keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kisakausi etenee

Joonas Harjamäestä tuli kolmas esteukko EM-rajan alle! Harjamäki pinni Espoon eliittikisoissa toiseksi. Joonaksen uusi enari kirjataan nyt luvuin 8.35,75! Naisten kolmosella Sandra Eriksson, Saara Pekkarinen, Heidi Eriksson ja Janica Mäkelä parantelivat myös ennätyksiään aikoihin 9.21,91, 9.29,45, 9.41,69 ja 9.48,91 Tulokset

Minna-Maria Kangas voitti eilen 3000 metrin estejuoksun Tukholmassa uudella henk.koht. ennätysajalla 10.21,13! Tulokset

Bob Tahrikin juoksi eilen esteet: maailman kärkiaikaan 8.03,72 Ranskan Metzissä. Tulokset. Väätäinen tiesi, että Tahrin maanmies Mahiedine Mekhissi-Benabbad paransi Bobin viikko sitten juoksemaa 2000m esteiden ME:tä aikaan 5.10,68 Reimsissa eilen! Tulokset

Huomisessa Sollentuna GP:ssä kilpailee useita suomalaisia. Tsemii!

Jämsän kestävyysjuoksukarnevaalit alkavat myös huomenna. Osallistujia on ilmoittautunut ennakkoon paremmin kuin monena vuonna. Mielenkiintoista nähdä, miten tilastoaikoihin perustuva eräjako toimii. Mainiota, että kisoja on lähdetty tällä tavalla uudistamaan.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Utriainen rikkoi EM-rajan

Jussi Utriainen rikkoi kympin EM-rajan 29 minuuttia Birminghamissa tänään! Jussin aika 10 000 metrillä oli 28.56,22. Upeeta! Mahtavaa!

Miehet 10000m
1. Stephen KIPROTICH UGA 27:58.03 PB
2. Marius IONESCU ROMANIA 28:54.83 PB
3. Jussi UTRIAINEN FIN 28:56.22 SB
4. Shawn FORREST AUS 28:58.21
5. Sean CONNOLLY IRL 29:02.50 PB
6. James WALSH LEEDS 29:04.62 PB
7. Tibor VEGH HUN 29:06.91 SB
8. Joilson DA SILVA BRA 29:07.53
9. Anthony FORD SALE 29:11.90 SB
10. Tsegezab WOLDEMICHAEL ERITREA 29:25.90 SB
11. Oskar KACK SWE 29:40.61 SB
12. Alex HAINS CARDIFF 29:46.10
13. Kevin SKINNER NEWHAM EB 29:50.44 SB
14. Tuomas JOKINEN FIN 29:50.61
15. Ian HUDSPITH MORPETH 29:55.56 SB
16. Matthew ASHTON AFD 29:58.90 SB
17. Tewoldeberhan MENGISTEAB ERITREA 29:58.98 SB
18. Jonathan WILLS B&W 30:00.01 PB
19. Amanuel HAGOS ESM 30:03.45 SB
20. Marcin FUDALEJ POL 30:05.50 PB
21. Russell DESSAIX CHIN AUS 30:13.93
22. Ben FISH BLACKBURN 30:28.16 SB
23. Matthew JANES BEDFORD 30:48.06
24. Hywel CARE WOODFORD G 30:50.29

Tulokset

Hyvää Juhannusta!

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Vihdoinkin normiviikko

Turistaan ny sitten paremman puutteessa omista reeneistä. Tässäpä viime viikon hölköttelyä...

Ma 14.6. Treeni: 12km

Ehtoolla satoi taas. Ei auttanut, lenkille oli silti mentävä. Kiersin rantoja myöden Edenille ja sieltä vielä Sarpatin kautta Nokian keskustaan. Ilma oli tosiaan happirikas. Sade lakkasi puolen tunnin lompottelun jälkeen. Lentsu alkoi olemaan voitettu kanta. Toki kurkkua vielä kutitti, mutta limantulo oli sentään loppunut. Lämpöä oli noin +15 astetta.

Ti 15.6. Treenit: ap. 9km, ip. 12km, sis. 10km TV

Kävin heittämässä aamunlenkin Kaupin urheilupuistossa. Kovin olivat hiljaisia aamuiset lenkkipolut. Ketään ei tullut vastaan. Vire oli hyvä.

Iltapäivä vierähti Ikeassa ja kun viimein jaksoin lenkille, oli kello jo yli kahdeksan. No, siihen mennessä sadekin oli jo loppunut, joten ihan hyvä vaan.

Mika piipahti vilkaisemassa kellarin tilannetta. Samalla reissulla hoitui iltalenkkikin. Tarkoituksena oli juosta tasavauhtista vähintään se kymppi. Suuntasimme jälleen kerran kohti Sorvaa. Menomatka kesti 19.37 ja paluu 19.48. Takastulomatkalla koitin kinnata vauhtia kovemmaksi, mutta silti tuloksena oli positive split.

Lämpötila öbaut +11 astetta ja taivas sadepilvistä rakoileva. Vire oli aamuiseen tapaan hyvä.

Ke 16.6. Treeni: 24km

Melkein nukuin päivän viimeisessä palaverissa. No, ei auttanut jäädä tiimitilan soffalle makoilemaan, vaan oli painuttava maantielle. Juoksin siis töistä kotiin. Alkumatka oli melkoista raahautumista. Pinnistelin pitääkseni sykkeet aisoissa, joten vauhti oli ihan matelua.

Ilma oli +15 astetta lämmin. Suuta alkoi kuivamaan jo puolessa matkaa. Havahduin toivomaan pienoista kesäsadettakin, mutta onneksi heräsin tähän päivään. Eikä sitä sadettakaan ilokseni tullut. Puolitoista tuntia lompoteltuani vire oli ylimmillään. Viimeinen vartti meni sitten väsymyksen puolelle. Hyvä rasvanpolttolenkki.

To 17.6. Treenit: ap. 8km, ip. 10km

Aamulenkillä ekat kymmenen minsaa kinkkasin kuin Pete muinoin Tirreniassa. Vasen pohje suli kuitenkin hieman matkan edetessä ja pystyin lopulta hiipimään kahdeksan kilsan aamulenkin Kaupin maisemissa. Vastaantulijoita oli yksi lenkkeilijä ja yksi puiden kerääjä. Lisäksi havaitsin ihmetyksekseni variksen ja naakan muurahaispesän kimpussa. Varislintujen jääkaappi?

Ehtoolla suunnistimme Koukun latupohjille. Kellarin eristeiden repiminen lämmitti sen verran lihaksia, että meno oli vaihteeksi kevyttä. Poissa oli myös aamuinen kankeus. Vasen akilles ja pohje toki jäykistelivät valitettavan tuttuun tapaan. Koukulla tuli kolme iloista sauvakävelijää vastaan. Ilta oli kaunis ja lämpöä +14 astetta.

Pe 18.6. Treeni: 9km

Ysin iltalenkura. Tuuli puhalteli reippaasti. Vire semivaikea.

La 19.6. Treenit: ap. 9km, ip. 14km, sis. 29min TV-kova

Aamulla ysin kiepaisu jäykin jaloin. Vastaan tuli jopa muutama muukin juoksija. Päivä sujahti isukin kanssa kellaria purkaessa.

Iltapäivällä alkoi tihkuttamaan vettä juuri silloin kun piti suunnata tiestölle. Kipitin tutulle Taivalkunnantielle kiskomaan TV-kovaa. Kintut olivat verkassa oikealla lailla löysät. Tiesin tänään kulkevan.

Lähdin höyryämään TV-kovaa alamäkeen. Aiemmissa kovissa olen kääntynyt takastulomatkalle Karhunperseenahteen alla. Nyt jatkoin matkaa vielä parisen sataa metriä jyrkkää ylämäkeä kiiveten. Ja eiku takas.

