lauantai 9. helmikuuta 2008

TC IV/2008


Viivalla 38 hurjapäätä lähdössä luistelemaan pyörätielle. (Kuva: Jaana Karra)

Olipahan liukas keli. Teivon pyörätie oli aurattu viikolla, mutta lämpöasteista huolimatta tiukkaan tamppautunut lumi ei kerinnyt sulamaan lauantaihin mennessä, vaan killitti juoksijoita jäisenä peilinä sulamisvesien alla.

Oma sätkiminen oli puoleksi hyvää ja lopussa huonoa. Alun alamäkeen sain sinnittyä Luhtalan Eeron ja Leppäsen Petrin mukana, mutta käännöspaikan jälkeen jouduin näille karpaaseille taipumaan. Lopulta selkärankani, jollei ihan katkennut, niin ainakin notkahti tokavikalla ylämäkikilsalla. Jäällä sutiminen verotti voimat rimppakintuistani sillä seurauksella että paluumatka kesti 45 sekkaa menomatkaa kauemmin. Väliajat mennessä 3:34/3:32/1:49 ja takastullessa 1.58/4:03/3:45. Pääasia että kova treeni tuli tehtyä ja jalat säilyivät ehjänä :)

Voiton vei kepeällä askeleellaan maajoukkuesuunnistaja Topi Anjala IkNV. Ajanottajien mukaan voittajan askellus oli aivan eri planeetalta muihin verrattuna. Naisten nopein oli Forssan Salaman Anna-Mari Määttänen.


Teppo ja Topi olivat jo kilsan kohdalla karkuteillä. (Kuva: Jaana Karra)

Miehet 5km
1. Anjala Topi IkNV 16:31
2. Syrjälä Teppo TeSt 17:09
3. Karra Tommi TeSt 17:43
4. Rintala Mika TeSt 17:52
5. Luhtala Eero TeSt 18:11
6. Leppänen Petri TeSt 18:15
7. Siikaluoma Martti KangSK 18:40
8. Maimonen Jarno TeSt 18:43
9. Teittinen Panu TeSt 18:56
10. Heinonen Jouni VaHa 19:01
11. Hamari Jari TaJut 19:04
12. Pasonen Kai VaHa 19:42
13. Karppanen J-P TeSt 19:55
14. Anttila Jouni TeSt 19:59
15. Kahila Lauri TP 20:15
16. Naskali Raimo TreTriClub 20:15
17. Perkiömäki Mika RCEemeli 20:23
18. Koskinen Olli Tampere 20:28
19. Hyvärinen Vesa Endurance 20:53
20. Koskinen Kimmo Ylöjärvi 21:07
21. Kähärä Jyrki TeSt 21:10
22. Airola Mika TeSt 21:39
23. Arvola Raimo KooVee 22:05
24. Paunonen Hannu KooVee 23:48
25. Karppanen Jarmo TeSt 24:19
26. Mustonen Kalle Tampere 24:56
27. Heino Aarne TaJut 25:06
28. Välkepinta Heikki Tampere 25:39

Naiset 5km
1. Määttänen Anna-Mari ForsSa 19:29
2. Niittynen Marjo KooVee 20:26
3. Sällinen Johanna LeKi 20:37
4. Kannisto Ida TeSt 21:13
5. Nyrö Noora LeKi 22:49
6. Paunonen Tuuli Koovee 23:24
7. Karppanen Eeva-Maria TeSt 24:19
8. Kranni Marika Leki 24:36
9. Niittynen Miia KooVee 24:55

Yhteispisteet

Urheileva toimitusjohtaja haastoi työntekijät liikkeelle

Valencian hallikisojen tulokset

Naiset 1500m
3. Mari Järvenpää 4.17:22 kkk

Veteraanien SM-hallikisojen tulospalvelu

Aktia cupin tulokset

Ei kommentteja: