torstai 22. joulukuuta 2005

Jouluja!



Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta ite kullekin!

Meikäläinen vetäytyy pikkuhiljaa joulunviettoon joten palailen langoille ensi vuoden puolella. Eurajoella saattaa näkyillä..

Ai niin, Onnea vielä Helsingin suuntaan eräille tulevan juhlapäivän johdosta!

Giant Robot: Konevitsa

keskiviikko 21. joulukuuta 2005

Vuoden lyhyin päivä

Talvipäivänseisaus on siis tänään, tosi pimeetä..

Eilen ehtoolla tuli todella hauska "musiikki-talkshow", Iirottelua. YLEn buffin mukaan: "Iiro Rantalan kanssa YLEn musiikkistudiossa oli Leif Segerstam ja Anna-Mari Kähärä. Sekä pehmoleluja, kaksi flyygeliä, päälle puhumista ja herkkiä lauluja.." '

Meno oli tosiaan hulvatonta, jopa niin hervotonta että välillä kävi mielessä että vetääks noi tahallaan överiks, ts. parodioivat ns. stereotypiaa "hulluista" taiteilijoista. Koska en tunne em. henkilöitä en osaa sanoa kuinka paljon katsojia vietiin, mutta hauskaa oli takuulla ruudun molemmin puolin. Toisaalta pomoni mukaan Segerstam on juuri niin hullu kuin positiivisessa mielessä olla voi. Leifhän johti heidän konserttiaan taannoin.. Lisäksi olen aina ihaillut, joidenkin ihmisten voisko sanoa lapsenomaista, no ainakin vilpitöntä innostusta ja intohimoista suhtautumista omaa "juttuaan" kohtaan oli se sitten musiikki, urheilu tai joku muu.

Iiro, miksi ohjelmassa esiintyy pehmoleluja?

"Kapellimestari
Segerstam toi ne – kaksi yksisarvista ja yhden vompatin – mutta minulla ei ole aavistustakaan, miksi."

Olet laihtunut viime aikoina. Et kai vain ole erehtynyt urheilemaan?

"Olen erehtynyt sekä hölkkäämään että uimaan. Ja koska olen addiktoituvaa ihmistyyppiä, harrastan niitä nykyisin joka päivä."

Kenties näemme Iiron joskus viivalla.. Iirottelua tulee vielä neljä kertaa tiistaisin klo. 19.10 tv1:llä, suosittelen.

Suunnistustaustalla ja ilman sen kummempia ratatreenejä 101 maratonia (Ruotsin ennätys 2.10.38, 4. sija MM-Helsinki 1983 ja vielä veteraani-ME 2.15.51 45-vuotiaana!) ja niistäkin 70 alle 2.20 juossut Kjell-Erik Ståhl täyttää 17. helmikuuta 60-vuotta! Ruostumattoman teräsmiehen (Ståhl-mannen) tavoitteena on rikkoa kuuskymppisten maailman ennätys 2.38.15 Tukholman maratonilla ensi kesäkuussa.

"Om du analyserar din egen träning när du var som bäst – vad var det som gjorde dig så bra?
– Jag hade ju en bra grund från orientering och banlöpning när jag började med maraton. Som maratonlöpare sprang jag 17–19 mil i veckan och nästan uteslutande på skogsstigar och grusvägar. Distanspassen gick i fyraminutersfart på morgonpassen och i 3.45-fart på kvällen. Oftast kring en mil på morgonen och mellan 10 och 20 km på kvällen. Förutom mitt Brösarpspass på 30–31 km i tuff terräng som jag sprang fem gånger med tio dagars mellanrum inför viktiga lopp så blev de sällan långpass. Däremot kunde de till exempel bli 14 + 21 km på en dag fördelat på två pass. Jag sprang ju många maror och det är ju den bästa formen av långpass! Den här träningsmixen passade mig bra.

Hur såg kvalitetsträningen ut?
– Jag körde 1–2 intervallpass i veckan som kunde vara till exempel 1000:ingar, 700:ingar eller 400:ingar på cykelväg. Jag hade en 430 m-sträcka som jag kunde springa 10 gånger med ett snitt på 72 sekunder. Då startade jag var 90:e sekund så vilan blev knappt 20 sekunder. Jag körde alltid kvalitetspassen på asfalt. Det var det logiska eftersom jag tävlade på det underlaget. Bana tränade jag nästan aldrig på under maratonkarriären."

Hurja ukko! Näin harrastelijaa kyllä kummastuttaa miksei suomalaisilla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kulje.. Luultavasti tää Ståhlkin kävi juoksemisen ohessa kolmivuorotöissä hiilikaivoksella.. :) Leikki leikkinä, mutta muistuu vaan mieleen viime kevään surkuhupaisa spekulointi ettei MM-rajaa 2.18 voi juosta Suomessa.. Miksei muka voi? Olen omin silmin nähnyt!

Sinkkonenko se Opan sivuilla höyryää vaiko Höyry ite? Jokatapauksessa Provokaattori herättää ajatuksia..

maanantai 19. joulukuuta 2005

Teuvot juhli

Lauantai alkoi Teivo cupilla. Kirpeähkö sää verotti osallistujamäärää ja heikensi loppuaikoja, joillakin..


Mitä Matin takana tapahtuu?

Kake on puhunut.

Pukkikin kilisi joukon jatkona. Mikä oli pukin sarja, M700+?

Teppo voitti taas, boring..

Ehtoolla vietettiin teuvojen pikkujouluja. Oltiin taas juhlien järjestäjinä joten ei ossoo sanoo miten suju, kait ihan mukavasti hetken improvisaatiolla toteutetuksi.. Valta vaihtui, pitkäaikainen puheenjohtaja Mannerin Pekka ojensi nuijansa Rouhiaisen Jaskalle, vamos! Uusia atleettejakin saatiin vahvistukseksi tulevaisuuden veteraanisarjoihin: Turusta Sami Valtonen, Jokioisista Stenholmin Toni, Lapualta Juha Hirsimäki ja paikallinen kyky, jo syksyllä hyvin juossut, triatleetti Jarmo Hast. Jälkimmäinen nimi keskittynee enemmän seuraaviin olympialaisiin saalistamalla pisteitä ympäri maailmaa.. Santtukin oli kuulemma nähty lenkillä :) Viime viikolla omat treenit meni vähän heikommin kun leikattu jalka otti yllättäen itteensä edellisviikonlopun harjoitteista. No, tänään jalka tuntuu paremmalta, ainakin vielä.. kop, kop.. Eikun armoton kosto päälle..

Uutinen: Eilen ilmestyneessä Hesarissa oli Jari Hemmilän nimitys uuden Juoksu-lehden päätoimittajaksi, julkaisija on Ride Media. Mogulin blogi onnittelee valmentajaa! Ensimmäinen numero ilmestynee alkuvuodesta..

Iconcrash: Concordia (mp3) ja Heaven's Map (video)

perjantai 16. joulukuuta 2005

Testit testissä

Isäukon mietteitä testijuoksuista.

"Mielestäni tällaisista testeistä olisi hyötyä kunnonseurannassa nykyäänkin niin kuntoilijalle kuin huippujuoksijalle. Lyhyt, muutaman kilometrin mittainen pyrähdys ei tuo esille harjoitteluvauhteihin tarvittavaa osviittaa. Ohjesääntönä olisi että 60-120 km viikossa harjoittelevat tyytyisivät 16 km aikakokeeseen ja yli 120 km viikossa juoksevat käyttäisivät 20 kilometriä."


Olen Jaakopin kanssa samaa mieltä. Huomenna juostaan jälleen Teivossa 5km testijuoksu. En keksi mitä tuo vitonen antaa valmentajalle tai atleetille testimielessä? Minusta se kertoo lähinnä päivän vireestä. Ehdotukset matkan pidentämisestä vähintään kymppiin ovat kaikuneet kuuroille korville, joten pidemmän testin/treenin haluavat ovat juosseet alle vitosen tmv. Itse olen juossut Teivo cuppia ihan treenimielessä.

Taannoin juostiin Porissa Toivolan Jukan porukoiden mukana 15km TV-testiä ahkeraankin, siitä sai alkavan jakson treenivauhdit kohdilleen.. En tiedä miten "perinne" on jatkunut. Luultavasti Katinkurussa sahataan vieläkin kolmosen pätkää kun noita uusia Toivoloita näyttää nousevan edelleen :)

Perjantaisynkistelyt tarjoaa Nick Cave and the Bad Seeds. Bratwurstin purijat yrittävät pilata neljän vuoden takaisia keikkataltiointeja pölisemällä mestarin päälle, anteeksiantamatonta.. o tempore, o mores :(

torstai 15. joulukuuta 2005

Sata on päivän sana!

Nimittäin kävijämäärä täällä ylitti sadan tänään kello 12.11:14, hiphei!

Suunnistajien uusi päävalmentaja Janne Salmi pistää pihkaniskat juoksemaan, hyvä!

"Last weekend in Pajulahti we started the season with the renewed Finnish National Team. Salmi wants us better runners. That is, of course not, the thing that counts in summer, though the results. Still one need good physical capacity to be able to fight for top places in Denmark, Ukraine, Czech Republic, Hungary etc. We had to run 5000m test in Vierumäki hall (200m track), but when it was the time I was the only one on the line of men's team. In the middle of tough training I managed 15'13", which pleases me. It's easier to start training, when you are in shape."

Kovaa ne suunnistajat juoksee jo nyt kuten Måre on osoittanut.

Vähän möykettä tylsään työpäivään ...And You Will Know Us By The End of Trail. Varsinkin biisi Intelligence futaa aina.. Paras albumi näiltä on toistaiseksi tämä, nimen mukaan "koodarin päiväuni", Source Tags and Codes, mikä tietenkin käsittelee aivan muita aiheita.. Maistiaisiksi siltä löytyy vaikka videopläjäys: Another Morning Stoner.

Työkaveri lähti Intiaan pariks vuodeks..

keskiviikko 14. joulukuuta 2005

Raastajien viikkoreenejä

Raastosta löytyy muutama mielenkiintoinen ja ennenkaikkea erilainen harjoitustoteutuma tämän päivän suomalaismaratoonareilta. Laitetaan ne ny tännekin spekuloitavaksi vaikka nuo ovatkin vain esimerkkiviikkoja.. Siis eihän näistä saa kokonaiskäsitystä siitä mitä on tehty koko harjoittelujakson saati kuluneen vuoden aikana.. vain osviittaa..

Tuomo Lehtinen, talvikauden perustreeniä, ajanjakso 5.12-13.12.2005:
Ma: ap:10km vr ip: 15km TV-kova matolla 49.45 3.19/km + 5km vr
Ti: ap:20km TV 3.55/km (liukasta) +lihask. 30min ip: 10km vr + 5x100m
Ke: ap:10km vr ip: (halli) 5km TV-kova 15.30 + 5x1000m/2.54ka/2` (2.57->2.45)+ 6x200m/30s/200m + 8km vr (Yhteensä 22km)
To: 25km kevyt
Pe: ap: 10km vr ip: 15km TV-kova matolla 49.30 3.18/km + 5km vr
La: ap: 10km vr ip: 20km TV 1.16.30 3.50/km + lihask. 30min (5x100m)
Su: 35km kevyt 4.15/km
Viikkoon 212km
Ma: ap: 10km vr ip: 15km kiihtyvä kova törkeään tuuleen. Puoliskot 26.40 (3.34/km) ja 23.00 (3.04/km) 49.40
Ti: ap: 20km TV 1.16 3.48/km + lihask. 30min ip: 10km vr
Lisäyksiä: Maton kulmana aina yksi aste. Periaatteena kovissa se, että koko ajan vauhtia kiihdyttäen, lopussa kolmen vauhtia vähintään. Maratonennätys 2.16.45, Rooma -05.

Vesa Erojärvi, maaliskuu 2005:
Ma: 10km kevyt + 12km kevyt + lihaskunto
Ti: Matolla: 3km vr + 17km kova (ka. 3.11/km) + 4km vr + 12km kevyt
Ke: 10km kevyt + 10km kevyt + lihaskunto
To: Matolla: 2km vr + 26km reipas (ka. 3.29/km) + 3km vr + hieronta
Pe: 8km kevyt + 14km kevyt
La: Matolla: 3km vr + 4*4000m (12.20, 12.20, 12.00, 12.00)/5min + 4km vr + 12km kevyt
Su: 10km kevyt + lihaskunto + 12km kevyt
Seuraavana viikonloppuna meni sit puolikas 65.04 Haagissa pikku keventelyllä. Mara kulki kuukautta myöhemmin Hampurissa 2.18.58.


Pikkumiehet jyrää Yyterissä.

Marko Vaittinen, esimerkkiviikko (8pv) 2003/elokuussa:
su: 20km 3.25/km
ma: kevyttä
ti: kevyttä
ke: 20km 3.25/km
to: kevyttä
pe: 20km 3.25/km
la: kevyttä
su: 20km 3.25/km
Välipäivät olivat max 15km kevyttä.
Juoksi seuraavan viikon sunnuntaina Tampereella 10000m enkan pintaan 31.13 ja Frankfurtissa maraton kulki 2.19.50.

Huhhuh, monella tapaa se mara liikahtaa..

Suunta tänne jos länsinaapurin Anders Szalkain treenit kiinnostaa vuoden 2000 Fukuokan 2.15.33 ja vuoden 2001 Austinin 2.12.43 maratoneille. Japanilaisten treenit löydätte raaston Z:n japsicornerista..

maanantai 12. joulukuuta 2005

Viikon 49 treenit

Pientä edistymistä, viikonloppuna tuli villiinnyttyä hiukkasen..

ma: puntti 40' + vesijuoksu 30'
ti: 9km kevyttä juoksua
ke: puntti 40' + vesijuoksu 30'
to: 6km kevyttä juoksua
pe: puntti 60'
la: 16km (sis. 4x1km kovaa pal. 3-4')
su: 19km kevyttä juoksua
yhteensä: 50km juoksua + 60' vesijuoksua + 140' punttia = ~7.5h

Isäukon kokemuksia mustikasta.

"Minulla oli tapana käydä mittauttamassa veriarvoni työterveysasemalla kuukausittain, paitsi syksyisin kun oli ylimenokausi. Ennen kesälomaa arvoni oli 137 eli minulle hyvinkin korkea. Vahinko vain että en tuossa välissä käynyt mittauksessa ennen kuin vasta marraskuun puolivälissä, joten tarkempi seuranta syksyllä jäi. Sitä suurempi oli yllätys niin terveydenhoitajalle kuin minullekin mittarin näyttäessä 185."
.

Alkuviikon linkit: Nick Drake -maista musisointia tamperelaisittain Tapes sekä samoilta kulmilta kaikille tuttu edellistä ärhäkämpi Tigerbombs .