielenkiintoinen juoksusarja

Tipaton joulukuu jatkuu Nokialla tipattomana myös tammikuun, helmikuun ja ehkä jopa maaliskuun..
Saastuneen alueen jokaisen asukkaan on avattava jokainen hana Nokialla
Nokialla aloitetaan shokkiklooraus torstaina
Nokialaisista löytynyt giardia-tartuntoja

Hyvä ja turvallinen juomavesi

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Houston marathon

Väliaikapalvelu & Live coverage

#8 Mårten Boström
10km 32:42 (ennuste 2.17:58)
21.1km 1.09:14
30km 1.38:43
42.2km 7. 2.19:31 (nettime 2.19:31) kkk


Måre juoksi lähes tulkoon soolona kympin sakkiin kauden kotimaisella kärkiajalla, joka on samalla hänen oma ennätyksensä.

Miesten kärki
10km Tomas Abyu GBR 30:55 Tämä etiopialaista syntyperää oleva britti voitti viime lokakuussa Dublinin maran ajalla 2.10:37, mikä ei kuitenkaan kelpaa näytöksi Brittien olympiajoukkueeseen..
21.1km David Cheruiyot KEN 1.05:22
30km David Cheruiyot KEN 1.34:36
42.2km
1. David Cheruiyot KEN 2.12:31 (kolmas voitto Houstonissa!)
...
3. Tomas Abyu GBR 2.13:45

Naisten kärki
1. Dire Tune ETH 2.24:39

Tulokset

[Update]
Houstonissa juostiin myös puolikas, joka oli samalla jenkkien mestaruuskisa:

Miehen 21.1km
1. James Carney 1.02:21
...
25. Magnus Holmström 1.06:58 (kkk vai onko MH täysin jenkki nykyään?)

lauantai 12. tammikuuta 2008

TC 3/2008

TC kipaistiin vuodenaika huomioiden melko lämpimissä olosuhteissa. Baana oli pääosin sula, mitä nyt mäen päällä oli puolen kilsan mittainen luistinrata mennen tullen. Ite pystyin sätkimään täysipainoisen treenin. Kilsat meni mennessä: 3.38/3.24/1.47 ja kääntöpaikan jälkeen takaisin: 1.51/3.48/3.30.


Teppo oli paras.

Miehet 5km
1. Syrjälä Teppo TeSt 16:10
2. Karra Tommi TeSt 16:27
3. Solmula Timo JKU 16:31
4. Saarinen Timo ViimPirkkala 16:57
5. Vähänen Elmeri TP 17:01
6. Pesu Raino ViimPirkkala 17:02
7. Hakkarainen Vesa IkNV 17:04
8. Rintala Mika TeSt 17:15
9. Luhtala Eero TeSt 17:20
10. Kotamäki Iivo IkNV 17:24
11. Laine Jarkko TP 17:31
12. Leppänen Petri TeSt 17:38
13. Koivisto Rauno IkU 17:48
14. Äijälä Timo TeSt 17:58
15. Maimonen Jarno TeSt 18:00
16. Koskinen Tapani ViimPirkkala 18:02
17. Teittinen Panu TeSt 18:04
18. Hevonoja Jani ViiViri 18:06
19. Karppanen J-P TeSt 18:22
20. Haavisto Petri Tre 18:41
21. Kaskinen Hannu TeSt 18:48
22. Mäennenä Pentti YlöU 18:52
23. Ojala Aleksi TeSt 18:54
24. Pasonen Kai VaHa 18:58
25. Ylänen Elias TP 19:01
26. Keikko Tommi Tampere 19:04
27. Vainio Vesa KylVe 19:07
28. Rouhiainen Jaakko TeSt 19:17
29. Anttila Jouni TeSt 19:19
30. Pussinen Kari Nokia 19:24
31. Arvola Miika KooVee 19:25
32. Vähä-Ypyä Henri TreTriClub 19:28
33. Salmi Raimo TeSt 20:16
34. Vuori Petri Nokia 20:28
35. Airola Mika TeSt 20:35
36. Arvola Raimo KooVee 20:49
37. Kähärä Jyrki TeSt 21:03
38. Hyvärinen Vesa Endurance 22:03
39. Saarinen Kari KSK 22:04
40. Karppanen Jarmo TeSt 23:16
41. Paunonen Hannu KooVee 23:23
42. Kalliosaari Toni NoU 24:06
43. Mustonen Kalle Tampere 25:08
44. Välkepinta Heikki Tampere 25:13

Naiset 5km
1. Määttänen Anna-Mari ForsSa 18:25
2. Niittynen Marjo KooVee 19:22
3. Raittinen Päivi Ylöjärvi 20:38
4. Kannisto Ida TeSt 21:18
5. Patomäki Ritva TeSt 21:32
6. Kinni Saila TP 21:39
7. Karppanen Eeva-Maria TeSt 22:39
8. Halonen Terhi TeSt 22:57
9. Niittynen Mia KooVee 23:04
10. Mäennenä Tanja KooVee 23:43
11. Paunonen Tuuli KooVee 24:24
12. Keisanen Sanna PoRa 26:01


Mara Yamauchin blogi

torstai 10. tammikuuta 2008

Tehokkain juoksija?

