torstai 8. lokakuuta 2009

Puolimaratonin MM-kisat

Birminghamissa juostaan puolimaratonin MM-kisat ensi sunnuntaina. Tänä vuonna baanalla ei valitettavasti nähdä kotimaisia juoksijoita. Sen sijaan pohjoismaisia värejä Birminghamissa edustavat Ruotsin Isabellah Andersson ja Tanskan Maria Sig Möller.

Isäntien Paula Radcliffen jäätyä kisoista pois angiinan vuoksi uhkaa koko tapahtuma hieman latistua, ainakin brittikatsojien mielestä. No, naisten kisa jäi nyt ilman suurinta voittajasuosikkia. Radcliffen ja viime vuoden mestarin Lornah Kiplagatin poissaollessa voitosta tiukimmin taistelevat Kenian Mary Keitany (PB 66:48), Philes Ongori (67:50) ja tietenkin etiopialaiset.

Jos nyt mistään yllätyksestä voi enää jenkkien kohdalla puhua, niin Amy Yoder Begley tulee parantamaan reippaasti enariaan 73.39 ja voi hehheh kaikkien yllätykseksi viedä vaikka koko kisan... Japseista vahvin lienee Sapporon puolikkaan voittanut Yurika Nakamura. Mielenkiinnolla odotan myös Kim Smithin edesottamuksia.

Z ja kannattajansa Eritreasta viime kevään Lontoon maratonilla. Mun piti lähettää tää kuva herra Tsegay ?:lle, mutta hukkasin hänen aol.com -eemelinsä. Jos joku tuntee hänet, niin vinkkiä tänne, kiitos.

Miesten puolikkaan suurin suosikki on ehdottomasti Eritrean Zersenay Tadese. Puolustava mestari saa kyllä kovan vastuksen ite Gebren nuijineelta Kenian Sammy Kitwaralta (PB 58:58). Tää samainen kaiffarihan ei päässyt Berliinin MM-kympille, vaikka voitti karsinnat!!! Hän kun sattui saman kohtalon kokeneen Gideon Ngatunyn tavoin kilpailemaan Kenian karsintojen jälkeen ulkomailla, mikä on vissiin aivan ennenkuulumatonta Keniassa... No, sotakirveet on toistaiseksi haudattu, ja Kenialla on asettaa viivalle nippu muitakin vakavasti otettavia mitaliehdokkaita.

Bernard Kipyego tyrkkäsi Berliinin voittoisalla debyyttipuolikkaallaan ajan 59:34 ja paranteli sittemmin enariaan Rotterissa aikaan 59:10. Wilson Kiprotich kruisaili puolihuolimattomasti Ras Al-Khaimahissa 58:59. Wilson Chebet omaa taas edellä mainittuihin verrattuna hieman vaatimattoman enarin 59:15.

Tänä vuonna saatetaan nähdä sekin ihme, että valkoinen amerikkalainen juoksee alle 59min ja kyykyttää sekä Tadesen että koko kenialaisjoukkueen... Kuuleman mukaan tämä nykyisin Eugenessa majaileva hot dogin purija Dathan Ritzenhein olisi harjoituksissaan juossut liki ME:n kymmenellä maililla...

Osallistujalista

Universalsports lupaa näyttää netissä sekä MM-puolikkaan, Chicagon maratonin että Havaijin Ironmanin. Toivottavasti pelittää ja ajallaan.



Havaijin Ironmaniin osallistuvien suomalaisten kuulumisia
Mårten Boström on liekeissä ensi viikonlopun Chicagon maratonilla
Ryan Hallin valmentajan Terrence Mahonin haastattelu
Ryan Hall haastattelu
Sportmagasinet Elävässä arkistossa
Diskauksia maratonilla. Syinä iPodin käyttö ja juottaminen huoltoalueen ulkopuolella

2 kommenttia:

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Mielenkiintoisia kisoja totta tosiaan!
Hallin haastattelulinkki on väärin, http://www.roadsmillslaps.com/RML/Ryan_Hall.html

-gs

moguli kirjoitti...

Kappas ja kiitti. Korjasin linkin.