sunnuntai 21. tammikuuta 2007

Porstuassa porkat..

..voi siansorkat.

Hiphei, hulluus iski, ostin sukset. En ole hiihtänyt sitten armeijan (PorPr II/94) hikilautojen.. Sitäkin ennen joskus ala-asteella. No, eilen piti sitten investoida Fischerin sivakoihin, perinteisiin tietenkin. Pato-Matti laittoi ystävällisesti sukset hiihtokuntoon ja eikun ladulle. Alku oli pientä hakemista kun kestävyysjuoksijan koordinaatio on mitä on :) Mutta alkoihan se potku ja liuku löytymään. Parit turvat otin alamäissä kun luisto oli niin hyvä, enkä osannut jarruttaa vauhtia saatikka kääntyä haluttuun menosuuntaa, huumorilla noistakin selvisi. Huomenna ehkä uusix, ellei kulku ole kuin pakkopaidassa.. Melkein kuulen jo Koukkujärven kutsun..

Sanna Kullberg juoksi erinomaisen hyvin Mumbain maratonilla. Naisten sarjan 14. sijan tuonut loppuaika 2.56:26 (omalla kellolla neg. split 1.28.18/1.28.12) jää vain viitisen minuuttia Sannan omasta enkasta, mikä vain entisestään nostaa suorituksen arvoa. Olosuhteet huomioon ottaen äärimmäisen loistavasti jyrätty! Jussi Utriaisella puolestaan oli tuskaisempi taival. Hän kärsi jo viikolla lievistä vatsaoireista ja maratonia edeltävänä iltana nousi Jussin epäonneksi vielä kuume. Utriainen juoksi kuitenkin vaivoista huolimatta maran läpi ajassa 2.45:37 (48.), ohhoh melkoinen sisunnäyte! Näin molemmat Suomen joukkueet jatkavat kisaa GROE:n yhteiskilpailussa, naiset käsittääkseni vieläpä ylivoimaisessa johdossa (Ukrainan juoksijatar oli vain reilun minuutin [2.55:13] edellä maajoukkueiden sarjassa). Mumbain maran nopeimmat olivat Kenian John Kelai 2.12:27 ja vasta 18-v Kiinan Yang Feng Xia 2.36:16.

Tulokset
[Edit] Mumbain jälkeen Suomen miesten joukkue on maajoukkueiden kokonaiskisassa sijalla 13. ja Euroopan&Oseanian lohkossa kolmantena. Naiset johtavat sarjaansa vajaalla 28minsalla ennen Ukrainaa.

Leonard Mucheru (Moshir Salim Jawhar) saa Bahrainin passinsa takaisin.

Japanissa vaikuttava Kenian ihmemies Gideon Ngatuny kävi kyykyttämässä kavereitaan kotimaassaan.

Bekelet kaksoisvoittoon XXV Cross de l'Italica-maastojuoksussa Espanjan Sevillassa. Iso-K oli ykkönen jo kolmannen kerran.. Naisissa voitto niin'ikään Etiopiaan, Gelete Burkalle. Veteraanisarjan kärjessä Paul Tergat, Haile Gebreselassie ja Osoro Ondoro, rennon letkeetä 3.05 "fun run" lenkkivauhtia :)

Ateenan kisojen 1500m olympiapronssimitalisti Maria Cioncan menehtyi auto-onnettomuudessa.

Nummelan Aki juoksi mailin 4.26:86 Fayettevillessa.

Timbaland vs. Tempest.

Ei kommentteja: