torstai 22. toukokuuta 2008

Sääksjärvi

Pyörii se sittenkin, nimittäin maapallo. Pääsin kuin pääsinkin takaisin maaliin eiliseltä Sääksjärven-hölkän reitiltä. Vauhti ny tuntui siltä kuin olisin sätkinyt paikallani, selällään olevan koppakuoriaisen tavoin, mutta ilmeisesti pallo allani pyöri tällä kertaa minulle edulliseen suuntaan.

Hermot meni. Olen juossut vain kevyttä ja tehnyt korvaavia viimeiset kolme kuukautta. Ns. terveen jalan pohje on oireillut milloin milläkin tavoin. On ilmennyt isovarpaan koukistajalihaksen tulehdusta jänteineen päivineen ym. kantalihaksen jumitilaa... No, eilen sitten vääntäydyin pikkuhölkkään tuulettamaan kitarisojani.

Ei se raahautuminen varmasti ollut mitään kaunista katseltavaa, mutta voin lohduttaa sen näyn todistaneille ja siitä aiheutuneesta traumasta kärsiville, ei se myöskään kivalta tuntunut. Ei ole kyllä vähään aikaan niin paljon sattunut keuhkoihin mitä maalissa eilen. Tuntui siltä kuin että koko se jalkapallokentän pinta-alaa vastaava keuhkojen pinta-ala olis vedetty jyrsimellä uudelle mullalle. Jos astmaatikolla on joka kisan jälkeen vastaava tai edes inan verran pahempi olo, niin ei kyllä käy yhtään kateeksi. Mulla tuo kituminen johtunee reippaampien harjoitteiden puutteesta ja siitä että kevään ekat rykäsyt ny aina ovat keuhkoja avaavia (toki olen huomannut toukokuun olevan mulle muutenkin hankalaa aikaa hengityksen pelittämiselle). Toivottavasti kaverit armahtaa tänään Teivon yhteislenkillä. Mennään hieman hitaammin, pliis.

Miehet 4.44km
1. Tommi Karra TeSt 14.53
2. Markus Välimäki YlöU14.57
3. Tomi Forsblom TeSt 15.42
4. Ismo Raitanen RC Eemeli 16.29
5. Jarno Maimonen TeSt 16.52 (3.45min/km, ei tällä kuuhun mennä)

M40 4.44km
1. Mika Rintala TeSt 15.48
2. Mika Niemelä Ylöjärvi 16.54

Maratonin maailmanennätysnainen Paula Radcliffe kärsii reisiluun rasitusmurtumasta, joka vaarantaa hänen osallistumisensa Pekingin olympialaisiin. Radcliffe kertoi eräiden asiantuntijoiden jo todenneen olympialaisissa kilpailemisen mahdottomaksi.

The 34-year-old was diagnosed with a low-grade injury to her left femur following an MRI scan on Wednesday...She hopes to be able to resume running in two weeks' time and before then will be swimming and cross-training at her base in France.

Syvissä vesissä... Nick Cave & The Bad Seeds : Night Of The Lotus Eaters

3 kommenttia:

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Kelpo vauhtia ja kun nyt sait keuhkoja reippaammin tuuletettua niin seuraavissa karkeloissa menee vielä vauhdikkaammin...

-gs

KipTours kirjoitti...

Terve! Lainasin yhtä kuvaa mun blogiin.. Toivottavasti on jees!

ota muutamia päiviä kevyemmin jotta keuhkot palautuu, ettei jää pieni ärsytys päälle.

moguli kirjoitti...

Joo, on jees. Kyllä noita kuvia saa lainata, kunhan muistaa mainita valokuvaajan :) Toki voisinhan mää aina ympätä joka kuvaan isolla oman nimeni mutta minusta se vaan rumentaa fotoo...

Jep, pakko ottaa seuraavat päivät lunkimmin.