keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Karhun elämää R5


Tänään juostiin Tampereen Juoksijoiden testijuoksu R5. Nimi tulee kilpailupaikasta, joka on Rauhaniemen kansankylpylä, sekä testijuoksun pituudesta, mikä on viisi kilometriä. Näin kesäkuukausina testijuoksu juostaan joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kello 18:00. Tapahtuma on kaikille avoin. Tervetuloa!

Helteinen sää oli houkutellut kansankylpylän hiekkarannalle ja kallioille runsaasti populaa. Juoksijoitakin ilmaantui lähtöviivalle kivasti viitisentoista. Itse en tänään kilpaa juossut, mutta lenkkiä kylläkin. Änkesin varsinaisten juoksijoiden kelkkaan alku- ja loppuverryttelyihin. Matkaa itselle kertyi Karhu-tossuilla yhteensä seitsemisen kilometriä.

Testijuoksun nopein oli Teivo Stayersin Tommi Karra. Toisena maaliin saapui Tampereen Juoksijoiden Tommi Keronen. Loppuaikoja ei ole tähän hätään antaa, mutta aika liki 17 minsaa kärki paineli menemään. Alla muutama valokuva juoksusta.

Tommi Karra oli päivän nopein Tommi.
Tommi Keronen oli toinen.
Eemeleiden kaksintaistelu.
Ismo Raitanen.
Jyräys Kähärä.
Petri Haavisto.
Terhi.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Karhun elämää 4

Päivä oli ollut tosi helteinen ja lämpöä piisasi vielä illallakin +24 asteen verran. Oikea polveni on vähän aristellut, joten juoksin tänään vain puolen tunnin verryttelyn. Siinä ajassa ehdin kiertämään noin viisi kilometriä. Reitti myötäili Pyhäjärven rantoja ja alustana oli sepeliä ja asfalttia. Tossut toimivat hyvin hieman kipeentyneilläkin jaloilla.

Käyttämäni Karhu Fast2 Fulcrum Ride Finnish Lapland-tossut sopivat parhaiten neutraalille askellukselle. Itse suosin nimenomaan tossuja, jotka eivät ohjaa askellusta liikaa. Karhut täyttävät nämä vaatimukset hyvin. Fulcrum-teknologia mahdollistaa myös askeleen tehokkaan rullaavuuden. Ei pöllömmät tossut!

Tiekarhu

Viime talvena tuli lunta enemmän kuin miesmuistiin. Sitä satoi Nokiallakin semmoista tahtia, etteivät lumenauraajat ymmärrettävästi pysyneet millään vauhdissa mukana. Välillä näytti jopa siltä, ettei teistä pitänyt kukaan huolta. Pelko lienee kuitenkin turha, kun kuulin yhdenkin auraajakaksikon ympäripyöreistä työpäivistä/viikoista... Lumien sittemmin sulettua on paljastunut, ettei joidenkin hiekkateiden kunto ole sen kummempi kuin talvellakaan. Samanlaista perunapeltoa kesät talvet: routavaurioita, syviä uria ja lentävää kuraa...

Tiekarhu on nähty viime talvena Oulussa. Kuva: Kaleva

Jopa vain 36-vuotiaskin muistaa, että ennen wanhaan teiden kunnossapidossa käytettiin tiekarhua. Sillä lanattiin keposesti niin lumet, jäät kuin routavauriotkin sileeksi. Viime aikoina näitä karhuja ei vain ole näkynyt missään. Minne lie menneet piiloon, vai ovatko peräti kuolleet sukupuuttoon? Viime talvelta on pari satunnaista havaintoa näistä keltaisista jättiläistä. Kerran helmikuussa ystävällinen karhu jyräsi kotikatumme ensiluokkaiseen kuntoon, kunnes seuraava lumimyrsky sen taas pilasi. Kiitos ny karhu vielä näin jälkikäteen siitä lyhytaikaisesta ilosta! Vaivatonta oli lähteä lenkille hyvin aurattua tietä myöten. Kuten sanottua, teiden kunnossapito-ongelma ei ole ajankohtainen vain talvisin. Näin alkukesästä karhua kaipaa ainakin Taivalkunnantie, missä auto, pyörä ja jopa juoksija kulkee tien urissa ja railoissa kuin kärmes.

Tiekarhuja on suojeltava!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Karhun elämää 3

Sunnuntai on perinteinen pitkän lenkin päivä. Vasen polveni operoitiin Sakari Oravan toimesta seitsemän viikkoa sitten. Kuntoutuksen tässä vaiheessa on luonnollista, ettei pitkä lenkki voi olla kovinkaan pitkä. Juoksin 14 kilometriä. Seurana tällä kertaa, niin kuin useimmiten, olivat hyvät ystäväni Mika ja Asko.

Lenkkireittimme kiersi ympäri eteläistä Nokiaa. Moni muukin oli huomannut kauniin sään ja hyödyntänyt sen liikunnan muodossa. Ilahduttavan paljon oli ulkoilijoita liikkeellä! Alusta lenkillämme vaihteli asfaltista ulkoilureittien sepelipinnoitteeseen. Karhu-tossut toimivat kevyessä vauhdissa erinomaisesti. Mikäli pidosta voi kesäkeleillä puhua, niin kenkien pohjan kuviointi toimii kaikilla alustoilla.

Karhu-hölkkä

Pienehköt juoksutapahtumat ovat mielestäni kaikessa sympaattisuudessaan niitä parhaita.Tapahtuma järjestetään yleensä talkoilla ja nimenomaan osallistujia varten. Yksi tällaisista tapahtumista on Ranualla järjestettävä Karhu-hölkkä, missä vierailimme muutama vuosi sitten.


Tapahtuman järjestää Ranuan Rata-Karhut, ja se juostaan Hillamarkkinoiden aikoihin, tänä kesänä lauantaina 6 elokuuta. Lähtö- ja maalipaikka sijaitsee Ranuan eläinpuiston parkkipaikalla. Edestakainen reitti kulkee asfaltoituja kevyenliikenteenväyliä ja maantietä myöten, ja matkat vaihtelevat sarjoittain 60 metristä kuuteen kilometriin. Kannattaa osallistua! (Dadaa! Ranuan Rata-Karhut järjestävät myös Karhun Kevät-hölkkää, joka juostaan 11. kesäkuuta.)

Kilpailun jälkeen kannattaa tosiaan piipahtaa eläinpuiston puolella. Sielläpä vasta niitä karhuja onkin!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Karhun elämää 2


Juoksin lenkkini tänään Nokian urheilukentällä. Aluksin verryttelin kentän ulkopuolella kiertävää asfaltoitua huoltotietä pitkin. Tossut todellakin tuntuvat asfaltilla hyvin rullaavilta. Pidän myös niiden iskunvaimennuksesta.

Kolmen kilometrin jälkeen siirryin kentälle, missä juoksin muutamia sadan metrin lasketteluja. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, etteivät Karhu-tossut ole mielestäni parhaimmillaan ratajuoksussa. Pehmeähkö tartan ja hyvin vaimennetut tossut eivät vain suostu yhteistyöhön jalkojeni kanssa. Juoksu muuttuu tarpomiseksi. Lopuksi verryttelin parisen kilometriä urheilukentän nurmikolla. Harjoituksen pituudeksi kertyi yhdeksän kilometriä. Koulujen päättäjäispäivän sää oli eilisen tapaan lämmin (+24 astetta) ja aurinkoinen. Puuskittainen tuuli loi oman haasteensa päivän harjoitukseen.

Karhu-viesti

Perinteinen Karhu-viesti Raumalt-Porrii juostiin keväällä jo 34. kerran! Tänä vuonna kasitiellä viestiä vikkelimmin veivät Turun Weikkojen miehet. Naisten viestin Eurajoelt-Porrii voitti Turun Urheiluliitto. Viestiin osallistui 207 joukkuetta ja 1305 juoksijaa. Karhu-viestiä juostaan seitsenosuuksisena Raumalta Poriin ja viisiosuuksisena Eurajoelta Poriin. Ensin mainittu viesti on 49.5 kilometrin mittainen, ja jälkimmäiselle kertyy matkaa 34.7 km.

Karhu-viesti on iloinen viestitapahtuma, joka kokoaa erilaiset urheilu-, työpaikka- ja harrastejoukkueet Rauma-Pori-valtatielle juoksemaan. Aikoinaan viestin voitosta kamppailivat kaikki Suomen kärkijuoksijat ja -joukkueet. Nykyään painopiste on siirtynyt enemmän kuntoilutapahtumaksi, kilpasarjoja kuitenkaan unohtamatta.

Karhu-viestin lähtö Rauman torilta.

