tiistai 29. syyskuuta 2009

Kesäisiä muistoja

Kesä on ohitse ja kohta se pukkikin jo kolkuttelee ovella. Ennen lumentuloa voi kesäisiä tunnelmia palautella muistiin katsomalla ao. Pori Jazz-hölkkäpätkän. Kamerassa jälleen Terhi ja meitsi hieman editoi.




maanantai 28. syyskuuta 2009

Myrskylinnut

Kallossa oli useita kymmeniä joutsenia ruokailemassa aallonmurtajan suojissa. Tämän yksilön kuvasi Terhi.

Kallon kalliot ovat mainio paikka myrskyn aikaan.

Kuvaus Terhi ja editointi Jarno

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Yyterin piikki

Yyterin piikki juostiin tänään Porissa. Piikki ei ole kuitenkaan nimestään huolimatta enää piikki. Perinteinen 25 kilometrin reitti lyheni muutama vuosi sitten 22 kilometriin. Itse olisin pitänyt vanhan mitan ja reitin entisellään. Olisihan se meinaan hauska vertailla tämän päivän ponnisteluja entisiin tuloksiin (juoksin piikin viimeksi 1997), mutta näillä mennään.

Piikin alkupätkä (12km) juostiin polkuja pitkin aina Preiviikiin asti. Ennakkoon suunnittelin juoksevani ns. "retkimielessä" reitin läpi edellisvuoden voittajan Verden kanssa tähtäimenä noin 1.30 aika, eli tarkoitus olisi ollut testata nykyistä virettä mahdollista myöhäissyksyn puolikasta ajatellen. Porin Yleisurheilun Simo Haavisto pinkaisi kuitenkin jo lähdöstä sellaiseen kiitolaukkaan, että leppoisan sunnuntaihölköttelyn sai laakista unohtaa, ja kisa muuttui todelliseksi kuntokokeeksi :)

Saatiinkin sitten taittaa taivalta kahden Simon kanssa. Hän myös piti vauhdinpidosta täysin huolen, kun katsoin vauhdin riittävän mainiosti meikämandoliinolle. Preiviikin jälkeen Simo kiristi hieman tahtia, ja jouduin pienen tankkaushetken jälkeen antamaan hieman löysiä. Sama ero pysyi käytännössä koko loppumatkan.

Simo siis voitti ansaitusti kelpo ajalla 1.22.14, ja itse sijoituin toiseksi tasan puoli minuuttia jääneenä. Päällimmäisenä kisasta jäi mieleen loppumatkasta tilttiin menneet pohkeet, eli ne eivät kestäneet näin pitkäkestoista kisaa. Puolikasta pitänee arpoa sitten myöhemmin. Ainakin pidempiä kovia täytyisi sitä varten tehdä...

Sää oli vuodenaikaan nähden mainio, mitä nyt myrskyntapainen puski loppumatkasta sivuvastaisena, mutta sehän oli kaikille sama :) Oli muuten komeat aallot Kallossa, kun käytiin siellä iltapäivällä... Rastikarhut olivat merkanneet reitin hyvin ja palkintojenkin eteen oli nähty kiitettävästi vaivaa. Yyterin piikki on edelleen mitä mukavin tapahtuma!

Simo Haavisto ja Aarto Virtanen ennen starttia. Kuvat: Terhi

Lähtöhetki lähenee. Viisi kilometriä takana. Vielä ei tunnu missään. Matkaa maaliin noin viisi kilometriä. Pohkeet aika jumissa. Isä kannustaa... Verde.
Kärkikaksikko maalissa. Isä, poika ja pojanpoika. Jakosten kolme sukupolvea. Paula Nurmi voitti naisten sarjan. Aarto jyrää. Lenkkikaverit.


Tulokset

Miehet yl. 22km
1. Simo Haavisto PorY 1.22.14
2. Jarno Maimonen Teivo Stayers 1.22.44 +30
3. Tapani Hietaoja NoNo 1.30.03 +7.49

Miehet 40-v 22km
1. Mika Rintala Kärmes 1.28.39
2. Vesa-Pekka Kuusela KanSu 1.29.29 +50
3. Ilpo Haalisto Lahden Ahkera 1.36.51 +8.12

Naiset yl. 22km
1. Paula Nurmi NaVire 1.35.45
2. Eerika Lipsanen HKV 1.38.49 +3.04
3. Katri Salo 1.52.41 +16.56

Naiset 40-v 22km
1. Mirva Asp APK-maraton 1.43.04
2. Päivi Mäkelä Liikuttava 1.43.52 +48
3. Tiia Isokorpi 1.47.38 +4.34

torstai 24. syyskuuta 2009

Flash! - Valoa ja liikettä

Tanskalais-islantilaisen Olafur Eliassonin seitsemänmetrinen The Inverted Panorama House -teos; eräänlainen valotalo, jonka sisään kävijä voi astua.
Kuva: Terhi

Kävimme tutustumassa helmikuussa 30 vuotta täyttäneen Sara Hildenin taidemuseon kineettisen taiteen näyttelyyn Flash! - Valoa ja liikettä. Mielenkiintoinen kokemus. Suosittelemme!

"Laajuudessaan ja monipuolisuudessaan FLASH! antaa katsojalle hyvän käsityksen valoon ja liikkeeseen perustuvasta taiteesta. Lisäksi se tarjoaa katsauksen kineettisen taiteen historiaan sekä tämän päivän ilmiöihin esittelemällä teoksia suuntauksen keskeisiltä taiteilijoilta."

Huippu-urheilu ja 80 työtuntia viikossa. Mahdotonta?

Birminghamin puolimaratonin MM-kisoihin Iso-Britanniaa edustamaan valitulle Rebecca Robinsonille otsikon mainitsema yhdistelmä on jokapäiväistä arkea. Athletics Weeklyn haastattelun mukaan hänen työpäivänsä lääkärinä alkavat yleensä klo. 8.30 ja päättyvät klo. 18.30. Useimmiten työpäivät kuitenkin venyvät 12-14 tuntisiksi.

"Päivystysvuorossa viikkoon voi kasaantua jopa 80 työtuntia. No, yleensä työviikkoni on "vain" 60 tuntia", naurahtaa viime viikonloppuna kansainyhteisön vuorijuoksun mestaruuskisoissa pronssia voittanut Robinson.

"Harjoittelun ja sosiaalisen elämän ymppääminen työvuorojen ja lepäämisen niukkoihin väleihin on haasteellista ja tärkeää, mutta voin sanoa, että varsinaiseen rentoutumiseen ei jää aikaa."


"Työni luonne määrittää sen, että harjoittelu tulee tärkeysjärjestyksessä aina työn jälkeen. Tämä on tietenkin oma valintani. Tiesin jo koulutukseen hakiessa, että työpäivät tulevat venymään ja olen valmis siihen. Itse asiassa juoksu pitää minut jossain määrin "järjissäni". Rakastan juoksemista, kuten myös ammattiani lääkärinä. Enkä ole koskaan kokenut uhraavani mitään tekemieni valintojen vuoksi. Tämä on juuri sitä mitä haluan tehdä."

Ote Rebecca Robinsonin harjoittelupäiväkirjasta:

Ma: klo. 6:00 60min lenkki ennen työpäivää 8:00-18:30.
Ti: 6x3min + lihaskuntoharjoitus kotona. Päivystystä klo. 8:00-20:00. Olisin halunnut käydä kuntosalilla, mutta oli ajankäytöllisesti tehokkaampaa tehdä lihaskuntoharjoitus kotona.
Ke: Aloitin työn uudessa sairaalassa, joten 40 minuutin lenkki läheisessä puistossa kävi uuteen ympäristöön tutustumisesta...
To: Klo. 7:30 40min vauhtileikittely. Vaihteeksi normaali työpäivä klo. 9:00-17:00!
Pe: Klo. 7:30 40min lenkki. Klo. 23.00 20min lenkki. Töissä klo. 9:00-22:00. Iltalenkki olisi pitänyt jättää väsymyksen vuoksi väliin, mutta oli pakko saada raitista ilmaa työpäivän jälkeen.
La: Klo. 7:30 50min lenkki. Työpäivän piti olla klo. 9:00-21:00, mutta venyikin ilman taukoja aina yhteentoista saakka. Luultavasti sairaalan käytävillä tuli päivän mittaan juostua reilut pari mailia...
Su: Klo. 7:00 Halusin juosta pitkän lenkin, mutta olin työvuoroista sen verran väsynyt, että tyydyin tunnin lenkkiin. Töissä klo. 9:00-23:00.

Viikkoon kuului 80 työtuntia + 6 tuntia treeniä.



Muutama artikkeli ryhmäharjoittelusta ja ylipäätään kovasta harjoittelusta:

Hudson Speaks
What Price Perfection?
Group running this weekend? Little long, but interesting.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Berliini

Berliinin maraton on nähtävissä netin kautta ainakin täältä: UniversalSports (kunhan alkaa pelittämään. No nyt pelaa, mutta raivostuttavana tunnin jälkilähetyksenä).

Tänä vuonna maratonjuhlan erikoisteemana on "20 vuotta rajatonta juoksua". Tarkoittaa sitä, että vuonna 1990 reitti kulki ensi kertaa sekä itä- että länsi-Berliinin puolella. Kisan suurista suurin on tietysti itse hymyilevä Haile. Häntä haastamaan lähtee keväällä Rotterdamissa kaikkien aikojen kolmanneksi nopeimman maratonajan 2.04.27 juossut Kenian Duncan Kibet.

5km 14.30 / 16.56 Haile + Kibet + 7 jänistä. Naisten kärjessä viime vuoden kakkonen + kolme etiopialaista kilpasiskoa ja Italian Console. Erik Haß 16.44, Juho Pirkola 16.58 ja kaksikko Petri Saavalainen ja Henri Saari 18.13. Saavahan toimii Saaren jäniksenä...
10km 29.15 / 34.06 Haile & co hyvässä vauhdissa. Naisten kärjen tilanne myös muuttumaton, juoksevat -> 2.24 loppuaikaa. Haß 33.16, Pirkola 34.11 ja P&H 36.30.
15km 43.58 / 51.31 Hilkulla on ME tänään. Nyt vauhti on aika tasan 2.04 loppuaikaa tähtäävää... Jäniksena toiminut maratonin maailmanmestari Luke Kibet lopetti vedon aiemmin kuin oli suunniteltu. Ilmeisesti viimeaikaiset selkävaivat painoivat. Haß 49.36, Pirkola 51.40. P&H 55.00.
20km 58.34 / 1.08.49 Haile + Kibet + neljä jänistä. Vauhti kiristyy. Erik , 1.06.14Pirkola 1.09.19 P 1.13.35. Saari dnf?
Puolimaraton 61.44 / 1.12.29 Haile porskuttaa ME-vauhtia! Kibet 100m perässä... Haß 1.09.52, Pirkola 1.13.11 P 1.17.32.
25km 1.13.09 / 1.25.52 Kibet minsan Hailea jäljessä. Haß 1.23.07, Pirkola 1.27.21. P 1.31.53.
30km 1.27.44 / 1.42.50 Haile jolkottaa edelleen ME-vauhtia vain yksi jänis seuranaan (jänis lopetti 32km kohdalla ja Kibet myös). Naisten kärjessä jatkaa etiopialaiskolmikko. Haß 1.39.55, Pirkola 1.45.41 ja Saava 1.50.20.
35km 1.42.37 / 1.59.53 Hailen vauhti hiipuu. ME:n kanssa niin ja näin. Naisten kärjessä enää kaksikko Getaneh ja Besuye. Haß 1.56.51. Pirkola 2.04.48. Saava 2.08.43.
40km 1.58.34 / 2.17.19 ME näyttää karanneen Hailen töppösistä. Besuye minsan karussa. Haß 2.14.04. Pirkola 2.25.00. Saava 2.27.48.
Maali 2.06.08 / 2.24.47 Haile ykkönen! Francis Kiprop 2.07.04. Negari Terfa 2.07.41. Naisten maran voitti Etiopian Atsede Besuye. Silvia Skvortsova oli toinen 2.26.23. Haß 2.21.39 PB! Pirkola 2.33.35. Netti-tv:ssä näkyi myös Ami Laamon maaliintulo ajassa 2.34.05 (1/2-mara 1.15.25) sekä Saavalainen 2.35.41. Naisten sarjassa Leena Puotiniemi juoksi upeasti 2.53.55 (1/2-mara 1.26.54)!

Live-seuranta
Väliaikapalvelu

lauantai 19. syyskuuta 2009

Ellivuori

Osallistuin tänään hyvistä järjestelyistä tunnettuun Ellivuori-juoksuun Sastamalassa. Reitti kiersi parin viime vuoden tapaan Ellivuoren latupohjia. Reitti olikin hiihtoladulle tyypillisesti melkeinpä yhtä nousua ja laskua. Nousut olivat kuitenkin juostavia, joten aivan kapuamiseksi kisailu ei tänään mennyt.

Lähdin matkaan Syrjälän Tepon ja Karran Tommin peesissä. Teppo lähti tuttuun tapaansa omille teilleen jo alkumatkasta. Tommi jätti meikäläistä aina muutaman askeleen alamäissä, mutta onnistuin ottamaan raon kiinni aina ylämäissä. Lopullisesti Tommi pääsi karkaamaan noin viiden kilometrin kohdalla. Oma vireeni oli tänään hieman väsynyt. Olisiko torstain parin tunnin lenkki vielä painanut kintereissä... Hyvä kova treeni silti :)

Teppo erkani muista jo alle kilometrin juoksun jälkeen. Kuvat: Terhi
Jyräys käynnissä.
Teppo laskettelee alamäkeen.
Hiillostin Tommia noin vitoseen. Sitten otti ohraleipä.
Iloiset ajanottajat Jari ja Sylvi.
Jaska.
Mikko Kalmakurki.
Juoksua seurattiin myös metsän siimeksessä.
Naisten nopein Noora Nyrö.
Kiri lähtee!
Maaliin tultiin golfhalliin.
Liikunnan riemua :)

Miehet n. 7km
1. Teppo Syrjälä Teivo Stayers 24.27
2. Tommi Karra Teivo Stayers 25.13
3. Jarno Maimonen Teivo Stayers 25.41

Naiset n. 7km
1. Noora Nyrö Teivo Stayers 32.03
2. Riikka Nurminen 37.40

Miehet 40v n. 7km
1. Rauno Koski Stormin Teräs 28.43
2. Jyrki Kähärä Teivo Stayers 28.58
3. Juha Järvisalo Tampere 37.13

Naiset 40v n. 7km
1. Päivi Mäkelä Liikuttavat 32.23
2. Pirjo Pyymäki Leppävaaran Sisu 36.09
3. Johanna Ritala Sastamala 40.15
4. Heidi Ratilainen Liikuttavat 41.09

Miehet 50v n. 7km
1. Jaakko Rouhiainen Teivo Stayers 30.20
2. Arto Alaspää Seinäjoki 30.41
3. Kari Nieminen Muurlan Kiri 31.36
4. Arto Salminen Komas 35.59
5. Markku Rantanen Sastamala 40.07
6. Arto Kähärä Nokia 40.09

Kuntosarja n. 7km
1. Mikko Kalmakurki Teivo Stayers 29.27
2. Mikko Yli-Jaukkari Loimaa 39.35
3. Nadja Mikkola VsV 41.06
4. Marko Mikkola Liikuttavat 49.35

Joukkuekisa
1. Teivo Stayers (Teppo Syrjälä, Tommi Karra, Noora Nyrö)
2. Team Mikkola (Nadja Mikkola, Heidi Ratilainen, Marko Mikkola)



Yhdysvalloissa yliopistojen maastojuoksukausi on alkanut.

Missouri Southern Stampede 19.9. Joplin Missouri

8 km maastojuoksu
1. Kirwa, Daniel SO Harding University 23:11.07
2. Boyer, Lane JR U. of A.R. 23:23.05
3. summerside, seth GR Unattached X23:29.19
25. Järvenpää, Jarkko SO M.S.S.U. 24:50.88
59. Nummela, Aki JR M.S.S.U. 25:29.64

Crimson Classic Invitational 18.9. Tuscaloosa Alabama

8 km maastojuoksu
1. David, Tyson SR Alabama 24:25.90
2. Cheruiyot, Ben SO Auburn 24:29.50
3. Samoei, Fred JR Alabama 24:34.50
23. Nieminen, Jaakko SO Kennesaw State 26:05.30
108. Solla, Peikko FR Kennesaw State 30:46.50

Central Missouri Invite 11.9. Warrensburg Missouri

4 mailin maastojuoksu
1. Sialo, Laban Central Missouri 19:58.30
2. Grundman, Neil Graceland 19:59.34
3. Pierce, Michael Southwest Baptist 20:05.60
9. Järvenpää, Jarkko Missouri Southern 20:30.82
29. Nummela, Aki Missouri Southern 21:37.38

Powerade Invitational 11.9. Chattanooga Tennessee

5 km maastojuoksu
1. Festus Chemaoi MTSU 15:30
2. Chris Berry Unattached a 15:33
3. William Songock MTSU 15:44 9
7.
Jaakko Nieminen Kennesaw State 16:15
19. Peikko Solla Kennesaw State 16:50

JSU – Strut’s Season Opener 5.9. Oxford Alabama

5 km maastojuoksu
1. David Nilsson Jacksonville 14:35
2. Nathan Haskins Kennesaw 14:50
3. Piotr Witzack Kennesaw 14:52
7. Jaakko Nieminen Kennesaw 15:07
13. Peikko Solla Kennesaw 15:20

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Mo' Money

Eilen uutisoitiin Jukka Keskisalon ja valmentajansa Risto Ulmalan teiden eroavan. Tänä kesänä menestyksen polun löytäneen valmentaja-urheilija-parivaljakon ja SUL:n intressit eivät lopulta neuvottelujen jälkeen kohdanneet. Uutisoinnin perusteella kynnyskysymykseksi olisi muodostunut valmentajan palkka ja kenen pussista se maksettaisiin.


SUL:n sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena on edistää ja kehittää yleisurheilua sekä toimia jäsentensä valtakunnallisena liittona. Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot, urheilun reilun pelin periaatteet ja tasa-arvo. Suomen yleisurheilun strategian 2010-2013 tärkeimmäksi tavoitteeksi on asetettu ammattimaisen valmennuksen lisääntyminen. Näiden em. linjausten ja olemassa olevien toimintaedellytysten ja resurssien pohjalta on kaiketi neuvoteltu Ulmalankin tapauksessa, mutta lopputulema (SUL tarjosi osa-aikaista valmennussopimusta, mutta jokainen voi pohtia miten se istuu yo. kuvaan) ei nähtävästi ole tyydyttänyt kaikkia osapuolia.

Onko SUL:n tehtävä sitten ylipäätään tukea kotimaista huippu-urheilua ja millä laajuudella? Yleinen käsitys kai lienee, että on ja tarvittavissa määrin. Tukien kohteista ja laajuuksista onkin väännetty iät ja ajat, mutta se on aivan toinen juttunsa...

Järjestöjen ja liittojen viidakko on hämärä ja siihen selvyyttä toivottavasti tuo heinäkuussa uutisoitu suunnitteilla oleva kotimaisen huippu-urheilun jättiremontti. Toteutuessaan huippu-urheilu siirtyisi olympiakomitean alaisuuteen ja lajiliiton, eli yleisurheilun kohdalla SUL, osalle jäisi liikunta ja harrastusurheilu, mikä viimeaikaisten tulosten perusteella on SUL:n ydinosaamista päinvastoin kuin huippu-urheilu... :) Olisiko tällä remontilla mitään vaikutusta ko. Keskisalo & Ulmala-caseen, jää tällä tietoa arvailujen varaan. Jollei muuta, niin ainakin kokonaiskuva järjestöjen ja liittojen tehtävistä selkiytyisi.

Omasta ja varmasti kaikkien muidenkin mielestä Ulmala on palkkansa ansainnut. Maksaisi sen loppuviimeksi sitten SUL, Kataja, sponsori tai Keskisalo itse. Sinänsä on myös hyvä, että kaksikko Ulmala & Keskisalo ovat lähteneet ravistamaan (toivon, että he toimivat myös kestävyysjuoksun puolesta) SUL:n luutunutta järjestelmää. Tuo byrokratian linnake ei vaan vähällä huoju, kuten on huomattu. Tuntuukin vähintään siltä, että ihmiset ovat siellä ikivirassa vailla tulosvastuuta... Toivottavasti rahoitus Keskisalon valmentautumiseen löytyy jostain ja yhteistyö Ulmalan kanssa jatkuisi sittenkin. Viime kädessä rahoitusmallia voi hakea vaikka jenkeistä...

Pakko lainata tähän loppuun Seppolan Trampas-nimimerkin loistava kiteytys: "Mäkelällä olisi ollut yksi erinomainen keino ratkaista Ulmalan palkkausongelma. Hän olisi voinut katsoa peiliin ja todeta, että liitossa maksetaan palkkaa tuloksista eikä tittelistä. Sen jälkeen johtopäätösten teko olisi ollut helppoa."

Hollon Laten pohdintaa samasta aiheesta.



Berliinin maraton juostaan tulevana sunnuntaina. Suomalaisiakin mukana mm. Saavalainen, Pirkola ja Saari. Elite

Matemaatikko Alan Turing oli myös aikansa huippujuoksijoita.

Vetraanien SM-maantiejuoksujen tulokset

Mo' Money, Mo' Problems

lauantai 12. syyskuuta 2009

Jyväskylän SM-maraton

Jyväskylässä paistaa aurinko ja lämpötila on noin +13 astetta. Tuuli puhaltelee reitin alkumatkalla vastaiseen ja järven itäpuolella juoksijoita avittaa myötis, mikäli se puiden suojassa on ylipäätään mahdollista.

Lähtövalmisteluja. Kuvat: Jaana Karran kännykästä.

Kolme kilometriä juostu. Neljän miehen kärkiryhmään lukeutuvat Takala, Raittila, Wannas ja Korir. Kolmonen ohitettiin ajassa 9.44 (Eka kilsa kiskottiin kuulemma Raittilan tahdissa 3.05). Kärkiryhmän perässä juoksee muutaman sekunnin päässä ilmeisesti yksinäinen Sakari Hukka ja hänestä reilut parikymmentä sekuntia neljän sakki: Kero, Vaitsa, Virta ja Kanyari. Heidän väliaikansa oli kolmen kilometrin kohdalla 10.07.

Lassila, Forsblom ja Maija kolmosen kohdalla.

24 minuuttia juostu. Tarkkailupaikan (Kake) ohittaa sama neljän miehen kärkikopla: Wannas, Korir, Raittila sekä Takala. Seuraavana paikan ohittaa Hukka ajassa 24.50. Viisi sekuntia hänen jäljessään tulevat Vaitsa, Virta, Kero ja Kanyari. Naisten kärki Oravamäki ja Kainlauri ohittavat tarkkailupaikan ajassa 28.35. Kolmas nainen juoksee noin kymmenen metriä heidän jäljessään. Seuraavat päivitykset 18 kilometrin kohdalta.

Koriria seuraavat Raittila, Wannas ja Takala.

Ensimmäisen kierroksen (+lisälenkin) jälkeen keulissa matkaa tekee Lewis Korir selvällä 2.20 erolla seuraaviin. Väliaika Koririlla oli 57.28. Hänen jäljessään paikan ohittivat Wannas, Raittila ja järjestävän seuran Miika Takala ajassa 59.48. Korir juoksee siis täysin omaa vauhtiaan! Jäljempänä juoksevista Hukka on ajettu kiinni ja ohi. Nelikko Vaitsa, Virta, Keron Jaakko ja Kanyari ohittivat 18 kilometriä ajassa 62.02. Seuraavana Hukka ja hänen kintereillään kolmikko Keron Jukka, Mika Luoto ja Mika Penttinen. Naisten kärki meni paikasta ohi ajassa 70.06. Siinä ryhmässä juoksevat edelleen Oravamäki, Kainlauri ja miehistä Forsblom ja Lassila.


Väliaikatilanne sillan toiselta puolen: Korir oli ohittanut paikan ilmeisesti melkein kolme minuuttia ennen kolmikkoa Wannas, Raittila ja Takala. Heidän aikansa näillä main oli 1.15.07. Ryhmä Vaittinen meni tästä paikasta ohi ajassa 1.18.16. Ryhmä Luoto puolestaan ajassa 1.19.41.

Tilannetsekkaus ajassa 1.33.41: Korir ylhäisessä yksinäisyydessään. Hänen jäljessään paikan ohittavat Wannas, Raittila ja Takala ajassa 1.37.47. Kolmannessa ryhmässä tapahtuu pientä hajontaa. Vaitsa vetää, perässään Kanyari. Heidän väliaikansa oli 1.41.58. Jaakko Kero on kahta edellämainittua noin viisi metriä jäljessä ja Mikko Virta Jaskasta kolmisen metriä perässä. Ratkaisuja on siis tapahtumassa... Naisten kärki ohitti paikan ajassa 1.54.37. Johdossa juoksevat edelleen Maija ja Minna. Kolmantena matkaa taittaa Pauliina Kanervo ja neljäntenä Mirka Suominen. Nyt alkoi satamaan...

Tällä hetkellä kisaan syntyy sateen lisäksi myös toinen käänne, kun kärkijuoksijat ovat saaneet hitaammat maratoonarit kierroksella kiinni. Keulamies Koriria avustaa moottoripyörä, mutta hänen jäljessään juoksevat joutuvat pujottelemaan hitaampia kuin Palander pujottelukeppejä... Reittihän kulkee koko matkan ajan kahden-kolmen metrin levyistä kevyenliikenteenväylää...

Kun maratonia on juostu 1.53, on Takala tehnyt kolmen sekunnin eron Wannakseen. Raittila on puolestaan jäänyt Simosta noin kahdeksan sekuntia. Korir painaa tätä kolmikkoa edellä noin 4.30.

Lewis Korir ohitti hetki sitten 41km ajassa 2.14.35. Seuraavina Miika 2.17.35 ja Simo 2.19.32. Anssi meni tästä ohi ajassa 2.20.51. Seuraavina Marko ja Mikko 2.23.34 ja heidän jäljessään Kanyari 2.24.23. Ruuhka reitillä on paikkapaikoin valtaisa!


Lewis Korir voitti SM-maratonin ajalla 2.19.19! Onnea! Miika Takalalle SM-hopeata ennätysajalla 2.21.34. Pronssille juoksi Simo Wannas 2.23.57 (oma enkka!). Anssi Raittila sijoittui neljänneksi 2.25.24. Seuraavina Mikko Virta 2.27.34, Marko Vaittinen 2.27.37, Jaakko Kero 2.27.44, David Kanyari 2.28.38, Jukka Kero 2.31.15, Mika Penttinen 2.31.38...

Naisten maratonin voitti Maija Oravamäki ajalla 2.46.45 kkk. Hienoa! Toiseksi juoksi mahtavalla ennätysparannuksella Minna Kainlauri 2.47.29! Mirka Suominen otti pronssia ajalla 2.59.30. Pauliina Kanervo oli neljäs ajalla 3.05.22.

Finlandia maratonin voitti Teivon Tomi Forsblom ajalla 2.48.32! Upeeta! Rontin Immu oli 45-vuotisissa toinen ajalla 3.03.46.



Kalevan malja-spekulaatio: Kaikella todennäköisyydellä TuUL:n Brunila on huomenna SM-kävelyissä M22-sarjassa toinen ja HKV:n Laitinen omassa sarjassaan neljäs, jolloin lopulliseksi piste-eroksi jää HKV:n hyväksi kaksi pojoa -> HKV tulee voittamaan Kalevan maljan.

Tulospalvelu

Kiitokset apureille paikan päällä, Jaana ja Kauko Karralle!



Historian siipien havinaa... Kun Jyväskylässä juostiin SM-maratonia viimeksi, oli vuosi 1986. Juoksija-lehti raportoi kisasta otsikolla "Olipa olosuhteet!". No, olinpa minäkin pikku natiaisena seuraamassa tuolloin isukin maratonia. Voinkin yhtyä Juoksija-lehden 6/1986 tekstiin: "Koskaan aiemmin ei ole ollut yhtäläistä rankkasadetta niissä maratonin SM-kisoissa, joita olen saanut seurata..."

Taso nousi olosuhteista ja mukulakivireitistä huolimatta huikeaksi. Miehissä kymmenen ensimmäistä juoksivat alle 2.20, voittaja Jouni Kortelaisen loppuajan ollessa 2.14.28! Hopea irtosi Henrik Sandströmille ajalla 2.15.01. Pronssiin vaadittiin Sauli Harjamäeltä aika 2.17.04. Ensimmäiset 29 juoksijaa alittivat 2.30. Naisten voittajaksi juoksi Sirkku Kumpulainen ajalla 2.36.03...

Juoksija-lehti 6/1986 s. 12-15.

torstai 10. syyskuuta 2009

Bolt vs. kana

Tuoreimmassa Athletics Weekly:ssa on humoristinen ajatusleikki aiheesta: miten mahtaisi Usain Bolt pärjätä eläinten olympialaisissa? Berliinin ME-juoksuissa pikajuoksija Boltin huippunopeus täydessä vauhdissa oli 27.79 mailia tunnissa. Se on ihmiselle käsittämättömän hurjaa vauhtia, mutta eipä sillä juurikaan laiteta hanttiin nelijalkaisille vastustajille.

Luomakunnan nopein maanisäkäs, gepardi pystyy saavuttamaan jopa 70 mailin tuntinopeuden. Kuvitteellisessa sadan metrin kilpailussa Bolt olisi hädin tuskin puolimatkassa, kun keijo gepardi jo tuulettelisi voittoaan maalissa. Antilooppi (61mph), leijona (50mph), hevonen (45mph), vinttikoira (40mph) ja kani (35mph) olisivat myös Boltia selvästi vikkelämpiä.

Jopa eläinten olympialaisten satasen finaaliin pääsy vaatisi Jamaikan raketilta äärimmäistä venymiskykyä. Nimittäin jäljellä olevista kuvitteellisista loppukilpailupaikoista Boltin kanssa tasaväkisimmin taistelisivat kirahvi (32mph), karhu (30mph) ja kotikissa, joka sekin kykenee tarpeen tullen 30 mailin tuntinopeuteen. Ihminen on siis muihin eläimiin verrattuna täysin vastaantulija, oikea etana. Ainoat oliot joille saattaisimme pärjätä ovat norsu (25mph) ja kana (9mph)...

Artikkelissa pohdittiin myös sitä, että pystyykö ihminen aikojen kuluessa kuromaan umpeen eläinten etumatkaa nopeudessa? Jatkuvasti parantuvat maailmanennätykset lajeissa kuin lajeissa osoittavat ihmisen sentään kehittyvän. Entäpä eläimet, kehittyvätkö ne enää? Vastaus on, että vähäistä kehitystä tapahtuu myös muiden eläinlajien parissa. Tutkijat ovat huomanneet, että esimerkiksi kuuluisissa Kentucky Derby -laukkakilpailuissa hevosten nopeudet ovat kasvaneet noin 13 prosenttia 65 vuodessa. Samanlaista kehitystä on tapahtunut myös vinttikoirakisoissa. Koirat pinkovat tänä päivänä noin 15 prosenttia kovempaa vauhtia kuin 80 vuotta sitten. Summa summarum: tällä kehitysvauhdilla ihminen ei hetkeen jos toiseen voittaisi etusuoran herruutta "eläinten olympialaisissa", vaikka jotkut höyrypäiset tutkijat spekuloivat ihmisen kykenevän viiden sekunnin sataseen tulevaisuudessa... Ei tosin mun elinaikana... No, tää olikin tämmönen höpöhöpö-juttu.



Maailman huippuihin lukeutuva Pekingin olympialaisten 10 000 metrin pronssimitalisti Shalane Flanagan palaa entiseen opinahjoonsa vapaaehtoiseksi valmentajaksi. Vastaavaa sitoutumista lajiinsa olisi hauska nähdä myös kotimaisilta huipuiltamme. Esim. Pirkkahallissa olisi mukava tavata Tommi Evilä ohjaamassa lapsia hyppäämään pituutta, sen sijaan että hän ajaa ne vihaisesti hyppypaikalta tiehensä... Silkkaa päiväunta, sanon ma... Mistä tulikin mieleen, näin Tampereella...

Z:n reissupäiväkirja Japanin matkalta.

Kessi juoksee esteet viikonlopun GP-finaalissa Thessalonikissa. Koostelähetykset tulevat FST5-kanavalta lauantaina klo. 20:45 ja sunnuntaina klo. 21:00. Tulokset

Hämeen pm-10 000 metrin tuloksia päivitetty

Eiliselle

tiistai 8. syyskuuta 2009

SM-maraton juostaan ensi lauantaina

SM-maraton juostaan Finlandia-maratonin yhteydessä Jyväskylässä ensi lauantaina. SM-kilpailuun on kilpailukalenterin kautta ilmoittautunut 28 miestä ja yhdeksän naista, heidän joukossaan molemmat hallitsevat maratonin Suomen mestarit: Anssi Raittila ja lopettamispäätöksenä toistaiseksi pyörtänyt Maija Oravamäki.

Oman mausteensa kilpailuun tuo jälleen kerran Turun Urheiluliiton ja Helsingin Kisa-Veikkojen välinen, etten sanoisi kutkuttavan jännittävä taistelu Kalevan maljan voitosta. Ennen lauantain maratonia HKV johtaa pistekilpailua yhdeksän pisteen erolla ennen turkulaisia.

Koska molemmat mahtiseurat kokevat Kalevan maljan tavoittelun äärimmäisen tärkeäksi asiaksi, asettavat ne maratonin lähtöviivalle seurojensa parhaita juoksijoita. Viime vuonna Kalevan maljan pistekilpailu kääntyi HKV:n juhlaksi Simo Wannaksen venyttyä maratonilla neljänneksi. Simo on myös tänä vuonna hälytetty hätiin nykyisestä "kotimaastaan" Keniasta (btw. jos kiinnostaa Kenian leiri ensi talvena, ota yhteys Simoon). TuUL puolestaan patistaa debyyttimaratonilleen kesän kotimaisia ratakisoja hallinneen Lewis Koririn. Turkulaisten riveistä löytyy myös muita varteenotettavia pistenikkareita, kuten heinäkuussa paluun täyden matkan triathlonin pariin (Ironman Austria 8.28) tehnyt Mika Luoto ja Keron veljekset Jaakko ja Jukka.

Yltääkö HKV neljännen kerran peräkkäin Kalevan maljan voittajaksi, nähdään vasta sunnuntaina samaisessa Jyväskylässä käytävien SM-maantiekävelyjen jälkeen. SM-maraton ei siis ole se viimeinen niitti tälle Kalevan malja -kaudelle... SM-kävelyihin ovat ilmoittautuneet mm. paremmin juoksijoina kunnostautuneet HKV:n Juha Menna ja Johannes Brunila TuUL :) Kävelyjen lähtöviivalta löytyy myös viime viikonloppuna PM-kävelyissä hienosti pronssia saavuttanut Teivon Aleksi Ojala. Runtua vaan Aksu!

Mutta takaisin maratoniin. Saapa nähdä, miten hyvin Lewis Korir jaksaa juosta koko 42 kilometriä. Puolikas on mieheltä hujahtanut 64 minuutin pintaan Göteborgissa viime toukokuussa. Mutta, olihan Zersenay Tadesellakin vyöllään 58 minsan puolikas ja niin vain jäi mara kesken Lontoossa... Raittila tykitti keväällä Rotterissa upeasti 2.19 ja myöhemmin kesällä menestystä tuli Zermattin vuorimaralla sekä HCM:lla, unohtamatta kalevalaisissa syntynyttä kympin enkkaa. Anssin kunto on siis rautaa ja uskoisin hänen pitävän vauhtia myös Jyväskylässä.

Saapuvatko ukot Jyväskylässäkin tässä järjestyksessä maaliin?

Reitti kulkee Jyväsjärven ympäri ja yksi lenkki on pituudeltaan 12 kilometriä. Luulisin että ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkiryhmään kuuluvat Raittilan ja Koririn lisäksi Wannas, Kerot, Luoto, Virta, Takala, Kanyari ja Vaitsa. Noista seuloituvat myöhemmillä kierroksilla mitalistit. Seuraavaan ryhmään, eli alle 2.30 aikaa tavoitteleviin lukisin Herwoodissa kymppiä hyvin juosseen Lipiäisen, Lapin Lukon Raution, Levillä puolikkaan voittaneen Friarin sekä itärajan Nissisen. Siitä vaan letkaa pystyyn ja yhteistyöllä tavoitteeseen. Teivon Jukka Salolle myös tsemppiä!!!

Naisten maralla Suomen mestaruutta puolustava Maija Oravamäki tekee ainakin muutaman kilpailun (äskettäin Kempeleen puolikas 1.19.03) mittaisen paluun juoksurintamalle. Seikkailu-urheilun puolella uutta uraa luovalle Maijalle tiukan vastuksen antaa huippukuntoinen Minna Kainlauri. Oulun Pyrinnön Pauliina Kanervolta voi myös odottaa kolmen tunnin alitusta.

Joutuuko Maija miesjoukon veturiksi tänäkin vuonna?

Stetsonveikkaus:

Miehet maraton:
1. Anssi Raittila 2.21
2. Lewis Korir 2.24
3. Simo Wannas 2.26
4. Miika Takala 2.26
5. Marko Vaittinen 2.27

Naiset maraton
1. Maija Oravamäki 2.50
2. Minna Kainlauri 2.51
3. Pauliina Kanervo 2.57


Ilmoittautuneet

Tulospalvelu



Myöhästyneet 60-vuotissynttärionnittelut Jukka Toivolalle! Onnea 7.9. johdosta!

Sandra Erikssonin blogi

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Hervannan 10 000 m

[Updated 10.9.]


Ensimmäisenä lajina kansallisissa XVII Hervannan juhlakilpailuissa juostiin miesten ja naisten 10 000 metriä yhteislähtönä. Sää oli kympin juoksuun täydellinen: pilvistä, tyyntä ja lämpöä noin + 15 astetta. Kansallisen kilpailun yhteydessä jaettiin myös Hämeen piirinmestaruusmitalit.

Miesten kilpailu ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Lauri Lipiäinen lähti kirikierrokselle pari-kolme metriä Syrjälän Tepon edellä, mutta Tepon kiri puri jälleen, ja maalissa eroa oli reilut pari sekunnin kymmenystä.

Naisissa voitto ratkesi jo alkuvaiheissa Minna Kainlaurin matkavauhdin ollessa selvästi muita kovempaa. Eroa toiseksi tulleeseen tuli yli minuutti, vaikkei Minna aivan kaikkeaan kisassa antanutkaan. Kilpailu toimi viimeistelyharjoituksena ensi viikon SM-maratonia varten.

Seppo Kykkänen jaksaa aina vaan. Tänään kymppi kulki 33.28,89. Kuvat: Terhi
Minna Kainlauri juoksi lähelle ennätystään, vaikka ei aivan täysiä puristanutkaan.
Noora Nyrö juoksi piirinmestariksi!
Satu Palmroth kävi Nooran kanssa tiukan kamppailun.
Anna Leino ja Eeva-Maria Karppanen.
Koville otti!

Tuloksia:

Miehet 10 000 m

1. Teppo Syrjälä Teivo Stayers 31.50.90
2. Lauri Lipiäinen Leppävaaran Sisu 31.52.12
3. Jouko Mahlamäki Lauttakylän Luja 32.18.83
4. Petri Saavalainen Teivo Stayers 32.39.50
5. Tommi Karra Teivo Stayers 32.50.20

Tulokset elävät omaa elämäänsä (SUL:ssa, Tilastopajassa ja Kilpailukalenterissa on eri versiot...) :) Nyt melkein viikko kilpailun jälkeen on Tepollekin vihdoin löydetty oikea aika, eli 31.50,90! Onnea piirinmestarille!

Naiset 10 000 m
(HUOM! Tuloksia tarkennettu järjestäjien toimesta palkintojenjaon jälkeen)

1. Minna Kainlauri Lappeenrannan Urheilu-Miehet 37.33.25
2. Tiina Tarvainen Nurmijärven Yleisurheilu 38.45.93
3. Noora Nyrö Teivo Stayers 41.46.14
4. Satu Palmroth Teivo Stayers 41.50.51
5. Teija Harjuntausta Tampereen Urheilijat-38 43.38.35




David Rudisha rutisti Rietissä kasilla uudeksi Afrikan ennätykseksi 1.42.01 (aika on myös 800m kaikkien aikojen tilastoissa neljänneksi nopein)!!!