lauantai 17. joulukuuta 2011

TC 2/2012

Minna Haka-Risku voitti naisten kisan ensimmäisen osakilpailun tapaan. Kuvat: Terhi
Tommi Hytönen karkasi muilta jo puolen kilsan jälkeen. Takana seuraavana sinnii Teppo.
Määttä
Jouni
Jyräys
Old Horse

Tampereen seudulla viime viikolla satanut loska oli viikon mittaan tamppautunut kevyenliikenteenväylillä kovaksi panssarijääksi. Kuluneen viikon vallinnut leuto sää kuitenkin sulatti muun muassa Teivocupin reittiä peittävää jäätä hyvällä vauhdilla. Epäilemättä monessa juoksijataloudessa jännitettiin Teivocupin aattona, ehtisikö pitävä asfaltti paljastua liukkaan jään alta vai ei. Järjestäjien ja juoksijoiden onneksi viimeisten vuorokausien muutaman asteen lämpötila riitti petollisen kaljaman karkottamiseen, ja pääkallokeli vältettiin. Suurin osa reitistä oli lopulta täysin sula.

51 atleettia singahti tuttuakin tutummalle Teivocupin reitille. Vantaalta Teivoon saapunut KU-58:n Tommi Hytönen karkasi muulta juoksijajoukolta yllättäen jo puolen kilometrin juoksun jälkeen. Hytönen jaksoi pitää kiireisintä vauhtia aina loppuun asti (15.50), vaikka joutuikin laittamaan kävelyksi kilometri ennen maalia. Hytösen mukaan hurja alkuvauhti johti hänen nuoren juoksijan uransa toistaiseksi pahimpaan kanttaukseen. Toiseksi tuli järjestävän seuran Teivo Stayersin Teppo Syrjälä (16.07). Naisten sarjan voittoon juoksi ensimmäisen osakilpailun tapaan Nokialla asuva Minna Haka-Risku (19.20).

Teivocupin juoksujen ohessa toimistossa tarjoiltiin jouluiset kahvit. Lauri ”Old Horse” Ollitervo oli tuonut paikalle lastin tossuja tutustuttavaksi ja ostettavaksi. Kahvinjuonnin ja tossujen hypistelyn rinnalla suoritettiin myös erilaisia palkitsemisia. Vuoden Stayeriksi valittiin Terhi Halonen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiäkkö onko uutenavuotena Teivossa hölkkää? Mitä suosittaisit Uudenvuodenaaton aktiviteetiksi??

moguli kirjoitti...

Teivossa ei järjestetä tänä vuonna uudenvuoden juoksua. Ite olen pitänyt Eurajoen uudenvuoden kisasta. Sinne mukaan vaan, mikäli haluaa kisaa juosta. Hakunilan juoksua ovat monet myös kehuneet.