perjantai 30. kesäkuuta 2006
Reissust
Kiimasen savulenkillä käytiin Terhin kanssa hölököttääs Jussina. Alku varovaisesti päälle neljän vauhtia ja puolimatka Virmalaisen Penan perässä 19min. Lopussa sätkin tuntemattomaksi jääneen Vaajakosken terän suunnistajan kanssa vauhtileikittelyä. Piti sitten sinniä se vika kilsa noin 3.20:een että saatiin naisten sarjan kakkonen kiinni. Eipä ole reippaampaa juossut sitten viime helmikuun.. Oli silti yyber-hienoa juosta suht'kivuitta vauhdikkaampaa ravia edes jonkun matkaa, vaikka se tietenkin kostautui paikkojen ylimaallisena kipeytymisenä muutaman päivän päästä.
Jatkoa reipasvauhtiselle ulkoilulle seurasi sitten hieman yllättäen jo eilen, kun Kullbergin Sanna rääkkäs Oulun Iinatin ulkoilureitillä alle neljän vauhtia kahdeksan kilsaa. Joku on kunnossa ja joku taas ei, päätelkää ite :)
Lisää kuvia.
torstai 22. kesäkuuta 2006
Hyvät Jussit
keskiviikko 21. kesäkuuta 2006
Kisoja
Jenkkien yleisurheilun mestaruuskisat alkavat tänään juniorikisoilla Indianapolisissa, Varsinaiset skabat alkavat huomenna.
Futiksen MM-kisat on käynnissä. Meillä on työpaikalla omat veikkaukset menossa. Olen vielä tässä vaiheessa toisena vaikken tiedä jalkapallosta mitään. Viime EM-kisojen vastaavan veikkauksen voitin, aivan sattumalta silloinkin.
Carl Lewis oli parhaina yleisurheilupäivinään hyvässä lauluvireessä.
Deena Kastor (Runner's World)
tiistai 20. kesäkuuta 2006
Huelva
[edit] Ei huono kisa ollenkaan Johannalta. Loppuaika 4.09:31. Lehtisen eka kiekka lupaavasti töllöstä katottuna käsiajalla 64.6, toinen kiekka sitten jarruteltiin 70.2, kolmannella hieman kiristystä 67.9 ja vika 300m 46.7 ja sijaksi hieno kolmas. Uskaltaisin sanoa, jollei olisi mennyt kyttäilyksi toisella kiekalla niin SE olisi ollut aika lähellä!
maanantai 19. kesäkuuta 2006
Lomia pitelee
Käytiin aamulla Terhin kanssa juoksemassa Koukkujärven latupohjia pitkin reilu kymppi. Mukava hipsutella metsän siimeksessä, varsinkin kun säät ovat näin komiat. Tuli sitten heitettyä talviturkkikin pois Alisenjärvessä. Pintavedet ovat varmaan 20 astetta pienemmissä vesissä. Tuli jopa tehtyä rentoja lasketteluja lenkin lopuksi..
Tehtiin Juoksu-lehden kuvauksia eilen. Järvisen Arskan kanssa paineltiin pitkin peltoja ja polkuja muina malleina. Rintala täyttää tänään pyöreitä vuosia, Onnea!
Moninkertainen ME-mies takavuosilta Henry Rono (3000m 7.32:1, 5000m 13.06:20, 10000m 27.22:47, 3000m esteet 8.05:4) on alkanut kommentoimaan Let's Runin keskustelupalstalla.
Jazz-triathlon kisattiin Porissa eilen. Tuloksista mielenkiintoinen poiminta. Lauantaina Forssassa kympin voittanut Anne-Mari Koskinen voitti Porissa jokamiesluokan sarjan. Vaikka uinti olikin lyhyt verrattuna kilpasarjoihin olivat pyöräily- ja juoksuosuudet vastaavan mittaisia. Näillä osuuksilla Koskinen päihitti Suomen kärkinaisiin triathlonissa kuuluvan Kaisa Lehtosen selvästi. Juoksuosuudella Koskinen juoksi koko kisan neljänneksi nopeiten.
Teron tukijalka löytyi.
Pia Sundstedt maastopyöräilyn marathonin maailmancupin johtoon.
Jukola spekulaatio.
lauantai 17. kesäkuuta 2006
Tulospörssi
10km
1 Erojärvi Vesa Teivo Stayers 0:31:55
2 Jaakkola Jari Turun Weikot 0:32:51
3 Järvinen Arto Forssan Salama 0:33:36
1 Koskinen Anne-Mari Helsingin JuRu 0:36:48
2 Kullberg Sanna Oulun Pyrintö 0:39:16
3 Nurmisto-Perä Anitta Kaipolan Vire 0:39:29
...
8 Leino Anna Teivo Stayers 0:44:57
9 Valasti Kirsi Production House 0:45:25
Puolikas
1 Holmen Janne IF Åland 1:06:07
2 Utriainen Jussi Lahden Ahkera 1:07:26
3 Takala Miika Parkanon Urheilijat 1:10:59
1 Oravamäki Maija Oulun Pyrintö 1:20:55
2 Tuominen Mira Valkeakosken Haka 1:21:44
3 Utriainen Pauliina Kuopion Sisu-Veikot 1:23:44
4 Melender Ritva NU-99 1:28:41
5 Mattila Kirsi Turun Urheiluliitto 1:30:41
Maraton
1 Luhtala Eero Teivo Stayers 2:55:17
...
5 Rouhiainen Jaakko Ylöjärven Kaupunki 3:00:13
1 Santamäki Helena Ypäjän Yllätys 3:24:30
Euroopan Cup I divisioona, Praha
Women / 800 M
Rank Name Year of birth Country Exercise WindPoints
1 KOREYVO Natalya 85 Belarus 2:01.63 8.00
2 CUSMA Elisa 81 Italy 2:02.42 7.00
3 MRÁČKOVÁ Veronika 82 Czech Republic 2:03.94 6.00
4 ANFINOGENTOVA Anna 78 Latvia 2:04.40 5.00
5 BYRNE Aoife 81 Ireland 2:04.56 4.00
6 JÄRVENPÄÄ Mari 81 Finland 2:05.76 3.00
7 DE GRANDE Lindsey 89 Belgium 2:08.73 2.00
8 LANG Gabi 78 Switzerland 2:09.65 1.00
Women / 3000 M
Rank Name Year of birth Country Exercise Wind Points
1 WEISSTEINER Silvia 79 Italy 08:57.80 8.00
2 STAROVOYTOVA Anastasiya 82 Belarus 09:00.67 7.00
3 FETCERE Daniela 90 Latvia 09:13.58 6.00
4 GEENS Mieke 82 Belgium 09:27.34 5.00
5 BYRNE Linda 86 Ireland 09:38.17 4.00
6 VESALUOMA Tarja 76 Finland 09:41.26 3.00
7 PTÁČKOVÁ Lenka 85 Czech Republic 09:46.39 2.00
8 WINKLER Tamara 80 Switzerland 10:12.81 1.00
Women / 3000 M st.
Rank Name Year of birth Country Exercise Wind Points
1 LEHTINEN Johanna 79 Finland 09:45.64 8.00 SE
2 BRITTON Fionnuala 84 Ireland 09:56.03 7.00
3 JELIZAROVA Polina 89 Latvia 10:07.59 6.00
4 DE CROOCK Stephanie 79 Belgium 10:11.78 5.00
5 LUSTIGOVÁ Marcela 82 Czech Republic 10:20.43 4.00
6 GRIGORYEVA Natalya 84 Belarus 10:26.61 3.00
7 ROMAGNOLO Elena 82 Italy 10:31.37 2.00
8 WELBERGEN Louisa 86 Switzerland 11:30.77 1.00
Saava & Aholat satasen EM-kisoissa. Tuloksena Petellä 11. sija SE-ajalla 7.01:36, joukkueena Suomi oli seitsemäs.
Venäläiset hallitsivat Comrades maratonia.
Jukolassa on juostu jo Venlojen viesti. Jukola näkyy töllössä neloselta sekä nelonen plus-kanavalta digiboxin kautta. Netissä myös online-seuranta.
perjantai 16. kesäkuuta 2006
Töllö tollo
Keväällä tuli seuraan kysely josko löytyisi kuusi nuorehkoa miestä tulevaan tv-tuotantoon. J-P Siili tekee nääs tänä kesänä kolmiosaista trilleriä TV2:lle. Sitä varte siihen tarvitaan sotilaaksi kelpaavia uroita, joten nakki viuhui..
LAND SCALE (Maan mitta - YLE2 production summer 2006) 3 X 50'Iiro Küttner has written the thriller about Katja 24, first time out landscaler, who comes across the secret plan to bury something into an old mine at the border against Russia. The mine has older, wartime secrets as well. All these secrets, when revealed, would turn lives around - and end as many. And it all happens where the sun never goes down in summer.
Käytiin siis eilen Tohlopissa parin Eemelin ja Karran Tommin kanssa vaatetusta varten mittoja antamassa. Mutta missä oli juna, kaikkien sissien isä ja äiti? Kuolevan pioneerin osa sopisi sissille kuin nenä päähän, sen verran armoton raastaja..
Tohlopista takaisin keskustaan asioille ja eikun meinasivat väkisin taas telkkariin keskustorilla. Mietin että mitä tämä oikein on, olenko sattumalta avannut Pandoran lippaan? Nuori nainen selitti että syssyllä olis tulossa joku visailu missä studiojoukkueet arvuuttelevat karaoke-tyyliin esitettäviä kappaleita ja juuri minua sinne kaivataan. Nimenomaan tuohon lauluhommaan hinkusivat mutta kieltäydyin kohteliaasti, joku roti sentään katsojien kiusaamisellakin :)
Tuttavapiiristä löytyy sentään yksi joka oikeasti osaa hommansa ja ilmestynee ruutuun syksyllä, onnea :)
Tänään kesäjuhlat ja lomakin alkaa, jeah!
Juoksuvideoita, mm. Daniel Komenin huikea 3000m ME..
Kovat otteet käyttöön maratonin major-sarjassa.
torstai 15. kesäkuuta 2006
Viikonlopun taistot
Saava raastaa.
Perjantaina myös legendaarinen Comrades marathon.
Lauantaina juostaan 15. Forssan Suvi-Ilta. Luvassa taas tasokas kisa, ainakin puolikkaalla. Dimitri Kapitonovin nimissä olevaa reittiennätystä 63:36 rikkomaan ovat järjestäjien mukaan lupautuneet tuore tohtori Janne Holmén ja Jussi Utriainen. Naisista Suomen kärkinimistä puolikkaalle starttaavat Mira Tuominen, Ritva Melender ja Maija Oravamäki. Hellstenin Juha on lupautunut jänikseksi vetämään tasaista sekunnin alle 1.10 vauhtia A-luokkaa yrittäville, hienoa! Lupaavaa yhteistyötä juoksijoiden keskuudessa, ensin Pentin kymppi ja nyt tämä. Toivottavasti tämä rohkaisee jatkossa myös uusiin yhteishankkeisiin.
Viikonloppuna Suomen naiset taistelevat Euroopan cupin ykkösliigassa Prahassa.
Ja tietenkin Jukola.. spekuleissön ..
Tiukoista trikoista apua juoksuun?
Eurajoki Games tulokset.
Koskenmäen Kosto putosi virtuaalifutis Hattrickin Raasto cupista joten aikaa jää muiden "ystävyysotteluiden" peluuseen. Sopiva vastustaja löytyikin Turkin alueelta nimeltä Bursa :) KK lentää siis ensi keskiviikkonan Bursaan (=limapussi) pelaamaan FC Aranduria vastaan..
keskiviikko 14. kesäkuuta 2006
Padolla
Varaslähdön blogissa asiaa.
Eurajoki Games tänään, myös netissä.
Nick Willis (Mens Racing)
Nick Willis (Runner's World)
Suomen synkimmät biisit.
tiistai 13. kesäkuuta 2006
Räksät rätisee
Venäjän mestaruuskisat
Mielenkiintoinen vertailu by Matti Röppänen. "Ollaan monesti mietitty kuka on nopeustyypin juoksija ja kuka kestävyystyypin. Tein asiasta tieteellisen tutkimuksen ja rakensin asiaa helpottaakseni yksinkertaisen kaavan. 800 metrin ennätys-2x400 metrin ennätys. Jos lopputulema on pieni niin olet nylkky ja jos suuri niin mene lenkille. Vastaavasti tein myös tällasen kaavan. 1500 metrin ennätys-2x800 metrin ennätys. Sama homma tässä.Otannassa oli vuoden 2005 20 parasta kasin juoksijaa, sekä muutamia piirikunnallisia ukkoja ja olympiavoittajia. Ajoissa saattaa piillä joitain virheitä ja joillain on hallituloksia ja joillain ei." (Maileritallin keskustelupalsta)
Cristian Olsson is back.
Electrosynth -Music for Robots
sunnuntai 11. kesäkuuta 2006
Resultados
pe: 5km
la: 5km
su: 12km
ma: 6km
ti: lepo
ke: 6km
to: 6km
pe: 12km (Teivon saunalenkki Ylöjärvellä)
la: 2h 10min maastopyörällä
su: 17km
Lillen GP tulokset.
Gatesheadin GP tulokset.
Joensuun tähtikisat.
Pentin kymppi, Vaajakoski.
Säästöpankkikisat, Lieto.
Paula Radcliffe kuntoutuu.
perjantai 9. kesäkuuta 2006
Medium media
Mutta kuten sanottua, täällä "liiankin" hyvään totutussa Suomessa ollaan todella kriittisiä. Sen huomaa esim. miten urheilulähetyksiä tai -lehtiä kommentoidaan eri keskustelupalstoilla. Palautteenanto on nykyvälineillä helppoa ja kommentointikynnystä alentaa anonymiteetti, jolla on toisaalta huonokin puoli kun kuraa innostutaan välillä heittämään perustelut täysin unohtaen. Positiivinen palaute ei taas suomalaiseen pirtaan istu. Mitä vähemmän negaa tulee, se on tulkittava niin että luultavasti jossain on onnistuttu. Erikoinen piirre arktisella kansalla verrattuna vaikka helposti ylisanoihin intoutuviin jenkkeihin.
Kritiikki on tarpeen, jos se on rakentavaa (onpas todella loistava huomio moguli.. golf-ablodit sulle). Näin kuluttajille tarjottavaa tuotetta toivottavasti osataan kehittää paremmin kuluttajien toiveita ja odotuksia vastaavaksi. Toisaalta pitäähän tuottajallakin joku linja olla. Tällöin siihen tyytymätön kuluttaja voi äänestää toimillaan itse. Jollei kuluttajan erinomaisista kehitysideoista huolimatta tarjonta muutu hänen toiveidensa kiteytymäksi, niin vaihda hyvä ihminen kanavaa tai lopeta tilaus jne. ettei mene elämä liian vaikeaksi.
Mitä kolmosen Bislettin lähetykseen tulee niin olihan siinä parannettavaa (mm. urheilijoiden tunnistaminen, siihen auttanee kotiläksyt), mutta pieneksi puolustukseksi voinee sanoa että NRK:n tv-työläiset olivat silloin lakossa, joten ei ihme että kuva poukkoili ja jo monissa liemissä keitetyt juontajat, jotka ovat osittain tämän signaalin varassa, olivat välillä ihan kuutamolla.. Toisaalta voihan sen katseen välillä nostaa pois monitorista :)
Tänään alkavat futiksen MM-kisat.
Johanna Lehtinen ja Jonas Hamm hyviin aikoihin 1500m:llä (Raasto) [Poimintana tuloksista: Jonaksen edellä oli HKV:ssa pari vuotta sitten piipahtanut Carsten Schlangen 1980 LG Nord Berlin 3:39,70].
Benita Johnson (Runner's World).
Surullinen tapaus.
Autossa on soinut:
Modern Lovers: Modern Lovers
torstai 8. kesäkuuta 2006
Tampereen eliitti
Lahtio omalla paikallaan jo alussa.
Kolmosen lähtö.
RAASTA PERKELE! ei vais..
Teppo Sakarilla pahat mielessä.
Naisten 1500m.
Naisten tonttufemmalle starttasi lopulta 26 juoksijaa. Rikbergillä oli suurimmat vetohalut tai sitten vauhdinjaosta oli ennaltasovittu. Jok.tap. eka kiekka meni 67s, eikä mukana pyristellyt muita kuin Mari Järvenpää ja Riina Tolonen. Lopussa Mari oli Annikaa vahvempi ja toinenkin Järvenpää kiri podiumille. Hyvä kisa heti kauden alkuun, monia kelpo noteerauksia. Kärjen ajat: 4.23:19, 4.25:35 ja 4.28:73.
Miesten kasilla Rami Oravakangas veti jäneksenä ekan kiekan 51sekkaan. Toisen kierroksen vetohommat hoiteli poikkeuksellisesti Käksä (Kukkamo), joka taipui vasta loppusuoralla HKV:n Mikko Lahtiolle. IK Falkenin Niclas Sandells sinni lopussa ohi Wilson Kirwan. Lahtion voittoaika 1.49:68.
Kestomatkoja oli keskimatkojen ohella tarjolla vain kolmonen ja sekin vain uroksille. GIF:n Mikael Bergdahl, Käläviän Juho Pirkola ja Tampereen oma poeka Jarkko Järvenpää karkasivat heti alussa muilta Mikaelin hoidellessa vetohommia. Bergdahl nuorempi jaksoi loppuun asti kelpo voittoajalla 8.17:28. Pirkola hyydähti seitsemänneksi Akien, Uutelan ja Mustosen sekä Teppo Sakari Syrjälän setviessä B:n takana seuraavat sijat. Järvenpää pinnisteli myös kohtuu ajan 8.37:18 vaikka alku olikin rohkean kova ja tais urheilujoukkojen poikia painaa myös edellispäivän 15km täyspakkausmarssi, sehän tuo vain kovuutta.
Muuten kisojen seuraaminen hävisi yleiselle seurustelulle. Hieman jäi vaisuhko kuva, yleisöä oli vähän, mikä johtui ehkä siitä että kovimmat tähdet olivat katsomon puolella (syystä että..hmmm) sekä myös kylymästä säästä.
Sannalle kakkua :)
NCAA:n mestaruuskisat käynnissä. Suomalaistulosten yleistä tasoa kilpailujen tasoon verrattuna voi tutkia vaikka karsinnoista loppukilpailuihin selvinneiden tuloksia tiirailemalla, esim. miesten esteiden loppukilpailuun pääsi ajalla 8.43, vitosella piti juosta 14.05, samoin naisissa vastaavilla matkoilla vaadittiin 10.17 ja 16.23.
Steve Cram kolumni (BBC)
keskiviikko 7. kesäkuuta 2006
sixsixseven, results are heaven
Haile juossee Berliinin maran syssyllä.
Jokinen (14.16,87 ) ja Kutilainen (14.22,92) omiin ennätyksiinsä vitosella Tanskanmaalla. Nuapurmaan Oscar Käck oli nopein ajalla 14.13,29. (Raasto)
tiistai 6. kesäkuuta 2006
Lupaavia raastoja suomalaisilta
- Kisa oli melkoista sähläystä alussa ja näin kovan harjoituskauden päätteeksi vauhtituntuman kanssa oli vähän niin ja näin, analysoi Lehtinen kisaa tuoreeltaan. Tästä on nyt hyvä jatkaa, kun sai ekan kisan alta pois, kuvaili Johanna tilannetta. (Raasto)
Utriainen kokeili kymppiä ja Kukkamo kasia Belgian Neerpeltissa, EM-rajat 28.50 ja 1.47:20 olivat hilikulla..
10000m
1 GOMES DOS SANTOS MARILSON BRA 77 27.48.49
2 RIZKI MONDER BEL 79 28.07.10
3 YASEEN KHALIDB BHR 83 28.10.89
...
16 UTRIAINEN JUSSI FIN 78 28.54.05
800m
1 KIPCHOGE GILBERT KEN 84 1:45.43
2 KUKKAMO JUHA FIN 76 1:47.67
3 WINTER BOB NED 1:48.72
- Sää oli erinomainen. Viileässä kelissä oli hyvä juosta. Brasilialainen Marílson dos Santos voitti ja juoksi uuden maansa ennätyksen 27.48, Utriainen kertoi.
- Lähdin ehkä vähän liian kovaa. Kolmosen väliaika oli 8.30 ja puolimatkan 14.13. Seitsemän ja yhdeksän kilometrin välillä oli heikko vaihe, mutta viimeinen kilometri tuli taas hyvin, Utriainen jatkoi. (SUL & Raasto)
Meseret Defar (Runner's World):
Runner's World: Do you get nervous at these big events?
Meseret: Not at all. I am excited to run and look forward to the races all without nerves. But back home in Ethiopia... ah, then it is different. I get very, very nervous to compete over there.
Runner's World: Is that because of the standard of your competition?
Meseret: Yes, I think all the best 5000 runners right now are the two Dibabas, Adere, Wami, Werkenesh. But in Europe we are just Ethiopian runners, but back home they all know us, so that is why I get so nervous to compete there. In Europe I am like a Tiger!
Steve Cramin kolumni (BBC).
Huomenna Tampereen eliittikisat Ratinassa. Mikäli yleisurheilu ei jaksa kiinnostaa (ei voi syyttää jos on ollut pelkästään tv-lähetysten varassa) niin raahaudu torstai-lauantai akselilla parisataa metriä Ratinasta etelään, siellä on hieman raskaampi meininki.
Lauantaiksi on kehitteillä hyvänkuuloinen kymppi Vaajakoskella, toivottavasti natsaa kaikki kohilleen ja syntyy tasokas kisa.
sunnuntai 4. kesäkuuta 2006
Defar juoksi vitosen ME:n
Iloinen Meseret Defar
Women's 5000 Meter Run
1 Meseret Defar ETH 14:24.53 WR
2 Workitu Ayanu ETH 14:50.51
3 Sara Slattery USA 15:24.01
Men's 1 Mile Run
1 Rashid Ramzi MAR 3:53.55
2 Nick Willis NZL 3:55.56
3 Anthony Famiglietti USA 3:55.71
Men's 5000 Meter Run
1 Abraham Chebii KEN 13:04.56
2 Micah Kogo KEN 13:06.18
3 Benjamin Limo KEN 13:07.14
...
5 Alistair Cragg IRE 13:08.97
6 Abebe Dinkessa ETH 13:13.40
Eilen juostun Tukholman maran selvitti läpi 13 002 juoksijaa.
Kymmenenneksi juoksi Latvian kävelijänä paremmin tunnettu Aigars Fadejevs. Puolikas kärkijoukossa 1.09:05, mutta 30km jälkeen on vauhti hiipunut. Loppuaika silti kunnioitettava 2.28:30. Fadejevs on voittanut vuonna 2000 olympiahopeaa 50km kävelyssä. 20km kävelyssä hänen ennätyksensä on huikea 1.19:25, mikä on hieman nopeampaa vauhtia mitä maran lopussa eilen.
Kävin äsken juoksemassa noin tunnin. Kolmen vartin kohdilla operoidun jalan kantakalvo meinas krampata ja tuntui todella kivuliaalta. Pistin kävelyksi ja venyttelin sitä tovin. Ei viitti romuttaa kinttua täysin.. No hetkisen ihmeteltyäni kykenin suht'kivuitta hölkkäämään kotiin. Olen kolme kertaa ilmoittautunut maratonille. Ekalla kerralla en päässyt edes Tukholman maratonin viivalle vaivojen takia vaan numerollani juoksi joku toinen. Toisella kerralla kunto oli niin hyvä että päätin säästellä ratakauteen ja juosta vain Mäkisen Santun mukana ekan kympin Tukholmassa, kun kerran reissu oli jo valmiiksi hommattu. Ennen kolmatta yritystä oikean jalan kantakalvo repesi kaksi viikkoa ennen Berliinin maratonin starttia. Turistimatkaksi meni siis sekin.. No Tergat vetäs ME:n kehiin, hieno keikka sen puoleen. Se vaatimattomasta maratontaustastani ja kantakalvoista :)
Kantakalvoa kannattaa venyttää ja hieroa vaikka kuvankaltaisella "balls in nylon"-virityksellä.
Isokokoisista kestourheilijoista tuli mieleen Lanzan Ironmanin vast'ikään voittanut Viron jätti Ain-Alar Juhanson, 195cm ja 94kg, hirmu koljatti!
Eräällä alkoi kesäloma, pitkä sellainen.. ja ansaittu.
TP:n maileritallin keskustelupalstalla on menossa mielenkiintoista pohdintaa valmennuksesta, ellei se jo tyrehtynyt..
Madridissa käytiin triathlonin maailman cuppia. Naisissa Merja Kiviranta oli 33. ajalla 2.13:13, voiton vei Portugalin Vanessa Fernandes ajalla 2.06:07, eroa suomalaisella kärkeen siis 7:07. Espanjan Javier Gomez voitti miesten matkan ajalla 1.53:09, Jarmo Hast oli 56. ajalla 2.02:15 jääden kärkimiehestä 9:06.
perjantai 2. kesäkuuta 2006
Bislett Games
1 DIBABA, Tirunesh ETH 14:30.40 WL
2 DIBABA, Ejegayehu ETH 14:33.52
3 MASAI, Edith KEN 14:33.84 NR (39v WAVA-aika huikea 13:58, Masai juoksi reilu kuukausi sitten Hampurissa maratonin 2.30:01 (7.), 1.10:54 aloituksella..)
10 WIGENE, Susanne NOR 14.52,68
Rundetider: 67,3 69,3 70,4 70,0 70,3 71,9 73,2 73,2 73,7 74,3 74,3 71,5 33,2
– Knalltøffe åpning! Den sterkeste åpningen noen sinne. Var faktisk nær personlig rekord på 3000 meter underveis. Sprang det jeg kunne, ble ikke stiv, men ble bare sliten.
Susanne var veldig fornøyd med dagens løp. – Året har startet mye bedre enn i fjor, jeg blir mer skjerpet utover i sesongen når jeg har deltatt i flere konkuranser.
Bekele lyöty.. Miesten 5000m
1 SONGOK, Isaac KEN 12:55.79 WL
2 BEKELE, Kenenisa ETH 12:58.22
3 KIGEN, Mike KEN 12:58.58
4 SOI, Edwin KEN 12:59.45 PB
5 CHERKOS, Abreham Feleke ETH 12:59.53 PB
The winning time is a new best result in the world this year."I am the most surprised today. I did not think that it was possible to win this race, but at the last laps I felt very strong and had a lot of power at the last lap."
"Unbelievable," said the happy 22 years old winner. "Now I am ready for the upcoming big races the next weeks."
Keihäskisakin oli loistava..
Kesäkö
Ratakausi pyrkii pyrähtämään käyntiin myös kotimaassa, muutama ote viime päivien otatuksista..
Tampereen mestaruuskisat:
M 5000 m (käsiajat?!?)
1. Mikko Tyni Haminan Ponteva 15.24,90
2. Tommi Karra Teivo Stayers 15.33,20
3. Jouko Mahlamäki Lauttakylän Luja 15.35,20
4. Jarkko Anttila Turun Weikot 15.43,90
N 3000 m
1. Janni Syrjälä Forssan Salama 10.22,62
Marskin kisat Lappeenranta
M 3000 m
1. Arto Ylä-Kotola KarhKa 8.52,02
Dathan Ritzenhein (Runner's World).
Runner's World: Anthony Famiglietti, outside of running, has interests like music and painting. We've also talked to runners who, outside of two-a-day sessions, just seem to relax with their feet up or hang out at the coffee shop. Besides perhaps two runs a day, what are some of the other elements in the normal course of a day for you?
Dathan Ritzenhein: I'm one of those people who cannot just go for a morning run and sit around the house and play video games and watch TV the rest of the day until my second day. I just can't do it. I know that may be the best thing for running, but you have to live your life a little bit, too, and I'm not going to live in a cocoon either. I had an unfortunate accident last year. I got hurt doing an everyday thing, just playing around in the yard (with his dog). I'm not going to live in a bubble in my life. I don't want to be 35 years old and have run twice a day every day for the whole last 15 years and never have done anything. I like to work around the house. My fiancee Kalin Toedebush and I just bought a '77 MG. We love to just cruise around in that. I love to do stuff like that. I want to be a well-rounded person, too. But I definitely know that you can't do everything and train to the max either. There are certain sacrifices you have to make. You can't go out to the bars on Friday night. But I have a great group of friends in Boulder. That really makes a difference, too.
Marla Runyan (Fast Women).
Bislettin kisat siis tänään töllössä. Samaan aikaan ruudussa alkaa myös Markus Kajon uusi sarja: Nousevan auringon kajo. Kajon hjuumori puree ainakin minuun. Muistuupa tapaus takavuosilta kun olin nyt omistamani talon esittelyssä. Sattui takapihan perukoilla olevaan halkovajaan seuraavanlainen kolmikko: allekirjoittanut, Verde ja Markus Kajo. Siinä sitten uteliaina zoomattiin vajan uumeniin ja joku siinä lakonisesti totesi halonhakkuupölkkyä ja siihen iskettyä kirvestä tutkiessa: Eipä näy verta. Ite olin kysymysmerkkinä mutta toinen jatkoi edellisen turinointia yhtä monotonisesti täydentäen: Ei oo liiemmin kanoja tapettu tuolla. Sitten käännyttiin mietteliäinä analysoimaan seinän maalipintaa.
Raastajan ravintoa tarjoaa Z'n japsicorner, the special offer just for you: Seko.
Jarmo Hast ja Merja Kiviranta jyräävät Madridissa triathlonin maailman cuppia sunnuntaina.
torstai 1. kesäkuuta 2006
Bolder Boulder
Today the Boulder running scene has evolved into something quite different from the days of the Disco Dungeon, when the success of Boulder transplant Frank Shorter in Olympic marathons lured young American runners to town, or the early 1990s when a world-record holder in the marathon from Wales trained daily with a former world-record holder from Australia and a future world champion from South Africa.
World-class runners from around the world and talented Americans come to Boulder because of its ideal elevation, training landscape and runner-friendly lifestyle. But the Boulder mystique isn't as romantic as it was in the old days, when runners were considered odd and American Olympic aspirants were apt to crash on couches or live in trailers.
...
In the late '80s and early '90s, a training group of about 10 runners would meet at de Castella's house every morning at 9 a.m., just as Shorter's house had been the gathering place for Sunday long runs in the '70s.
"Everybody ran what 'Deek' (de Castella) wanted to run," Jones recalled. "It was good because Deek started off nice and steady. We could all go out and wind up the pace and kill each other before we got back to Deek's house and go have some breakfast.
"We had some great times. There were some great characters in the group."
Huomenna alkaa myös IAAF kultainen liiga Oslon Bislettillä. Kisat näkyvät ihan valtakunnan verkossa MTV3:lla, selostajina Mika Saukkonen ja Petri Hänninen, heitä avustaa myös Heidi Suomi, joten ei pitäisi kommentointi olla asiantuntemuksesta kiinni..
Hard Rock Hallelujah