Video by Terhi
Kävelimme porukalla lähtöpaikalle noin varttia ennen lähtöä. Joka paikassa oli jumalaton ryysis. Tsekkasimme Sten kanssa oikean lähtökarsinan sijainnin. Ennen karsinaan puikkaamista kävin hieman vetreyttämässä jalkoja muutaman sadan metrin hölkällä, ja eiku kärkijuoksijoiden taakse odottamaan lähtölaukausta.
Karsinasta löytyi epävarmoin tunnelmin maralle starttaava Z. Pohje oli kuulemma pahana ja maratonpelkääväisyys tapissaan. Lyhyen turinoinnin perusteella huomasimme kaikki kolme suunnitelleen suurin piirtein samanlaista aikataulua (noin 4.00 minuutin vauhtia), joten olikin luontevaa lähteä porukalla liikkeelle.
Ravitsemusstrategiaksi olin valinnut omat geelit + järjestäjien vedet. Olinhan jo kerran geelinsyöntiä harjoitellut (edellistorstaina 5 kilometrin tasavauhtisen loppupuolella), joten menetelmä oli tarpeeksi tuttu ja hyväksi havaittu. Geelien kanssa pitää kuulemma juoda runsaasti vettä, ettei vatsa mene sekaisin. Päätinkin imaista geelin noin kilsaa ennen juottopaikkaa ja pysähtyä reilusti kumoamaan pari mukillista vettä palan painikkeeksi. Muutaman sekunnin tappio ei loppuajassa paljon tunnu, kun tiukimmista aikatavoitteista oli pakko luopua keväisen polvileikkauksen vuoksi.
Etenimme alkumatkan Sten ja Z:n kanssa suurin piirtein tasatahtia. Harpatti ohitti meidät kilsan jälkeen, ja sittemmin oranssista juoksupaidasta näkyi vain häivähdys horisontissa. Kannoin mukanani viittä Power Barin kahvipitoista geeliä. Olin sujauttanut ne muina amatööreinä puolibörjien kuminauhan alle. Ei tainnut eka kilsakaan täyttyä, kun yksi geeleistä sujahti persvakoon. No, ei se siellä juostessa pahemmin hangannut, joten en lähtenyt sitä kaivamaan esille, ennen kuin olisi pakko.
Kasin kohdilla imaisin ensimmäisen geelin suun kautta ja ysin kohdalla pysähdyin vesipisteelle hörsimään vettä. Sama kuvio toistui sittemmin kahdeksan kilsan välein. Siinä vettä hörppiessäni Ste sai muutaman kymmenen metrin etumatkan. Juoksijoita Berliinissä on rontti 40 000. Siinä joukossa ei tarvitse sopivaa selkää etsiä. Senkun vain hyppää takaisin ohi lampsivaan juoksijaporukkaan mukaan ja antaa virran viedä. Saavutin Sten porukan jonkun ajan kuluttua.
Kympistä eteenpäin juoksimme mukavassa porukassa, mikä koostui pääasiassa amerikkalaisista juoksijoista. Yksi heistä, ilmeisesti kovin, kuvasi poppoon matkantekoa välillä iPhonella ja teki lennosta haastattelua. Taisipa tuo veijari noutaa jampoille myös juotavat pöydiltä. Siinä peesissä juoksuni oli hurua aina 17 kilometrin tankkauspisteelle asti, jolloin jäin vettä hörsiessäni heistä.
24 kilsan kohdalla ohi pyyhälsi Saksan edustusasussa lastenvaunuja työnnellyt mies. Jonathanilla oli kovakuntoinen isukki. 26 kilsasta alkoi ylämäki, minkä huomasi oikeastaan vain puristuksen lisääntymisestä. "Mäen" laelta alkanutta melkein maaliin saakka kestänyttä loivaakin loivempaa alamäkeä olikin mukava loikotella. Ylämäessä alkanut tukaluus helpotti vasta 32 kilsan paikkeilla. Siinä vaiheessa olin kuitenkin varma, että noin neljää minsaa pääsen maaliin asti. No, viimeisen geelin kitusiin imettyäni pysähdyin vielä kerran kerran vesipisteelle noin 37 km kohdalla. Se oli virhe! Siitä liikkeelle yrittäessäni, etureidet löivät loukkua. Ilmeisesti alamäkeen loikkiessani, ja olihan matkaa muutenkin jo takana, eturessuista oli loppunut patit.
38. kilsa oli kisan vaikein. Teki mieli kävellä, mutta motivoin itseäni mantralla: "hitainkin juoksu vie ripeämmin eteenpäin kuin kävely". Pikku hiljaa jalat taas oikenivat ja sain vauhtia hieman ylös. Pohkeet alkoivat tässä vaiheessa nyppimään krampintynkää, joten päätin taktisesti juosta vain sillä teholla, millä pääsen varmasti perille. Viimeisellä kahdella kilometrillä porukkaa lappasi ohi, eikä maali tuntunut koskaan tulevan vastaan. Viimein kun pääsin pitkälle loppusuoralle alkoi helpotuksen tunteita nousta pintaan. Keikka alkoi olla suoritettu. Brandenburgin portin alitse juostessani huomasin, että alle 2.50 olisi pienet saumat, mikäli kiriin löytyisi ylimääräisiä vaihteita. Pinkaisin pienen kirintapaisen ja pari sekuntia taisi mennä alle. Loppuaikani oli 2.49.58 ja hieman se jäi tavoitellusta 2.48.47. Juoksusta jäi kuitenkin erittäin hyvä fiilis!
Maalissa tapasin loistavasti juosseet Hannun, Harpatin ja Ranen. Z saapui melkein imussa maaliin ja pianhan se JaHakin bongattiin. Leikkimielinen joukkuekisa meni kyl Viimeisille Pirkkalaisille. Olisko ensi vuonna revanssin paikka?
Pressissä työskennellyt Terhi kertoi maalialueella iloisia uutisia
Leenan huippujuoksusta sekä Makaun ME:stä. Niitä ja omia hieman vaatimattomampia suorituksia fiilisteltiin elbailun ohessa jokunen hetki nurtsilla ja sitten tulikin aika vääntyä kämpille pesulle. Iltapäivällä vielä mukava kokoontuminen Hard Rock Cafeen hampurilaispöydässä ennen kotimatkaa. Kiitokset Team Berlinille ja uusille tuttavuuksille erinomaisesta kokemuksesta!
Data,
video ja
tulokset
