sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kiimasen Savulenkki

Juhannuksen ratoksi osallistuimme legendaariseen Kiimasen Savulenkkiin Saarijärven Lannevedellä. Kilpailu on perinteinen kyläjuoksu lämpimine kotikutoisine tunnelmineen. Reittinä mäkinen hiekkatielenkki ja populaa toista tuhatta! Pääsimme Terhin kanssa molemmat juoksemaan, kun löysimme Takalan Miikan kautta lapsenvahdiksemme Savulenkin aikoinaan voittaneen Timon. Kiitokset järjestelyistä vielä Miikalle ja tietenkin Timolle & kumppaneille!

Viimeistä ylämäkeä. Kuva: Arto Hyytiäinen

Ekalla kilsalla noustaan noin 30 metriä, eli se on todella raskas. Koitin himmailla parhaani mukaan, mutta roikuin silti kärkijoukon hännillä. Kilsaan kului aikaa 3.29. Toisella kilsalla lasketaan reilusti ja se hujahtikin 3.07. Mikael Bergdahl laittoi kärjessä pökköä pesään ja joukko venyi hetkessä nauhaksi. Pian huomasin jääväni koko ajan kutistuvan kärkijoukon hännillä juosseen suunnistaja Simo-Pekka Fincken peesistä noin sijoille kymmenen.

Kolmas ja neljäs kilsa olivat aika mäkisiä ja sen vuoksi väliajat olivat hitaita. Nelosessa Gharbi Sellami ja hiihtäjä Anssi Pentsinen ajoivat kiinni ja ohi. Viides kilsa juostiin pääosin kärrytiellä ja roikuin sen edellämainitun kaksikon peesissä. Kuudennella kilsalla ajauduin kuitenkin kolmikkomme vetojuhdaksi. Ilmeisesti ei kumpikaan halunnut vetää vastatuuleen.

Loppusuoraa. Kuva: Jaakko Nieminen

Tasaisella seitsemännellä kilsalla koitin kiristää vauhtia ja kiskoin sen 3.17. Kiitokseksi siitä alkoi Pentsinen polkemaan kantapäilleni. Pari kertaa menee vahingon piikkiin, mutta kolmannella kerralla oli pakko ärähtää ruma sana. Jo loppui tappituntumalla hölkkääminen. Kasista alkoi loppumatkan ylämäki. Sellami kiipesi mäen ripeimmin ja jouduin antamaan siimaa. Samassa Pentsinenkin piristyi ja lähti Sellamin perään. Vimosen kilsan alamäki ei muuttanut meidän välistä tilannetta, vaikka kirin sen alle kolmen minsan vauhtia -kaksikko jäi tavoittamatta. Olin itselleni hyvällä ajalla 32.43 kylähölkäksi melkoisen kovatasoisessa kilpailussa vasta yhdeksäs.

Loppuverkka Rahkosen Jukan ja Sellamin Gharbin kanssa. Suunniteltiin porukassa Joutsenon SM-maratontaktiikoita... +10 ja sateen uhka.

Data: Kiimasen Savulenkki 10km 32.43

Jyväskylän juhannussää.

Suvi-ilta

Pari kuvaa Forssan Suvi-illasta.








torstai 12. kesäkuuta 2014

Helsinki Half Marathon

Lähtöä. Kuva: Terhi
Viime lauantaina juostiin ensimmäinen Helsinki Half Marathon. Vaikka tapahtumaa järkkäsi kohtuullisen kokematon porukka oli kaikki mietitty vimosen päälle. Torstaina ja perjantaina pidetty expo sijaitsi Helsingin paraatipaikalla Narinkkatorilla Kampissa. Puolimaratonin lähtö- ja maalipaikka oli Finlandia-talon edessä. Ite reitti kierteli pääosin ydinkeskustan ulkopuolella, mutta huhujen mukaan se saattaa ensi vuodeksi muuttua. Kun lähtö- ja maalialueen tärkeimmät toiminnot pelasivat kiitettävästi voi kisalle ennustaa loistavaa tulevaisuutta. Se tulee tosissaan haastamaan jatkossa kaikenmoisella tupiloinnilla maineensa pilanneen Helsinki City Runin.

Kilpailu lähti rauhallisella vauhdilla liikkeelle. Ainoa kiireinen juoksija -se tunnin jänis luikki jo 1.5 kilometrin jälkeen pusikkoon piiloon. Kärkiryhmästä karkasi ensimmäisenä Ole Halonen, joka myös piti johtonsa maaliin saakka. Halosen kadotessa pikku hiljaa horisonttiin kakkosryhmäksi muodostui allekirjoittaneen lisäksi Ilari Ahokas ja Jussi Makkonen.

Arabianrannalla. Kuva: HHM
Jostain kahdesta kilsasta seiskaan reitti sisälsi paljon mutkia, pikkunousuja sekä -laskuja. Kutosen kohdilla jossain lukuisista alamäissä Ahokas lisäsi vauhtia ja lähti meitsiltä ja Makkoselta karkuun. Arabianrannan hiekkatiellä oli kiva losotella myötikseen ja sain itekin vauhtia kiihdytettyä. Ysin jälkeen alkoivat taas pienet ylä- ja alamäet, jotka rikkoivat jatkuvasti rytmiä ja hidastivat kilsavauhtia.

Kympin haminoilla Raaka-Arska hyökkäsi pyörineen kannustamaan meikämandoliinoa. Innostuin kannustuksesta sen verran, että vauhdinlisäys pudotti Makkosen kyydistäni. Radanvarteen ja asfaltille päästyäni olo alkoi hieman ryytyä, mutta mitään vauhdin hyytymistä ei tällä kertaa tapahtunut polveilevasta kevyen liikenteen väylästä sekä vastatuulesta huolimatta.

Isi tuli maaliin. Kuva: Terhi
Maali tuli aikanaan hurjan kannustuksen saattelemana vastaan ja kolmanteen sijaan oikeuttava loppuaikani oli 1.15.17. Reitti oli siis yllättävän raskas ja sää ukkosta enteilevän tukala sekä hiostava. +18.

Data: Helsinki Half Marathon 21.1km 1.15.17

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kevään maantiekympit

Kevät on maantiejuoksujen ja siitepölykauden aikaa. Kulku voi viikossa muuttua aikalailla.

24.5. Niinisalon kymppi 10km 34.12


Päivällä ajeltiin Kankaanpäähän. Siellä oli ohjelmassa erittäin tasaisella reitillä juostava Niinisalon kymppi. Ite en tähän kisaan sen kummemmin kevennellyt. Saispa juosta hyvän treenin hyvässä seurassa.

Päivä oli lämmin, jopa helteinen, lämpötilan ollessa varjossa +29! Näin lämpimässä ei tarvi hirveitä verkkoja tehdä. Juoksinkin noin kahden kilsan verryttelyt lyhyine kiihdytyksineen. Vire tuntui hyvältä.

50 kilometrin hiihdon suomenmestari Hakola lähti paukusta kuin hauki rannasta. Hakolan rinnalla polkenut Vehkamäen Tero huuteli mestarihiihtäjälle väliaikoja. Taisipa hän siinä minullekin tokaista, että tässä menee 3:20 vauhdin juna, liity mukaan vaan. No, kyllä se juna meni kovempaa. Kilsan väliaika oli 3:13! Vehkamäki huikkasi Hakolalle kuitenkin, että vauhti on tasaista 3:20:ntä, että pidä siinä. Hieman ihmettelin ukon horinoita. Mentiinhän siinä nyt kuitenkin selvästi reippaampaa tahtia...

Toinen kilsa juostiin 3:17 ja Hakola sai jälleen samat ohjeet Vehkamäeltä. Vauhti oli muka tasaista 3:20:ntä ja pidä siinä. Tiedä sitten, mikä tällaisen psyykkauksen takana oli, mutta Hakola alkoi kuitenkin kolmannella kilsalla jäädä... Olisko mennyt kärpänen kurkkuun. Olin sitten yksin keulissa. Eka vitosen kiekka täyttyi ajassa 16.45. Kova alku, lämpö sekä tuuli alkoivat tehdä tehtävänsä. Ekoilla kilsoilla varovaisemmin juossut superveteraani Mahlamäki alkoi saada meitsiä kiinni ja iski kantaan vähän ennen seiskaa. Kauaa ei Jokke jaksanut seuraani, vaan karkasi matkoihinsa. Kasi ja ysi olivat itelle kisan vaikeimmat kilsat, ja niissä Jokke keräsi kaulaa varmaan sen puoli minsaa. Vimosella kilsalla sain sentään hieman vauhtia nostettua, vaikka olo olikin kuin kalalla kuivalla maalla. Loppuaika omalla kellolla oli 34.07 ja järjestäjien aikaraudalla 34.12.

Illalla kurkku oli kuin kyynelkaasua hengittäneellä. Olis vissiin pitänyt juoda jotain kisan aikana.

Data: 3:13/3:17/3:25/3:25/3:25/3:27/3:28/3:36/3:36/3:22

1.6. Nahkiaisjuoksu 10km 33.11


Lähdimme aamulla ajoissa ajamaan kohti Nakkilaa ja Nahkiaisjuoksua. Niin vain, kun muksu on mukana, saimme aikaa tuhlattua Huittisten huoltamolla sen verran, että ehdimme pääkallopaikalle vain reilu puoli tuntia ennen lähtöä. Ilmoittautumiset, vermeiden vaihto ja eiku verkkaamaan. Aila oli onneksi sen verran väsynyt, että hyytyi jo parissa kilsassa unten maille. Ehdin kyllä kolme kilsaa juoksurattaiden kanssa pinkomaan, mutta mitään avausvetoja en tällä kertaa kerinny tekemään.

49-vuotiaan Mahlamäen Joken kanssa lähdettiin kaksin kärjessä kiertämään Nahkiaishölkän virallisesti mitattua kymppiä. Jokke veti ekan kilsan 3.15. Seuraava vedettiin rinta rinnan 3.17. Kolmas ja neljäs kilsa meni mun johdolla 3.19 ja 3.16. Sitten Jokke päätti iskeä Kokemäenjoen ylittävän sillan jälkeisessä ylämäessä. En pystynyt hänen nopeaan rytminvaihtoonsa vastaamaan ja eroa välillemme syntyi hetkessä noin kymmenen metriä.

Kuudennella kilsalla Joken selkä alkoi yllättäen lähestyä ja sain hänet nopeasti kiinni. Eiku ohi vauhtia samalla lisäten. Täyskäännöksen sisältänyt seitsemäs kilsa meni aikaan 3.18. Jokke jäi kuin jäikin muutaman askeleen ja päätin sitkeillä vimoset kilsat niin kovaa kuin pääsisin. Kahdeksas kilomeetteri kesti 3.17 ja yhdeksäs 3.12. Jälkimmäisessä oli toki Kokemäenjoen sillalle johtava alamäki. Viimeinen ylämäkivoittoinen kilsa meni pakaroita puristaen aikaan 3.21. Voittoaikani oli 33.11. Vihdoinkin kulku alkaa olemaan sitä, mitä pitäisi harjoitusten perusteella olla.

Data: 3:15/3:17/3:19/3:16/3:20/3:19/3:18/3:17/3:12/3:21

Sekä Niinisalon kymppi että Nahkiaisjuoksu ovat molemmat hyvin järjestettyjä ja lämminhenkisiä kilpailuja, eikä reititkään ole hitaimmasta päästä! Suosittelen!