Piskuinen osallistujajoukko. |
Päätin juosta viikon kolmannen maratonharjoituksen juuri tuolla. Tarkoituksena oli vetää tasavauhtisen rasituksella, mikä tarkoittaa sitä, että syke pysyy noin 150 haminoilla. Sää oli erittäin lämmin lämpötilan ollessa +30, joten vauhdista ei tarvinnut mäkisellä reitillä hirveästi ressata.
Ilman sen kummempia verryttelyjä lähdimme matkaan. Team Raholan kaveri hötkyili pari kilsaa keulassa, mutta rauhoittui sitten aikanaan. Hänet ohitettuani sain juosta lopun matkaa yksin.
Reitillä oli kolme juomapistettä ja ne tulivat tänään tarpeeseen. Join ekalla pisteellä kaksi kuppia vettä. Toisella join kolme ja imaisin samalla yhden Powerbarin geelin. Kolmannella pisteellä hörpin taas kaksi mukillista. Jokaisella pisteellä tuli höpötettyä ihmisten kanssa sen verran kauan, että hävisin aikaa varmaan 1.5-2 minuuttia. Väliäkö tuolla, kun treenistä oli kyse.
Lihaksiston vire oli väsynyt. Hirveästi ei ollut hinkua luukuttaa, eikä siihen ollut tänään tarvis. Jossain puolessa matkaa tuli pieni ryytyminen, mutta se oikeni heti geelin ja veden nauttimisen jälkeen. Loppu oli hurua..
Maalissa aikarauta näytti 1.31.22 ja se tiesi aiemman reittiennätyksen selkeää alitusta viidellä minuutilla. Lenkin jälkeen tarjolla oli saunaa, uintia sekä kattava ateria lohisoppineen ja kakkukahveineen. Onnea vielä kerran Jaska ja kiitos!
Data: Suoniemen lenkki ja Jaakon 65-vuotisjuhlajuoksu 1.31.22
2 kommenttia:
Ootko Kupijossa kahtelemassa Kalevan kissoja? ;)
Tulleeko juttua lokiin?
t. Otterbuu-otterbuu-otterbuu!
Harmillisesti jäi Kuopion reissu väliin. Majoitukset olisi tullut kerta kaikkiaan tyyriiksi, vaikka tsekkasin hotlat jo vuodenvaihteessa. Kukkaro ei tod. kestä 178 euroa yöstä! Ens vuonna Porrii!
Lähetä kommentti