perjantai 1. helmikuuta 2008

Musik Non Stop

Tsekkasin eilen ehtoona Kent:in keikan Tampesterin MetroAuto areenalla. Paikkana tuo halli on aivan kamala kakofonian ilmentymä, niin kuin liikuntasalit yleensä. Mutta aivan lavan edessä soundit olivat ihan ookoot. Mikä tärkeintä, meininki oli mahtava ja vapautunut. Esiintyjänä Kent on maailmanluokan bändi, aiemmin koetun Placebon tasoa. Lavalle ei mennä tuijottamaan kengänkärkiin, vaan setti vedetään läpi muina rokkikukkoina. Jocke och pojkar olivat hyvällä tuulella ja vuorovaikutus yleisöön toimi.

Biisilista koostui pääasiassa viimeisimmän lätyn raidoista, mutta ilahduttavasti vanhempaakin materiaalia soitettiin. Mielestäni Kent:illä on kolme vahvaa levyä, Verkligen, Isola ja Hagnesta Hill, muut ovatkin sitten näitä paljon heikompia. Yleisö ei taas ilmeisesti digannut vanhemmasta matskusta tai sitten se ei ole vain näille junioreille tuttua (noh, yleisön ikäjakauma oli kyllä harvinaisen laaja, mukulasta mummoon. Nais-/miesjakauma oli kanssa aika tasan).. Gummallista, ehkä käyttäytyminen on radion yksipuolisten soittolistojen seurausta, tunnetaan vain viimeisimmät hitit?!?

Mieleen jäi Revolt III, Den dödä vinkeln ja keikan päätösralli Mannen i den vita hatten. En timme en minut oli puolestaan sovitettu aivan oudosti. Kyseessähän on hiljalleen mahtipontiseksi kasvava viisu, mutta nyt se kuulosti aivan sekametelisopalta. Musik non stop oli pettymyksekseni myös löysä hölkkä, kun taas Reijo Taipaleen raiskaama Dom andra vedettiin ankaran diskobiitin voimalla, varmaan ihan kostoksi :) Harmi etteivät soittaneet Kräm:iä.. silti 5/5.

Settilista:

Vy från ett luftslott
Max 500
Socker
Revolt 3
Palace & Main
En timma en minut
Columbus
LSD, Någon?
Romeo återvänder ensam
Generation EX
Den döda vinkeln
Musik Non Stop
Kärleken väntar
Ingenting
Om du var här/Dom andra
----------------------------------
Berlin
Kevlarsjäl
747
----------------------------------
Mannen i den vita hatten




Vesikriisin aikaisista kuolemista ei vielä selvyyttä
Päättäjä ei voi vaieta
Nokian yrittäjät harmissaan korvausten viipymisestä
Vesikriisi on maksanut Nokialle jo 1,5 miljoonaa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äh, no nyt rupes harmittaan etten itse eilen lähtenyt katsomaan Kentiä kun olivat täällä Oulussa. Aattelin vaan säästää lippurahan kun nytten pitäis köyhäillä kun opintovapaasta johtuen seuraava tili napsahtaa vasta maaliskuun puolivälissä ja melkeen 40 eurolla saa paljon ruokaa.

moguli kirjoitti...

Aamulehden ja Rumban Antti Lähde kirjoitti myös että keikka oli parasta näkemäänsä Kentiä, mitä nyt "Om du var här/Dom andra" -yhdistelmä oli hänen mielestään huti. Lähde kommentoi asiallisesti myös keikkapaikkaa, joku pakkahuone olis toiminut sata kertaa paremmin kuin moinen jumppasali..

Tuolta löytyy toisella kotimaisella keikka-arvostelu:
http://midvh.blogspot.com/2008/02/kentklass-igen.html

No mutta elä huoli, kyllä ne tulevat Suomeen taas jonkun ajan kuluttua, aivan varmasti.

Tsemppiä gradun tekoon!