Karhu-viesti on mulle niin sanottu kevään must-tapahtuma. Sinne pitää päästä! Itse olen vuosien aikana juossut kaikkia osuuksia, paitsi peltoaukeiden halki kulkevaa viidettä osuutta, niin sanottua Luvian suoraa. Ensimmäisen kerran juoksin vuonna 1994. Olin Porin Tarmon joukkueessa kuudennen osuuden viestinviejä. Osuus on viestin ainoa ylämäkipätkä, niin sanottu hakkuri-osuus, minne yleensä sijoitetaan aloitus- ja ankkuriosuuden jälkeen kovakuntoisimmat juoksijat. Muuta en tuosta kisasta muista, kuin sen järkyttävän kovan jännityksen ennen osuuttani – etten vain mitenkään mokaisi joukkueeni viestiä!

1997 juoksin joukkueemme Porin Tarmon ankkurina. Viimeinen 9.2 kilometrin mittainen osuus sujahti aikaan 29.19. Tuolloin taisi olla myötätuulivuosi… Seuraavana talvena vietin toista kuukautta harjoittelemassa Tampassa Floridassa. Suomeen palatessa kunto olikin sopivasti nousussa, ja Karhu-viestiin piti päästä juoksemaan. Porin Tarmo ei saanut joukkuetta kasaan. Toivolan Olli oli vaihtanut Joensuun Katajaan, ja Antti Vainikka oli lopettanut juoksemisen. Etsin sitten itselleni kunto- ja erikoisseurojen joukkuetta. Halusin juosta avausosuuden, joten sen mahdollisuuden tarjosi lopulta Tommy Ekblomin valmentaja Tauno Iso-Tryykäri joukkueestaan Tanen Peurat.

Tuona vuonna tuuli puhalsi ikävästi vastaisena. Kärkijoukkueet tiedostivat sen ja rykäsivät ensimmäiset tuulelta suojassa olevat kilometrit täyttä vauhtia. En pysynyt kärjen mukana. Osuuden kuluessa saimme tulevan seurakaverini Tuomo Keski-Ojalan kanssa yhteistyötä tehden kärjen lopulta kiinni ja eiku ohi! Riemua ja rallatusta kesti osuuden viimeiselle kilometrille saakka, kunnes oikeat tykit Ville Hautala ja kumppanit kirivät vaihtoon. Olin lopulta 11 km mittaisen avausosuuden 9. ajalla 34.55. Hyvin alkanut kausi tyssäsi keskikesällä akillesjänteen katkeamiseen…

Karhu-viesti on edelleen yksi suosikkitapahtumistani. Se on kevään ensimmäisiä kisoja ja tunnelmaltaan ainutlaatuinen. Viesti juostaan ensi keväänä 14. huhtikuuta. Tervetuloa!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Karhun elämää 1


Sain testattavaksi Karhu Finnish Lapland –tossut. Lupauduin raportoimaan tänne blogiini Karhuilla juoksemani lenkit seuraavan kahden viikon ajalta.

Korkkasin tossut tänään lyhyellä verryttelylenkillä. Juoksimme vaimoni Terhin kanssa noin kuuden kilometrin mittaisen lenkin. Alusta reitillä vaihteli ulkoilureitin sepelistä kadun asfalttipinnoitteeseen. Reitin hiekkaosuuksilla tossut tuntuivat yllättävän pehmeiltä, jopa upottavilta. Kengän rullaavuusominaisuudet tulivat asfaltilla enemmän esille. Katsotaan päivien mittaan miten ensivaikutelma täsmentyy. Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Lämpöä piisasi +18 asteen verran. Lyhkäsillä vermeillä pärjäsi vallan hyvin.

Testilenkkien lisäksi kerron muidenkin karhujen elosta...

Karhu-tossut

Legendaarinen suomalainen urheilumerkki Karhu perustettiin vuonna 1916 Helsingissä. Perustamiskirjoja oli allekirjoittamassa muun muassa kaikkien tuntema Lauri ”Tahko” Pihkala. Karhu valmisti urheiluvälineitä, kuten keihäitä, kiekkoja ja jalkineita. Kaikelle kansalle Karhu on tullut tutuksi huippu-urheilijoiden välityksellä. Paavo Nurmen johdolla urheilijamme ovat niittäneet menestystä arvokisoissa ennen ja jälkeen sotien. Jokainen varmaan muistaa myös Martti Vainion toimineen Karhun mannekiinina! 1960- ja -70-luvuilla Karhun välinevalikoima karttui pesäpallo- ja hiihtotuotteilla. Eri yritysjärjestelyjen jälkeen Karhu-tossujen valmistus siirtyi lopulta amerikkalaisyhtiölle vuonna 2009.

