Irlantilainen Gerard Hartmann lienee yksi maailman tunnetuimmista huippu-urheilijoiden fysioterapeuteista. Lukuisat arvokisamitalistit, kuten Paula Radcliffe, Sonia O’Sullivan, Kelly Holmes tai monet Kenian kärkijuoksijat, ovat saaneet apua vaivoihinsa ja vammoihinsa Hartmannin hurjiksi huhutuista hoidoista sekä kuntoutusohjelmista. Ennen siviiliuraansa Hartmann oli kansainvälisen tason triathlonisti, kunnes vakava pyöräilyonnettomuus katkaisi urheilu-uran kertaheitolla. Kirja Born to perform – how sport has shaped my life kertoo pääasiassa Hartmannin omista urheiluvuosista, tahdonvoiman merkityksestä urheilumenestyksessä sekä siitä, kuinka vaikeaa voi olla luopa huippu-urheilijan urasta. Työ kymmenien eri arvokisamitalistien kanssa jää kirjassa hieman taka-alalle.
Juoksijasta triathlonistiksi
Gerard Hartmann oli lapsena villi ja vilkas poika, jolle koulunkäynti ei liiemmin maittanut. Kavereiden kanssa tuli kokeiltua kaikenlaisia koiruuksia. Kesällä 1972 Gerard katseli sattumalta televisiota, kun miesten 10 000 metrin finaali on käynnissä. Joku suomalainen nimeltä Lasse Virén kaatui kesken matkan, mutta ei lannistunutkaan tästä, vaan juoksi muut kiinni, ja vielä voitti kisan maailmanennätysajalla! Siitä eteenpäin pihaleikeissä leikittiin olympialaisia. Joku oli aina Virén, kaatui kesken kisan, mutta nousi ylös ja juoksi voittoon. Kipinä urheiluun oli syttynyt. Hartmann halusi juoksijaksi, kuten suomalainen idolinsa.
Vuonna 1979 nuori juoksija lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan neljäksi vuodeksi stipendin turvin. Ensimmäiset kaksi vuotta opinahjona oli McNeese State University Louisianassa, minkä jälkeen Hartmann vaihtoi mielestään parempiin harjoitusolosuhteisiin sekä laadukkaampaan valmennukseen University of Arkansasissa. Hartmannin parhaimmat tulokset juoksumatkoilla olivat 3:45 1500 metrillä, 14:14 5000 metrillä sekä 8:48 esteissä.
Vuonna 1982 tuli ensikosketus triathloniin. Voitettuaan erään kahdeksan kilometrin maantiejuoksun Louisianassa Hartmannilta kysyttiin, eikö hän osallistuisi saman tien kahteen muuhunkin päivän lajiin eli uintiin sekä pyöräilyyn, ja yrittäisi kokonaiskilpailun voittoa. Gerard suostui, ja selviydyttyään jotenkuten uintiosuudesta voitti yllättäen pyöräilyosuuden kaverinsa lainapyörällä. Kokonaiskilpailusta tuli myös voitto, ja ajatus triathlonin kokeilemisesta joskus myöhemminkin jäi itämään mielessä.
Vuonna 1983 opinnot olivat ohitse, ja Hartmann palasi kotiin Irlannin Limerickiin aloittaen työt vanhempiensa kultasepänliikkeessä. Gerard jatkoi juoksijanuraansa töiden ohessa. Seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa viralliset triathlonin Irlannin mestaruuskisat, ja Hartmann päätti osallistua. Vain muutaman kuukauden valmistautumisen pohjilta Hartmann yllättäen voitti, ja hänet valittiin Irlannin edustajaksi triathlonin maailmanmestaruuskisoihin Nizzassa samana vuonna. Ensistartti arvokisoissa meni kuitenkin piloille Gerardin ajettua pyöräilyosuudella alamäessä reitiltä ulos, minkä seurauksena käsi murtui. Lajinvaihto juoksusta triathloniin oli kuitenkin tästä eteenpäin selvä.
Gerard Hartmann voitti urallaan triathlonissa seitsemän Irlannin mestaruutta, ja oli parhaimmillaan lajin Euroopan mestaruuskisoissa kuudes sekä maailmanmestaruuskisoissa 14. Hawaijin Ironman -kisassa Hartmann oli ensiyrittämällä 24. vuonna 1985, ja tämän jälkeen Hawaijin suoritukset menivät pilalle tai jäivät kokonaan väliin vammojen vuoksi.
Uinti oli lajeista Gerard Hartmanille heikoin. Pyöräilijänä hänestä kehittyi kohtalainen, ja juoksuosuuksilla Hartmann nousi yleensä selvästi muihin kilpailijoihin nähden. Hartmann ei mielestään ollut lahjakas, mutta intoa riitti ja harjoittelu maistui. Opiskeluaikoja lukuun ottamatta harjoittelu tapahtui aamuin illoin täyspäivätyön ohessa, ja tyypillinen harjoitusviikko oli 16-19 km uintia, 12-16 tuntia pyöräilyä sekä 80-130 km juoksua.
Uran loppu ja toisen alku
Vuonna 1989 Gerard Hartmann palasi takaisin opintojen pariin Yhdysvaltoihin opiskellakseen fysioterapeutiksi. Opintojen lisäksi Floridasta löytyi myös mitä parhaimmat harjoittelumahdollisuudet. Hartmann valmistui keväällä 1991, ja elokuussa samana vuonna tapahtui pyöräilyharjoituksen aikana kohtalokas loukkaantuminen. Hartmann polki kovavauhtista treeniä tutulla maantiellä Gainesvillessä, eikä huomannut tielle mönkivää vyötiäistä. Pyörä osui eläimeen, ja Hartmann kaatui täydestä vauhdista. Lantio murtui pahoin, ja hengenlähtökin oli lähellä. Ura urheilijana oli loukkaantumisen myötä ohitse.
Loukkaantumista ja kuntoutumista seurasi masennusvaihe. Hartmann oli omistautunut urheilulle, ja yhtäkkiä urheilu-ura oli katkennut kuin seinään. Lopulta Gerard päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Koska hänestä ei voinut tulla yhtä maailman parhaista urheilijoista, hän pyrkisi sen sijaan yhdeksi maailman parhaista työssään. Hartmann alkoikin pian niittää mainetta taidoillaan. Jo vuosi loukkaantumisensa jälkeen Barcelonan olympialaisissa Hartmann toimi kahdentoista eri mitalistin henkilökohtaisena fysioterapeuttina. Aluksi Hartmann toimi ammatissaan Floridassa, mutta palasi kotimaahansa Irlantiin vuonna 1996.
Mikä sitten tekee Gerard Hartmannista niin suositun fysioterapeutin urheilijoiden parissa? Kenties oma urheilutausta sekä vakavasta loukkaantumisesta kuntoutuminen tuovat työhön näkemystä, jota ei kaikilta löydy. Urheilijat ovat sanoneet Gerardin toimivan enemmän ”hands on” kuin useimmat muut fysioterapeutit, eikä lihasten tai nivelten käsittelyssä juurikaan käytetä erilaisia laitteita tai hoitoja. Hoitojaksot kuulostavat myös kovin intensiivisiltä. Vammasta parantuessa Hartmann tapaa urheilijan yleensä päivittäin, ja hoitokerta voi kestää jopa neljästä viiteen tuntiin kerrallaan. Esimerkiksi ollessaan Paula Radcliffen mukana korkeanpaikan harjoitusleirillä seitsemän viikon ajan ennen ME-juoksua 2003 Hartmann kertoo hoitaneensa juoksijaa 20-30 tuntia viikossa.
Tahdonvoimaa ja tasapainoa menestyksen taustalla
Hartmannia on luonnehdittu poikkeuksellisen positiiviseksi ja energiseksi ihmiseksi. Hän itse on sitä mieltä, ettei kyse ole luonteenpiirteistä, joita joillakin ihmisillä sattumalta on ja toisilla ei. Gerardin mukaan kyse on tietoisesta valinnasta. On itsestä kiinni, halutako ruikuttaa ja valittaa kaikesta, vai nähdäkö hankalissakin tilanteissa hyvät puolensa. Positiiviseksi voi oppia ja muuttua.
Urheilusaavutuksissa Hartmann painottaa ennen kaikkea tahdonlujuutta. Jopa kansainväliselle tasolle esimerkiksi kestävyysurheilussa voi hänen mukaansa nousta melko tavanomaisellakin fyysisellä lahjakkuustasolla, mikäli päättäväisyyttä löytyy riittävästi ja on lisäksi ripaus onnea matkassa.
”Some element of natural or God-given talent will help, and so, of course, will some luck. People might say they are lucky to be such a great athlete or sportsperson because they were simply born with the talent. Talent certainly offers a head start, but the qualities that make successful sportspeople are many. Champions of sport have desire, passion and spirit – also perseverance, focus and enthusiasm for what they do. They must also set goals and have a plan, and, most important of all, have a positive approach and believe in themselves. If you investigate any successful sportsperson you will discover that hard work, preparation and dedication, along with commitment and a good support structure, are the key driving forces behind their sporting success… The harder you work, the luckier you get. I believe luck is simply opportunity meeting preparation.”
Esimerkeiksi tahdonvoiman merkityksestä menestyksen takana Hartmann nostaa Paula Radcliffen sekä takavuosien irlantilaisjuoksijan Marcus O’Sullivanin:
”Marcus O’Sullivan had little obvious athletic talent and, as a youngster, very little speed, yet he reached the top of his sport. His story is proof that one should never underestimate the young athlete who has passion, desire and the will to take something seriously… Athletic experts contended that Paula Radcliffe would not make it. Their view was that her running style was too ungainly, and that any athlete who nodded their head on each stride as she did was expending way too much energy. Yet Paula applied herself to her sport with unyielding determination and self-belief.
Neither Paula or Marcus O’Sullivan had obvious athletic talent at the beginning; their talent lay in their ability to persevere, to train hard and to endure pain – and, above all, they shared the desire to succeed and the self-belief to achieve whatever it was they set out to do.”
Myös afrikkalaisten juoksijoiden menestyksen Gerard Hartmann näkee pitkälti johtuvan halusta menestyä, ei pelkästään lahjakkuudesta. Esimerkiksi Vivian Cheruiyot on Hartmannin mielestä rakenteeltaan niin pieni ja hento, että on fyysisesti lähes mahdotonta juosta niin kovaa kuin hän juoksee.
”So where do these super-lightweight runners get their extraordinary strength from? It cannot be all physical. I strongly believe that it is will-power and Christian belief on top of drive and enormous work ethic that gives them the competitive edge. Inner belief is so important.”
Vaikka Gerard Hartmann korostaakin työnteon tärkeyttä viimeisen päälle, hän varoittelee kuitenkin yltiöpäisyyden vaaroista. Harjoitella pitää paljon, mutta järkevästi, ei pakkomielteenomaisesti. Nuoren urheilijan elämän ei pitäisi rakentua pelkästään urheilun varaan, vaan samalla kannattaa esimerkiksi opiskella.
”An obsession with anything can be dangerous, and sport can consume you. It can take over your life without you realizing how badly bitten you have become… I know all too well. I was that person. Don’t let sport take you over. It can swallow you up and later spit you out, leaving you with nothing. For sport to be a truly healthy and purposeful pursuit, it must fit into the parameters of a balanced lifestyle. That is the challenge for each individual – to organize the training, while keeping a balance in the other important areas of your life. Because in one split second, without warning, everything can be taken away from you.”
Paula Radcliffe Hartmannin klinikalla
Teksti: Terhi
