keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

tasik-MM nuskoujnirepakaT


Kummallista menoa Teivossa. Kuva: Teivon Ravit

Teivossa käytiin eilen raviratojen takaperinjuoksun MM-kisat. Alunperin olimme menossa auttamaan järjestelyissä, emmekä aavistaneet lopulta osallistuvamme ko. kisaan. Osallistujia ei tässä lähdössä ollut kovinkaan monta, ja omaa osallistumiskynnystä madalsi myös kohtuulliset rahapalkinnot. Numerolappuja kiinnittäessä erehdyinkin hekumoimaan äärettömän helposta rahasta. "Voittajalle luvatut 300 euroa ovat käytännössä jo kädessäni", ajattelin.

Ennen lähtöä Miia Salminen veti mukavat alkulämmittelyt. Startti tapahtuisi useimpien ravihevoslähtöjen tapaan lähtöauton takaa. Tämä olikin ensimmäinen heikko kohta suunnitelmassani "varastaa" potti. Olen harjoitellut vain volttilähtöä, joten kiihdytys lähtöauton takaa oli uusi kokemus. Ei siis ihme, että startti meni pieleen ja jouduin kiertämään koko porukan ulkorataa myöten.

"Tässäkö tää ny oli", angstasin tilapäisesti, mutta luotin muiden hyytyvän puolen kilsan matkalla. Loppusuoran auetessa sainkin hyvin rytmistä kiinni, ja vatsoja tuli selkäpuolella vastaan roppakaupalla. Kuulutus kertoi Akseli Lahtisen pyllähtäneen edelläni, siis takanani, jo toisen kerran nurin. Näin jo sieluni silmin kuinka ohittaisin tuon maassa köllöttävän mestariraviohjastajan, kun samassa kaaduin itse hapottavine etureisineni persiilleen kaviouralle. Hah, eipä tarvinnut vilkuilla, että näkikö kukaan! Varmasti näki, koska koko Teivo oli täynnä totoajia :) Voittoon juoksi ja rahat taskuihinsa kahmi Teivon nuori kävelijälupaus Aleksi Ojala. Onnittelut! Akseli "juoksija-Minnan veli" Lahtinen kiri toiseksi, ja itse kynnin koko porukan kuudentena maaliin. Ex tempore -tempaus ei tuottanut kohdallani toivottua tulosta, mutta hauskaa oli.


Kilpailin ensimmäistä kertaa kauluspaita päällä, ja lenkkaritkin piti lainata ensimmäiseltä vastaantulijalta. Huomaa myös Terhin juoksuhame :) Kuva: Jaana Karra

teskoluT

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kalevan kisojen 4. päivä



Kalevan kisojen päätöspäivään kuului neljä kestävyysjuoksukilpailua. Ilma oli hieman viileämpi kuin aiempina päivinä, mutta keskeytyksiä nähtiin silti valitettavan monta. Onhan kyseessä sentään SM-kisat!

Naisten vitosella Annemari Sandell-Hyvärinen jatkoi siitä mihin torstaina jäi. Eka kilsa jälleen tappovauhtia, noin 3.12. Mukaan uskaltautui vain Johanna Lehtinen, joka joutui kuitenkin heittämään leikin kesken puolen välin paikkeilla. Varsinainen pääjoukko pysyi koossa aina vikalle kahdelle kiekalle saakka, jolloin nuori Sanni Klemelä kiristi etukäteistaktiikkansa mukaisesti vauhtia. Annukka vei voiton kelpo ajalla 16.15:47. Himmeimmistä mitaleista kävivät kiritaistelun Saara Pekkarinen ja Sanni Klemelä. Maaliin he tulivat mainitussa järjestyksessä.

Naisten kasin mitalikolmikko oli odotettu. Mari Järvenpää voitti, Suvi Selvenius otti hopeaa ja Annika Rikberg pronssia.

Miesten vitosen voittajaksi oli moni veikannut Matti Räsästä. Eikä kovin moni laskenut Obed Kipkuruitakaan mitalistiehdokkaaksi, kun tiedettiin hänen voittaneen viiden etapin kisan Tanskassa aiemmin tällä viikolla. Mutta niin vain Räsänen, Kipkurui sekä kympin voittanut Jussi Utriainen karkasivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa muulta joukolta. Jussi teki pääosin vetohommat, ja aina kun Räsänen meni keulaan, vauhti näytti putoavan. Jussi ratkaisi kisan hyvissä ajoin ja karkasi selvään voittoon. Matti Räsänen palkittiin hopealla ja Obed Kipkurui pronssilla.

Miesten tonnivitonen päätti nelipäiväiset kisat. Alkuvauhti oli varsin verkkainen, eikä tönimisiltä vältytty. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Jonas Hamm kaatui ilmeisesti Mikko Lahtion astuessa kantapäille. Tässä pienessä rytäkässä Niclas Sandells pääsi karkumatkalle, ja voitto näytti jo sinetöidyn hänelle. Loppusuora on kuitenkin joskus pitkä, ja Robert Rotkirch sekä Mikko Lahtio saavuttivat karkulaisen viime metreillä. Voitto meni iloisesti tuulettaneelle Rotkirchille. Sandells sai hopeaa ja Lahtio pronssia.





Naisten 5000m
1. Annemari Sandell-Hyvärinen Turun Weikot 16.15,47
2. Saara Pekkarinen Lapinlahden Veto 17.01,08
3. Sanni Klemelä Forssan Salama 17.04,72
4. Mira Tuominen Valkeakosken Haka 17.06,32
5. Maija Oravamäki Oulun Pyrintö 17.07,13
6. Merja Rantanen Lapuan Virkiä 17.15,00
7. Laura Skyttä Liedon Parma 17.18,50
8. Jaana Niemelä Turun Weikot 17.18,95
9. Elina Lindgren Oulun Pyrintö 17.26,38
10. Hanna Haavikko Turun Urheiluliitto 17.48,46
11. Sanna Kullberg Oulun Pyrintö 17.51,39
12. Anna-Mari Määttänen Forssan Salama 17.57,21
13. Saara Nikander Länsi-Uudenmaan Urheilijat 18.07,18
14. Jaana Honkanen Lapinlahden Veto 18.10,41
15. Janica Mäkelä Forssan Salama 18.13,78
16. Minna Kainlauri Lappeenrannan Urheilu-Miehet 18.15,10
17. Anni Hemminki Rovaniemen Lappi 18.34,91
18. Elli Hemminki Rovaniemen Lappi 19.05,18
Johanna Lehtinen Turun Urheiluliitto DNF




Naiset 800m
1. Mari Järvenpää Kokkolan Veikot 2.07,82
2. Suvi Selvenius Helsingin Kisa-Veikot 2.08,71
3. Annika Rikberg Borgå Akilles 2.09,43
4. Minna Järvenpää Kokkolan Veikot 2.09,56
5. Heidi Pappila Raision Kuula 2.12,09
6. Maija Saarinen Lahden Ahkera 2.13,03
7. Kaisa Tyni Haminan Ponteva 2.16,27
8. Aurora Holopainen Porvoon Urheilijat 2.18,07





Miehet 5000m
1. Jussi Utriainen Lahden Ahkera 14.10,35
2. Matti Räsänen Joensuun Kataja 14.16,83
3. Obed Kipkurui Sjundeå IF 14.24,67
4. Jarkko Hamberg Sjundeå IF 14.33,12
5. Joonas Harjamäki Seinäjoen Urheilijat 14.35,87
6. Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat 14.37,78
7. Henri Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat 14.42,55
8. Tuomas Jokinen Liedon Parma 14.48,80
9. Juho Pirkola Kälviän Tarmo 14.51,05
10. Aki Mustonen Kuopion Sisu-Veikot 14.53,57
11. Petteri Kuorikoski Kuortaneen Kunto 14.57,76
12. Jarkko Järvenpää Tampereen Pyrintö 15.03,68
13. Arto Ylä-Kotola Karhulan Katajaiset 15.07,50
14. Pekka Toivola Joensuun Kataja 15.09,17
15. Mikko Tyni Haminan Ponteva 15.31,05
16. Joni Hulkko Jalasjärven Jalas 15.50,24
17. Kalle Ruohola Jyväskylän Kenttäurheilijat 15.54,54
Timo Mäntylä Kuortaneen Kunto DNF
Jukka Kero Turun Urheiluliitto DNF
Konstantin Kutilainen Asikkalan Raikas DNF
Teppo Syrjälä Teivo Stayers DNF






Miehet 1500m
1. Robert Rotkirch Esbo IF 3.53,95
2. Niclas Sandells IK Falken 3.54,07
3. Mikko Lahtio Helsingin Kisa-Veikot 3.54,40
4. Riku Marttinen Heinolan Isku 3.54,78
5. Tommi Sundell Porin Yleisurheilu 3.57,54
6. Simo Wannas Helsingin Kisa-Veikot 3.57,83
7. Torsti Kettula Lahden Ahkera 3.58,19
8. Matti Viren Myrskylän Myrsky 3.58,46
9. Jukka-Pekka Kauppi Euran Raiku 3.59,54
10. Mikael Bergdahl Gamlakarleby IF 4.05,46
11. Aki Nummela Helsingin Kisa-Veikot 4.05,51
12. Väinö Klemola Kuopion Sisu-Veikot 4.07,29
13. Otto Hartikainen Virolahden Sampo 4.09,77
Jonas Hamm Lahden Ahkera DNF




Tulokset

Sandell-Hyväriselle tupla
Matti Räsäsellä hopeinen vire radalla

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Kalevan kisojen 3. päivä


Tähti!

Lämpötila jatkoi kohoamista Tampereella. Mitähän mittari mahtaa näyttää kisojen viimeisenä päivänä, kun Ratina oli tänäänkin aivan mieletön pätsi. Huhhuh!

Kalevalaisten kolmantena päivänä nähtiin hienoja venymisiä myös kestomatkoilla. Naisten tonnifemmalla Heidi Eriksson kiri yllätyshopealle ja Annika Rikberg palasi mitalikantaan loukkaantumisten jälkeen. Mari Järvenpää oli tietysti odotettu eurooppalaisen mailin kuningatar.

Miesten kasilla Robert Rotkirch teki juoksusta vauhdikkaan. Tämä kypsytti suurimman osan vastustajista, paitsi Mikko Lahtion, joka kiri helpohkoon voittoon. Pronssipallille kipusi yllättäjä Rami Oravakangas.


Naisten 1500 metrin lähtöviivalla mukavasti porukkaa.


Vikalla kiekalla alkaa olla jo yritystä.

Taustalla iloitsee Heidi Eriksson. Storbackan talliin jälleen yksi mitali. Hienoa!


Naiset 1500m
1. Mari Järvenpää Kokkolan Veikot 4.26,68
2. Heidi Eriksson IF Nykarlebynejden 4.27,32
3. Annika Rikberg Borgå Akilles 4.27,43
4. Saara Pekkarinen Lapinlahden Veto 4.27,84
5. Sanni Klemelä Forssan Salama 4.30,33
6. Hanna Haavikko Turun Urheiluliitto 4.31,12
7. Minna Järvenpää Kokkolan Veikot 4.31,50
8. Minna Nummela Helsingin Kisa-Veikot 4.32,47
9. Anna-Mari Määttänen Forssan Salama 4.34,59
10. Eeva Sajanti Nurmon Urheilijat -99 4.40,08
11. Sara Sajanti Nurmon Urheilijat -99 4.43,26
12. Katriina Välimäki Noormarkun Nopsa 4.48,06




Mikko Lahtio juoksi leikitellen mestariksi.

Granlund sai wanhalta mestarilta tukea.

Miehet 800m
1. Mikko Lahtio Helsingin Kisa-Veikot 1.48,77
2. Robert Rotkirch Esbo IF 1.49,45
3. Rami Oravakangas Pyhäjärven Pohti 1.50,44
4. Jonas Hamm Lahden Ahkera 1.50,99
5. Anders Lindahl IF Länken 1.52,71
6. Tommy Granlund Gamlakarleby IF 1.52,72
7. Mikael Bergdahl Gamlakarleby IF 1.53,52
8. Aki Nummela Helsingin Kisa-Veikot 1.54,77

Tulokset

Lahtio odottaa jo arvokisadebyyttiään
Lax ponnisti ennätyksellään kahdeksan metrin kerhoon

Anssi Raittila juoksi viidenneksi Swiss Alpine Marathonilla Sveitsissä. Tulokset
Obed Kipkurui voitti
Etape Bornholm-kisan (viiden osuuden kisa) Tanskassa. Tulokset

Heh

Kalevan kisojen 2. päivä



Kalevalaisten toisen päivän ohjelmassa olivat kestomatkojen osalta estejuoksut. Voittajiksi juoksivat odotetusti Sandra Eriksson ja Jukka Keskisalo.



Sandra Eriksson, ylivoimainen ykkönen!

Sannalta myös loistojuoksu!

Naiset 3000m esteet
1. Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden 10.15,25
2. Mira Tuominen Valkeakosken Haka 10.27,98
3. Eeva Sajanti Nurmon Urheilijat -99 10.37,74
4. Sanna Kullberg Oulun Pyrintö 10.42,45
5. Saara Skyttä Liedon Parma 10.48,32
6. Sara Sajanti Nurmon Urheilijat -99 10.50,48
7. Marika Jänkä Turun Urheiluliitto 10.53,94
8. Janica Mäkelä Forssan Salama 10.57,70
9. Jaana Honkanen Lapinlahden Veto 10.59,91
10. Tiia Taipale Turun Urheiluliitto 11.24,81
11. Hanna Hyvönen Varpaisjärven Vire 11.25,45
12. Heidi Gröndahl Juuan Jänne 11.32,40
13. Viivi Rantanen Nummen Kipinä 11.32,83



Jukka Keskisalo, miesten estejuoksun valtias.

Mikael ja Joonas jälleen kerran tiukassa loppukiritaistelussa.

Miehet 3000m esteet
1. Jukka Keskisalo Joensuun Kataja 8.33,21
2. Joonas Harjamäki Seinäjoen Urheilijat 8.54,24
3. Mikael Talasjoki Helsingin Kisa-Veikot 8.54,34
4. Teppo Syrjälä Teivo Stayers 9.09,19
5. Mikko Virta Turun Weikot 9.16,92
6. Jarkko Anttila Turun Weikot 9.18,31
7. Aleksi Ikonen Joensuun Kataja 9.21,66
8. Eemeli Saarelma Asikkalan Raikas 9.28,17
9. Arto Ylä-Kotola Karhulan Katajaiset 9.30,40
10. Joonas Lehtinen Turun Urheiluliitto 9.34,42
11. Rami Tuokko Naantalin Löyly 9.37,80
12. Tuomas Suni Nurmijärven Yleisurheilu 9.43,39
13. Aku Nikander Länsi-Uudenmaan Urheilijat 9.43,40
14. Joakim Träskelin IF Femman 9.45,94
15. Mattias Häyry Porin Yleisurheilu 9.54,69
Janne Ukonmaanaho Ylikiimingin Nuijamiehet DNF


Teppo taisteli hienosti neljänneksi.

Lahtio kasin alkueristä helposti finaaliin.

Häggblom verryttelee.

Karin Storbacka riensi nelosen voittoon.

Tulokset

Keskisalo löysi uudelleen rennon juoksun taidon

torstai 24. heinäkuuta 2008

Kalevan kisojen 1. päivä



Kalevan kisojen loppukilpailut polkaistiin käyntiin kävelijöiden toimesta. Ratinan suvannossa käveltiinkin omia ennätyksiä ja maailmanluokan menijät Kinnunen ja Kempas veivasivat kimpassa kuin Osakassa konsanaan. Naisten kävelyssä voittaja Marja Penttinen palasi voittokantaan parin vuoden vammajakson jälkeen. Kuvaa hänestä en saanut, kun olin itse samaan aikaan lenkillä, enkä huonolta kunnoltani kerinnyt Ratinaan ajoissa.

Kympit juostiin Ratinan pätsissä. Naiset olivat lauteilla miehiä aiemmin, joten lämpötila oli heille hieman korkeampi. Annemari Sandell-Hyvärinen lähti paahteesta huolimatta rivakasti liikkeelle. Ensimmäinen kilometri meni noin 3.15 vauhtia. Seuraavista sijoista kamppailivat pitkään Jaana Niemelä, Laura Skyttä ja Maija Oravamäki.