Paluumatkalla Nokiaa kohti juostessa hengitys kumma kyllä pelasi vieläkin ja jalat takoivat asfalttia hyvällä rytmillä. Alun perin tarkoitukseni oli juosta TV-kovaa yhteensä noin 25 minuuttia. Vire oli kuitenkin todella hyvä, joten jatkoin vielä viimeisen nyppylän laelle ennen silmien eteen aukeavia peltoja. Tällöin sain harjoitukselle mittaa 29 minuuttia. Menomatkalla keskisyke oli 167 ja palatessa 173.

Su 20.6. Treeni: 27km

Maisemanvaihtoa. Lähdimme Terhin kanssa vaihteeksi juoksemaan Lamminpään ulkoilureiteille. Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä noin +17 astetta.

Nakuttelin aluksi kohti Julkujärveä. Vire oli ihan hyvä, eikä vasen pohjekaan ahdistanut. Julkkarilta käännyin kohti Koukun majaa. Hiekkakuopalta laskeutuessa huomasin Koukulle vievän latupohjan kulkevan soista sähkölinjan pohjaa. Sen verran märältä näytti, että kurvasin suosiolla toiselle tielle. Tää hevosten polkema reitti päätyi lopulta Julkujärven pohjavedenottamoon. Eiku takaisin hiekkakuopalle ja sieltä uusi suunta Puuvuorelle. Sinne asti en koskaan päässyt, kun aikani poluilla harhailtuani putkahdin lopulta Pinsiöntielle.

Päätin palata takaisin Julkkarin majalle ja lompottaa sieltä takaisin Lamminpäähän. Majalla eksyneen näköisinä pyörinyt pyöräilevä pariskunta kyseli tietä Koukun majalle. Kerroin suunnan ja millaista maastoa siellä oli odotettavissa. "Sitten otetaan pyörät kantoon", tokaisi nainen kuultuaan vetisestä reitistä. No, sinnepäin he sitten reippaina porhalsivat.

Lamminpäähän saapuessani kello oli käynyt vasta kaksi tuntia, joten juoksin sakkolenkiksi Lamminpään hautausmaan kertaalleen ympäri ja kurkkasin vielä Ylägrillin tarjonnan. Teivoon palatessa mittari kertoi kilsoja kertyneen 27.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Räsänen median valokeilassa

Tuoreimmassa Athletics Weeklyssa on aukeaman kooste Watfordissa juostuista British Milers Clubin -kisoista. Räsäsen Matti oli päässyt ilahduttavasti kuviin. Erä-Jormanakin tunnettu karju voitti vitosen a-erän uudella henkilökohtaisella ennätysajallaan 13:42.6h. Kuvan alla vielä video kyseisestä lähdöstä. Vitosen jäniksenä toimi yksi brittien ykköstykeistä: Andy Vernon.


Athletics Weekly
June 17, 2010
Page 17


Visit http://www.athleticos.org/ for more Videos

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

4Athletics GP


Tampereen 4Athletics GP kisailtiin kylmässä säässä ja lähes tyhjän katsomon edessä. Nimekkäät urheilijat, kuten järjestävän seuran omat pojat Evilä ja Järvenpää, eivät olleet houkutelleet katsojia paikalle. Liekö mainostuksen puutetta vai mitä? Kylmän sään huomioiden urheilijat venyivät ihan mukaviin tuloksiin.

Naisten tonnivitosella eka kierros mentiin Sandra Erikssonin johdolla.
Minna Nummela lisäsi vauhtia ratkaisevasti. Mari Järvenpään viimeisen kierroksen loppukiri painoi loppuajan alle neljän ja puolen.

Naiset 1500m
1. Mari Järvenpää KokkVei 4.27,70
2. Sandra Eriksson IFNykn 4.29,87
3. Heidi Eriksson IFNykn 4.29,95
4. Heidi Pappila RaisKu 4.32,19
5. Minna Nummela HKV 4.32,73
6. Kaisa Tyni HamPo 4.34,64
7. Zenitha Eriksson IFNykn 4.40,54
8. Haukilahti Anette AlatPi 4.43,44
9. Johanna Matintalo LiedPa 4.47,76
10. Johanna Pura ForssSa 4.57,73
11. Roosa-Maria Mattila LiedPa 5.02,77
12. Janina Heino SiikSi 5.07,35
13. Anni Pura ForssSa 5.22,57

Miesten kasin A-erässä jäniksen perään uskalsi lähteä vain Tommy Granlund. Eroa seuraaviin oli ekan kiekan jälkeen jo reilut parikymmentä metriä.
Robert Rotkirch saavutti hyytyvän Granlundin loppusuoralla. Tuomo Salonen irvistää kolmantena.
Granlund piti etumatkansa ja voitti kahden sadasosan turvin.
Liian hapokasta?
Ei sentään.

Miehet 800m A-erä
1. Tommy Granlund GamlakIF 1.50,85
2. Robert Rotkirch EsboIF 1.50,87
3. Tuomo Salonen EspTa 1.51,14
4. Rami Oravakangas PyhäjPo 1.52,06
5. Jouko Juntunen TampPy 1.54,86
6. Jari Räsänen PolvijU 1.57,99
7. Ville Borgmästars IKFalken 1.58,21
8. Teemu Raittinen KurikRy 1.59,98
9. Jonathan Rotich LiedPa 2.00,25
10. Iiro Heino PorinYU 2.01,41
11. Jouni Hautamäki HonkajsU 2.03,08
Mikko Raittinen KurikRy DNF

Tulokset

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Sotteville

Kaksi alle EM-rajan...

Miehet 3000m esteet
1. 8'16''22 MBUGUA Bernard (Ken)
2. 8'24''07 TERER Patrick Kipyego (Ken)
3. 8'30''22 KESKISALO Jukka (Fin) kkk
4. 8'30''79 FARNOSOV Andrey (Rus)
5. 8'36''30 UKONMAANAHO Janne (Fin) PB
6. 8'38''37 ABDI Youcef (Aus)
7. 8'39''57 LAKHAL Irba Lille Metropole Athletisme
8. 8'44''15 OUBASSOUR Hassan Stade Sottevillais
9. 8'51''26 PAVELEV Aleksandr (Rus)
10. 9'00''17 SEMLALI Tahar (Mar)
11. 9'03''46 ZILALI Abdelhakim Amsl Frejus/saint Raphael Athl
- AB TBIBI Said (MAR) Stade Sottevillais



Matti Räsänen juoksi voittoon BMC-kisojen vitosella Watfordissa. Räsäsen voittoaika 13:42.6 alittaa Barcelonan EM-rajan, on kauden kotimainen kärkiaika sekä myös hänen uusi ennätyksensä. Mannisen Henrin aika oli 14:14.4 ja sija 13. Aika on Henaattorin enari! Loistavat juoksut suomalaisilta!

Tulokset

Suvi-ilta

Kympin lähtöä.

Yleensä Forssan Suvi-ilta on juostu paahtavassa helteessä. Tänä vuonna poikettiin tutusta kaavasta, kun lämpötila oli noin 13 astetta ja ilmassa leijui sateen uhka. Lisäksi Forssassa tuuli niin kovaa, että laineet kävivät jopa juoma-asemilla mehumukeissa. Puuskittainen ja kova tuuli puhalsi reitillä menomatkalla juoksijoiden selkien takana ja paluumatkalla vastaisena. Olosuhteet vaikuttivat loppuaikoihin, mutta ennätyksiäkin nähtiin ja koettiin.

Seurasin lähinnä puolimaratonia, joten seuraavassa siitä havaintoja. Käsikirjoitus oli jo ennakkoon selvä, kun näki tuulen suunnan ja voiman. Menomatkalla pidettäisiin vauhtia. Näin myös kävi. Puolimaran ekalla puolikkaalla kärkiporukan muodostivat Jussi Utriainen, Mårten Boström, Obed Kipkurui ja Petteri Muukkonen. Kääntöpaikan jälkeen vauhti tasaantui niin kärjessä kuin hieman sen takanakin. Utriainen lisäsi lopulta vauhtia viimeisellä kolmella-neljällä kilometrillä. Tällöin kärkijoukosta putosivat ensin Muukkonen, sitten Boström ja viimein Kipkurui.

Myötätuuleen.

Naisten kisassa kaksikko Maria Söderström ja Laura Markovaara painelivat rinnakkain yhtä matkaa noin 17 kilometriin asti. Tässä kohtaa hieman taaempana juossut Sanna Kullberg otti kaksikon kiinni. Maria ja Sanna lisäsivät sitten vauhtia, ja Laura alkoi jäädä. Urheilukentälle Sanna ja Maria tulivat rinta rinnan, ja viimeisillä sadoilla metreillä käytiin armoton kirikamppailu. Piinkova kirinainen Maria oli jälleen maineensa veroinen, ja onnistui repimään Sannaan voittoon tarvittavan eron. Sannan puolikkaan ennätys parani tuulesta huolimatta viitisentoista sekuntia.

Ja siellä Vorssassa oli niin mukavaa...

Täällä lisää kuvia...

Miehet 10km
1. Takala Miika JKU 0:31:53
2. Nieminen Jaakko JKU 0:32:07
3. Niinistö Antti-Pekka Turun Weikot 0:32:10
4. Hellsten Juha Turun Weikot 0:32:28
5. Kanyari David Sjundeå IF 0:32:45
6. Partanen Marko Keuruun Kisailijat 0:32:50
7. Oporta Joonatan Oulun NMKY 0:33:09
8. Henriksson Miika Viipurin Urheilijat 0:33:46 
9. Virtanen Tapani HKV 0:34:09
10. Laamo Ami Rakennustoimisto Laamo Oy 0:35:28

Naiset 10km
1. Nikander Saara LUU 0:37:49
2. Kainlauri Minna Lappeenrannan Urheilu-Miehet 0:38:08
3. Kero Andreina Turun Urheiluliitto 0:38:33
4. Määttänen Anna-Mari Forssan Salama 0:38:39
5. Lahtinen Anna PHSOTEY 0:40:10
6. Elovaara Jonna Halikko 0:43:02
7. Tuunanen Mervi Kuopion Vipinä 0:44:17
8. Kero Anne Turun Urheiluliitto 0:44:54
9. Halonen Terhi Teivo Stayers 0:45:36
10. Mustonen Leena Siilin Rasti 0:46:29

Miehet puolimaraton
1. Utriainen Jussi Lahden Ahkera 1:07:54
2. Kipkurui Obed Sjundeå IF 1:08:25
3. Boström Mårten Sjundeå IF 1:09:11
4. Muukkonen Petteri Sjundeå IF 1:09:30
5. Randelin Kimmo Kuopio 1:12:45
6. Nissinen Harri Imatran Urheilijat 1:12:54
7. Salo Jukka Teivo Stayers 1:13:00
8. Mahlamäki Jouko Lauttakylän Luja M45 1:13:02
9. Vaittinen Marko Forssan Salama 1:13:26
10. Kykkänen Seppo TU-38 M50 1:16:36

Naiset puolimaraton
1. Söderström Maria HIFK 1:18:25
2. Kullberg Sanna KU-58 1:18:28
3. Markovaara Laura Tammelan Atomi 1:18:45
4. Mäyrä Eveliina Kuopio 1:21:05
5. Utriainen Pauliina Lahden Ahkera 1:23:46
6. Haikka Stina Forssan Salama 1:24:40
7. Salonen Jaana Turun Urheiluliitto 1:27:46
8. Pokka Kirsti Leppävasaran Sisu N45 1:32:25
9. Mäkinen Sari Turku N40 1:32:37
10. Vartiainen Mirja Helsinki 1:33:01