Äskettäin ilmestyneen artikkelin mukaan maastojuoksun maailmanmestari Eritrean Zersenay Tadesse saattaisi olla tällä hetkellä maailman tehokkain juoksija. Tarkoittaa mitä?

Madridin yliopiston tutkijat tekivät tutkimuksen eritrealaisista huippujuoksijoista joihin myös Tadesse kuuluu. Häntä testattiin samalla viikolla kuin Mombasan MM-maastot kisattiin, joten pienenä sivujuonteena selvisi myös se ettei tämä jamppa ole EPOon koskenut, vaan tutkijoiden mukaan huipulle voi päästä myös oikeanlaisella harjoittelulla ja suotuisilla ominaisuuksilla.

Yhtenä yleisimmistä juoksijan suorituskyvyn mittareista on pidetty VO2max-arvoa. Huippukestävyysurheilijoiden VO2max-arvoja on mitattu maailman sivu ja tässä muuta esimerkki: Björn Dählie 90ml/kg/min, Derek Clayton 69, Seb Coe 77, John Ngugi 85 ja Tadesse 83. Brittijuoksija Rob Birchall omaa saman suuruisen VO2max-arvon kuin Tadesse, mutta kympin enkoissa heidän välillään on vissi ero: 29:17 vs. 26:37, joten pelkästään VO2max-lukuja ei voi aivan yksisilmäisesti tuijottaa vertailtaessa urheilijoiden kapasiteettia.

Miksi Tadesse sitten juoksee kolmatta minuuttia kovempaa kuin Birchall? Tutkijoiden vastaus on että Tadessen juoksun taloudellisuus on ylivertainen kilpakumppaneihinsa verrattuna. Hänen elimistönsä käyttäisi happea mittausten mukaan 150ml/kg/km, mikä tutkijoiden mukaan on alhaisin koskaan mitattu arvo. Vertailun vuoksi Frank Shorterin ja useiden kenialaishuippujen (mukana mm. arvokisamitalisteja) arvoksi on saatu 192ml/kg/km. Eurooppalaisten arvot pyörivät jossain hieman päälle kahdensadan. Suomeksi käännettynä tämä tarkoittaisi sitä että samalla vauhdilla juostessa Tadessen kroppa tarvitsee vähemmän happea per kilometri kuin muiden.

Mistä tämä sitten johtuu? Ilmeisesti hänen lihaksensa käyttävät saatavilla olevan hapen todella hyvällä hyötysuhteella. Myös geneettisillä ominaisuuksilla on omat näppinsä pelissä ja kun soppaan vielä lisätään äärimmäisen taloudellinen juoksutekniikka, urheilijan pieni koko + huippuhapenottokyky niin ei ole ihme että britti on vastaantulija.



The key to top-level endurance running performance: A unique example. Alejandro Lucia, Jesús Oliván, Jerónimo Bravo, Marta Gonzalez-Freire and Carl Foster.

Abstract:
Running economy has been relatively ignored in the scientific literature [as opposed to maximal oxygen uptake (VO2max)], though it might be the most important factor that determines endurance running performance amongst athletes who all have a high VO2max. We report anthropometric, biological and physiological data of the 2007 male cross-country World Champion (12 km race). Of especial relevance was his running economy of only 150 mLO2/kg/kilometre, which we believe is one the lowest (if not the lowest) ever published values.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Tarinoita elävästä Eläimestä

Jepujep, ei ole wanhaksi tulemista. Heti meni laskutkin sekasin Pirkkahallissa.. Kävin nääs totuttelemassa messuhallissa köpöttelyyn ja tarkoituksena oli juosta kaksi parintonnin pätkää kiihtyvällä vauhdilla. Jotenkin laskin kiekat väärin vaikka käytin ihan nakkeja apuna. Tulin juosseeksi 2 x 2300m. Eipä ollut pitkän matikan laudaturista (btw. ainoa tuona vuonna Meri-Porin lukiossa) enää apuja :) Vauhti ei ollut hääppöistä, pudottelin neljästä minsasta reiluun kolmeen.

Astanga -joogakin jatkui joulutauon jälkeen. Kummasti oli väki lisääntynyt, liekö uudenvuoden lupauksia lunastamassa.. Takaressut huusi hoosiannaa.

Höh, jostain kummasta muistui mieleeni hassu sattuma vuosituhannen vaihteesta Teneriffalta. Olimme Hekan ja Eläimen kanssa kivunneet autolla Teiden rinteelle tarkoituksena juosta lenkki loistavilla neulaspoluilla. Kuinkas ollakkaan, siinä autolta lenkille lähtöä tehdessämme viereemme pysähtyy toinen kaara ja sieltä loikkaa ulos ministerinäkin toiminut seiväshyppääjä Antti Kalliomäki, joka tietenkin huomaa selässämme kissankokoisilla kirjaimilla lukevan Tampere. No, siinä sitten ihmetellään maailman pienuutta (kuka ny ei olis Kanarialla toiseen suomalaiseen törmännyt..) ja rupatellaan harjoittelusta kun yksi seurueestamme nousee viereisestä puskasta "toimitukselta" :) Siinä hetkessä oli sitä arjen tilannekomiikkaa.. Nooh, itse asiassa tais sillä kuvernöörillä itelläkin olla hätä kun pysähtyi keskellä metsää..

Teivo cup jatkuu lavvantaina, tervetuloa!

Simo Wannaksen haastattelu. (www.raasto.com)

Mårten Boström hyökkää 2.17 alituksen kimppuun Houstonin marathonilla sunnuntaina, tsemiä!

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Faron loppiaisjuoksu Portugali

Joukko suomalaisatleetteja leireilee Etelä-Portugalin Monte Gordossa jonka naapurissa Farossa nämä peijoonat kävivät kisaamassa hyvällä menestyksellä!

XXXVIII Grande Prémio dos Reis - Faro
(Ilmoitetut matkat ja osallistujien syntymävuodet tuloksissa ovat mielenkiintoisia..)

Naiset 5.5km
1. Ana Maria Guerreiro Dias 74 CBF 21:01
2. Daniela Fecere (LET) 75 LETONIA 21:05
3. Inna Polushkina (LET) 75 LETONIA 21:15
4. Carolina Yazhinska (POL) 75 POLONIA 21:29
5. Ana Isabel Vermelhudo Cabecinha 84 COP 22:00
6. Minna Kangas (FIN) 80 FINLANDIA 22:13
7. Saara Skyttä (FIN) 80 FINLANDIA 22:20
8. Maija Oravamäki (FIN) 80 FINLANDIA 22:22
9. Suvi Miettinen (FIN) 80 FINLANDIA 22:35


Jussi sai nimekkäitä päänahkoja..

Miehet 9km
1. Jussi Utriainen (FIN) 75 FINLANDIA 30:05
2. Manuel Damião (POR) 75 MARATONA 30:22
3. Alberto Chaiça (POR) 75 CONFORLIMPA 30:38
4. Paulo Guerra (POR) 75 MARATONA 30:44
5. António Travassos (POR) 75 SPORTING 31:07
6. Jorge Semedo Varela 80 CBF 31:10
7. Alexander Orlov (RUS) 75 RUSSIA 31:18
8. Dário Miguel Correia Garcias 77 CBF 31:44
9. Konstantin Kutilainen (FIN) 75 FINLANDIA 31:49
14. Mikael Bergdahl (FIN) 75 FINLANDIA 32:39
16. Miro Laurila (FIN) 75 FINLANDIA 32:47
19. Matti Haatainen (FIN) 75 FINLANDIA 33:57
21. Joonas Lehtinen (FIN) 75 FINLANDIA 34:42
25. Tommy Granlund (FIN) 75 FINLANDIA 35:33
26. Rami Oravakangas (FIN) 75 FINLANDIA 35:35


Janni Syrjälä ja Suvi Miettinen myös vauhdissa Farossa. Kuva viime kevään SM-maastoista.

Nuoret naiset 5.5km
1. Janni Syrjä
lä (FIN) 90 FINLANDIA 23:42

Kollit 9km
1. Fábio de Sousa Jesus 90 CAO 35:02
2. Panu Jantunen (FIN) 89 FINLANDIA 35:37
3. Tuomo Salonen (FIN) 89 FINLANDIA 36:20


Killit 3.5km
1. Eetu Skyttä (FIN) 92 FINLANDIA 13:24

Iäkkäämmät leidit 5.5km
1. Fiona Mc Queen Gonçalves 61 ADCPF 26:03
2. Anneli Nummela (FIN) 54 FINLANDIA 30:15

Tulokset

18-vuotias nainen juoksi maran 2.22:38 Kiinassa. "Kädettömän" naisen paluu dopingpannasta toi tuloksen 2.38.

torstai 3. tammikuuta 2008

No excuses

69-vuotias Ron Hill on tänään juossut 15 720 perättäisenä päivänä vähintään mailin verran. Tämä vuoden 1969 maratonin Euroopan mestari ei ole siis jättänyt päivääkään väliin sitten joulukuun 20. 1964. Koko uransa aikana hän on juossut yhteensä jo 150 000 mailia!

Tuomas Jokisen haastattelu (www.juoksija-lehti.fi)

Alice In Chains : No Excuses