Miesten kympillä kärkiryhmä pysyi alkukilometrit suurehkona Jussi Utriaisen pitäessä ohjakset itsellään. Kisan jälkimmäisellä puoliskolla mitaleista taistelivat Jussin lisäksi Miika Takala ja Henri Manninen. Utriainen alitti hienosti puolen tunnin rajan, ja Takala palkittiin hopealla eli uransa ensimmäisellä Kalevalaisten mitalilla.

Vaikka sää oli kuin morsian ja sisäänpääsy oli ilmainen, niin Ratinan katsomossa oli turhan paljon tyhjiä paikkoja. Kun ei ymmärrä hyvän päälle, niin ei ymmärrä. Toivotaan Keskisalon tuovan enemmän populaa huomenna.



Kävelijävekkulit Kempas ja Kinnunen ottivat jälleen tiukasti mittaa toisistaan.

Naiset 10km kävely
1. Marja Penttinen Lapuan Virkiä 47.37
2. Karoliina Kaasalainen Nokian Urheilijat 48.50
3. Kati Penttinen Kuopion Nmky 51.05
4. Anne Halkivaha Oripään Vesa 53.34
5. Mikaela Löfbacka IF Vom 54.17
6. Jutta Jolkkonen Pyhäselän Urheilijat 54.55
7. Saara Mondillo Joensuun Kataja 56.15
8. Saara Saunamäki Toijalan Vauhti 57.08
9. Johanna Väliniemi Turun Weikot 58.32
10. Jenni Lahtinen Ikurin Vire 58.53
11. Heidi Viitaniemi Ikurin Vire 1.00.05
Tiina Muinonen Kenttäurheilijat-58 DNF
Titta Grönman Anjalan Liitto DNF

Miehet 20km kävely
1. Jarkko Kinnunen Jalasjärven Jalas 1.25.56
2. Antti Kempas Tuusulanjärven Urheilijat 1.26.08
3. Veli-Matti Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.30.43
4. Jani Lehtinen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.32.15
5. Heikki Kukkonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.37.48
6. Timo Viljanen Turun Weikot 1.38.24



Pohjoisen naiset jylläävät naisten kestävyysjuoksun kärjessä. Ylemmässä kuvassa Jaana Niemelä ja Maija Oravamäki Oulusta. Alemmassa fotossa Anni ja Elli Hemminki Rovaniemeltä.

Annugga otti kanssakilpailijoilta luulot pois jo ensimmäisellä kilometrillä.

Naiset 10 000m
1. Annemari Sandell-Hyvärinen Turun Weikot 34.53,18
2. Jaana Niemelä Turun Weikot 35.46,13
3. Laura Skyttä Liedon Parma 35.58,52
4. Maija Oravamäki Oulun Pyrintö 37.08,28
5. Elina Lindgren Oulun Pyrintö 37.25,66
6. Sari Juuti Kenttäurheilijat-58 38.19,79
7. Minna Kainlauri Lappeenrannan Urheilu-Miehet 38.24,93
8. Suvi Miettinen Jäppilän Urheilijat 38.32,43
9. Elli Hemminki Rovaniemen Lappi 39.59,34
10. Anni Hemminki Rovaniemen Lappi 39.59,44


Vesi teki kauppansa.


Jussi, Suomen paras kympinjuoksija 2008!

Miehet 10 000m
1. Jussi Utriainen Lahden Ahkera 29.46,55
2. Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat 30.16,76
3. Henri Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat 30.39,92
4. Juho Pirkola Kälviän Tarmo 30.55,11
5. Mikko Tyni Haminan Ponteva 31.34,79
6. Jukka Kero Turun Urheiluliitto 31.38,47
7. Marko Vaittinen Forssan Salama 31.41,56
8. Pekka Toivola Joensuun Kataja 31.44,98
9. Vesa Erojärvi Turun Weikot 31.47,77
10. Petri Kykyri Kälviän Tarmo 31.59,18


Petri Kykyri, Suomen huonoin kympinjuoksija 2008.

Ehkäpä illan iloisin mitalisti, Miika Takala.

Tulokset

Jarkko Kinnunen kiri 20 kilometrin kävelyn valtiaaksi
Annemari Sandell-Hyvärinen ja kahdeksas mestaruus
Jussi Utriainen vaihtaa syksyllä maastoon