lauantai 29. joulukuuta 2007

Musta joulu

Joulu tuli ja meni. Maa pysyi poikkeuksellisesti mustana kuten myös Nokian vesijohtovesi. Joulusaunassa toki kävimme mutta pesuveden keitimme kattilassa kuten olemme tehneet jo reilut kolme viikkoa.

Joulupäivänä saimme mieluisia vieraita naapurista. Oli mukava turista ihan rauhassa joulukahvien merkeissä. Tapaninpäivänä piipahdimme vanhempieni tykönä Porissa. Joulupukki oli käynyt sielläkin :)

Tönkkiin mennyt pohkeeni on pikku hiljaa myöntynyt juoksukuntoon. Kiitos Vellun hyvien hierontojen sekä ahkeran venyttelyn. Korvaavia on tullut tehtyä niin pariksi vuodeksi remontin takia sulkeutuvassa Pyynikin uimahallissa kuin Nokian Jumppakulmassakin. Toi Pyynikin keikka oli tunnelmallinen kun viimeisen päivän kunniaksi pimeää allasosastoa valaisivat sadat punaiset hautakynttilät :) Jumppakulmassa testailin niin juoksumattoa kuin soutulaitettakin. Juoksumatto oli ärsyttävästi säädetty sammumaan jo 20 minsan tempomisen jälkeen. Mahtais Jankan Junalla mennä hermo.. Tuli myös todettua soutamisen olevan raakaa puuhaa. Yritin lompottajatuttavani Jari Ehrnroothin esimerkkiä noudattaen kiskoa kokonaisen kympin soutaen. Pakko myöntää, kesken jäi jo kahden kilsan jälkeen, vaikka vauhtini ei ollut lähelläkään Jarin huikeata tulosta 36:44.8..

Uutena vuotena täällä Tampesterissa on tarjolla Teivo Stayersin 20-vuotista olemassaoloa juhlistava uudenvuodenjuoksu kello 18:00 alkaen Teivon ravikeskuksessa, tervetuloa! Muita suurimpia uudenvuodenjuoksuja ovat Eurajoen sekä Vantaan tapahtumat.


Minikinkusta virtaa uuteen vuoteen.

Nokialta meni maine, asukkailta usko veteen
Nokian valtuuston puheenjohtaja: Kriisinhallinta ei kuulu valtuutetuille
Vesiepidemian terveyshaitat tutkitaan perusteellisesti

Kangesta siimaksi

Ei kommentteja: