tiistai 8. toukokuuta 2007

Läskin voimalla

Alkoi sen verran tympii laardin kerääntyminen ympäri kehoa että kaivoin vanhan sotaratsun (K2 Zed 5.0) talviteloilta. Pikainen huolto: etuvaihtajan, ketjujen ja takapakan vaihto ja eiku baanalle. Viikonloppuna lyhyt tyyppäys ja alkuviikon (onhan nyt jo tiistai) työmatkat olenkin sitten vintannut maastopyörällä. Eihän tuosta tule kuin 19km suuntaansa joten ei parane paljoa leijua. Hyvä ny kuitenni että edes sen verran. On sitä kyl huonossa kunnossa. Tuli meinaa arse ja alaselkä järkyttävän kipeiksi :(

Hunajahölkän tuloksista pisti silmään naisten sarjan kolmanneksi juossut Minna Lehtonen (os. Rasimus, mm. 5000m 16.16:13 -99). Olisko siellä ilmassa pientä comebackin tynkää? Hieno homma kuitenkin että juoksu maittaa.

Jonkinasteista comebackia tekee myös muuan, Lappeenrannan Kimpiselläkin aikoinaan kovaa jyrännyt, Daniel Komen.. Toiset taas naulaavat piikkareita seinään..

Jyväskylän katujuoksun tulokset taas ovat jonnekin unohtuneet. Lahden Jarin ottamista kuvista voisi äkkiseltään päätellä Obedin voittaneen varttimaratonin ja Eriksen juosseen toiseksi. Wanha kettu Pesosen Ypä on myös vertynyt oivaan vireeseen.

Viime viikonlopun GP-kisat käytiin tulevalla MM-areenalla Osakassa. Rata on ilmeisen nopea.. täällä tulokset.. Skabat tuli tsiikattua töllöstä, hienoo että näkyy. Jatkoa seuraa Urheilukanavalla jo ensi perjantaina Dohan super-geepeestä. Stay tuned..

Etiopian mestaruuskisojen tulokset.
Saksan mestaruuskympin tulokset.

Jos jollain on myytävänä halavalla Nikoniin 24mm tai vastaava laajakulmaobjektiivi niin eiku tarjouksia tännepäin. [update] on tarjottu edullisesti 20mm obiskaa, voi olla että se on siinä..

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, näin Pesosen talvella lenkillä niin kaukana kotoaan, että tuli vaan mieleen, että se mitään oo lopettamassa. Semmonen tahti oli, että eiköhän sitä nähdä tänä kesänä yhdessä jos toisessakin kisassa.