lauantai 12. syyskuuta 2009

Jyväskylän SM-maraton

Jyväskylässä paistaa aurinko ja lämpötila on noin +13 astetta. Tuuli puhaltelee reitin alkumatkalla vastaiseen ja järven itäpuolella juoksijoita avittaa myötis, mikäli se puiden suojassa on ylipäätään mahdollista.

Lähtövalmisteluja. Kuvat: Jaana Karran kännykästä.

Kolme kilometriä juostu. Neljän miehen kärkiryhmään lukeutuvat Takala, Raittila, Wannas ja Korir. Kolmonen ohitettiin ajassa 9.44 (Eka kilsa kiskottiin kuulemma Raittilan tahdissa 3.05). Kärkiryhmän perässä juoksee muutaman sekunnin päässä ilmeisesti yksinäinen Sakari Hukka ja hänestä reilut parikymmentä sekuntia neljän sakki: Kero, Vaitsa, Virta ja Kanyari. Heidän väliaikansa oli kolmen kilometrin kohdalla 10.07.

Lassila, Forsblom ja Maija kolmosen kohdalla.

24 minuuttia juostu. Tarkkailupaikan (Kake) ohittaa sama neljän miehen kärkikopla: Wannas, Korir, Raittila sekä Takala. Seuraavana paikan ohittaa Hukka ajassa 24.50. Viisi sekuntia hänen jäljessään tulevat Vaitsa, Virta, Kero ja Kanyari. Naisten kärki Oravamäki ja Kainlauri ohittavat tarkkailupaikan ajassa 28.35. Kolmas nainen juoksee noin kymmenen metriä heidän jäljessään. Seuraavat päivitykset 18 kilometrin kohdalta.

Koriria seuraavat Raittila, Wannas ja Takala.

Ensimmäisen kierroksen (+lisälenkin) jälkeen keulissa matkaa tekee Lewis Korir selvällä 2.20 erolla seuraaviin. Väliaika Koririlla oli 57.28. Hänen jäljessään paikan ohittivat Wannas, Raittila ja järjestävän seuran Miika Takala ajassa 59.48. Korir juoksee siis täysin omaa vauhtiaan! Jäljempänä juoksevista Hukka on ajettu kiinni ja ohi. Nelikko Vaitsa, Virta, Keron Jaakko ja Kanyari ohittivat 18 kilometriä ajassa 62.02. Seuraavana Hukka ja hänen kintereillään kolmikko Keron Jukka, Mika Luoto ja Mika Penttinen. Naisten kärki meni paikasta ohi ajassa 70.06. Siinä ryhmässä juoksevat edelleen Oravamäki, Kainlauri ja miehistä Forsblom ja Lassila.


Väliaikatilanne sillan toiselta puolen: Korir oli ohittanut paikan ilmeisesti melkein kolme minuuttia ennen kolmikkoa Wannas, Raittila ja Takala. Heidän aikansa näillä main oli 1.15.07. Ryhmä Vaittinen meni tästä paikasta ohi ajassa 1.18.16. Ryhmä Luoto puolestaan ajassa 1.19.41.

Tilannetsekkaus ajassa 1.33.41: Korir ylhäisessä yksinäisyydessään. Hänen jäljessään paikan ohittavat Wannas, Raittila ja Takala ajassa 1.37.47. Kolmannessa ryhmässä tapahtuu pientä hajontaa. Vaitsa vetää, perässään Kanyari. Heidän väliaikansa oli 1.41.58. Jaakko Kero on kahta edellämainittua noin viisi metriä jäljessä ja Mikko Virta Jaskasta kolmisen metriä perässä. Ratkaisuja on siis tapahtumassa... Naisten kärki ohitti paikan ajassa 1.54.37. Johdossa juoksevat edelleen Maija ja Minna. Kolmantena matkaa taittaa Pauliina Kanervo ja neljäntenä Mirka Suominen. Nyt alkoi satamaan...

Tällä hetkellä kisaan syntyy sateen lisäksi myös toinen käänne, kun kärkijuoksijat ovat saaneet hitaammat maratoonarit kierroksella kiinni. Keulamies Koriria avustaa moottoripyörä, mutta hänen jäljessään juoksevat joutuvat pujottelemaan hitaampia kuin Palander pujottelukeppejä... Reittihän kulkee koko matkan ajan kahden-kolmen metrin levyistä kevyenliikenteenväylää...