Karhu-mainos vuodelta 1946
Ensimmäiset omakohtaiset muistoni Karhu-tossuista kantavat 1980-luvulle. Isäni oli tuolloin kansallisen tason juoksija ja käytti muun muassa Karhun valmistamia tossuja. Keltaisilla sileäpohjaisilla lipokkailla voitettiin kuulemma monet kisat. Omat jalkani tutustuivat Karhu–tossuihin suorittaessani varusmiespalvelusta Porin Prikaatissa. Jäykistä ja varsin klohmoista urheilujalkineista ei kuitenkaan tullut suosikkitossujani. Sittemmin olen juossut hieman tuoreemmilla Karhu M10-malliston tossuilla, jotka soveltuvat varsin hyvin vauhdikkaampaan juoksuun. Nyt arvioitavana ovat siis Karhu Fast2 Fulcrum Ride-mallin Lappi –versio.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Siivikkalan kierros

Siivikkalan kierros juostiin kauniissa ja aurinkoisessa alkukesän säässä. Lämpötila oli noin +20 astetta ja juoksijoita vilvoitti paikoin tuntuva tuuli. Helatorstain tapahtuma keräsi ilahduttavasti noin 70 juoksijaa.

Siivikkalan kierroksen alkumatka juostiin Karran Tommin ja Rinteen Tomin johdolla.
Hannu Saarijärvi oli lopulta kilpailun nopein.
Tommi Karra oli toinen.

Miehet 7.5 km (7.35 km)
1. Hannu Saarijärvi 25.36
2. Tommi Karra 25.49
3. Markus Välimäki 26.08
4. Tomi Rinne 26.42
5. Miikka Osmo 26.47
6. Timo Äijälä 26.56
7. Rauno Koivisto 27.56
8. Rolle Strömsholm 28.16
9. Petri Haavisto 28.36
10. Ensio Lehtonen 28.48
11. Ari Niemi 29.20
12. Mikko Kalmakurki 29.26

Naiset 7.5 km (7.35 km)
1. Terhi Halonen 31.56
2. Susanna Heikkinen 33.53
3. Päivi Juden 34.09
4. Sanna Hillenberg 34.10
5. Noora Hänninen 34.11
6. Terhi Salmenoja 34.31
7. Tuuli Rinne 35.02
8. Liina Jaskari 37.25

Dessau

Suomalaismailerit Mikael Bergdahl ja Niclas Sandells paransivat ennätyksiään 3000 metrillä keskiviikkoiltana Saksan Dessaussa. Bergdahl sijoittui kisan viidenneksi kolme sadasosasekuntia ennen Niclas Sandellsia. Miesten loppuajat olivat 8.02,60 ja 8.02,63. Bergdahlin loppuaika on kauden kotimainen kärkiaika. Kumpainenkin kohensi aiempaa ulkoratojen ennätystään kymmenisen sekuntia. Sandells on tosin pyyhältänyt hallissa peräti alle kahdeksan minuutin (7.57,00) viime talvena. Seuraavaksi miehet kilpailevat päämatkallaan 1500 metrillä Salpausselän Suvi-illassa Lahdessa 8. kesäkuuta. Siihen kisaan ovat ilmoittautuneet Suomen kestävyysjuoksun kärkikaartista muun muassa Jukka Keskisalo, Janne Ukonmaanaho, Jussi Utriainen jne.

Miehet 3000 m
1. Korir, Japhet 1984 KEN 7:52,44
2. Schwarz, Rico 1989 GER 7:58,58
3. Setone, Tshamano 1987 RSA 8:00,22
4. Akaouch, Mehdi 1982 FRA 8:01,33
5. Bergdahl, Mikhael 1983 FIN 8:02,60 kkk
6. Sandells, Niclas 1984 FIN 8:02,63
7. Travers, John 1991 IRL 8:03,52
8. Waldmann, Moritz 1985 GER 8:13,28
9. Tuei, Hosea 1978 KEN 8:15,95
10. Krüger, Carsten 1984 GER 8:29,04

Videota kisasta

Juoksu-uutisia 29.5.
50. Golden Spike -kisat Ostravassa
Paula Radcliffe palasi tositoimiin
Korir ja Lehtinen vauhdissa Toukokuun kisoissa
Jukka Toivolan muistokirjoitus
Bekele's Comeback Begins
Paula Radcliffe retains Olympic hopes despite injury woes