sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Jatsin tahtiin

25. Jazz-hölkkä juostiin musiikin tahtiin



Entinen kansanedustaja Mikko Elo ampui lähtölaukauksen tasan kello 11, mikä taisi yllättää Markus Välimäen?

Neljännesvuosisata Jazz-hölkkää tuli täyteen, kun kisa juostiin jo 25. kerran Porin keskustassa. Kulttuuri ja urheilu löivät oivasti kättä yhteen Ted Cursonin loihtiessa trumpetistaan sulosäveliä kisan alkumetreille. Aikoinaan Jazz-hölkkään itsekin osallistunut Curson oli tämän vuoden juoksun osallistumismitalin aiheena. Tunnettu Porin ystävä olikin otettu kunniasta, ja kehui vuolaasti suomalaisia hienoksi kansaksi saadessaan oman mitalinsa.


Ted Curson saa mitalinsa isältä.

Jazz-hölkän tuttu kahdeksan kilometrin reitti kiersi Porin keskustassa ja Kirjurinluodossa. Porin Kuntoilijoiden järjestämään tapahtumaan otti osaa noin 120 liikunnan ystävää. Nopeinta vauhtia pitivät miesten sarjassa pirkanmaalaiset juoksijat. Voittoon pinkoi tamperelaisseuraa Teivo Stayersia edustava Tommi Karra ajalla 26.07. Miesten sarjan kaksi seuraavaa olivat Ylöjärven Urheilijoiden Markus Välimäki 26.32 ja viisikymppisten sarjavoiton pokannut Rauno Mäkelä Porin Kuntoilijoista ajalla 26.54.Naisten sarjan nopein oli viime vuotiseen tapaan Eerika Lipsanen-Pawli ajalla 32.03. Toiseksi juoksi Teivo Stayersin Outi Jussila 34.54 ja kolmanneksi sijoittui Porin Pyrinnön Laura Salmi 35.10.

Miehet 8km
1. Karra Tommi TeivoSt 26.07
2. Välimäki Markus YlöjUr 26.32 +25
3. Maimonen Jarno TeivoSt 28.47 +2.40

Miehet 50 8km
1. Mäkelä Rauno PoKu 26.54
2. Savioja Reijo SäkVU 27.27 +33

Tulokset


Oma raahautuminen ikuistui Jaana Karran kameran muistikortille..

Oma juoksu kulki oikeastaan paremmin kuin ennakkoon kuvittelin. Ennen starttia olotila oli flegu, mutta kun kuvat oli otettu ja pääsin pinkomaan muiden perään, niin alkoi se virekin löytyä. Painelin täysin tunteella, vauhtia tai sykkeitä sen kummemmin seuraamatta. Puolessa välin sain vetoapua parilta kaiffarilta ja pääsin pienen vaikean vaiheen ylitse hyvässä peesissä. Lopussa piti rimpuilla vielä pientä kiriä, että sijaluku kohentuisi yhdellä. Hyvä keuhkojen tuuletuslenkki :) Illalla käytiin vielä nauttimassa Mary J. Bligen upeasta esityksestä.

Ehtoolla Lapinlahden eliittikisat. Tulee myös TV2:lta klo. 16.40. Tulokset.

KBC Nacht van de Atletiek, Heusden-Zolder Belgia

Miehet 3000m esteet
1. Paul Kipsiele Koech KEN 8.00:57 kk

Naiset 3000m esteet
1. Jenny Barringer USA 9.22:73 USA #1
2. Anna Willard USA 9.22:76

Miehet 1500m B-erä
8. Jonas Hamm FIN 3.41:44 kkk

Tulokset

Keskisalo, in search of historic Montreal mark

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, et äijäkin taas viivalla, mutta jätä toi teltta ensi kerralla alkuverraan :)

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Onnittelut hyvästä juoksusta! Siis kuvasit ensin startin ja lähdit sitten muiden perään?

-gs

moguli kirjoitti...

Noku näytti siltä, että tulee vettä niskaan, niin ajattelin maksimoida litimärän paidan hyödyt voimaharjoittelussa.

gs:lle. Kiitsa! Joo, tässä vauhdissa ei muutaman sekunnin tasoitus tunnu missään, kun matkanteko näyttää kestävän muutenkin noin kauan :)