Kun maratonia on juostu 1.53, on Takala tehnyt kolmen sekunnin eron Wannakseen. Raittila on puolestaan jäänyt Simosta noin kahdeksan sekuntia. Korir painaa tätä kolmikkoa edellä noin 4.30.

Lewis Korir ohitti hetki sitten 41km ajassa 2.14.35. Seuraavina Miika 2.17.35 ja Simo 2.19.32. Anssi meni tästä ohi ajassa 2.20.51. Seuraavina Marko ja Mikko 2.23.34 ja heidän jäljessään Kanyari 2.24.23. Ruuhka reitillä on paikkapaikoin valtaisa!


Lewis Korir voitti SM-maratonin ajalla 2.19.19! Onnea! Miika Takalalle SM-hopeata ennätysajalla 2.21.34. Pronssille juoksi Simo Wannas 2.23.57 (oma enkka!). Anssi Raittila sijoittui neljänneksi 2.25.24. Seuraavina Mikko Virta 2.27.34, Marko Vaittinen 2.27.37, Jaakko Kero 2.27.44, David Kanyari 2.28.38, Jukka Kero 2.31.15, Mika Penttinen 2.31.38...

Naisten maratonin voitti Maija Oravamäki ajalla 2.46.45 kkk. Hienoa! Toiseksi juoksi mahtavalla ennätysparannuksella Minna Kainlauri 2.47.29! Mirka Suominen otti pronssia ajalla 2.59.30. Pauliina Kanervo oli neljäs ajalla 3.05.22.

Finlandia maratonin voitti Teivon Tomi Forsblom ajalla 2.48.32! Upeeta! Rontin Immu oli 45-vuotisissa toinen ajalla 3.03.46.



Kalevan malja-spekulaatio: Kaikella todennäköisyydellä TuUL:n Brunila on huomenna SM-kävelyissä M22-sarjassa toinen ja HKV:n Laitinen omassa sarjassaan neljäs, jolloin lopulliseksi piste-eroksi jää HKV:n hyväksi kaksi pojoa -> HKV tulee voittamaan Kalevan maljan.

Tulospalvelu

Kiitokset apureille paikan päällä, Jaana ja Kauko Karralle!



Historian siipien havinaa... Kun Jyväskylässä juostiin SM-maratonia viimeksi, oli vuosi 1986. Juoksija-lehti raportoi kisasta otsikolla "Olipa olosuhteet!". No, olinpa minäkin pikku natiaisena seuraamassa tuolloin isukin maratonia. Voinkin yhtyä Juoksija-lehden 6/1986 tekstiin: "Koskaan aiemmin ei ole ollut yhtäläistä rankkasadetta niissä maratonin SM-kisoissa, joita olen saanut seurata..."

Taso nousi olosuhteista ja mukulakivireitistä huolimatta huikeaksi. Miehissä kymmenen ensimmäistä juoksivat alle 2.20, voittaja Jouni Kortelaisen loppuajan ollessa 2.14.28! Hopea irtosi Henrik Sandströmille ajalla 2.15.01. Pronssiin vaadittiin Sauli Harjamäeltä aika 2.17.04. Ensimmäiset 29 juoksijaa alittivat 2.30. Naisten voittajaksi juoksi Sirkku Kumpulainen ajalla 2.36.03...

Juoksija-lehti 6/1986 s. 12-15.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa kisaraportointia Mogulin blogissa jälleen kerran!

moguli kirjoitti...

Tattis.

Carlos kirjoitti...

Ja ennen miehet oli rautaa ja kovassa kunnossa ;)

Anonyymi kirjoitti...

todennäköisesti Brunila ei starttaa ja Laitinen ei "kykene" kilpakävelemään 20 km:ä !

Anna-Mari kirjoitti...

Kiitos raportista. Ja hauska tuo otos vanhasta Juoksijasta, siellä on näköjään tuttuja tuloslistoilla. :) T: A-M

moguli kirjoitti...

Eipä kestä! Todella moni tuloslistan nimistä tosiaankin on tuttuja: on valmentajia ja taustavaikuttajia, nykyjuoksijoiden vanhempia sekä osa juoksee edelleen kovaa veteraanisarjoissa.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Hieno raportti!

-gs