Miehet maraton
1. Kirjavainen Pirkka Tammelan Ryske 2:46:30
2. Inkinen Janne Koskisen Oy-Taloteollisuus 2:47:57
3. Leppänen Petri Kangasala 2:53:02
4. Lehtoaho Vilho Arkkitehtuuritoimisto Lehtoaho Oy M40 2:54:21
5. Virta Markku Loimaan Leisku M50 2:56:42
6. Orte Juha Maskun Kataja M40 2:56:56
7. Osjamets Madis Maves Ltd 2:58:29
8. Jääskeläinen Jouko Forssan Salama M40 2:59:02
9. Pettersson-Fernholm Kim Esbo IF M40 2:59:24
10. Niemelä Mika Helsinki 2:59:35

Naiset maraton
1. Salminen Pauliina KU-58 3:18:20
2. Lehtonen Kati Sulkavan Urheilijat -41 3:24:44
3. Matoniemi-Granholm Marjo Kangasala N40 3:27:26
4. Wolff Marianne Espoo N45 3:29:20
5. Kauppila Mirka Lahti 3:29:52
6. Naumanen Päivi Varalan maratonklubi N50 3:38:41
7. Sivosavi Outi Liedon Luja N45 3:39:30
8. Lehtikangas Kaisu HESOHÖKE N45 3:42:57
9. Saastamoinen Erikka Rajamäki 3:43:03
10. Räisänen Riikka Järvenpää 3:44:33

Tulokset

Harjamäki seitsemäs

Joonas Harjamäki oli NCAA:n mestaruuskisojen estefinaalissa seitsemäs ajalla 8.44.58. Sijoittuminen kahdeksan sakkiin toi hänelle All-American-statuksen. Loppukilpailun voitti Matt Hughes huikealla kahden kierroksen loppukirillään (64 & 62s).

Miehet 3000m esteet
1. Matt Hughes JR Louisville 8:34.18 
2. Donn Cabral SO Princeton 8:38.90
3. Hillary Bor JR Iowa State 8:39.11
4. John Sullivan JR Stanford 8:42.97
5. Gilbert Limo JR Texas Tech 8:43.70
6. Steve Sodaro JR California 8:44.06
7. Joonas Harjamäki JR Lamar 8:44.58
8. Richard Nelson SR Brigham Young 8:45.63
9. Julian DeRubira SR Santa Barbara 8:49.34
10. John Martinez SR NC State 8:53.33
11. Stephen Finley JR Virginia 9:00.61
12. De'Sean Turner SO Indiana 9:03.61
13. Barnabas Kirui SR Mississippi 9:03.64
-- Brett Hales JR Weber State DNS

Tulokset

torstai 10. kesäkuuta 2010

Harjamäki juoksi finaaliin

NCAA:n mestaruuskisoissa Oregonin Eugenessa juostiin viime yönä Suomen aikaa 3000 metrin esteiden välierät. Joonas Harjamäki juoksi jälkimmäisessä erässä tavoitellusti kuuden joukkoon ja selvitti itsensä perjantain finaaliin ajalla 8.45.17.

Tulokset

Lähihistorian siipien havinaa... Jan-Erik Salo juoksi NCAA:n mestisten esteissä viidenneksi vuonna 2001. Tuolloin Salon aika finaalissa oli 8.43.40. Ainoana suomalaisena kestävyysjuoksijana voittoon on noissa yliopistoskaboissa juossut Tytti Reho 800 metrillä vuonna 2000...

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Esteissä nostetta

Kauden kotimaiset estetilastot kohentuvat mitä todennäköisemmin entisestään tällä viikolla. Jo aiemmin tällä kaudella esteet aikaan 8.39.22 juossut Joonas Harjamäki kilpailee NCAA div. I:n, eli ts. jenkkien yliopistojen, mestaruuskisoissa Eugenessa huomenna välierien merkeissä ja toivottavasti myös perjantain finaalissa. Raasto kyseli Joonakselta viimeisimmät kuulumiset. Kannattaa tsekata! Letsrun.comin NCAA:n mestisennakosta voi tutkailla kisojen tasoa...

Tulospalvelu

Euroopan mestari Jukka Keskisalo puolestaan avaa estekautensa Ranskan Sottevillessa lauantaina. Ranskan Lähtölistoilta löytyy myös Oordegemissa kälyisen kympän päähän EM-rajasta jäänyt Janne Ukonmaanaho. Runtua koko köörille! Karatkaa kovaa!

Esteitä juostaan kohtuullista ravia muuallakin. Mekhissi-Benabbad tyrkkäsi kauden avauskisassaan 8.08.82!

lauantai 5. kesäkuuta 2010

IFAM + Stokis + EC 10000m

IFAM eli International Flanders Athletics Meeting käydään Belgian Oordegemissa tänä iltana. Kisoissa on mukana iso nippu kotimaisia atleetteja. Iltapäivällä juostussa miesten kasin C-erässä Espoon Tapioiden Tuomo Salonen kohensi ennätystään lukemiin 1.51.22! Tuomo voitti eränsä.

Naisten kasilla Suvi Selvenius sijoittui neljänneksi juoksemalla kauden kotimaisen kärkiajan 2.05.58.

Miesten kasin B-erässä Tommy Granlund juoksi kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 1.49.60.

Naisten tonnifemmalla Heidi Eriksson sijoittui kuudenneksi ajalla 4.23.27. Miesten tonttuvitosen B-erässä Riku Marttinen juoksi 3:46.34. A-erässä Mikael Bergdahl paransi omaa ennätystään lukemiin 3.41.41. Mikä hienointa, Bergdahlin aika alittaa EM-rajan! Hän oli erässään viides.

Janne Ukonmaanaho paransi esteissä omaa enariaan reilulla kymmenellä sekunnilla aikaan 8:38.10! Aika jää vain kymmenyksen EM-rajasta...


Miehet 800m C-erä
1. Tuomo Salonen 1:51.22 PB
2. Tytgat Lander BEL 1:51.58

Naiset 800m
1. Abeba Arigawi ETH 2:02.90
...
4. Suvi Selvenius 2:05.58 kkk
...
10. Heidi Pappila 2:08.52

Miehet 800m B-erä
1. Jan Masenamela RSA 1:49.51
2. Tommy Granlund 1:49.60 kkk

Naiset 1500m
1. Julliet Chekweli UGA 4:18.73
...
6. Heidi Eriksson 4:23.27

Miehet 1500m B-erä
1. Alastair Hay GBR 3:42.66
6. Riku Marttinen 3:46.34

Miehet 1500m A-erä
1. Olivier Collin CAN 3:38.25
...
5. Mikael Bergdahl 3:41.41 PB
...
9. Niclas Sandells 3:44.28

Miehet 3000m esteet
1. Desmet Pieter BEL 8:30.96
...
3. Janne Ukonmaanaho 8:38.10 PB ja kkk

Tulokset



Marseillen Euroopan cupin kympillä Suomea edustivat Jussi Utriainen ja Tuomas Jokinen.

Miehet 10000m B-erä
1. 28'44''19 GARDZIELEWSKI Arkadiusz (Pol)
2. 28'57''95 PIMENTEL Licinio (Por)
3. 29'11''39 EL KALAI Youssef (Por)
4. 29'13''37 ZIOINI Badre Din France
5. 29'21''90 FORD Anthony (Gbr)
6. 29'31''06 BUTTAZZO Gian Marco (Ita)
7. 29'39''85 UTRIAINEN Jussi (Fin)
8. 29'44''75 SKINNER Michael (Gbr)
9. 29'48''98 JOKINEN Tuomas (Fin)
10. 30'00''90 NICHOLLS Phil (Gbr)
11. 30'08''60 ERTAS Murat (Tur)
12. 30'15''34 WARMBY Mark (Gbr)
13. 30'22''27 THORNTON Gary (Irl)
14. 30'40''66 BEKELE Atelaw Yeshetel (Bel)
15. 30'51''26 GAMONAL Miguel Angel (Esp)

