tiistai 8. syyskuuta 2009

SM-maraton juostaan ensi lauantaina

SM-maraton juostaan Finlandia-maratonin yhteydessä Jyväskylässä ensi lauantaina. SM-kilpailuun on kilpailukalenterin kautta ilmoittautunut 28 miestä ja yhdeksän naista, heidän joukossaan molemmat hallitsevat maratonin Suomen mestarit: Anssi Raittila ja lopettamispäätöksenä toistaiseksi pyörtänyt Maija Oravamäki.

Oman mausteensa kilpailuun tuo jälleen kerran Turun Urheiluliiton ja Helsingin Kisa-Veikkojen välinen, etten sanoisi kutkuttavan jännittävä taistelu Kalevan maljan voitosta. Ennen lauantain maratonia HKV johtaa pistekilpailua yhdeksän pisteen erolla ennen turkulaisia.

Koska molemmat mahtiseurat kokevat Kalevan maljan tavoittelun äärimmäisen tärkeäksi asiaksi, asettavat ne maratonin lähtöviivalle seurojensa parhaita juoksijoita. Viime vuonna Kalevan maljan pistekilpailu kääntyi HKV:n juhlaksi Simo Wannaksen venyttyä maratonilla neljänneksi. Simo on myös tänä vuonna hälytetty hätiin nykyisestä "kotimaastaan" Keniasta (btw. jos kiinnostaa Kenian leiri ensi talvena, ota yhteys Simoon). TuUL puolestaan patistaa debyyttimaratonilleen kesän kotimaisia ratakisoja hallinneen Lewis Koririn. Turkulaisten riveistä löytyy myös muita varteenotettavia pistenikkareita, kuten heinäkuussa paluun täyden matkan triathlonin pariin (Ironman Austria 8.28) tehnyt Mika Luoto ja Keron veljekset Jaakko ja Jukka.

Yltääkö HKV neljännen kerran peräkkäin Kalevan maljan voittajaksi, nähdään vasta sunnuntaina samaisessa Jyväskylässä käytävien SM-maantiekävelyjen jälkeen. SM-maraton ei siis ole se viimeinen niitti tälle Kalevan malja -kaudelle... SM-kävelyihin ovat ilmoittautuneet mm. paremmin juoksijoina kunnostautuneet HKV:n Juha Menna ja Johannes Brunila TuUL :) Kävelyjen lähtöviivalta löytyy myös viime viikonloppuna PM-kävelyissä hienosti pronssia saavuttanut Teivon Aleksi Ojala. Runtua vaan Aksu!

Mutta takaisin maratoniin. Saapa nähdä, miten hyvin Lewis Korir jaksaa juosta koko 42 kilometriä. Puolikas on mieheltä hujahtanut 64 minuutin pintaan Göteborgissa viime toukokuussa. Mutta, olihan Zersenay Tadesellakin vyöllään 58 minsan puolikas ja niin vain jäi mara kesken Lontoossa... Raittila tykitti keväällä Rotterissa upeasti 2.19 ja myöhemmin kesällä menestystä tuli Zermattin vuorimaralla sekä HCM:lla, unohtamatta kalevalaisissa syntynyttä kympin enkkaa. Anssin kunto on siis rautaa ja uskoisin hänen pitävän vauhtia myös Jyväskylässä.

Saapuvatko ukot Jyväskylässäkin tässä järjestyksessä maaliin?

Reitti kulkee Jyväsjärven ympäri ja yksi lenkki on pituudeltaan 12 kilometriä. Luulisin että ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkiryhmään kuuluvat Raittilan ja Koririn lisäksi Wannas, Kerot, Luoto, Virta, Takala, Kanyari ja Vaitsa. Noista seuloituvat myöhemmillä kierroksilla mitalistit. Seuraavaan ryhmään, eli alle 2.30 aikaa tavoitteleviin lukisin Herwoodissa kymppiä hyvin juosseen Lipiäisen, Lapin Lukon Raution, Levillä puolikkaan voittaneen Friarin sekä itärajan Nissisen. Siitä vaan letkaa pystyyn ja yhteistyöllä tavoitteeseen. Teivon Jukka Salolle myös tsemppiä!!!

Naisten maralla Suomen mestaruutta puolustava Maija Oravamäki tekee ainakin muutaman kilpailun (äskettäin Kempeleen puolikas 1.19.03) mittaisen paluun juoksurintamalle. Seikkailu-urheilun puolella uutta uraa luovalle Maijalle tiukan vastuksen antaa huippukuntoinen Minna Kainlauri. Oulun Pyrinnön Pauliina Kanervolta voi myös odottaa kolmen tunnin alitusta.

Joutuuko Maija miesjoukon veturiksi tänäkin vuonna?

Stetsonveikkaus:

Miehet maraton:
1. Anssi Raittila 2.21
2. Lewis Korir 2.24
3. Simo Wannas 2.26
4. Miika Takala 2.26
5. Marko Vaittinen 2.27

Naiset maraton
1. Maija Oravamäki 2.50
2. Minna Kainlauri 2.51
3. Pauliina Kanervo 2.57


Ilmoittautuneet

Tulospalvelu



Myöhästyneet 60-vuotissynttärionnittelut Jukka Toivolalle! Onnea 7.9. johdosta!

Sandra Erikssonin blogi

2 kommenttia:

kestokoutsi kirjoitti...

btw Brunila otti viime vuonna hopeaa SM-kävelyissä, joten vanha konkari lajissa!

moguli kirjoitti...

Brunilta kunnioitettavaa venymistä seuransa eteen!