lauantai 25. elokuuta 2007

Holmén yhdeksäs

Janne Holmén juoksi hemmetin järkevällä juoksulla yhdeksänneksi viime yön MM-maralla, loistavaa!

Olen erittäin tyytyväinen, juoksin suunnitelman mukaan. Kaikki voimavarat oli lopussa käytetty, Holmén summasi.

Kolmisen vuotta maratontyyppisesti harjoitellut Holmén rankkasi sijoituksensa jopa vuoden 2002 EM-kultaa korkeammalle.

- Arvostan tämän sijoituksen korkeammalle kuin vuoden 2002 Euroopan mestaruuden. Olen paremmassa kunnossa nyt kuin silloin, en olisi pystynyt samaan vuoden 2002 kunnossa.

- Juoksu oli elämäni paras, erityisesti kestävyyspuoli on parempi. Tämä on tärkeää kun olosuhteet olivat sellaiset kuin tänään. Lämpö vaikutti loppuaikaan ja auttoi minua. Tiesin jo ennen että olen kovassa kunnossa, nyt olen näyttänyt sen kaikille, Holmén sanaili. (
www.yle.fi)

Nyt on kyllä korjattava hieman virheellistä uutisointia yhtään Jannen mahtavaa suoritusta aliarvioimatta. Joka paikassa on kerrottu Holménin hienon sijoituksen olevan Suomen kaikkien aikojen paras MM-maratonilla, väärin meni! Tuija Toivonen oli kahdeksas 1983 Helsingissä ajalla 2.34:14, Sinikka Keskitalo tikkasi Rooman skaboissa 1987 myöskin kahdeksanneksi 2.35:15 ja Ritva Melender (os. Lemettinen) sijoittui edellä mainittuja vieläkin korkeammalle, viidenneksi Göteborgin MM-kisoissa 1995 ajalla 2.31:19 . Eli on niitä hyviä sijoituksia juostu ennenkin.

Ei tule kenellekään yllätyksenä että sisälukutaidoton Aamulehden toimitus sekoitti jälleen Wilson ja Francis Kirwan..

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli pakko minunkin nuokkua telkkarin ääressä, vaikka tämän viikkoinen järjettömän raju vatsatauti onkin vienyt voimat melko vähiin ja hihkua Antille yöllä että Janne oli yhdeksäs. Ei se oikeen tajunnut, mutta minä olin iloinen :)

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Hieno juoksu Jannelta! Mulla jäi näkemättä kun en jaksanut nousta. Oliskohan sittenkin pitänyt vääntäytyä ylös...

-gs

moguli kirjoitti...

Mää sitkeilin koko ehtoon samoilla silmillä ilman unitaukoja.

Janne ja se toinen viime vuosien harvoista suomalaisista yleisurheilun Euroopan mestareista, Keskisalon Jukka osaavat ihailtavasti juosta oman kuntonsa mukaiset suoritukset kovissakin paikoissa, varsin esimerkillistä.

GS, ei siinä TV-lähetyksen loppuvaiheissa paljoakaan kärjen takaista elämää näytetty joten pysyäkseen tilanteista kärryillä piti Jannea seurata netin väliaikapalvelusta. Hännisen Harri oli hyvä kommentaattori, Bubi taas tutun kömpelö :(