Tsekkasin eilen ehtoona
Kent:in keikan Tampesterin MetroAuto areenalla. Paikkana tuo halli on aivan kamala kakofonian ilmentymä, niin kuin liikuntasalit yleensä. Mutta aivan lavan edessä soundit olivat ihan ookoot. Mikä tärkeintä, meininki oli mahtava ja vapautunut. Esiintyjänä Kent on maailmanluokan bändi, aiemmin koetun
Placebon tasoa. Lavalle ei mennä tuijottamaan kengänkärkiin, vaan setti vedetään läpi muina rokkikukkoina. Jocke och pojkar olivat hyvällä tuulella ja vuorovaikutus yleisöön toimi.
Biisilista koostui pääasiassa viimeisimmän lätyn raidoista, mutta ilahduttavasti vanhempaakin materiaalia soitettiin. Mielestäni Kent:illä on kolme vahvaa levyä,
Verkligen, Isola ja
Hagnesta Hill, muut ovatkin sitten näitä paljon heikompia. Yleisö ei taas ilmeisesti digannut vanhemmasta matskusta tai sitten se ei ole vain näille junioreille tuttua (
noh, yleisön ikäjakauma oli kyllä harvinaisen laaja, mukulasta mummoon. Nais-/miesjakauma oli kanssa aika tasan).. Gummallista, ehkä käyttäytyminen on radion yksipuolisten soittolistojen seurausta, tunnetaan vain viimeisimmät hitit?!?
Mieleen jäi
Revolt III, Den dödä vinkeln ja keikan päätösralli
Mannen i den vita hatten.
En timme en minut oli puolestaan sovitettu aivan oudosti. Kyseessähän on hiljalleen mahtipontiseksi kasvava viisu, mutta nyt se kuulosti aivan sekametelisopalta.
Musik non stop oli pettymyksekseni myös löysä hölkkä, kun taas Reijo Taipaleen raiskaama
Dom andra vedettiin ankaran diskobiitin voimalla, varmaan ihan kostoksi :) Harmi etteivät soittaneet
Kräm:iä.. silti 5/5.
Settilista:
Vy från ett luftslott
Max 500
Socker
Revolt 3
Palace & Main
En timma en minut
Columbus
LSD, Någon?
Romeo återvänder ensam
Generation EX
Den döda vinkeln
Musik Non Stop
Kärleken väntar
Ingenting
Om du var här/Dom andra
----------------------------------
Berlin
Kevlarsjäl
747
----------------------------------
Mannen i den vita hatten
Vesikriisin aikaisista kuolemista ei vielä selvyyttä
Päättäjä ei voi vaieta
Nokian yrittäjät harmissaan korvausten viipymisestä
Vesikriisi on maksanut Nokialle jo 1,5 miljoonaa