Miehet 10000m A-erä
1. 27'28''86 FARAH Mo (Gbr)
2. 28'12''83 MEFTAH Abdellatif France
3. 28'13''82 MARTINEZ José Manuel (Esp)
4. 28'17''39 SILVA Rui Pedro (Por)
5. 28'31''12 CHABOWSKI Marcin (Pol)
6. 28'32''20 FITSCHEN Jan (Ger)
7. 28'33''22 REUNKOV Ajeksey (Rus)
8. 28'39''05 MEUCCI Daniele (Ita)
9. 28'44''05 ROCHA José (Por)
10. 28'44''70 RYBAKOV Yevgeniy (Rus)

Naiset 10000m
1. 31'13''58 MONTEIRO Inès (Por)
2. 31'23''86 MOCKENHAUPT Sabrina (Ger)
3. 31'26''55 MOREIRA Sara (Por)
4. 31'55''53 ERDOGAN Meryem (Tur)
5. 32'02''04 DAUNAY Christelle France
6. 32'23''44 MURRAY Freya (Gbr)
7. 32'25''61 RIBEIRO Fernanda (Por)
8. 32'44''40 JARZYNSKA Karolina (Pol)
9. 32'48''69 MIKITENKO Irina (Ger)
10. 32'49''07 YELLING Hayley (Gbr)

Tulokset



Leena Puotiniemi sijoittui Tukholman maratonilla upeasti kahdeksanneksi ennätysajallaan 2.47.39! Kilpailun voitti isäntämaan Isabellah Andersson ajalla 2.31.35. Miesten kisan voitti Kenian Joseph Langat ajalla 2.12.48. Paras suomalainen oli 19. sijoittunut Johan Ehrs 2.32.44. Hemmilän Jarikin porhalsi 2.45.08.

Maraton: 1) Isabellah Andersson Ruotsi 2.31.35, 2) Aberash Tesfaye Etiopia 2.37.20, 3) Seada Kedir Etiopia 2.37.28, 4) Irina Mashkantseva Venäjä 2.43.43, 5) Irina Kozubovskaja Venäjä 2.44.47, 6) Gladys Chebet Kenia 2.44.56, 7) Gabriella Samuelsson Ruotsi 2.46.33, 8) Leena Puotiniemi Suomi 2.47.39 ... 20) Ida-Maria Leivo Suomi 3.01.59, 24) Tiina Puranen Suomi 3.04.20, 28) Riina (o.s. Tolonen) Vilén Suomi 3.07.43, 30) Kukka-Maaria Mustonen Suomi 3.09.01, 39) Laura Koskinen Suomi 3.12.36...

Maraton: 1) Joseph Langat Kenia 2.12.28, 2) Johannes Kekana Etelä-Afrikka 2.16.09, 3) Jonah Kemboi Kenia 2.16.47, 4) Hillary Kipchumba Kenia 2.16.56, 5) Daniel Yego Kenia 2.19.35, 6) Adil Bouafif Marokko 2.21.47, 7) James Bett Kenia 2.22.09, 8) Erik Petersson Ruotsi 2.23.46, 9) Kristoffer Österlund Ruotsi 2.24.14, 10) Martin Kjäll-Ohlsson Ruotsi 2.26.15, 11) Getumeferia Feklu Etiopia 2.26.49, 12) Anders Szalkai Ruotsi 2.26.51 ... 19) Johan Ehrs Suomi 2.32.44, 20) Marko Heiskanen Suomi 2.32.56, 32) Matti Teittinen Suomi 2.38.42, 37) Sakari Hukka Suomi 2.40.06, 39) Arto Perttilä Suomi 2.40.58, 42) Harri-Pekka Tikkanen Suomi 2.41.45, 45) Tomi Halme Suomi 2.42.20, 62) Jari Hemmilä Suomi 2.45.08...

Tulokset