tiistai 20. tammikuuta 2009

Rok! Rok!

Mårten Boström sijoittui toiseksi P.F. Chang's Rock 'n' Roll Arizona Marathonin puolikkaalla kauden kotimaisella kärkiajalla 68:25. Hän on voittanut kyseisen kisan vuonna 2007. Tällä kertaa Måre juoksi kisan kuitenkin kovana treeninä, vaikka innostui lopussa yrittämään voittoakin. Hiipuvaa kärkimiestä hän ei lopulta aivan saavuttanut. Eroa voittaja Kris Houghtoniin jäi vaivaiset kolme sekuntia.

Samaisessa tapahtumassa Josh "Amerikan unelmien poikamies" Cox juoksi uudeksi 50 kilometrin Yhdysvaltain ennätykseksi 2:47:17 (maran väliaika 2:20:32). Coxin matka oli vatsavaivojen vuoksi sangen tuskainen. Laatta lensi useamman kerran ja puskakeikkoja kertyi muutama.

Tulokset

Erik Haß piipahti meillä yöpymässä viime viikolla matkallaan Jyväskylään. Hän kertoi juosseensa joululomallaan kotimaassaan neljä kisaa, mm. maineikkaan Trierin uudenvuoden juoksun, missä hän sijoittui 28:ksi. Erikin ylläpitämä juoksusivusto marathonscene välittää mallikkaasti mm. Saksan juoksu-uutisia. Keep on Good Work Erik!

Haile Gebrselassie's story set to run and run

...sitä rokkia

Ei kommentteja: