Teivo Stayersin Merja Ahonen ankkuroi. Kuva: Terhi
Perinteinen Karhu-viesti Raumalt-Porrii juostiin jo 34. kerran. Tänä vuonna kasitiellä viestiä vikkelimmin veivät Turun Weikkojen miehet. Naisten viestin Eurajoelt-Porrii voitti Turun Urheiluliitto. Viestiin osallistui 207 joukkuetta ja 1305 juoksijaa. Sää oli tänä vuonna myöhäisen kevään jäljiltä viileähkö. Lämpötila oli noin +3 astetta ja tuuli puhalsi luoteesta 4-6 m/s nopeudella. Matkaa tehtiin aivan alkumatkaa lukuun ottamatta sivuvastaiseen.
MS Parman suunnistajilla vahvistettu Turun Weikot juhlivat voittoa.
Raumalt-Porrii seitsemän osuutta ja 49.5 km
Rauman torilta juoksi kohti Poria 135 joukkuetta. Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö lähti rohkeasti omille teilleen jo osuuden ensimmäisten kilometrien aikana. Vastatuuliosuuden alkaessa Niinistön vauhti kuitenkin hidastui, ja Teivo Stayersin Teppo Syrjälä ja Ahola Teamin Arttu Vattulainen saavuttivat hänet. Kuuden kilometrin jälkeen armeijan harmaissa maata palveleva Vattulainen lisäsi vauhtia ja karkasi osuusvoittoon 48 sekunnin erolla ennen Teivo Stayersin Teppo Syrjälää. Viikko sitten Tulppaanijuoksussa loistanut Niinistö notkahti ja toi Turun Weikkojen viestin vaihtoon vasta kahdeksantena. Vattulaisen osuusaika 11 kilometrillä oli 35.47.
Etelä-Kymenlaakson kestävyysjuoksijoiden Ilari Piipponen teki kuuden kilometrin mittaisella toisella osuudella huippusuorituksen selvittämällä osuuden liki 50 sekuntia kovempaa kuin seuraavaksi nopein. Piipponen nosti osuusajallaan 18.24 joukkueensa tässä vaiheessa kilpailun toiselle sijalle, Ahola Teamin vaihtaessa koko kilpailun ensimmäisenä. Kunto- ja erikoisjoukkueiden sarjassa juoksevilla oli tässä vaiheessa viestiä kaksoisjohto. Teivo Stayers vaihtoi kolmantena ja takavuosien mestarijuoksija Pasi Mattila toi Turun Weikot toiseen vaihtoon viidentenä. Pasin osuusaika 19.12 oli päivän toiseksi nopein.
Kolmanteen vaihtoon ensimmäisenä saapui Etelä-Kymenlaakson kestävyysjuoksijoiden Markus Hämäläinen (6.3km/21.22) kaksi sekuntia ennen Ahola Teamin maileri Tommi Sundellia. Teivo Stayersin Vesa Erojärvi toi Teivo Stayersin vaihtoon ensimmäisenä varsinaisena kilpasarjan joukkueena. Turun Weikot olivat nousseet neljänneksi suunnistaja Peeter Pihlin (6.3km/21.30) erinomaisen juoksun johdosta.
Neljännellä osuudella Etelä-Kymenlaakson kestävyysjuoksijat karkasivat muilta 1.20 minuutin päähän Arto Ylä-Kotolan (5.2km/18.04) ansiosta. Ahola Team vaihtoi toisena, ja Seinäjoen Seudun Urheilijat olivat nousseet kolmanneksi ohi Teivo Stayersin ja Turun Weikkojen.
Eteläkymenlaakson kestävyysjuoksijat jatkoivat 5.5 km mittaisen viidennen osuuden jälkeen edelleen johdossa. Eroa seuraaviin oli 58 sekuntia. Turun Weikkojen suunnistajavahvistus Yury Tambasau pinkoi osuusvoittoon ajalla 17.53 ja nosti Weikot tässä vaiheessa viestissä toiselle sijalle.
Kuudennella osuudella Turun Weikkojen Juha Hellsten kiipesi ylämäen ripeimmin ja saavutti melkein Etelä-Kymenlaakson kestävyysjuoksijoiden Leo Lindroosin ennen viidettä vaihtoa. Hellstenin osuusaika oli 6.3 kilometrillä 20.13 ja eroa ykkösenä vaihtaneisiin Etelä-Kymenlaaksolaisiin jäi enää 11 sekuntia. Ahola Team vaihtoi kolmantena jo selvästi Weikoille jääneenä.
Ankkuriosuus, jos mikä, sopii Turun Weikkojen Mikko Virralle. Hän on kirinyt joukkueensa jo kahdesti aiemmin voittoon, ja niin myös tänä vuonna. Virta saavutti edellä lähteneen Etelä-Kymenlaakson kestävyysjuoksijoiden Eetu Lindforsin jo osuutensa alkumatkasta ja karisti hänet lopulta liki minuutin päähän. Turun Weikot voittivat koko viestin ja kilpasarjan ajalla 2.46.08. Toisena maaliin sekä kunto- ja erikoisseurojen voittoon saapui Etelä-Kymenlaakson kestävyysurheilijat 2.47.01. Kilpasarjassa toiseksi tuli Seinäjoen Seudun Urheilijat 2.48.48 ja kolmanneksi Tampereen Pyrintö 2.53.31.
Eurajoelt-Porrii viisi osuutta ja 34.7 km
Eurajoelta lähti matkaan 72 joukkuetta. 8.5 kilometrin avausosuudella Turun Urheiluliiton Andreina Kero irtaantui muusta ryhmästä jo viestin alkuvaiheessa. Keron puskiessa yksinään vastatuuleen olivat tapahtumat ”takajoukoissa” hieman elävämmät. Keron jäljessä matkaa tekivät pitkään kahdestaan Teivo Stayersin Satu Auvinen ja SMMEPAn Johan Alanko. Osuuden puolivälissä Porvoon Urheilijoiden Mikaela Söderström ja Vatajankosken Reijo Rajahalme saavuttivat Auvisen ja Alangon. Hetken matkaa nelikko jahtasi yhteistuumin Keroa, ja ero supistuikin merkittävästi. Osuuden loppupuolella Porvoon Söderström ja SMMEPAn Alanko joutuivat selvästi hölläämään Auvisen ja Rajahalmeen kyydistä. Turun Urheiluliitto vaihtoi ykkösenä ajassa 33.08, Vatajankosken Sähkön Rajahalme toisena viisi sekuntia TuUL:n Keroa jäljessä ja Teivo Stayersin Satu Auvinen kolmantena neljä sekuntia Vatajankoskea perässä. Porvoon Urheilijat vaihtoivat viidentenä 47 sekuntia Turun Urheiluliitosta jääneenä.
Andreina Kero juoksi kaksi osuutta. Hän avasi Turun Urheiluliitolla ja ankkuroi Seinäjoen keskussairaalan Virkuissa.
Toisella 5.2 km mittaisella osuudella Turun Urheiluliitto vankisti johtoaan maajoukkuesuunnistaja Katri Lindeqvistin (21.12) voimin. Porvoon Urheilijoiden Nora Horn nosti joukkueensa toiseksi ohi Teivo Stayersin. Tässä vaiheessa TuUL johti viestiä 2.02 minuutin erolla seuraaviin.
Toisen osuuden jälkeen sijoitukset eivät enää muuttuneet naisten kilpasarjan osalta. Ainoastaan erot joukkueiden välillä kasvoivat. Turun Urheiluliitolla viestiä veivät loppuosuuksilla Sari Stenholm 5.5km/22.58, Veera Sahlberg 6.3km/24.25 ja Tiia Taipale 9.2km/36.52. Naisten sarjan voitto oli Turun Urheiluliitolle jo 12.
Karhu-viestin voittoa puolustamaan lähteneet Porvoon Urheilijat olivat matkassa erittäin nuorella joukkueella. Viestinviejien keski-ikä taisikin lähennellä 18 vuotta. Porvoolaisten viestiä veivät mm. viimeisillä osuuksilla vasta 13-vuotias Emma Jalkanen ja 16-vuotias Ester Schulman. Porvoon Urheilijat sijoittuivat tänä vuonna toiseksi ajalla 2.21.31.
Porvoon Urheilijoiden nuorten yleisurheilukoulu ja aikuisten juoksu/maratonkoulu pyrkivät tarjoamaan myös tavoitteellisemmin harjoitteleville mahdollisuuksia ja keinoja edetä harrastuksessaan ja urheilu-uralla.
”Tilanne on seurassamme nyt sen verran hyvä, että edustusjoukkueeseen on ns. tunkua. Nuorten urheilijoiden lisäksi laajaan valmennusrinkiimme kuuluu mm. lukuisia kilpakuntoilijoita. Esimerkiksi kahden joukkueen kasaus ei olisi tehnyt edes tiukkaa. Asia on vain järjestelykysymys. Saatammekin osallistua ensi vuonna viestiin kahden tai jopa kolmen joukkueen voimin.”, kertoi Porvoon Urheilijoiden valmennuspäällikkö Petri Sunden.
Tulokset 2011
Miehet kilpasarja Raumalt-Porrii 49.5 km:
1) Turun Weikot Yleisurheilu 2.46.08
1 - (11.0 km) Antti-Pekka Niinistö 37.10 (3.23)
2 - (6.0 km) Pasi Mattila 19.12 (3.12)
3 - (6.3 km) Peeter Pihl 21.30 (3.25)
4 - (5.2 km) Sami Syrjälä 19.08 (3.41)
5 - (5.5 km) Yury Tambasau 17.53 (3.15)
6 - (6.3 km) Juha Hellsten 20.13 (3.13)
7 - (9.2 km) Mikko Virta 31.02 (3.22)
2) Seinäjoen Seudun Urheilijat 2.48.48 (+02.40)
1 - (11.0 km) Matti Taini 36.59 (3.22)
2 - (6.0 km) Antti Taini 19.18 (3.13)
3 - (6.3 km) Juha Laitinen 21.54 (3.29)
4 - (5.2 km) Tuomo Hippi 18.03 (3.28)
5 - (5.5 km) Olli Rannikko 19.49 (3.36)
6 - (6.3 km) Esko Heinola 21.48 (3.28)
7 - (9.2 km) Joni Hulkko 30.57 (3.22)
3) Tampereen Pyrintö 2.53.31 (+07.23)
1 - (11.0 km) Pekka Itävuo 36.54 (3.21)
2 - (6.0 km) Juho Heinonen 20.19 (3.23)
3 - (6.3 km) Jaakko Laakso 23.48 (3.47)
4 - (5.2 km) Janne Määttä 17.57 (3.27)
5 - (5.5 km) Kalle Ikonen 20.43 (3.46)
6 - (6.3 km) Risto Mäkinen 3 - 21.44 (3.27)
7 - (9.2 km) Juha Hirsimäki 5 - 32.06 (3.29)
Naiset kilpasarja Eurajoelt-Porrii 34.7 km:
1) Turun Urheiluliitto 2.18.35
1 - (8.5 km) Andrena Kero 33.08 (3.54)
2 - (5.2 km) Katri Lindeqvist 21.12 (4.05)
3 - (5.5 km) Sari Stenholm 22.58 (4.11)
4 - (6.3 km) Veera Sahlberg 24.25 (3.53)
5 - (9.2 km) Tiia Taipale 36.52 (4.00)
2) Porvoon Urheilijat 2.21.31 (+02.56)
1 - (8.5 km) Mikaela Söderström 33.55 (3.59)
2 - (5.2 km) Nora Horn 22.27 (4.19)
3 - (5.5 km) Aurora Holopainen 22.58 (4.11)
4 - (6.3 km) Emma Jalkanen 25.21 (4.01)
5 - (9.2 km) Ester Schulman 36.50 (4.00)
3) Teivo Stayers 2.25.08 (+06.33)
1 - (8.5 km) Satu Auvinen 33.17 (3.55)
2 - (5.2 km) Terhi Halonen 24.13 (4.39)
3 - (5.5 km) Anna Leino 24.40 (4.29)
4 - (6.3 km) Kaja Papunen 25.30 (4.03)
5 - (9.2 km) Merja Ahonen 37.28 (4.04)
Miehet kunto- ja erikoisseurat Raumalt-Porrii 49.5 km
1) Etelä-Kymenlaakson kestävysjuoksijat 2.47.01
1 - (11.0 km) Samu Vilkki 36.53 (3.21)
2 - (6.0 km) Ilari Piipponen 18.24 (3.04)
3 - (6.3 km) Markus Hämäläinen 21.22 (3.23)
4 - (5.2 km) Arto Ylä-Kotola 18.04 (3.28)
5 - (5.5 km) Lari Laurila 19.12 (3.29)
6 - (6.3 km) Leo Lindroos 21.00 (3.20)
7 - (9.2 km) Eetu Lindfors 32.06 (3.29)
2) Ahola Team 2.47.09 (+00.08)
1 - (11.0 km) Arttu Vattulainen 35.47 (3.15)
2 - (6.0 km) Jukka Kero 19.12 (3.12)
3 - (6.3 km) Tommi Sundell 21.42 (3.27)
4 - (5.2 km) Mika Rintala 19.22 (3.43)
5 - (5.5 km) Jouko Mahlamäki 19.05 (3.28)
6 - (6.3 km) Marko Leppämäki 22.05 (3.30)
7 - (9.2 km) Pekka Toivola 29.56 (3.15)
Tulokset
Karhu-viesti
Urheiluhullu ulkoministeri
"Kovaa oli", kertoi Samuli Vasala matkanteostaan maalissa.
"20 kilsaa oli vastatuulta", totesi Raumalt Porrii koko 50 kilsaa juossut Erkki Sundelin Karhuhallissa.
Ste!