torstai 15. kesäkuuta 2006

Viikonlopun taistot

Belgiassa nylykytetään satasen kisaa perjantaina. Nacht van Vlaanderen -juoksun yhteydessä ratkotaan myös kyseisen matkan Euroopan mestaruus. Suomen joukkueessa juoksevat Saava ja Ahola bros. Arto ja Asmo juoksivat EM-satkun myös viime vuonna ollen joukkueena 8. Pienenä anekdoottina kerrottakoon että aiemmin Asmo sanoi starttaavansa tänä vuonna vain siinä tapauksessa että velimies Arto saa houkuteltua Saavalaisen mukaan. Siinä sitä nyt ollaan :) Saava kertoi lähtevänsä 4:08 vauhtia mikä tekee loppuajaksi noin 6.53? Virallinen SE on Aholan Arton viime vuonna juoksema 7.42:20. Moraalinen SE on taas Risto Laitisen Hartolan satasella juoksema 6.30:35. Jok.tap lykkyä pyttyyn ja haulit himaan!

Saava raastaa.









Perjantaina myös legendaarinen Comrades marathon.

Lauantaina juostaan 15. Forssan Suvi-Ilta. Luvassa taas tasokas kisa, ainakin puolikkaalla. Dimitri Kapitonovin nimissä olevaa reittiennätystä 63:36 rikkomaan ovat järjestäjien mukaan lupautuneet tuore tohtori Janne Holmén ja Jussi Utriainen. Naisista Suomen kärkinimistä puolikkaalle starttaavat Mira Tuominen, Ritva Melender ja Maija Oravamäki. Hellstenin Juha on lupautunut jänikseksi vetämään tasaista sekunnin alle 1.10 vauhtia A-luokkaa yrittäville, hienoa! Lupaavaa yhteistyötä juoksijoiden keskuudessa, ensin Pentin kymppi ja nyt tämä. Toivottavasti tämä rohkaisee jatkossa myös uusiin yhteishankkeisiin.

Viikonloppuna Suomen naiset taistelevat Euroopan cupin ykkösliigassa Prahassa.

Ja tietenkin Jukola.. spekuleissön ..

Tiukoista trikoista apua juoksuun?

Eurajoki Games tulokset.

Koskenmäen Kosto putosi virtuaalifutis Hattrickin Raasto cupista joten aikaa jää muiden "ystävyysotteluiden" peluuseen. Sopiva vastustaja löytyikin Turkin alueelta nimeltä Bursa :) KK lentää siis ensi keskiviikkonan Bursaan (=limapussi) pelaamaan FC Aranduria vastaan..

Ei kommentteja: