Rata näyttäisi rakeisen videon perusteella olevan alustaltaan kova ja nopea. Rataprofiilipiirros hämää hieman, sillä nousu vaikuttaisi kuvasta poiketen olevan loivahko, vaikkakin pitkä. Suurin osa radasta on kuitenkin taas tasamaata, mikä sopinee eritoten ratajuoksijoille. Vähän viime keväänä Vammalassa juostujen SM-maastojen tyyppinen rata. Ei siis mitään uutta auringon alla.
Siksi onkin mielenkiintoista lukea Savonlinnan SM-maastojen ratamestari Jukka Tammisuon blogista hänen ajatuksia tuoda maailmalta tuttua "maastojuoksua" Suomeen. Tällä hän tarkoittaa maastojuoksureitin koostuvan monipuolisista alustoista ja lisähaasteista, joiksi tämä takavuosien mestarijuoksija laskee mm. heinäpaalit, mudan, ojat ja esteet. Maailmalla erilaisissa maastojuoksukisoissa kolunnut konkari olisi mm. halunnut sijoittaa viikonlopun radalle 35 sentin korkuisen esteen rikkomaan juoksijoiden rytmiä. Tämä sinällään raikas ehdotus on kuitenkin kirjoituksen mukaan torpattu jonkun mainitsematta jääneen instanssin taholta. Sääli, sanon ma. Moni juoksija olisi varmasti tykännyt lisähaasteista.
Kerronpa esimerkin Britteinsaarilta viime helmikuulta. BUCS (British Universities and College Sports) maastomestaruuskisat oli tarkoitus juosta Aberdeenissa, mutta ne jouduttiin järjestäjien taholta perumaan sankan lumisateen vuoksi vain 11 tuntia ennen suunniteltua starttia. Suurin osa osallistujista oli jo kuitenkin kilpailupaikalla tai matkalla sinne. Järjestäjät eivät pyynnöistä huolimatta halunneet viedä kilpailua läpi, mutta sinnikkäät osallistujat päättivät toisin. Loppujen lopuksi sikäläisittäin surkeista olosuhteista huolimatta epävirallinen kilpailu juostiin läpi "omalla" ajanotolla ja noin 240 opiskelijaa tuli maaliin. Voittajaksi juoksi Ammanin MM-maastoissakin piipahtanut Andy Vernon. Eivät kaikki juoksijat suinkaan pelkää haasteita...
Lopuksi vielä kisaveikkaus:
Miehet 12km
1. Jussi Utriainen
2. Matti Räsänen
3. Obed Kipkurui
4. Jarkko Hamberg
5. Petteri Muukkonen
6. Henri Manninen
7. Juho Pirkola
8. Marko Vaittinen
Jokeri: Yrjö Pesonen
Miehet 4km
1. Jukka Keskisalo
2. Jussi Utriainen
3. Simo Wannas
4. Aki Mustonen
5. Joonas Harjamäki
6. Tapani Virtanen
7. Janne Ukonmaanaho
8. Juha Puttonen
Jokeri: Teppo Syrjälä
Naiset 6km
1. Annemari Sandell-Hyvärinen
2. Johanna Lehtinen
3. Elina Lindgren
4. Mari Järvenpää
5. Minna-Maria Kangas
6. Minna Kauppi
7. Janica Mäkelä
8. Kaisa Lehtonen
Jokeri: Hanna Hyvönen
Nää ny on taas ihan stetsonista, joten kommentteihin voi lisätä omia parempia veikkauksia :)
10 kommenttia:
Otit sitten linkin pois. Et sitten uskaltanutkaan pitää sitä?
Joo, en :)
Ötterbu !!!
kaikki veikkaukset ovat "täydellisiä" kunnes tulokset ovat tulleet....sen jälkeen veikkaukset ovat joko huonoja tai vielä huonompia...
-kestokoutsi-
Kaisa Lehtonen kuuluu mun mielestä eri sijoille kuin viimeiseksi tuossa listassa:)
Hyvät valinnat kärkikolmikkoihin, laitan myös jenit kiinni noihin!
Hemmetti... Joku on jo ehtiny pistää Otterbuun.
Täälä on joku Fekki nyt... ;)
Ei taida Otteri juosta Savonlinnassa. Ei muuten juossut Lontoossakaan, vaikka piti. Turskat olivat kovassa vauhdissa muutama viikko sitten sentrumsløpet-katukympillä. Syömishäiriöstään toipunut Karoline Bjerkeli Grøvdal pisteli 31.29 jääden Ingrid Kristiansenin reittienkasta vain 5 sekuntia! Miehissäkin Øystein Sylta juoksi 29.32.
Lehtonen voi tosiaan yltää korkeammallekin kuin mitä veikkasin. Hienoa että triatleetit ym. suunnistajat pistävät juoksijoita koville!
http://www.globerunner.org/blog/?p=150
Happo on lyhkäsellä. http://www.jarkkohamberg.suntuubi.com/
Lähetä kommentti