sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

XXX Pori Jazz-hölkkä

Pori Jazz-hölkkä on aina kuulunut kilpailuohjelmaani. Niin myös tänä vuonna. Hölkkä järjestettiin jo 30. kerran ja osallistujia oli jälleen ilahduttavan paljon. Säät suosivat ja kilpailu vietiin läpi aurinkoisessa, mutta sangen tuulisessa säässä.

Lähtölaukaus pamahti isäni pyssystä yllättäen. En meinannut päästä millään vauhtiin. Muut karkasivat auttamatta! Jo Raatihuoneelle noustaessa olin jäänyt neljän hengen kärkijoukosta liki 50 metriä. Kilsan väliaikani oli 3.20. Porinsiltaa ylittäessäni seurasin epäuskoisena kärkiporukan katoamista horisonttiin. Toinen kilsa meni mulla aikaan 3.16, mutta rako vaan kasvoi. Silloin olin jo aivan varma, ettei sinä päivänä podiumpaikoista taisteltaisi.

Pururata/nurmikkopolkupätkälle sukellettaessa Lahtis-Jarmo huikkasi, että älä anna periksi! Päätin sitkeillä vaikean reitinosuuden niin kovaa kuin vain kykenisin. Yhtä-äkkiä Arttu Hännisen selkä ilmestyi pajukon takaa eteeni ja eikun ohi. 180 asteen käännöksen jälkeen sain Hulkon Joni selän näkyviin. Kärkiporukka oli siis jossain vaiheessa hajonnut osiin. Nappasin Hulkon kiinni Pormestarinsillalla. Ohitus ja seuraavaksi tavoittelemaan Mahla-Joken selkää.

Loppukiri irtoo :) Kuva: Kuvittelija

Reitti pudottautui toistamiseen joenpengertä myötäilevälle kinttupolulle. Noin puoli kilometriä ennen maalia tavoitin Joken. Kiritaisteluksi meni. Onneksi itellä löytyi tällä kertaa enemmän vaihteita ja vimoset sadat metrit tulivat Garminin mukaan 2.55 vauhtia! Toinen sija irtosi ajalla 25.35. Se on paras tulokseni tällä reitillä. Ihmeen hyvin kulki, vaikka alku oli ihan tervanjuontia. Voiton vei Juuso Hakala reittiennätysajalla 25.05.

Tulokset

Ei kommentteja: